Miten selviän?

Miten selviän?

Käyttäjä 2912 aloittanut aikaan 06.02.2009 klo 17:11 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä 2912 kirjoittanut 06.02.2009 klo 17:11

Olen vajaa 40 perheen äiti, kaksi ala-astelaista lasta. Olen ollut mieheni kanssa 16-vuotiaasta ja reilut 10 v. olemme olleet naimisissa. Sain tietää viikko sitten, että miehelläni on ollut rinnakkaissuhde 1,5 vuotta. Sain tietää suhteesta pahimmalla mahdollisella tavalla; tämä nainen viestitti asiasta minulle ja viestit olivat härskillä tavalla seksipitoisia eli viesteissä hän kertoi, kuinka on lauennut mieheni käsittelyssä viisi kertaa peräkkäin ja kuinka mieheni tykkää 69 asennoista yms. Olin lasten kanssa kotona, kun ymmärsin viesteistä, että viestit ovat täyttä totta. Mieheni ei voinut kuin myöntää asian tullessaan kotiin. Onneksi pystyin hillitsemään itseni edes puolittain lasteni vuoksi. Tämä puolitoista vuotta on ollut raskasta aikaa eli meillä on mennyt huonosti. Miehelläni oli vaikeuksia silloisessa työpaikassaan eli en paljoa valehtele, jos sanon, että hän kävi lähettä born outtia. Lisäksi mieheni sairastuminen lisäsi taakkaamme ja näin siis omin silmin, että hänen oli paha olla. Pari kuukautta ennen suhteen paljastumista ihmettelin kylllä, miksi hän ei koskaan koske minuun ja seksiä oli noin kerran kuussa. Kyselin häneltä, onko hänellä toinen, mutta ei myöntänyt. Ironista tässä on se, että sain hänet silloin heti kiinni, kun hän ensimmäistä kertaa oli naisen kanssa; S-etukorttia oli vingutettu hotellihuonetta varten ja kun tivasin häneltä, että mitä olet tehnyt kyseisessä hotellissa, niin asia meni sen piikkiin, että kortti on luettu väärin. Selvitin kortin tapahtuman ja minulle sanottiin, että kortti on vedetty koneesta läpi, ei siis käsin näpytelty, näin ollen virhemahdollisuutta ei ollut. Minä en alitajunssani uskonut häntä, mutta kun hän sanoi, että on loukkaus häntä kohtaan, että epäilen häntä, annoin asian olla. Muutenkin hän on ollut kireä, poissaoleva tämän 1,5 ja loukannut minua sanoillaan ja nämä viimeiset kaksi kuukautta kulki aina kännykkä kädessään, tietysti kun nainen viestitteli koko ajan. Mieheni sanoi, että hän teki väärin ja sanoi, että yritti lopettaa suhdettaan, mutta nainen kiristi sillä, että kertoo minulle, näin ollen mieheni kävi vastentahtoisesti hänen luonaan viimeiset kuukaudet. Uskon häntä tässä asiassa, koska nainenhan toteutti uhkauksensa vihdoin ja viimein mieheni sanoessa hänelle, ettei jaksa enää, tapahtuu stten mitä tahansa. Tämä nainen oli pyytänyt miestäni jättämään minut ja lapset ja mieheni ei suostunut siihen. Olin niin jätkyttynyt ensimmäisen yön, että nukuimme sylikkäin mieheni kanssa ja itkimme molemmat ja hän pyysi anteeksiantoa, että tahtoo todellakin vielä yhden mahdollisuuden. Hän sanoi, ettei koskaan ole aikonutkaan jättää meitä, ja väitti, ettei koskaan rakastanutkaan tuota naista. Hän ei osaa selittää miksi teki niin kuin teki; ehkä hän ihastui naiseen, ehkä halusi kokeilla, pystyykö vielä iskemään itselleen jonkun ja kaipa siinä oli viehätyksensä kun sai hotellihuoneessa harrastaa salaa seksiä. Ainoa positiivinen asia on tässä se, että kaikki tapahtuivat muualla paikkakunnalla ja mieheni tosiaan teki kaiken niin salaa, ettei kukaan muu meidän lisäksi teidä asiasta. He eivät näyttäytyneet koskaan yhdessä, vaan olivat aina hotellihuoneessa ja poistuivat ja saapuivat huoneeseen eri aikaan.
Mieheni sanoi, että hän on loukannut minua pahimmalla mahdollisella tavalla ja tietää, että tässä voi mennä vuosi tai pari ennen kuin ollaan joten kuten tästä selvitty. Aina iltaisin olen hänen kainalossaan ja kun kyselen kaikkea mahdolista tästä naisesta, niin hän alkaa jo hermostumaan, kun sanoo, ettei halua kertoa mitään yksityiskohtia, koska se ei kuulemma auta minua, kärsin vaan lisää. Minä tietenkin tunnen itseni maailman rumemmaksi naiseksi, ja että minussa on jotakin pahasti vialla, mieheni vakuuttaa rakastavansa minua ja sanoo minun olevan hänen rakkautensa, jonka kanssa tosiaan vanhennutaan yhdessä. Minä loukkaan häntä joka ilta repimällä kaiken aina uudestaan auki, mieheni toivoo, että katsottaisiin tulevaisuuteen. Mieheni kärsii yhtä paljon kuin minä, hän on laihtunut ja laihtuu vaan ja hänestä tun tuntuu, että pää räjähtää.
Minä olin ihan varma, että erotaan, kun tästä kuulin, mutta minun on pakko ajatella jatkoa myös lasteni kannalta, en ikinä haluaisi erottaa heitä isästään. mieheni on nyt ollut paljon lastensa kanssa ja vienyt arkea eteenpäin, koska minä olen täysin lamaantunut, tuntuu, ettei millään ole enää merkitystä. Joka päivä hän on sanonut, että anteeksi ja joka päivä hän kertoo tekstiviestein tai suoraan,että rakastaa minua ja että haluaa yrittää ja näyttää, että rakastaa todellakin minua ja yrittää pikkuhiljaa saada lujottamukseni takaisin…. Ja mitä minuun tulee, niin rakastan edelleen häntä, ja haluaisin todella yrittää ja uskoa yhteiseen tulevaisuuteen hänen kanssaan. olen sanonut, että kaiken pitää suhteessamme muuttua, että emme voi vaan jatkaa siitä, mitä 1,5 vuotta sitten oli; silloinhan joku oli pahasti pielessä, koska mieheni haki uutta ihastusta. ihmeellisintä tässä on nyt se, että olemme rakastelleet kolme kertaa viikon aikana ja sanoisin, että se on ollut varsin intohimoista, tarraudunkohan minä häneen vai mitä ihmettä päässäni liikkuu, kun olen täysin vapautunut hänen kanssaan ja haluan häntä oikein todella pitkästä aikaa.
Miten saan arjesta taas kiinni? Mistä saan voimaa ja iloa, kun tuntuu, että millään ei ole mitään väliä? ☹️

