Olen vajaa 40 perheen äiti, kaksi ala-astelaista lasta. Olen ollut mieheni kanssa 16-vuotiaasta ja reilut 10 v. olemme olleet naimisissa. Sain tietää viikko sitten, että miehelläni on ollut rinnakkaissuhde 1,5 vuotta. Sain tietää suhteesta pahimmalla mahdollisella tavalla; tämä nainen viestitti asiasta minulle ja viestit olivat härskillä tavalla seksipitoisia eli viesteissä hän kertoi, kuinka on lauennut mieheni käsittelyssä viisi kertaa peräkkäin ja kuinka mieheni tykkää 69 asennoista yms. Olin lasten kanssa kotona, kun ymmärsin viesteistä, että viestit ovat täyttä totta. Mieheni ei voinut kuin myöntää asian tullessaan kotiin. Onneksi pystyin hillitsemään itseni edes puolittain lasteni vuoksi. Tämä puolitoista vuotta on ollut raskasta aikaa eli meillä on mennyt huonosti. Miehelläni oli vaikeuksia silloisessa työpaikassaan eli en paljoa valehtele, jos sanon, että hän kävi lähettä born outtia. Lisäksi mieheni sairastuminen lisäsi taakkaamme ja näin siis omin silmin, että hänen oli paha olla. Pari kuukautta ennen suhteen paljastumista ihmettelin kylllä, miksi hän ei koskaan koske minuun ja seksiä oli noin kerran kuussa. Kyselin häneltä, onko hänellä toinen, mutta ei myöntänyt. Ironista tässä on se, että sain hänet silloin heti kiinni, kun hän ensimmäistä kertaa oli naisen kanssa; S-etukorttia oli vingutettu hotellihuonetta varten ja kun tivasin häneltä, että mitä olet tehnyt kyseisessä hotellissa, niin asia meni sen piikkiin, että kortti on luettu väärin. Selvitin kortin tapahtuman ja minulle sanottiin, että kortti on vedetty koneesta läpi, ei siis käsin näpytelty, näin ollen virhemahdollisuutta ei ollut. Minä en alitajunssani uskonut häntä, mutta kun hän sanoi, että on loukkaus häntä kohtaan, että epäilen häntä, annoin asian olla. Muutenkin hän on ollut kireä, poissaoleva tämän 1,5 ja loukannut minua sanoillaan ja nämä viimeiset kaksi kuukautta kulki aina kännykkä kädessään, tietysti kun nainen viestitteli koko ajan. Mieheni sanoi, että hän teki väärin ja sanoi, että yritti lopettaa suhdettaan, mutta nainen kiristi sillä, että kertoo minulle, näin ollen mieheni kävi vastentahtoisesti hänen luonaan viimeiset kuukaudet. Uskon häntä tässä asiassa, koska nainenhan toteutti uhkauksensa vihdoin ja viimein mieheni sanoessa hänelle, ettei jaksa enää, tapahtuu stten mitä tahansa. Tämä nainen oli pyytänyt miestäni jättämään minut ja lapset ja mieheni ei suostunut siihen. Olin niin jätkyttynyt ensimmäisen yön, että nukuimme sylikkäin mieheni kanssa ja itkimme molemmat ja hän pyysi anteeksiantoa, että tahtoo todellakin vielä yhden mahdollisuuden. Hän sanoi, ettei koskaan ole aikonutkaan jättää meitä, ja väitti, ettei koskaan rakastanutkaan tuota naista. Hän ei osaa selittää miksi teki niin kuin teki; ehkä hän ihastui naiseen, ehkä halusi kokeilla, pystyykö vielä iskemään itselleen jonkun ja kaipa siinä oli viehätyksensä kun sai hotellihuoneessa harrastaa salaa seksiä. Ainoa positiivinen asia on tässä se, että kaikki tapahtuivat muualla paikkakunnalla ja mieheni tosiaan teki kaiken niin salaa, ettei kukaan muu meidän lisäksi teidä asiasta. He eivät näyttäytyneet koskaan yhdessä, vaan olivat aina hotellihuoneessa ja poistuivat ja saapuivat huoneeseen eri aikaan.
Mieheni sanoi, että hän on loukannut minua pahimmalla mahdollisella tavalla ja tietää, että tässä voi mennä vuosi tai pari ennen kuin ollaan joten kuten tästä selvitty. Aina iltaisin olen hänen kainalossaan ja kun kyselen kaikkea mahdolista tästä naisesta, niin hän alkaa jo hermostumaan, kun sanoo, ettei halua kertoa mitään yksityiskohtia, koska se ei kuulemma auta minua, kärsin vaan lisää. Minä tietenkin tunnen itseni maailman rumemmaksi naiseksi, ja että minussa on jotakin pahasti vialla, mieheni vakuuttaa rakastavansa minua ja sanoo minun olevan hänen rakkautensa, jonka kanssa tosiaan vanhennutaan yhdessä. Minä loukkaan häntä joka ilta repimällä kaiken aina uudestaan auki, mieheni toivoo, että katsottaisiin tulevaisuuteen. Mieheni kärsii yhtä paljon kuin minä, hän on laihtunut ja laihtuu vaan ja hänestä tun tuntuu, että pää räjähtää.
Minä olin ihan varma, että erotaan, kun tästä kuulin, mutta minun on pakko ajatella jatkoa myös lasteni kannalta, en ikinä haluaisi erottaa heitä isästään. mieheni on nyt ollut paljon lastensa kanssa ja vienyt arkea eteenpäin, koska minä olen täysin lamaantunut, tuntuu, ettei millään ole enää merkitystä. Joka päivä hän on sanonut, että anteeksi ja joka päivä hän kertoo tekstiviestein tai suoraan,että rakastaa minua ja että haluaa yrittää ja näyttää, että rakastaa todellakin minua ja yrittää pikkuhiljaa saada lujottamukseni takaisin…. Ja mitä minuun tulee, niin rakastan edelleen häntä, ja haluaisin todella yrittää ja uskoa yhteiseen tulevaisuuteen hänen kanssaan. olen sanonut, että kaiken pitää suhteessamme muuttua, että emme voi vaan jatkaa siitä, mitä 1,5 vuotta sitten oli; silloinhan joku oli pahasti pielessä, koska mieheni haki uutta ihastusta. ihmeellisintä tässä on nyt se, että olemme rakastelleet kolme kertaa viikon aikana ja sanoisin, että se on ollut varsin intohimoista, tarraudunkohan minä häneen vai mitä ihmettä päässäni liikkuu, kun olen täysin vapautunut hänen kanssaan ja haluan häntä oikein todella pitkästä aikaa.
