Hei Pauliina4
Olet todella ikävässä tilanteessa. Ymmärrän tunteesi, olen aikoinaan käynyt läpi samanlaisia vaiheita, vaikka eroa ei tullutkaan.
Keskity itseesi ja rutiinien suorittamiseen. Jätä kaikki ylimääräiset huolet pois. Jos sinulla on joku harrastus, josta olet pitänyt, jatka sitä. Se tuskin tuntuu miltään, mutta sekin on parempi kuin jäädä kotiin makaamaan.
Ulkoile, kävele luonnossa yms.
Älä yritä voittaa puolisoasi takaisin. Nyt ei ole sen aika.
Toipuminen ottaa oman aikansa ja tapahtuu päivä kerrallaan, mutta sinä selviät!

Heippa!

Itse kärsin eron (joskin suhde oli huomattavasti lyhyempi kuin sinun)jälkeen samanlaisista oireista, ahdistus oli tappaa minut ja pelkäsin sekoavani lopullisesti. Toimintakykyä ei ollut, arjen askareet tuntuivat ylivoimaisilta. Erona tilanteeseesi, että nukuin n. 16h unia öisin ja päivällä nukkuminen oli ainoa pakoreitti tilanteesta, unissa oli hetken asiat hyvin.

Oletko saanut lääkkeellistä apua tilanteeseesi? Pysyvää ratkaisua ne eivät toki tarjoa, mutta rauhoittavat auttoivat itseni pahimman yli (ja estivät minua vahingoittamasta itseäni). Ajan kanssa helpottaa, usko pois. Se voi viedä aikaa ja ylämäkiä saattaa seurata raskaita alamäkiä, mutta selviät kyllä! Omasta erostani nyt 4kk aikaa, ikävöin exääni välillä yhä, mutta olen hyväksynyt asiat ja elämästä alkaa löytyä positiivisia asioita, viimein. Tunti ja päivä kerrallaan, huomaat vielä, että olet vahva ja selviät!

Hei Pauliina4,

Tosi ikävä tilanne sinulla, mutta selviät kyllä. Minä koin shokkieron viisi vuotta sitten. Ensimmäisinä viikkoina myös minulla oli voimakkaita fyysisiä oireita ja laihduin 2 kk aikana 8 kg! Sain paljon tukea ja apua hyviltä ystäviltäni ja sisaruksiltani. Puhuin ja käsittelin asiaa heidän kanssaan, mutta varsin pian aloitin myös kriisiterapian. Siitä oli valtavasti apua. Minua auttoi myös työpaikkani lääkäri, tapasin häntä noin kuukauden välein. Juuri hän ohjasi minut terapiaan. Sain häneltä myös unilääkkeitä, niiden avulla nukuin ensimmäisen kuukauden.

Kivamies antoi valtavan hyviä neuvoja. Keskity itseesi ja jos sinulla on lapsia, jotka tarvitsevat sinua, myös heihin. Liiku vaikka ei aina hyvittaisikaan, tee asioita, joista olet pitänyt. Tee jotain mukavaa ystävien kanssa. Ensimmäisinä viikkoina luin naistenlehtiä, niillä sain ajatukset edes hetkeksi pois erosta. Myös työ auttoi minua, vaikka en ensimmäisinä kuukausina ollutkään siellä parhaimmillani.

Et todennäköisesti voi vaikuttaa miehesi päätökseen, mutta hänen kanssaan kannattaa yrittää keskustella. Myös käytännön asioita pitää alkaa järjestää. Itse tein kirjallisen sopimuksen exän kanssa maksuista ja muista velvollisuuksita, joita hänellä oli muutettuaan pois yhteisestä kodistamme.