Käyttäjä maarit4 kirjoittanut 10.04.2010 klo 08:51

2912 kirjoitti 6.2.2009 17:11

MIten selviän, Puolukka ja Hamppi
Aivan kuin minun tarinani!! Jaksamista - itse olen aivan palasina edelleen. Kuitenkin tuntui hyvältä kun löysin tämän ketjun siilä niin uskomattomalta kuin se omalla kohdalla tuntuikin niin tätä tuntuu taphtuvan yleisemminkin. Annetaan toisillemme voimaa. T.Maarit4

Olen vajaa 40 perheen äiti, kaksi ala-astelaista lasta. Olen ollut mieheni kanssa 16-vuotiaasta ja reilut 10 v. olemme olleet naimisissa. Sain tietää viikko sitten, että miehelläni on ollut rinnakkaissuhde 1,5 vuotta. Sain tietää suhteesta pahimmalla mahdollisella tavalla; tämä nainen viestitti asiasta minulle ja viestit olivat härskillä tavalla seksipitoisia eli viesteissä hän kertoi, kuinka on lauennut mieheni käsittelyssä viisi kertaa peräkkäin ja kuinka mieheni tykkää 69 asennoista yms. Olin lasten kanssa kotona, kun ymmärsin viesteistä, että viestit ovat täyttä totta. Mieheni ei voinut kuin myöntää asian tullessaan kotiin. Onneksi pystyin hillitsemään itseni edes puolittain lasteni vuoksi. Tämä puolitoista vuotta on ollut raskasta aikaa eli meillä on mennyt huonosti. Miehelläni oli vaikeuksia silloisessa työpaikassaan eli en paljoa valehtele, jos sanon, että hän kävi lähettä born outtia. Lisäksi mieheni sairastuminen lisäsi taakkaamme ja näin siis omin silmin, että hänen oli paha olla. Pari kuukautta ennen suhteen paljastumista ihmettelin kylllä, miksi hän ei koskaan koske minuun ja seksiä oli noin kerran kuussa. Kyselin häneltä, onko hänellä toinen, mutta ei myöntänyt. Ironista tässä on se, että sain hänet silloin heti kiinni, kun hän ensimmäistä kertaa oli naisen kanssa; S-etukorttia oli vingutettu hotellihuonetta varten ja kun tivasin häneltä, että mitä olet tehnyt kyseisessä hotellissa, niin asia meni sen piikkiin, että kortti on luettu väärin. Selvitin kortin tapahtuman ja minulle sanottiin, että kortti on vedetty koneesta läpi, ei siis käsin näpytelty, näin ollen virhemahdollisuutta ei ollut. Minä en alitajunssani uskonut häntä, mutta kun hän sanoi, että on loukkaus häntä kohtaan, että epäilen häntä, annoin asian olla. Muutenkin hän on ollut kireä, poissaoleva tämän 1,5 ja loukannut minua sanoillaan ja nämä viimeiset kaksi kuukautta kulki aina kännykkä kädessään, tietysti kun nainen viestitteli koko ajan. Mieheni sanoi, että hän teki väärin ja sanoi, että yritti lopettaa suhdettaan, mutta nainen kiristi sillä, että kertoo minulle, näin ollen mieheni kävi vastentahtoisesti hänen luonaan viimeiset kuukaudet. Uskon häntä tässä asiassa, koska nainenhan toteutti uhkauksensa vihdoin ja viimein mieheni sanoessa hänelle, ettei jaksa enää, tapahtuu stten mitä tahansa. Tämä nainen oli pyytänyt miestäni jättämään minut ja lapset ja mieheni ei suostunut siihen. Olin niin jätkyttynyt ensimmäisen yön, että nukuimme sylikkäin