Miten saan arjesta taas kiinni? Mistä saan voimaa ja iloa, kun tuntuu, että millään ei ole mitään väliä? ☹️
Juu, vaihdoin sitten numeroni salaiseksi, viestejä tulee tuutin täydeltä, saan raivokohtauksia niiden takia ja ne viestit saa minut aina epäilemään mieheni sanoja. Tuli tarkka päivämääräkin, koska suhde on alkanut, nainen on väittänyt koko ajan, että suhde on kestänyt neljä vuotta, mieheni taas, että kaksi vuotta... Mieheni vannoo, että hän ei ole ollut naisen kanssa silloin kuin nainen väittää, mutta sanoo, ettei tietenkään pysty sitä todistamaan mitenkään. Hän sanoo, vaan, että miksi enää valehtelisi mitään, kun asia on jo tullut ilmi, mitä syytä hänellä on valehdella suhteen alkamisajasta. Kun sanoin, että jos mieheni haluaa antaa minulle "kevyen version" suhteesta, mies vaan vastasi, että tämä on tullut kaikessa karmeudessaan jo esille, eikä todellakaan ole mikään "kevennetty versio." Tarkoitti tietenkin naisen viestejä. Laitoin mieheni aika koville ja hän itkien sanoi, että ei todellakaan valehtele. Karmeaa kun ei voi todistaa mitenkään, mieheni ei edes viikonpäivää muista, koska on ekan kerran ollut naisen kanssa. Ja mies sanoo, että jos haluan uskoa naista, niin siitä vaan, sen jälkeenhän meillä ei ole enää mitään puhuttavaa. Toisaalta mieheni on puhunut terapiassa todella paljon, on kestänyt hyvin meidän yhteenotot ja päivääkään ei mene, etteikö sanoisi, että rakastaa. Mieheni on sanonut jo monta kertaa, että vaihda numero, kun minä en kestä tuon naisen viestejä ja ne saa minut epäilemään mieheni sanoja, mieheni on jo vaihtanut numeronsa salaiseksi. Mieheni ei ole yhteydessä häneen ja sanoo, ettei aio soittaa, koska se vaan lisää tämän naisen agressiivisuutta, olen samaa mieltä. Nainen väittää, että hän jätti mieheni, mieheni olisi kuulemma halunnut jatkaa, mutta miksi ihmeessä nainen sitten suoltaa täyttä pornoa mun puhelimeen, jos hän jätti mieheni? Hän haluaa kuulemma kertoa kaikki minun mieheni valheet. Ja mieheni sanoo ja vannoo, ettei hän ole luvannut naiselle koskaan mitään. Minun mieheni on soittanut naiselle yhden ainoan kerran ja sanoi, ettei eläissään ole huutanut niin kovaa puhelimeen kuin sillon huusi. Eli naiselle tuli varmastikin selväksi se, ettei mieheni halua häntä enää. Eli kiusanteko jatkuu minulle...
Joten numero on vaihdettu, en tiedä sitten oliko väärin vai oikein, mutta en halua lukea sellaista törkyä enää, onko se todella niin, että katkera ihminen voi keksiä mitä tahansa juttuja? Että heillä ei ole mitään omatuntoa?
Mitä mieltä olette, teinkö oikein? Mieheni on sanonut, että jos nainen etsii jonkun muun kanavan ottaa minuun yhteyttä, niin sitten tulee varmasti rikosilmoitus. Eli nyt hän pommittaa sitten "tyhjää reikää" edelleen viesteillään, kaipa hän jossain vaiheessa äkkää, kun viesteihin ei vastata, ettei niitä lueta tai numero on vaihdettu. Tai sitten lopulta väsyy itse, toivon niin. Mutta puolitoista kuukautta on viestejä tullut, tosin melkeinpä vaan viikonloppuisin. Nyt en sitten minä enää tiedä viestien sisältöä ja hyvä niin. Teinkö mielestänne oikein? Ihan kuin luovuttaisi, mutta eikö minun nyt tarvi ajatella meidän elämää eteenpäin, eikä pelätä koko ajan? En toivu tästä vaikeasta ajasta koskaan, jos nainen lisää vettä myllyyn koko ajan. Ja oikeastaan, mitään todellista tietoa ei tule, vaan suurimmaksi osaksi viestit on panojuttuja kaikessa karmeudessaan. Mutta tottakai hän käyttää tiettyjä tietoja hyväkseen, mitä mieheni on hänelle puhunut, mutta enimmäkseen siis vaan pelkkää sitä samaa sontaa, kuinka naidaan eteen taakse jne..
Minusta teit ihan oikein vaihtaessasi numeron salaiseksi. Sinun ei tarvitse sellaista roskaa lukea, oli se totta tai ei. Nyt on teidän aika keskittyä toisiinne ja tulevaan. Ja todellakin, jos tämä nainen rupeaa vielä häiriköimään, niin ilmoitusta poliisille vaan!
Joo ja hitto, tästä selvitään! Eilen oli riita miehen kanssa, mutta me riideltiin hallitusti, keskusteltiin vakavana, mies ei lähtenyt minnekkään ja kysyi suoraan multa, että haluanko todella jatkaa hänen kanssaan, onko mahdollista, että joku päivä tunnelin päässä on valoa? Sanoin, että HALUAN! Mutta kun välillä on vaikeaa ja sattuu, mutta haluan!
Ja hän sanoi taas, että haluaa vain minut, ei ketään muuta, vannoi ja vakuutti, että on kertonut kaikki rehellisesti ja sanoi, että tekisi mitä vain, jotta saisi tehdyt tekemättömiksi. Antaisi kaikki rahansa, amputoisi jalkasi, mitä vain, ettei sitä olisi tapahtunut.
Se oli tosi tilanne, ikinä mieheni ei ole ollut niin vakava ja niin tosissaan kuin olla voi. En hetkeäkään epäillyt, etteikö hän puhuisi totta. Huusi oikein; minä haluan sinut, vain sinut, että korviin sattui.