Ero on pitkä prosessi. Siihen liittyy kieltämistä, pelkoa, yksinäisyyttä, vihaa, surua. Minua auttoi Bruce Fisherin kirja Jälleenrakennus. Sen avulla pystyin ymmärtämään mitä olin käymässä läpi. Se on varmaan normaalia, että et tunne vihaa miestäsi kohtaan vielä. Elät varmaankin vielä shokkivaihetta. Se kuinka kauan eroproessi kestää on yksilöllistä, minulla se on kestänyt vuosia, eikä se ole mitenkään tavatonta. Menetin niin paljon erossa. Pikkuhiljaa elämään kuuitenkin palaa ilo ja mielekkyys. Minulle iso asia ole se aamu, kun en ensimmäisenä ajatellut eroa. Olen myös alkanut nähdä positiivisia asioita erossa, uskon että erossa jouduin käymään valtavan kasvun ja itsetutkiskelun läpi. Toiveeni oli selvitä erosta jäämättä katkeraksi, se mielestäni on toteutunut.

Sinä selviät varmasti, aluksi ei tarvitse selvitä kuin seuraavaan päivään, eikä aina sinnekään. Voimia sinulle.

Hei Pauliina,
Miten tänään jakselet?
Tunnen suurta sympatiaa sinua kohtaan ja toivon sinulle voimia. Vaikka se ei tuntuisi nyt siltä niin jonain päivänä pystyt taas hengittämään vapaasti ja olemaan onnellinen.
Itselläni on myös ihan kaamea tilanne, mies lähti ja viimeiset sanat olivat ettei tule koskaan takaisin.
Ei ole koskaan, edes pahassa kriisitilanteessa uhkaillut erolla. Nyt meillä on ollut n 6kk vaikeaa uusioperhe elämää ja asiat kärjistyvät tänä aamuna.
Sydämeni on pirstaleina, luulin hänen olevan elämäni viimeinen rakkaus joten pettymys on valtava.
Antakaa joitakin lohdutuksen sanoja😢😢😢

Hei
Kiitos rohkaisevista viesteistänne! Ne lämmittää sydäntäni.
Nyt erosta on kulunut 3 viikkoa. Pahimmat fyysiset oireet ovat tasoittuneet, vaikka niitä vielä on, ja sain lääkäriltä sairauslomaa ja rauhoittavia lääkkeitä. Unilääke ei anna minulle pitkää unta, mutta nukun jonkun verran yöllä, en päivisin. Olen suunnattoman uupunut. Ruokaa voin syödä vain väkisin. Pelkästään kaupassa käyminen ottaa niin kovasti voimille, että on pakko mennä lepäämään sen jälkeen. Jatkuva ahdistus ja tuska ja suru. Eron jälkeen minuun iski niin kova paniikki että hommasin itselleni uuden asunnon viikossa. Olen vain yhden kerran käynyt vanhassa asunnossa joka oli meidän yhteinen ihana koti. Ex miehen kanssa vielä pitäisi tyhjentää vanha asunto mutta juuri nyt minulla ei ole siihen voimia. Uusi koti tuntuu siltä, että olisin lomalla jossain hotellissa ja heräisin kohta pahasta unesta. Odotan vieläkin että avain käy lukossa ja mies tulee töistä kotiin. Hän oli minulle kaikki kaikessa, tuki ja turva, luotettu kumppani.
En ole vielä löytänyt arjesta positiivisia asioita. Haluaisin mennä töihin mutta lääkäri ei antanut tähän lupaa, enkä jaksaisikaan kokoaikaisesti, ja taloudelliset huolet tästäkin seuraa. Ero oli sietämättömän katala temppu mieheltäni, mutta minulla on jo vuosia aiemmin kerättyä uupumusta taustalla ja paniikkihäiriökin on vaivannut jo aiemmin. Se kulminoituu nyt. Apua olen saanut lääkkeistä ja psykologille puhumisesta. Ystäviä minulla ei ole lähellä. Olen todella yksinäinen nyt. On hyvä sanoa, että tee kaikkea mistä tykkäät, mutta kun nekään asiat eivät kiinnosta juuri nyt. Suorastaan vituttaa kaikki ja tää tilanne on ihan syvältä harmaasta merenpohjasta. Olen pakottanut itseni kohtaamaan ihmisiä nöyryydellä ja sydän verellä. Pakottanut, jotten eristäytyisi tänne uuteen luukkuun uudella paikkakunnalla. Pakottanut, vaikka se aiheuttaa stressiä. Pakottanut, vaikka se ahdistaa ja tuntuu pahalta. Pakottanut, etten hukkuisi merenpohjaan. Valitettavasti itse on osaa muita neuvoa, vielä.