mieheni kanssa ja itkimme molemmat ja hän pyysi anteeksiantoa, että tahtoo todellakin vielä yhden mahdollisuuden. Hän sanoi, ettei koskaan ole aikonutkaan jättää meitä, ja väitti, ettei koskaan rakastanutkaan tuota naista. Hän ei osaa selittää miksi teki niin kuin teki; ehkä hän ihastui naiseen, ehkä halusi kokeilla, pystyykö vielä iskemään itselleen jonkun ja kaipa siinä oli viehätyksensä kun sai hotellihuoneessa harrastaa salaa seksiä. Ainoa positiivinen asia on tässä se, että kaikki tapahtuivat muualla paikkakunnalla ja mieheni tosiaan teki kaiken niin salaa, ettei kukaan muu meidän lisäksi teidä asiasta. He eivät näyttäytyneet koskaan yhdessä, vaan olivat aina hotellihuoneessa ja poistuivat ja saapuivat huoneeseen eri aikaan.
Mieheni sanoi, että hän on loukannut minua pahimmalla mahdollisella tavalla ja tietää, että tässä voi mennä vuosi tai pari ennen kuin ollaan joten kuten tästä selvitty. Aina iltaisin olen hänen kainalossaan ja kun kyselen kaikkea mahdolista tästä naisesta, niin hän alkaa jo hermostumaan, kun sanoo, ettei halua kertoa mitään yksityiskohtia, koska se ei kuulemma auta minua, kärsin vaan lisää. Minä tietenkin tunnen itseni maailman rumemmaksi naiseksi, ja että minussa on jotakin pahasti vialla, mieheni vakuuttaa rakastavansa minua ja sanoo minun olevan hänen rakkautensa, jonka kanssa tosiaan vanhennutaan yhdessä. Minä loukkaan häntä joka ilta repimällä kaiken aina uudestaan auki, mieheni toivoo, että katsottaisiin tulevaisuuteen. Mieheni kärsii yhtä paljon kuin minä, hän on laihtunut ja laihtuu vaan ja hänestä tun tuntuu, että pää räjähtää.
Minä olin ihan varma, että erotaan, kun tästä kuulin, mutta minun on pakko ajatella jatkoa myös lasteni kannalta, en ikinä haluaisi erottaa heitä isästään. mieheni on nyt ollut paljon lastensa kanssa ja vienyt arkea eteenpäin, koska minä olen täysin lamaantunut, tuntuu, ettei millään ole enää merkitystä. Joka päivä hän on sanonut, että anteeksi ja joka päivä hän kertoo tekstiviestein tai suoraan,että rakastaa minua ja että haluaa yrittää ja näyttää, että rakastaa todellakin minua ja yrittää pikkuhiljaa saada lujottamukseni takaisin.... Ja mitä minuun tulee, niin rakastan edelleen häntä, ja haluaisin todella yrittää ja uskoa yhteiseen tulevaisuuteen hänen kanssaan. olen sanonut, että kaiken pitää suhteessamme muuttua, että emme voi vaan jatkaa siitä, mitä 1,5 vuotta sitten oli; silloinhan joku oli pahasti pielessä, koska mieheni haki uutta ihastusta. ihmeellisintä tässä on nyt se, että olemme rakastelleet kolme kertaa viikon aikana ja sanoisin, että se on ollut varsin intohimoista, tarraudunkohan minä häneen vai mitä ihmettä päässäni liikkuu, kun olen täysin vapautunut hänen kanssaan ja haluan häntä oikein todella pitkästä aikaa.
Miten saan arjesta taas kiinni? Mistä saan voimaa ja iloa, kun tuntuu, että millään ei ole mitään väliä? ☹️