Mies sanoikin, että sydämessäni tiedän jo, että mies puhuu totta, käski nyt uskaltaa luottaa siihen.
Ottaa itseäni niskasta kiinni ja alkaa elämään tulevaisuuteen, ei menneisyyteen koko ajan katsomalla. Tulevaisuuteen voimme vaikuttaa, emme menneisyyteen, virheistä opimme.
Hitto vie, minä meen eteenpäin ja selviin tästä, me selvitään, hitto vie!!! Jos mies on kestänyt tätä prässiä jo näin kauan luovuttamatta, niin hitto vie, kyllä hän minut haluaa!!
Sanotaan, että rakkaus on tahdon asia, eikös sitä kysytä, tahdotteko rakasta, niin myötä- ja vastoinkäymisissä. Tämä on vissiin sitä vastamäkeä.
Voimia sinulle 2912 sekä kaikille muillekin jotka olette joutuneet kokemaan petetyn elämän. 2912 sinun kirjoituksessa on hyvin paljon minun ajatuksia. Mieheni eli myös lähes 2vuotta "kaksoiselämää" ja esim. viime kesänä meillä oli kivoja perhelomia, mutta sen jälkeen kun pettäminen tuli ilmi, inhottaa katsoa mm. viime kesän lomamatkakuvia, kun mieleen tulee vaan, että kaikki on ollut valhetta. Minä kun luulin että meillä oli hauskaa, niin mies varmasti noillakin lomilla vain miettinyt tätä toista naista. Tunteet menevät niin hurjaa vuoristorataa, että miestä välillä pelottaa ja yritän selvittää hänelle, että en pääse tästä tunnehelvetistä sormia napsauttamalla vaikka hän näin toivoisikin. Välillä on niin hyvä olla ja välillä taas iskee hirveä pelko, onko tämä vain samanlaista kulissia kuin viime vuodet, yritän ja yritän oppia luottamaan mieheeni, mutta välillä epäluulo iskee.... 2912 kuinka sinun miehesi onnistui järjestelemään kaksoiselämänsä? Minun mies lähti kavereiden kanssa kaljalla, konserttiin yms. mutta todellisuudessa nämä mies kaverit olikin tämä huora. Ja koska perheellisenä vapaa-aika on rajallinen, niin kekseliäs mies onnistui hoitamaan hommat myös ruokatunnilla. Olen todella pahoillani sinun puolesta, että olet joutunut tuon toisen naisen terrorin kohteeksi, mutta näillä teoilla hän vain todistaa, että hän on se joka on jätetty ja on pettynyt, että miehesi ei valinnut häntä sinun sijaan. Älä usko niitä tarinoita mitä hän kirjoitti, ymmärrän kyllä että saa ajatuksesi sekaisin. Minä itse soitin tuolle toiselle naiselle ja hän oli niin kaksinaamainen huora kuin olla ja voi. Minulle vakuutteli, että heidän suhde oli virhe ja ei ymmärrä miten lähti naimisissa olevan miehen kelkkaan ja jne. ja ymmärtää että miehelleni tärkeimmät ovat avioliitto ja lapset. Mutta minun seläntakana otti mieheeni vielä yhteyttä eli täys paska joka ei oikeasti katunut veti vain roolia minulle. Joku kirjoitti täällä että pitäisi antaa anteeksi huoralle, minä en pysty. Mieheni on sen pettämisen tehnyt ja hänelle yritän antaa anteeksi, koska haluaisin saada avioliittomme raiteille ja haluaisin, että olisimme kokonainen perhe. Tuo huora on tiennyt heti tapaamisesta lähtien, että mieheni on naimisissa, jos hänellä olisi yhtään ollut moraalia hän olisi käskenyt mieheni lähteä kävelemään ja itse olisi iskenyt sinä ravintolailtana itselleen sinkun. Mutta ei, päätti saada itselleen varatun miehen ja tavoitteena varmaankin saada rikottua avioliittomme sekä perheemme. Aika sen näyttää onnistuiko hän tehtävässään, ainakin toistaiseksi yritämme korjata tuhot jotka tuosta suhteesta aiheutti.
Tekstini on varmaakin sekava,mutta niin on ajatuksenikin. Haluan uskoa miestäni ja yritän oppia luottamaan, mutta kun kyse ei ole kerran kännissä panosta vaan lähes parin vuoden tarinoiden selittelyä ja kaksoiselämään, niin pakostakin välillä tulee epäluuloinen olo.
Joo minun mieheni petti päivisin, oli sellainen työ, että pystyi järjestämään hetket päivisin. Eli ei koskaan yötä pois kotoa, eikä iltaisin hänen kanssaan. Mieheni halusi pitää tämän niin salassa kuin voi, joten nainen oli (onneksi) eri paikkakunnalta, joten tapaamiset oli siellä hotellissa. Eli ei hän joutunut minulle mitään selittelemään ja sanomaan koskaan, kun tiesin, että hänen työ on sellainen, että joutuu välillä muualle. Meillä meni huonosti jo vuosia ennen tätä ja miehellä oli paljon vaikeutta elämässään mm. sairaus ja työstressi, mutta ei se silti oikeuta tälläiseen tekoon.
Tämä nainen on loppupeleissä pelkuri, ei vastannut minun soittoon, kun sillon heti hänelle soitin, kun sain tietää. Eikö sekin jo kerro sen,ettei pysty rehellisesti tulemaan esille?? Lähettelee tekstiviestejä Prepaid-liittymästä. Ja kyllä; teksi on niin huoramaista kuin olla voi; ihmettelen tosiaan, että kuinka joku nainen voi laittaa itsensä noin "alas". Eikö ole mitään itsekunnioitusta jäljellä? Välillä minulle on tullut ihan tunne, että hän tekee tätä ihan ammatikseen eli luulen niin, ettei mieheni ollut ainoa hänen hoitonsa. En varmaankaan voi hänelle anteeksi antaa, vaikkakin mieheni on tehnyt aloitteen suhteen alkamisesta hänen kanssaan. Ne tekstiviestit olivat niin rankkoja luettavia, että onneksi olen ollut näinkin vanhva, heikompi olisi varmaankin jopa sairastunut henkisesti. Tiedän, että nainen tietää, että ei missään olosuhteissa enää miestäni saa, siksi hän ei ota yhteyttä enää mieheeni. Mutta minua on hyvä kiusata, ehkä hän saa jonkun tyydytyksen siitä. Osat tekstiviesteistä on totta, mieheni on ne minulle juuri niin kertonut, mutta osa on liioiteltuja, tiedän sen, koska enköhän minä mieheni paremmin tunne, kun olen hänen kanssaan 22 vuotta ollut? Tuskin hän olisi pystynyt 22 vuotta näyttelemään, olemalla erilainen mitä on.