Hei,

tää on niin yleistä nykyään. Ja yleensä vielä tulee täytenä yllätyksenä toiselle osapuolella mutta myös lähipiirille...

Kehottaisin lukemaan vaikkapa runoja tai eron jälkeistä aikaa käsitteleviä kirjoja.
Kerro erostasi läheisille, varmaan olet jo kertonutkin.
Voisit myös ottaa yhteyttä ystäviin joihin et ole pitänyt yhteyttä pitkään aikaan. Vanhat yhteiset muistot voisivat piristää.
Huolehdi itsestäsi, yritä liikkua ja hoitaa ulkonäköäsi.
En tiedä onko sinulla tapana käydä ravintoloissa, tuntuisiko hullulta mennä sinne yksin tai ystävän kanssa ?

Saattaa olla että ex-miehesi suhde uuteen naiseen ei kestä kauankaan. Mutta sitä sinun ei tässä vaiheessa kannata pohtia.
Voimia ja jaksamista. Kirjoittele kuulumisia, meitä on täällä monta saman kokenutta.

Mitä teille kaikille kuuluu?
Itse eronnut 20 vuoden liitosta. Mies kertoi vuosi sitten kärsineensä suhteessamme jo pari vuotta. Muutti vuosi sitten pois. Hän ei ole kertaakaan sanonut eron tuntuneen pahalta vaan aloitti kaiken alusta. Elää täyttä elämää, tämän syksyn ajan tyttöystävän kanssa.
Alkuun olin niin palasina, etten pystynyt tekemään juuri muuta kuin itkemään huutoitkua. Sain lääkettä jolla sain nukuttua hetkiä. En syönyt. Mikään ei kiinnostanut. Töissä en pystynyt käymään.
Mies teki minusta arvottoman, teki tyhjäksi vuosia elettyä liittoa ja yhteistä elämää. Olen katkera, olen katkera niin kauan kuin olen.
Arki sujuu jo. Pystyin hoitamaan ositukset. Otin selvää asioista vaikka energiaa kului. Pystyn jo nauramaan. Päivissä on jo tunteja kun en ajattele exääni.
Tämä suru on kanssani vielä. Luotan ajan hoitavan vielä lisää. Luotan sen päivän tulevan kun koen olevani onnellinen.

Hei,
Yritin etsiä netistä jotain järkevää keskusteluryhmää liittyen tuoreeseen eroon, toivottavasti tämä on sellainen :-).
Voin yhtyä edellisten kirjoittajien tuntemuksiin heti eron jälkeen. Olen sairaslomalla, itkettää jatkuvasti, ruoka ja mikään ei maistu. Eropäätös tehtiin maanantaina. Meillä on alle kouluikäinen lapsi joka ei tiedä vielä erosta. Olimme yhdessä n. seitsemän vuotta. Vuosia on mennyt parisuhteessa huonosti vaikka arki on rullannut

Seksiä on ollut hyvin vähän, mies ei ole halunnut ja minä olen sopeutunut. Mutta on se asia syönyt sisältä rajusti. Lapsen takia yritin kestää, mutta mies on nyt löytänyt ihastuksen ja kaikki loppui siihen. Puhuttu kunnolla pitkästä aikaa, ja todettu ettei toivoa ole. Miehen tunteet minua kohtaan eivät ollet pitkään aikaan sellaiset kuin pitäisi.

Ahdistaa niin paljon, vielä pitäisi muutama viikko jatkaa yhdessä asumista. Lapselle kertominen pelottaa, töihin paluu pelottaa. Onneksi on ystäviä ja sisko.

Heippa,

Minäkin kipuilen eron kanssa. Mulla tähän kaikkeen liittyy myös suru lapsettomuudesta. Olen nyt jonkin aikaa asunut yksin. Minun ja ex-mieheni välit ovat erittäin huonot. En haluaisi edes puhelimessa puhua hänen kanssaan. Kun olen tarkemmin kertonut ammattiauttajille tapahtuneista, he ovat sanoneet mieheni käyttäytymistä empatiakyvyttömäksi. Sitä se nimenomaan on. Minun on pitänyt luopua toiveista, että pystyisimme ymmärtämään toistemme tuntemuksia edes sen verran että eron käsittely olisi helpompaa. Käytännön asioiden järjestämiseksi on kuitenkin vielä pidettävä yhteyttä.