Käyttäjä 2912 kirjoittanut 12.04.2010 klo 13:57

Maarit4, yritin hakea tarinaasi, mutta en tiedä oletko kirjoittanut koko tarinaasi. Oletko siis jo eronnut miehestäsi?
Lohdutuksena voin sinulle sanoa, että tuskin olet kokenut niin karmivaa prässiä kuin minä, en todellakaan vähättele osaasi, mutta oletko keitellyt kahvia miehesi toiselle naiselle, käynyt heillä kylässä ja jutellut tuon naisen kanssa tietämättä,että miehesi vehtaa hänen kanssaan?
Minä olen ja se jos mikä ottaa todella koville. Itse pettämisen olen jo hyväksynyt, mutta suovien valehtelu mieheni puolelta on kamala kestää ja se, että ihan pokalla nainen on käynyt meillä kylässä ja me siellä....
No, onneksi tämä kaikki karmeus tuli ilmi.... miehen kasvot menivät.. lopullisesti....

Ja kaiken tämän jälkeen mieheni sinnikkäästi jankuttaa rakastavansa minua.... luulisi tietävän,e ttä vaikea on uskoa... ja tietääkin sen----

Ja kyllä oli aika kamalaa kestää kakkosen katkeruus, tavallaan ymmärrän häntä, mutta en hirveästi kuitenkaan tunne sympatiaa häntä kohtaan....

Että yritin vain sinua lohduttaa, minulle tapahtui se kaikista kamalin, mitä voi tapahtua, vuosikausia kestänyt suhde perhetutun kanssa.... se on niin karmeaa, että tuntemuksia on ollut aika vaikea edes kuvailla...

Mutta uskon niin, että tavalla tai toisella selviän tästä, enkä ala katkeraksi, minä olen jo nähnyt mitä se tekee, en todellakaan halua sen mieheni kakkosen kaltaiseksi....

Mieheni on niin häpeissään kuin olla voi ja syyllisyys on kovaa, niin kovaa, että olen sanonut hänelle, että eikö olisi parempi erota ja molempien aloittaa uusi elämä puhtaalta pöydältä? Hän sanoo, ettei halua ketään muuta, kuin minut.

Ja jos tämä avioliitto jatkuu, niin haavoineen, arpineen on mentävä.... Kun katsomme nykyisin toisiamme silmiin, niin molempien silmissä on tiettyä surumielisyyttä ja tulee aina olemaankin...

Olenmonesti ihmetellyt sitä, että miksi terapeutit näkevät meidän tilanteessa kuitenkin toivoa? Kaksi on sanonut, että selvitään tästä kyllä, varmasti... Meillä on kuulemma kaikki eväät siihen.... Mutta tuskainen taival on ollut ja tulee vielä olemaankin.

Mutta uskon, että tästä kaikesta on ollut valtavasti hyötyä! Asiat pitää selvittää, vaikka helpompaa olisi lyödä hankat naulaan!!! Kyllä on sydäntä repivää avata haavoja auki, aina uudestaan ja uudestaan,
mutta uskon, että tämän prässin läpi mentyäni, olen entistä vahvempi kohtaamaan elämän uudet haasteet.... Katkeraksi en ala koskaan, sen olen itselleni luvannut.... Se jos mikä tuhoaa kaiken

Käyttäjä Annakaisa kirjoittanut 13.04.2010 klo 13:11

Hei 2912,

Itselläni, omassa parisuhteessani on paljolti samanlaisia kokemuksia kuin Sinulla;

Olemme olleet yhdessä 20 vuotta, naimisissa siitä tänä vuonna 18.
Parisuhteemme aikana olemme kohdanneet useita, toistuvia kriisejä, kuten keskenmenoja, lapsen sairaus ja kuitenkin yllättävä kuolema, suuria taloudellisia vaikeuksia - miehen konkurssi, oman äitini alkoholismi (lähti omille teilleen, viinan perään, kun olin 10 vuotias) ja isäni kuolema syöpään muutamassa kuukaudessa mm.