Ja uskon sen, että mieheni vihaa häntä nyt niin paljon, ettei saa sanoin sitä minulle kuvattua. Näen sen hänen silmistään, hän katuu syvästi, että tämä meni näin likaiseksi touhuksi. Ja on itkenyt kolmesti ja minun mieheni ei juurikaan itke. Ja nyt hän joutuu elämään syyllisyytensä kanssa ja katsomaan itseään peiliin joka aamu; minkälaisen naisen takia hän uhrasi kaiken vaarallisille vesille. Olen kysynytkin, että oliko tämä sen vaivan arvoista? Sanoi ja sanoo edelleen, ei ollut. Ja jos hän saisi tehdyn tekemättömäksi, hän tekisi sen. Se olisi hänen hartain toiveensa.
petetty08 kirjoitti 14.5.2009 12:16
Olen todella pahoillani sinun puolesta, että olet joutunut tuon toisen naisen terrorin kohteeksi, mutta näillä teoilla hän vain todistaa, että hän on se joka on jätetty ja on pettynyt, että miehesi ei valinnut häntä sinun sijaan. Älä usko niitä tarinoita mitä hän kirjoitti, ymmärrän kyllä että saa ajatuksesi sekaisin.
Joo, tämä nainen väittää, että hän jätti mieheni, kun kyllästyi mieheni valheisiin, ja mieheni kuulemma olisi ollut valmis jatkamaan. Miksi sitten nähdä vaivaa minun kiusaamiseen (2 kk) näin kauan, jos hän itse jätti mieheni... Ja kehuu kuitenkin miestäni uskomattoman hyväksi rakastajaksi ja viesteissä esiintyy niin vitut,anaaliseksit, suihinotot, jopa sperman syömiset yms... sairas nainen, sanon vaan, ja samalla niin pelkuri...mutta mihin tuollainen nainen halutessaan pystyykään?
Jos jotain positiivistä haluat noista naisen viesteistä, niin ainakin se, että miehesi ei enää halua olla missään tekemisissä hänen kanssaan. Minä olen monissa riidoissa kysynyt mieheltäni miks helvetissä valitsi perheensä kun se huora oli niin ihana ettäoli valmis riskeeraamaan meidän avioliiton ja perheen. Ei kuulema ollut niin ihana, mutta kun olen kysynyt oliko se suhde todellakin niin ihanaa että oli kaiken tämän arvoinen, että täällä on molemmilla välillä tunteet ihan solmussa ja vaimo ihan hajalla, niin ikävä kyllä en ole koskaan saanut vastausta, ei ollut ja en lähtisi siihen ruljanssiin enää koskaan. Sehän minua vähän pelottaa, että heidän suhde loppu pakon edessä, ei siksi etteivät toisistaan olisi enää välittäneet vaan koska ilmoitin, että se on joko minä tai hän. Pelottaa, että jos mieheni ei olekkaan tosissaan ja haksahtaa taas sen huoran lemmenviesteihin. Meidän on kuitenkin elettävä sitä arkea kun hänen kanssaan olo oli yhtä juhlaa ( ei ollut kotitöitä, lasten hoitoa, murhetta asuntolainasta..). Sen kyllä sanon, että mieheni on muuttunut sen jälkeen kun olemme näitä asioita selvitelleet ja sovittu yhteiselämän jatkuvuudesta, kotityöt ja lasten hoitoon osallistuu eri tavalla kuin ennen. Ja en muista niin ihanaa äitienpäivää mitä minulla nyt oli 🙂🌻. Ja kaiken tämän hyvän olon jälkeen tulee mieleen, tehdäänkö tässä minulle hyvää oloa, jotta en osaisi epäillä mitään. Yritän kovasti torjua ajatukset, sillä pelkään, että JOS mieheni nyt on tosisaan, niin minä sitten pilaan kaiken epäluuloilla. Mutta minkäs näille ajatuksille voi, en vaan saa niitä pois päästä. Jos se huora asuisi toisella puolella maapalloa,niin ehkä helpottaisi, mutta kun tiedän että asuu 15min automatkan päässä miehen työpaikalta, niin helppohan siellä on ruokatunnilla käydä, jos niin haluaa. Ja tiedän että se huora ottaisi mieheni heti jos saisi, ainakin oli sanonut ettei kenenkään kanssa ole ollut niin ihanaa kuin hänen kanssaan.
Niin, olen ajatellut asiaa näin: jos mieheni/miehesi on tosissaan, niin hän MUUTTUU loppuiäkseen, haluaa MUUTOSTA loppuelämäkseen. Se MUUTOS ei lopu. Eli jos on ottanut opikseen, tämä karvas opetus näkyy vielä vuosienkin päästä. Muuta meillä ei ole, tarvitaan tosiaan vaan näyttöä heiltä siitä, että miehemme haluavat meidät. Heillä ei ole mitään muuta "asetta", koska luottamus vielä horjuu; emme kumpikaan enää varmastikaan koskaan sinisilmäisesti usko miehiämme ja tällä hetkellä kaikki h eidän sanomisensa arveluttavat. Vain miehiemme teot tällä hetkellä saavat meidät menemään eteenpäin ja pikkuhiljaa sitä kautta ehkä luottamus palaa. Mutta pitkä tie se on. Terapeutti sanoi meille, että tänä syksynä minun tilanne helpottaa,mutta prosessiin kokonaisuudessaan menee kokonainen vuosi, vähintään. Eli ei todellakaan kannata odottaa sitä, että tilanne menee ohi sormia napsauttamalla. Terapeuttimme sanoi, että se ei ole edes millään muotoa mahdollista, ei psykologisesti ei mitenkään. Ja hänen mukaansa tilanne on nyt vaan kestettävä, tapeltava, riideltävä, keskusteltava niin kauan kuin on tarvis, koska jos tämä jätetään käsittelemättä nyt, tilanne rapsahtaa päälle myöhemmin ja sitten ollaan vieläkin pahemmassa tilanteessa kuin nyt.