Välillä on helpompaa ja käyn kyllä töissä mutta taidan olla melkoisen masentunut. Itkeskelyä, voimattomuutta. Välillä tunnen vihaa. Itsetuntoni on kärsinyt, se vaikuttaa työssä jaksamiseenkin. Viime vuoden aikana koin kaksi suurta menetystä. Tai tarkennuksena, mielestäni minun kuuluu olla helpottunut eropäätöksestä juuri tästä miehestä mutta toiveiden ja unelmien särkyminen hyvästä parisuhteesta ja perhe-elämästä meinaavat musertaa. En ole enää mikään nuori tyttönen.

Mikä auttaa?
- Tunteita kannattaa käydä läpi, niin uskon, ja siihen voi keskusteluapu ammattilaisen kanssa olla tarpeen. Onni on, jos on ystävä/ystäviä, jolle voi puhua mutta toisaalta heitä ei haluaisi "rasittaa" liikaa. Itselleni oli suuri kynnys hakea keskusteluapua mutta onneksi hain. Luulin, että selviäisin nyt vuoden vaihduttua ilman ammattiapua mutta huomaan oloni olevan epävarma, jopa pelokas.
- Läheiset ihmiset, ystävät, tutut, ovat tärkeitä. Vaikka tuntuisi ettei jaksaisi tavata ketään, toisten tapaaminen ja kuulumisten kuuntelu ym ohjaa ajatuksia hetkeksi pois siitä oman päänsisällä olevasta sekasotkusta.
- Liikunta, edes kävelylle lähteminen
- Keskittyä siihen mitä on, eikä siihen mitä ei ole...

- Jaetaan ajatuksia täällä!

Olen lukenut avioerosta. Kuluttanut kirjoja ja katsonut netistä aiheesta. Tuskallista, toisaalta lohduttavaa, että erosta toipuminen voi kestää 2 - 3 vuotta. Lohduttaa, etten ole onneton joka ei pääse exästä ja erosta nopeasti yli. Tänään aamu kun itkettää ja surettaa. Erillään asumista jo vähän yli vuosi takana...Emme ole missään tekemisissä toistemme kanssa. Hänen vanhempansa olleet kuin omat vanhemmat 20 vuotta, he eivät pidä mitään yhteyttä.

Hei, minulla on 15v kestänyt suhde päättymässä avioeroon parhaillaan. Mies muutti ennen joulua pois miettimään suhdettamme ja teki tammikuussa eropäätöksen. Maailmani kaatui ja hajosin palasiksi.. huonosti on mennyt pari vuotta jo, mutta rakkautta riittää ja intohimoa edelleen. Ongelmaksi muodostui lapsettomuus (miehen), hän on minua reilusti nuorempi ja itse olen ohittanut lapsentekoiän. Tätä olen enemmän ja vähemmän pelännyt ja olen kokenut huonommuutta kykenemättömyydestäni, kun en suhteemme alkuvuosina tullut raskaaksi -nyt miehen 40v -kriisi sitten paukahti toden teolla päälle ja hän tuntee kovaa halua saada lapsi. Kolmansia osapuolia ei ole ja olemme hyvissä väleissä. Eron myötä menetän kaiken, kotini, lemmikkini ja ainoan ihmisen, jota rakastan koko sydämeni pohjasta. Kaikki muu joutaakin mennä, mutta miehestäni en haluaisi päästää irti. Ahdistus musertaa ja roikun vaan toiveessa, että hän palaisi kotiin 😭 Rakkaat aikuiset lapseni kyllä tukevat minua, mutten kaikkea voi heidän niskaansa kaataa, eikä kai kukaan jaksa tällaista itsesäälissä rypemistä kuukausikaupalla kuunnella 😞 heti herätessäni aamuisin tunnen, että en tahdo elää elämääni, että tämä ei voi olla totta.