Parisuhteemme on ollut tältä pohjalta ja tästä huolimatta hyvin haastava. Siihen on kuulunut mustasukkaisuutta, uskottomuutta, puolison lisääntynyttä alkoholin käyttöä viikonloppuisin, asumusero aikanaan jne. Miehelläni on ollut toinen nainen useita vuosia. Suhde alkoi ihastuksena ja seksisuhteena ja jatkui viestittelynä melkein 12 vuotta. Läpikävimme helvetin suhteessamme yhä uudelleen. Yhä uudelleen törmättiin valheisiin ja uskon sekä luottamuksen puutteeseen. Suhteen paljastuttua ikään kuin "kostomielellä" aloitin itse muutaman kuukauden suhteen. Naiivisti ajattelin tätä kautta miehen ymmärtävän tuskan ja pahoinvoinnin syvyyden - asiat tulehtuivat entistä pahemmin, kuten perheen pahoinvointi. Tämän jälkeen en ole halunnut omalla, tietoisella valinnalla loukata muita uskottomuudella.

Kuitenkin arkisin meidän on hyvä olla. Kenenkään muun kanssa en ole jakanut elämän kokemuksiani; lasten syntymää, elämää ja kuolemaa mm. Kukaan muu ei voisi lapsiani rakastaa, kuten isä rakastaa. Tämä on ollut kantava voima vastoinkäymisissä, kuten myös kokemus selviytymisestä.

Viime viikonloppuna sain kuitenkin tietää, että miehelläni on ollut työkaverin kanssa yhden illan juttu muutama viikko sitten. Viime viikonloppuna nainen kiitti tekstiviestissä upeasta seksikokemuksesta ja puhui yhteisistä unelmista (!) ja mieheni kirjoitti kaipaavansa naisen luokse. Lieneekö sitten yhden illan juttu. En tiedä, miten tästä eteenpäin mennään. Kun samaa helvettiä on käyty läpi useita vuosia, hyvin samanlaisina kokemuksina, mistä Sinä kirjoitit ja kuitenkin ollaan taas tässä..

Kirjoittamasi perusteella miehesi on todella sitoutunut parisuhteeseesi, perheeseenne ja ennenkaikkea Sinuun. Hän on lopettanut suhteensa ja läpikäynyt kivisen tien eteenpäin. Tottakai hän on loukannut Sinua pahimmalla mahdollisella tavalla ja vienyt luottamuksen suhteestanne, mutta tehtyä ei tekemättömäksi saa.

Omassa suhteessani jäin kiinni vihaan ja katkeroiduinkin kai parisuhteessani. En ole ollut kovin rakastettava minäkään. Se ei vie asiaa eteenpäin, kun aikaa on kulunut kuukausia tai vuosia. Päinvastoin.

Toivon, että pystyt päästämään vihasta irti ja taistelet katkeruutta vastaan, koska sillä myrkyttää oman ja läheistensä elämän. Vihan ilmapiirissa on ahdistavaa elää. Miehesi tuntuu yrittävän kovasti ja toivoo Teille yhteistä tulevaisuutta. Kaikesta koetusta huolimatta varmasti arvostat sitä, jos haluatte yhdessä jatkaa. Rakentakaa parisuhdettanne jatkossa positiivisilla, yhteisillä asioilla, päämäärillä ja tavoitteilla. Helppoa se ei varmasti ole, tiedän sen, mutta se on tie toipumiseen. Voimaa tulevaan!

Käyttäjä 2912 kirjoittanut 13.04.2010 klo 15:29

On sinulla ollut koettelemuksia ja paljon. Olet kyllä äärimmäisen vahva nainen!

Ja sanasi ovat viisautta täynnä.

Toivon totisesti, että mieheni oppi tästä jotakin, - minussa ei varmasti ole sellaista vahvuutta kuin sinussa, en usko, että jaksaisin enää, jos mies tekisi sen uudelleen.-

Tiedän, että suhde loppui kuin seinään, kun sain tietää. Tiedän senkin, että mieheni ei ole jatkanut suhdetta, - tämä nainen teki katkeruuksissaan niin paljon pahaa ja julmuutta minua ja miestäni kohtaan vuoden ajan,- että se oli äärimmäisen vaikea asia kestää.