Tilanteemme on kyllä hieman eri, mieheni ihastus kului loppuun eli hän yritti naisesta jo eroon ennen kärähtämistään. Eli tarina naisen kanssa oli jo ohi. Nainen sai mieheni vihaamaan häntä, koska viimeisen kuukauden kiristi miestäni. Lopulta mieheni ei enää välittänyt, kertooko nainen minulle vai ei. Hän oli niin loppu, ettei jaksanut enää. Että minulla ei ole pelkoakaan siitä, että mieheni ottaisi häneen yhteyttä enää. Mutta on minullakin omat murheeni, mitä ja jos kysymyksiä satelee miehelleni varmaan yhtä paljon kuin sinunkin miehellesi. Ja todellakin, meillä ei ole koskaan riidelty näin paljoa kuin nyt, että mieheni näkee kyllä nyt minussa ihan uuden puolen. Mutta hän sanoo kestävänsä sen,kunhan väliin mahtuu joskus hyviäkin päiviä. Paljon tsemppiä sulle ja kirjoittele tänne välillä, on kannustavaa kuulla, miten juuri te selviätte tästä.
petetty08 kirjoitti 14.5.2009 14:0
Sen kyllä sanon, että mieheni on muuttunut sen jälkeen kun olemme näitä asioita selvitelleet ja sovittu yhteiselämän jatkuvuudesta, kotityöt ja lasten hoitoon osallistuu eri tavalla kuin ennen. Ja en muista niin ihanaa äitienpäivää mitä minulla nyt oli 🙂🌻. Ja kaiken tämän hyvän olon jälkeen tulee mieleen, tehdäänkö tässä minulle hyvää oloa, jotta en osaisi epäillä mitään. Yritän kovasti torjua ajatukset, sillä pelkään, että JOS mieheni nyt on tosisaan, niin minä sitten pilaan kaiken epäluuloilla. Mutta minkäs näille ajatuksille voi, en vaan saa niitä pois päästä. Jos se huora asuisi toisella puolella maapalloa,niin ehkä helpottaisi, mutta kun tiedän että asuu 15min automatkan päässä miehen työpaikalta, niin helppohan siellä on ruokatunnilla käydä, jos niin haluaa. Ja tiedän että se huora ottaisi mieheni heti jos saisi, ainakin oli sanonut ettei kenenkään kanssa ole ollut niin ihanaa kuin hänen kanssaan.
Ja vielä; sinä et todellakaan pilaa mitään epäluulollasi, sinä olet siksi epäluuloinen, että miehesi on valehdellut sinulle, ei ole mitenkään mahdollistakaan, että luottamus miestäsi kohtaan palaa salamana takaisin. Sinulla on oikeus tunteisiin, olivat ne sitten mitä tahansa ja miehesi on vain KESTETTÄVÄ NE KUIN MIES! Itse hän sinut epäluuloiseksi teki, et sinä.
Eilen meillä oli kova riita, mieheltä meinaa jo pinna palaa, sanoin suoraan, että en voi luvata itsestäni liikoja, en voi valehdella päin naamaa, että luotan sinuun, kun en kerran luota. Ja sanoin,että jos et kestä, niin lähde. Halusi vain vastauksen siihen, että onko edes mahdollista, että minä joskus näen valoa tunnelin päässä. Sanoin, että on, mutta en tiedä koska. Ja sanoin, että haluan todellakin yrittää, mutta vaikeaa se on, todella vaikeaa. Jos hän ei sitä ymmärrä, niin en voi sitten mitään.
Pakko kirjoitta ja saada tätä pahaa oloa ulos. Epävarmat ajatukset ovat taas saaneet vallan ja miehen kanssa riidelty, kun olen epäilyjäni päästänyt suusta ulos. Toinen vakuuttelee, että enää ei mitään salaile ja haluaa yrittää, itsellä on vaan tunne, että taas valehdellaan minkä kerkiää. Viime viikolla oli niin hyvä viikko, että olisin taas sanonut, että selviämme mistä vaan. Tänään on olo taas semmoinen, että en tiedä kuinka tästä selvitään. Mies on useaan otteeseen sanonut, ettei jaksa vatvoa näitä asioita ja todistella uskollisuuttaan, ei jaksa ja kohta haluaa heittää hanskat tiskiin, jos elämä tämmöistä on. Tämmöisten riita/keskustelujen aikana alan heti itseä syyttämään, vaadinko liikaa, kun aiemmin olen ollut sitä mieltä, että kaiken sen valehtelun ja pettämisen jälkeen minulla on oikeus vaatia todistamaan uskollisuutensa ja luusili että hän on valmis tekemään mitä tahansa, että hän saisi voitettua luottamuksensa takaisin. En taas tiedä mistään mitään, katsotaan mitä miehellä on sydämellä kun töistä kotiin tulee.
Niin, välillä menee huonommin ja taas välillä paremmin, meilläkin on mennyt nyt huonommin, on riidelty olan takaa ja näen, että mies on tosi väsynyt. On eroa heitelty puolin ja toisin. Mutta on nyt sovittu, että eroa ei edes ajatella, että tästä selvitään kyllä! Lisäksi tämä nainen viestitteli jo minun työpuhelimeenkin panojuttujaan, (ajattele, kuinka häikäilemätön, netistä katsoi numeron) että on ollut meillä yötä, arvaa vaan, mitä ajatuksia se tuo tullessaan, ei aina tiedä, mitä uskoa ja mitä ei. En kyllä meinaa enää itsekään jaksaa vatkata tätä asiaa, on tullut sellainen olo, että kaikki kyllä selviää aikanaan. Vain aika auttaa. Turha sekottaa päätään, kun kaikkeen ei vastauksia saa, vaikka kuinka haluaisi. Ja vaikka vastauksen saakin, niin uskooko niihin!?? Aina samaa oravanpyörää ja mieheni sanoo, ettei enää haluaisi puhua tuuosta naisesta mitään ja ymmärrän kyllä häntä täysin. Uskon ihan oikeasti, että mieheni sai sellaisen opetuksen, että kyllä hänellä on tekemistä syyllisyyden tunteensa kanssa vielä pitkän aikaa. No mieheni soitti kolmannen kerran tälle naiselle ja tällä kertaa nainen oli itkien pyytänyt anteeksi ja myöntänyt menneensä liian pitkälle. Lupasi nyt jättää meidät rauhaan, toivottavasti. Voit vain kuvitella mitä tunnen tuota naista kohtaan; olen kiittänyt monta kertaa luojaa siitä, että onneksi hänellä ei ole lapsia, hän ei todellakaan niitä ansaitse, niin julma hän on. Ihmettelen, miten hän pystyy niiden viestien jälkeen elämään ilman omantunnon tuskia, mutta kai hän on niin omaan napaansa tuijottaja, että ei osaa ajatella muuta kuin itseään.
