Miten selvitä hylättynä, vihaisena ja lasten puolesta turhautuneena?
Mies jätti minut tylysti yllättäen puolisen vuotta sitte. Lapset, nuorin tuolloin reilun vuoden, jäivät kädenväännön jälkeen minulle. Parin kuukauden kuluttua mies seurusteli jo toisen, ennestään hänelle tutun naisen kanssa. Miehen harrastus ja tähän liittyvä nainen vaikuttavat olevan miehelle lapsia tärkeämpiä, ainakin ne ovat menneet lasten edelle toistuvasti.
Ex-miehellä oli nyt syyslomalla tilaisuus olla lasten kanssa monta päivää. Mutta kuinkas kävikään. Pari päivää hän oli lasten kanssa ja jätti isommat lapset isovanhemmille ja lähti itse leikkimään kotia pienimmän lapsen ja uuden naisen kanssa. Isommat lapset kuulemma itse halusivat jäädä isovanhemmille, vaikka olivat siellä viime viikonloppunakin ilman isää.
En tiedä mitä ajattelisin. Tunnen niin suurta vihaa miestä kohtaan. Ensinnäkin tuo, että minä sitten kuuntelen täällä kun lapset itkevät kun isällä ei ole heillä aikaa. Toisena tuo, että nuorimman kanssa leikitään sitten kotia toisen naisen kanssa. Olen ihan lukossa. Mustasukkainen, katkera, vihainen, turhautunut, epätoivoinen, itkuinen ja mitähän vielä. Harmittaa lasten puolesta, pelkään että pienin alkaa pitämään toista naista äitinä (juu tiedän että ihan absurdi ajatus), pelkään, että kunhan isommat lapset saavat tietää totuuden naisesta (eivät vielä tiedä hänen olevan isän naisystävä) he alkavat viettämään kivaa perhe-elämää yhdessä, tekemään kaikkea kivaa yhdessä, matkustelemaan jne. jota itse en voi lapsilleni tarjota. Kuinka voisin kun yksinhuoltajana ei rahaa vain ole mihinkään ylimääräiseen.
Itse olen täysin yksin, minulla ei ole ketään. Vierestä vain katson kun ex-mies pitää hauskaa toisen naisen kanssa. Itse olen täysin hajalla ja toinen jatkaa iloisena ja onnellisena.
Miten selvitä tästä? Miten tästä vihasta toista kohtaa pääsee eroon? Mitä jos lapset haluavat isän luo asumaan kun siellä on tarjota ehjä perhe?
Hei Rusinantte,
Oletko huomannut, että Tukinetissä on liveryhmiä, jotka on tarkoitettu eronneille vanhemmille? Lisäksi on ryhmiä nuorille, joiden vanhemmat ovat eronneet.
Juuri tänään on Vetskari-liveryhmä vanhemmille ja teemana on: Kärsivätkö murrosikäiset lapset erostani.
Viestistäsi ei selvinnyt kaikkien lastesi ikä, mutta ajattelin kuitenkin vihjaista ryhmästä.
Liveryhmä alkaa klo 18 täällä Tukinetissä ja jatkuu klo 20 asti. Kaksitoista nopeinta mahtuu mukaan.
Liveryhmän ohjaajina toimivat Vetskari-hankkeen työntekijät. Vetskari-hanke on Kasvatus- ja perheneuvontaliiton hanke.
Terv. Kata
Kiitos vinkistä. En ollut huomannut ryhmiä. Lapset ovat tosin alle kymmenen vuotiaita. Täytyy seurata seuraavia ryhmiä jos niistä olisi vaikka apua. Varmasti monet ovat olleet samassa tilanteessa kuin minä nyt ja olisi mukava kuulla miten muut ovat selvinneet tilanteesta.
Hei! Koettu on. Toinen se vaan voi joskus ottaa ja jättää vanhemmuuden toisen vanhemman harteille. Epäreilua, mutta niin näköjään välillä käy.
Tosin ei kuulosta sille, että ex-miehesi olisi kokonaan lapsensa jättänyt tapaamatta, mikä on hyvä asia.
Yksi asia on tosi; Sinä olet aina se ainoa äiti lapsillesi, tapahtui mitä tahansa. Sitä ei sinulta kukaan voi viedä.
Itse selvisin samankaltaisesta tilanteesta myös ajattelemalla, että ehkäpä lapset voivat saada jotain hyvääkin sen uuden naisen taholta ja voitko ajatella, että jos exäsi sitten vie heitä jonnekin ja lapset nauttivat, se on lapsille hyvä. Lisäksi tosi tärkeää on, ettei laita lapsia ristiriitatilanteeseen haukkumalla exää ja sen naista. Ymmärrän, ettei ehkä kuulosta kovin kivalle, että pitäisi kaikkeen venyä ja suuressa tunnemyllerryksessä asiat vaan v....uttaa, mutta on niiden tunteiden käsittelyyn keinoja olemassa.
Tosiasia on kuitenkin, ettemme me voi kuitenkaan lapsiamme omistaa. Ja isän ja lasten suhteen tukeminen on tärkeä asia. Tärkeä asia on myös sinun itsestäsi huolehtiminen. Tarvitset sitä nyt kipemmin, kuin koskaan.
Itse myös vihasin ja olin katkera ja kaikkea muuta kamalaa(vaikka olinkin helpottunut erosta, enkä olisi halunnut olla enää exän kanssa), mutta elin läpi niitä tunteita ja siinä ne pikkuhiljaa laimenivat. Jäljellä on enää ajoittainen suuttumus(lasten puolesta) siitä, ettei toinen hoida vanhemmuuttaan. Mutta sekin on jotain, kun he sentään näkevät joskus. Ja onneksi hänellä on järkevän tuntuinen nainen.
On ollut todella ihana, kun on saanut järjestää elämänsä niinkuin itse tahtoo, eikä toinen ole määräilemässä oman umpioituneen käsityksensä mukaan ja jatkuvasti huutamassa ja syyttelemässä kaikkia perheenjäseniä. Nautin omasta rauhasta.
Sinulla on paljon tunnemyllerrystä kannettavana sen kaiken muun vastuun lisäksi. En ihmettele noita pelkäämisen ajatuksiakaan. Jokainen uusi tilanne nostattaa tuntemuksia. Mutta hetki ja päivä kerrallaan, niinhän se on nähtävä. Sinä selviät asioita tekemällä(stressiä vähemmän, kun hoitaa asiat ajallaan pois alta) ja käy vaikka jossakin huutamassa sitä vihaa ja tuskaa pois. Itkeminenkin helpottaa aina vähäsen.
Hyviä ystäviä ja tukiverkkoa siihen arkeen kovasti mukaan! *halaus*