En usko, että minusta olisi tekemään samat temput kostoksi miehelleni. Tiedän sen, että siitä ei ole minun olotilaani mitään helpotusta, päinvastoin,kuten itsekin sen kokeeena sanoit, että se pahentaa vain asioita.

Mutta on äärimmäisen vaikea hyväksyä vuosien valheet ja peittelyt ja kieltämättä tekee pahaa se, että olen ollut tämän naisen luona useasti kylässä.

Kun kaikki karmeus paljastui, ihmettelen mieheni sisua, että hän vielä jaksaa toivoa,e ttä tästä selvitään. Kieltämättä tulee joskus mieleen se, että ymmärtääköhän hän täysin vieläkään mitä kaikkea pahaa on minulle tehnyt?

En tiedä. Kun nyt ollaan asiasta väännetty puolitoista vuotta ja olen kaikki karmeudet miehelleni sanonut, sellaisiakin asioita, joita en olisi koskaan uskonutkaan toiselle sanovani.
Silti hän vain jaksaa, tietysti vihan purkauksieni jälkeen on päivän pari hiljaisempi,mutta ei mitenkään torju minua tai syytä. Antaa tulla lähelle ja itsekin tulee oma-aloitteisesti halaamaan. Yrittää tosissaan elää eteenpäin, välillä hänen hyväntuulisuutensa ärsyttää, kun itse ajattelen niin, että miten hän voi olla noin hilpeä kaiken kokeneemme jälkeen? Ihmettelen välillä, että hän ei sano niin, että minä päästän sinut menemään, että olen huono mies sinulle, ansaitset parempaa. Mutta ei, mieheni sanoo, että haluaa hyvittää kaiken minulle ja olen tärkeintä minulle, ja rakastaa minua paljon ja ei halua ketään muuta. Eilen viimeksi taas sain teksiviestin, jossa kertoi, että rakastaa.
Välillä on vaikeampaa, välillä helpompaa. Joskus on tehtävä paljon töitä itsensä kanssa, että pystyisi edes nauramaan. Viha hänen tekoaan kohtaan on välillä niin sietämätöntä, että sen kun saisi hallintaan..
Ja tätä toista naista vihaan, toivottavasti en koskaan häntä missään kohtaa, koska en tiedä, pysyisinkö menemään hänen ohitseen niin, että hyvmyilisin vain. Sitä olen itselleni toitottanut, että paras kosto on se, että näytän, että minulla menee ihan hyvin. Todellisessa tilanteessa voisi tuntemukset kyllä olla sellaiset, että haluaisin repiä häneltä tukan päästä! En vihaa häntä siksi, että hän makasi vuosi kaudet mieheni kanssa, vaan siksi, että hän kiusasia viesteillään minua vuoden, kun en tiennyt kuka hän oli. Se on mielestäni anteeksiantamatonta, sairasta. Kun hän ei miestäni saanut, niin kaiken teki, että avioliitomme rikkoontuisi tavalla tai toisella.
No ehkä jos näin pitkälle on jaksanut, niin en hevin periksi anna...
Jaksamisia sinulle ja kiitos kun kirjoitit tarinaasi, se auttoi ainakin näkemään sen, että maailmassa on paljon pahempiakin asioita kuin pettäminen. Sinä jos kuka olet kokenut kovia... ☺️❤️☺️