Meidän on pakko uskoa miehiämme, jos meinataan yrittää. Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa. Minä ajattelin jättää tämän asian ihan "jäähylle" seuraavaan terapiaan asti ja sinne on kaksi viikkoa aikaa. Aika haastava heitto, mutta päätin näin, ainakin yritän kovasti. Ei tämä uskottomuusasia mihinkään katoa, mitä sitten, jos yrittää laittaa sen taka-alalle vähäksi aikaa? Me ei ainakaan enää päästä asiassa mihinkään suuntaan , aina menee riitelyksi ja totta; minäkin syyllistän välillä itseäni, kun minun toimestani ne riidat aina alkaa. Ja minä kun olen jankkauksen mestari ja ymmärrän, että raskasta on kuunnella sitä samaa, mikä on jo keskusteltu moneen kertaan. Mutta siksihän me jankataan, kun luottamus on nolla ja yritetään kaivaa vaan lisää, että tulisi tunnustusta jostakin muusta. Mutta mitä jos sitä tunnustettavaa ei enää olekaan?
Mitä jos sovitaan molemmat, että jos paha olo on sietämätön, niin tullaan tänne purkamaan tilannetta? Yritetään tilanne rauhoittaa kotona vähän aikaa, ja katsotaan, miten puolisomme käyttäytyvät. Mullakin oli eilen paha päivä, taas tuli itkettyä muutama kyynel ja mies tokaisi kysymyksiini, että taasko pitää siitä naisesta puhua.
Ja TIEDÄN tasan tarkkaan, että mieheni osalta tunteet naista kohtaan ovat totaalisen kuolleet, tämä nainen kaivoi itse törkeillä viesteillään kuopan itselleen. Toisaalta olen tyytyväinen, että nainen teki sen; toisaalta tietenkin viestit loukkaavat niin äärimmäisellä tavalla minua, ettei sitä pysty sanoin kuvaamaan.
Tärkeintä on läheisyyden säilyttäminen ja jos koko ajan kaivaa puukkoa haavassa, niin toinen lähtee kauemmaksi, se on varma se. Ei kukaan kestä, ei pettäjäkään sitä kaikkea päivästä toiseen, mitä me suustamme ulos päästetään. En ole koskaan 22 vuoden yhdessäolon aikana puhunut miehelleni niin rumasti kuin nyt tämän asian takia. Mutta ainakin olen tehnyt hänelle selväksi, kuinka paljon hän rikkoi pettämisellään. Ja tämä pettäminen vaikuttaa myös lapsiin, hekin ovat joutuneet kärsimään.
Yritetään kestää, uskon, että pian alkaa helpottamaan, terapeuttimme sanoi, että puoli vuotta on raskainta aikaa.
Käyttekö te pariterapiassa?
Moi Taas,
olo on ihmeen hyvä huonosti nukutun yön jälkeen. Olen kauhulla odottanut tätä viikonloppua, sillä mies lähti kavereiden kanssa reissuun joka oli yön yli kestävä. Kauhea jankkaaminen itselle, että on vain kavereiden kanssa, on vain kavereiden kanssa. Soiteltiin illan aikana ja kuulin kavereita taustalta, mutta pieni epävarmuus alitajunnassa varmasti oli kun ei yöllä meinannut uni tulla. Kyselit käymmekö terapiassa. Minä olen sitä useaan otteeseen ehdottanut, mutta mies ei suostu. Mm. riidoissa otan asian esiin, sillä olen saanut kuulla olevani todella ilkeä ja v-mäinen(piirre jota minulla ei aiemmin riidoissa ollut), että varmasti olisi apua terapiassa tässäkin tapauksessa. Elämä on viime viikkoina mennyt vuoristorataa, pahemmin ei riitoja ole tullut, mutta omassa päässä on paha olo ollut ja olen yrittänyt sitä saada pois muulla tavalla kuin päästämällä ajatukset suusta ulos, sillä tiedän, että riitaa taas tulee. Vai sanoi teidän terapeutti, että ensimmäinen puoli vuotta on vaikein aika, puoli vuotta on tullut täyteen jo, mutta oma tavoitteeni on saada päivä jolloin tämä asia ei enää tulisi mieleen. Olisipa viikossa edes yksi päivä, että jokin asia ei toisi asiaa mieleen. Katsotaan kauan siihen menee. Oletteko te päässeet siitä naikkosesta eroon? Pitikö lupauksensa ettei enää ota yhteyttä?
Kiva kuulla sinusta Petetty08. Ehdin jo ajatella, että oletko luovuttanut, mutta onneksi et. Kyllä, olisi paljon helpompaa erota, ei tarvitsisi tässä miettiä ja sietää ana välillä todella pahaa oloa, vaikka kaipa se erokin tekisi kipeää. Mutta en usko, että silloin tarvitsisi enää miettiä, että mitä jos.
Nainen ei ole ottanut mitään yhteyttä kolmeen viikkoon, joten toivon, että nyt todellakin pitää lupauksensa. Kun viestit loppuivat, niin tilanne on kotonakin rauhoittunut ja todella ollaan oltu riitelemättä kaksi viikkoa, niinkuin aiemmin sanoin, en oikein enää jaksa tämän jauhamista enää.Yritän sinnikkäästi jättää asiaa taakse, vaikka eihän se helppoa ole ja todella asia tulee päivittäin vielä mieliin, oikeastaan se on jatkuvasti takaraivossa, joskus unohtuu tunniksi joskus kahdeksi. Luulen, että on ihan normaalia, että asia on mielessä, kärähtämisestä on nyt neljä kuukautta aikaa. Mutta asia ei ole enää mielessä yhtä tuskaisena kuin alussa, sitä tuskaa sietää jo, eikä se jää sisälle tuskaiseksi möykyksi tuntikausiksi, jolle ei pystynyt tekemään mitään.. Nyt kun tuska tulee, se on nyt sellaisia tuskanvälähdystä sillon tällön, ei tule enää sellaista ahdistusta, onneksi. Pystyy hillitsemään tunteitaan paremmin kuin aluksi,m tuntuu, ettei tähän nyt sentään kuolekaan. Välillä on sellainen hälläväliä olo, on vaan itsensä kanssa eikä saa yhtikäs mitään aikaiseksi, jonain päivinä ei jaksa innostua mistään, jonain päivinä sitten taas kaikki on helpompaa.
Joo terapeutti sanoi, että nyt syksyllä helpottaa ja vuosi tässä menee kaikkinensa ennenkuin asian pystyykään taakseen jättämään. Ja terapeutti sanoi myös, että asia pitää tapella, mun mies kun pitää riitaa jotenkin peikkona, terapeutti sanoikin, että riitely ei ole pahasta eli sitä ei pitäisi ottaa niin henkilökohtaisesti vaan ymmärtää se, että ne on tunteita, mitkä pitää käsitellä. Että parempi tapella nyt, kun sitten vuosien päästä nyppiä asiasta aina silloin tällöin. No viime käynnillä terapeutti sanoi, että meidän pitää nyt ottaa "lomaa" tästä asiasta, näki että oltiin väsyneitä molemmat ja niinkuin sanoin, kaksi viikkoa on mennyt hyvin ilman mitään isompaa riitelyä ja se on tehnyt ihan hyvää.
Kumpa sun miehesi lähtisi sinne pariterapiaan, siitä on ollut uskomaton apu, siellä pystyy katsomaan tilannetta KOKONAISVALTAISEMMIN eli ei tuijota vaan omaa napaansa, osaa katsoa tilannetta myös pettäjän näkökulmasta. Kyllä mun mies ainakin kärsii yhtä paljon kuin minä, jos ei enemmänkin, ei tämä ole hänelle mitenkään helppoa. Minä voin suoraan sanoa, että en olisi selvinnyt tästä ajasta ilman
ulkopuolista apua, olisin varmaan ilman sitä seonnut. Ei ollut varmaan miehelle helppoa lähteä sinne, mutta hän sanoi tekevänsä mitä vaan, jotta minä pääsisin asian ylitse ja mies on nyt sanonutkin, ettei se terapia ole mitenkään paha juttu eli ei hän tunne, että se olisi pahasta. Mutta vaikeaa oli varmasti aluksi kun siellä puhuttiin tästä naisesta ja heidän suhteestaan; ei varmaankaan ollut mukavaa puhua siitä, koska alusta alkaen mun mies ei ole halunnut siitä puhua. Mutta terapeutti sai puhuttua hänet ympäri, että naisestakin puhuminen on välttämätöntä, jotta MINÄ pääsen asian yli, ilman puhumista se on kuulemma MAHDOTONTA. No huomenna on taas aika, kerron sitten taas kuinka siellä meni, toivottavasti saan ohjeita jo tulevaan elämäämme, sitä nyt kaipaan eniten.
Yritän ajatella, mitä hyvää tästä kaieksta pahasta on meille tullut: edelleen läheisyys on tallella ja siitä molemmat pidetään tiukasti kiinni, että se on arjessa äärimäisen tärkeää, nukutaan saman peiton alla kun teininä konsanaan, halaukset päivittäin ovat nyt sellaisia, että niillä on MERKITYS, eivät enää sellaisia hätäisiä, vaan niissä on syvää tunnetta ja rutistusta, että ei jää epäselväksi, mitä sillä tarkoitetaan. Joka päivä kerrotaan, että rakastetaan ja mies sanoo päivittäin, että olen tärkeintä hänen elämässään, se jos mikä auttaa eteenpäin, sitä ei koskaan voi kuulla liikaa. Saan edelleen viikoittain, jos nyt en enää päivittäin mieheltä tekstiviestejä, nekin kovasti lämmittävät mieltä. Mies on kovasti läsnä tässä arkipäivän elämässä, ei enää omissa mietteissään jatkuvaan, niin kuin ennen. Itsekkyys on kadonnut ainakin osittain, mies kuuntelee minunkin toiveita, eikä tyrmää heti niitä, ennen kun tehtiin melkein niin, mitä mies halusi. Kysellään iltaisin työpäivän kuulumisia, yritän itsestäni jakaa myös miehelle huomiota, kun menneinä vuosina itse olen kieltämättä unohtanut miehen lähes kokonaan. Nyt yritän antaa hänelle aidosti aikaa päivittäin, ilman kiirettä ja ilman lapsia, me tarvitaan sitä kahden keskistä aikaa, jotta tämä toimisi.
Kolmen viikon päästä lähdemme koko perheen kanssa viikoksi lomalle ja päätimme myös tehdä kesällä pienen kahden keskisen matkan. Syksyllä hääpäivänä menemme myös kaksin jonnekkin ja se tehdään joka vuosi, näin on päätetty. Opetellaan taas olemaan kahdestaan ja ottamaan aikaa parisuhteelle, se jos mikä on tärkeää.
Että ei me helposti ainakaan periksi anneta, vaikka kuinka olisi välillä vaikeaa. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että pahin on jo takanapäin. Kaikkea hyvää teillekkin, tässä elämän kovimmassa vuoristoradassa!
Heippa,
olisi mukava kuulla, kuinka moni tässä viestiketjussa kirjoitelleista on vielä yrittämässä avioliittoaan kokoon? Kuinka moni on eronnut?