Käyttäjä Vilijonka kirjoittanut 13.04.2010 klo 22:01

Hei 2912!
Ehkäpä oletkin lukenut aloittamaani viestiketjua, joka on varsin tuore ja kriisini on paljon lyhyempi kuin sinun. Osaan kuvitella osan tuskastasi, sillä minunkin mieheni on ihastunut perhetuttuun ja naapuriimme. Olemme viettäneet paljon mukavia iltoja yhdessä, jopa meidän mökillä, mutta onneksi pettämistä ei ole ollut silloin. Fyysistä pettämistä ei ole muutenkaan ollut heidän välillään paljoa, mutta keskusteluja kylläkin ja yhteisen elämän suunnittelua. On kerrassaan pöyristyttävää ajatella, että he olisivat muhinoineet meidän toisten puolisoiden selän takana jo pitkän aikaa, niin kuin sinulle on käynyt. Voi kunpa minunkin mieheni haluaisi jatkaa kanssani perhe-elämää, sillä sitä kovasti haluan. Minäkin olen tässä yksin ajatellessani löytänyt paljon virheitä omasta käytöksestäni ja haluaisin sen kaiken meiehlleni korjata. Itse olen jo päässyt toista naista kohtaan tuntemastani pahimmasta vihasta eroon ja se helpottaa. Tällä hetkellä on minulle kuin ilmaa, alhainen ihminen. Viha syö hirveästi energiaa ja sillä saa itselle todella ahdistuneen olon. Olen ilmeisesti päässyt tuon toisen naisen yläpuolelle ja olen ymmärtänyt, että moisen ihmisen ketaleen takia minun ei kannata päiviäni pilata. Itse rukoilen säännöllisesti iltaisin, aamuisin ja välillä päivälläkin, vaikka en mikään tosiuskovainen ihminen olekaan. Olen huomannut sen kuitenkin auttavan. Samahan se kai miten itselleen apua saa... Miestäni en vihaa, olen ainoastaan pettynyt ja hyvin vihainen hänen perheellemme ja läheisillimme aiheuttamasta murheesta. Toivon sinulle voimia, että pääset vihan tunteesta eroon ja pystyt taas nauttimaan miehestäsi. Oikein hyvää kevään jatkoa 🌻🙂🌻

Käyttäjä petetty08 kirjoittanut 14.04.2010 klo 00:53

Hei 2912,

me olemme yhä yhdessä vaikka pari kertaa olen ollut valmis luovuttamaan. Olen jo aiemmin lukiessani kirjoituksiasi todennut, että tarinasi on kuin lukisi omia kokemuksia. Jälleen tuli samat ajatukset kun luin valehtelusta. Mieheni kun jäi pettämisen jälkeen kiinni valehtelusta, selitteli, ettei halunut loukata minua enempää ja ajatteli vain minun tunteita kun kaikki tämä on saanut minut "sekaisin". En täysin luota mieheeni, viha ja katkeruus on yhä hyvin vahvat tunteet ja en tiedä ovat ne juuri esteenä minulle pääsemään kaiken yli. Viimeksi viime viikolla sattumalta näin tuon huoran ja voitte vaan kuvitella mitkä vihan tunteet nousivat sisältäni, onneksi sieltä tuli myös hitusen järkeä pintaa, sillä kaikki ajatukset jotka mielessäni pyöri, on laissa kielletty! Mieheni ei kuitenkaan ymmärtänyt miten minulle voi tulla tämmöisiä tuntemuksia vieläkin, vaikka hän ei ole tähän huoraan ollut yhteydessä enää vuoteen ja on luvannut minulle että ei enää petä minua.
En tiedä, yritän, mutta jotenkin olen varuillani kun kaikki pettämiskuviot tulivat minulle puun takaa. Ihminen johon luotin täysin, petti luottamukseni 100%

Käyttäjä 2912 kirjoittanut 14.04.2010 klo 10:39

Mukavaa oli kuulla sinusta Petettyja kiva kun muutkin ovat vastailleet.

Sinulle Petetty sanoisin, että sinun vihasi tuota toista naista kohtaan on huikea; itse koen, että en niinkään vihaa tuota naista, vaan hänen sairasta tekoaan.
Niinkuin joku viisas täällä kirjoitti,että viha syö ihmistä ja niinhän se on. Kyllä siitä vihasta kannattaa yrittää eroon, se vie niin paljon sinsuta hyvää pois.
Olen alkanut ajattelemaan niin, että tuo mieheni toinen nainen loppupeleissä menetti itse kasvonsa, hän meni niin alas toiminnallaan, että ihmettelen, kuinka hän pystyy tänä päivnä itsensä kanssa elämään. Ymmärrän kyllä katkeruuden hänen puoleltaan,mutta en itse ainakaan olisin valmis menemään katkeruudenkaan vuoksi niin alas kuin hän meni. Ehkä hän on sairas, kyllä viestit ainakin vahvasti sitä osoittivat.
Minä olen jo pääsemässä siihen tilaan, niinkuin joku täällä kirjoitti; nainen ei ole minulle mitään, miksi ihmeessä käyttäisin elämäni hänen vihaamiseensa? Kyllä tuolla naisella on oikeasti vielä kovempi työ saada elämänsä takaisin raiteilleen kuin minun.