On ollut aikamoista helvettiä tämä puolitoista vuotta sanoisin, ikäväkseni täytyy sanoa, että mieheni jäi kiinni valheista,jotka koskivat tätä samaa suhdetta, mm. suhteen kesto oli pidempi ja nainen oli kuin olikin tuttu. Mieheni ei pystynyt kertomaan minulle kaikkea keralla, halusi kuulemma suojella minua viimeiseen asti romahduttavalta tiedolta, olinhan jossakin vaiheessa kävelevä ihmisraunio, masennuslääkkeitä popsiva petetty nainen, joka laihtui kamalasti, eikä pystynyt syömään. Ehkä ymmärrän miestäni, ettei halunnut kertoa, kun näki, että sairaalaan meno ei ollut kaukana, olisinkin varmaan romahtanut,mutta valheet satuttavat kuitenkin aina.
"Uusia" valheita ei ilmaantunut, eli mies on todella muuttunut mies! Sitkeästi vie meitä eteenpäin, eikä anna periksi!
Kun vihdoin sain tietää naisen nimen, soitin hänelle asiallisesti ja pyysin häntä lopettamaan sairaiden viestien lähettelyn. Kyllä hän uhkaili vielä niitä lähettävänsä, mutta sen jälkeen niitä ei tullut.
Ero oli millistä kiinni, sanoisinko näin, kun sain tietää lopullisen totuuden ja voin sanoa, että tiukkaa tekee vieläkin. Mies oli todella hädissään tieodon saatuani, kun lähdin yöksi pois kotoa, enkä ilmoittanut mihin menen. Siitä alkoi sitten mieheni tekstiviesti rumba....
Ajattelin näin vain sanoa kaikille petetyille, että kaikista pettäjistä ei ole käryn käytyäänkään kertomaan koko totuutta, vaikka kuinka hiillostaisi, niin pettäjä eik erro. Näin oli meillä, kaksi terapeuttia ovat sanoneet, että se on hyvin tavallista pettäjältä; yksinkertaisesti pettäjä ei kuulemma pysty satuttamaan enää enempää ja luulee, että valheella pystyy suojelemaan.
Onneksi tässä meidän tapauksessa tuo toinen nainen oli se, joka lopulta ilmiantoi itsensä. Voin vain kuvitella mitä hän ajattelee tänä päivänä, kun tiedän kuka hän on. Toivottavasti hän kykenee häpeämään, edes hitusen. Molemmat, sekä mieheni että tuo nainen ovat toimineet todella häikäilemättömästi vuosikaudet, en olisi koskaan uskonut, että olen keittänyt kahvia minun mieheni rakastajattarelle.
Meidän tämä pettämispsosessi romahdutti kaiken lopulta, tuntui kuin kaikki olisi palanut roviolla. Niin tyhjä olin ja pohjalla ja mieheni näki sen, mihin pettäminen ja valehtelu pahimmillaan johtaa...
Minä olen ollut todella julma miestäni kohtaan, varsinkin tämän valheiden verkon paljastumisen jälkeen, että ihmettelen todella, miksi hän edelleen on tuossa vierelläni. En ole miestäni pettänyt, mutta sanoilla olen lyönyt hänet monta kertaa maihin. En ole tiennytkään, että minussa voisi olla sellaista vihaa, aika pelottavaa.
Ensin käytiin yhdessä pariterapiassa, sitten kun lopullinen niitti tuli, niin menin yksin, en halunnut miestäni mukaan, halusin todella alkaa keskustella erosta. Terapetti käski kuitenkin odottaa, että en tekisi kuitenkaan ratkaisua ennen kun olisin toipunut tästä uudesta niitistä. Nyt oltiin sitten taas yhdessä terapiassa viime kerralla.
Kaksi terapeuttia on sanonut, että meillä on todella hyvät mahdollisuudet jatkaa, he molemmat ovat myöskin sitä mieltä, että mieheni ei koskaan enää petä, sen verran meni itsekin pohjamutiin. Sitä en itsekään enää pelkää, mutta eniten tässä loukkaakin se, että kuinka paljon ihminen pystyykään valehtelemaan vuodesta toiseen.
Mies on vierellä siis edelleen, vaikkakin olen tehnyt kaikkeni, että lähtisi. Hän ei kuulemma anna periksi a täysillä panostaa meidän perhe-elämään ja minun on myönnettävä, että mies on täysin erilainen kuin koskaan ennen. Elämänarvot ovat menneet uusiksi, on aika nöyrä tätä nykyä, mutta kantaa vartensa suorassa ja on ottanut vastaan kaiken paskan, mitä minulta on tullut. Syyttää tapahtuneesta vain itseään, eikä missään vaiheessa ole kyseenalaistanut sitä.
Itsellä on äärimmäisen helpottunut olo, että sain vihdoin tietää lopullisen totuuden. Tiesin sisimmässäni, että mies valehtelee.
Nyt on kaikki romutettu, eikä tarvitse enää miettiä, että mitä jos se asia olikin niin. Nyt tiedän. Voi sitä tuskan määrää, mitä on yhdessä koettu ja voi sitä rakkauden tunnsuten määrää,m itä mieheni on minulle vuodattanut.
En tiedä tulevaisuudesta vieläkään. Terapeutti sanoi viime kerralla miehelleni, että toivottavasti arvostat tuota vieressä istuvaa naista, hän on harvinaislaatuinen nainen, vahva kuin mikä, monet naiset olisivat jo lähteneet tai sitten ajan saatossa lähtevät tälläisen kamaluuden jälkeen... Hän sanoi suoraan, että yksi miljoonasta naisista tässä tapauksessa jää. Siltikin terapeutti oli sitä mieltä itse, että me selvitään tästä, juuri siksi, että minä olen niin vahva ja kykenen ruotimaan asiat ymmärryksen kautta.
En tiedä. Mutta olen myös oppinut sen, että minä olen vahva minä, kukaan ei koskaan enää vie minua kuin pässiä narussa, minä olen itse vastuussa omasta elämästäni, minä itse teen valinnat ei kukaan muu. Olen oppinut olemaan itsekäs enkä enää siedä, jos minua tieten tahdon loukataan. Olenmyös kyennyt katsomaan itseäni peiliin ja tiedostanut oman osuuteni tähän soppaan, koska tiedän, että minullakin on oma osuuteni tässä pettämisessä. Silti en hyväksy mieheni tekoa koskaan, kaikissa olosuhteissa se on väärin, enkä itse sille tielle lähde. Se, että kykenenkö koskaan täysin antamaan anteeksi, se jää nähtäväksi ja se riippuu todella paljon miehestäni.
Olisi mukava kuulla, mitä teille muille kuuluu... tänään...