Olen ajatellut niin, että paljon parempi kosto on se, että itsellä menee hyvin. Jos kohtaisin tämän naisen,niin todella toivoisin, että voisin hymyillä hänelle ja katsoa häntä suoraan silmiin. Kääntäisikö hän päänsä pois? Uskoisin, että kyllä. En usko, ttä hän toimintansa jälkeen pystyisi minun silmiini katsomaan. Ja kuinka paljon hän pelkäisi, mitä minä tekisin?
Nytkin hän roikkuu "löysässä hirressä" varmasti peläten, mitä minä teen. Vaikkakin tämä nainen on sanonut minulle, että hänen miehensä tietää, - siltikin minä olen aika vahvoilla tämän asian kanssa. Ei hän voi koskaan tietää,koska mittani tulee täyteen ja olen heidän kotiovella soittelemassa ovikello. Varmasti hän pelkää, että olenko unohtanut asian vai onko minusta oikeasti siihen, että teen hänelle kiusaa niinkuin hän minulle? Hän ei tunne minua mitenkään,koko ajan saa pelätä selustaansa.

Tunnen voitonriemua kylläkin siitä, että tämä nainen on nätellyt sellaista roolia monet vuodet, että hän on hyvä ja paras. Kaiken pitää olla parasta, täydellistä, -kahvia ei voi juoda kuin Pentikin mukista, ja vessassa roikkuu Pentikin pyyhkeet. Hän osaa tehdä täydellisesti ruokaa ja odottaa, että häntä kehutaan siitä. Hänellä on vankkumattomat mielipiteet ja jos joku on eri mieltä, niin hän näyttää sen kyllä. Hän on oikeassa, muut väärässä. Hän haukkuu naapurinsa rouvaa läskiksi,kun ei meinaa autoonsakaan mahtua,- hän kun on itse omasta mielestään niin täydellinen. Oma mies ei koske sormellaankaan häneen,enkä ihmettele ollenkaan miksi ei. Silti vetää roolinsa moitteettomasti, että vain harva näkee lävitse,m iten surkeaa hänen elämänsä loppujen lopuksi on. Mitä sitten tapahtuukaan,kun hän ymmärtää, että omalla itsekkäällä käytöksellään on tuhonnut kaiken? Joskus se karmeus tulee eteen. Ei ehkä vielä, mutta jonain päivänä. Jonain päivänä on vain katsottava peiliin ja myönnettävä, että ei sittenkään ole täydellinen. Ihan samanlainen ihminen kuin muutkin, mikään ei tee hänestä parempaa kuin muut.
Eli kyllä minä voin kulkea pää pystyssä, hiljaisesti hymyillen ja katsoa häntä pokkana silmiin, jos hän kävelee vastaan. Minä olen tuon kaiken ketkuilun yläpuolella. MInulla on sentään puhdas omatunto ja pystyn katsomaan peiliin, myöntämään omat virheeni ja pyytämään anteeksi.
Hän ei pysty. Hän on niin täydellinen. Ehkä enemmänkin pitäisi sääliä tuota naista; hän on niin yksin omassa täydellisessä itsessään.

Käyttäjä Annakaisa kirjoittanut 15.04.2010 klo 13:08

Surullista ymmärtää, miten paljon meitä on. Petettyjä puolisoita. Tähän ketjuun kirjoittaneina voitaisiin perustaa joku "Petettyjen vaimojen tuki"? 🙂

Usko selvitymiseen on minulle huterissa kantimissa tällä hetkellä. Voin huonosti; en pysty nukkumaan, ruoka ei maistu ja olo on ahdistunut, keskittymiskyky mihinkään on huono. Päällimmäisenä mielessä on kysymys miksi tai miksi en puolisolleni riitä. En edes kaiken yhdessä koetun ja kaikesta selvityn jälkeen. Toisaalta ymmärrän, että toistuva uskottomuus ei ole parisuhdeongelma, vaan enemmän yksilön ongelma, joka kylläkin koskettaa koko perhettä ankarasti.

Paljon samoja kokemuksia ja tunteita läpikäyn kuin muutkin tänne kirjoitelleet. Ja ristiriitaisinta on, että tässä tilanteessa vihasta ja pettymyksestä huolimatta kaipaan puolisoni läheisyyttä; nukumme toisissamme kiinni ja olemme rakastelleet useammin kuin aikoihin.

Kuitenkin uskon haluavani jatkaa perheeni kanssa perheenä, vaikka luottamus puolisoon on täysin hävinnyt. Mehän ollaan samassa tilanteessa oltu ennenkin. Kaikesta huolimatta rakastan puolisoani.

Voimaa meille kaikille asian kanssa eläville! 🙂👍