Miten saada rikottu ehjäksi?
Minulla ei ole todellakaan ketään, jonka kanssa voisin puhua kasvotusten tilanteesta.
Olen kaksi vuotta kärsinyt kohta 30 vuotta kestäneessä parisuhteessa: ennen niin, hellä, hauska ja huomaavainen mies ei puhunut, ei halannut ja rakastelikin vain pakon edessä. Oloni on ollut todella hylätty – ensin ajattelin, että kysessä on 50-kriisi, sitten ajattelin masennusta tai muuta sairautta, koetin saada lääkäriin. Yritin puhua ja ymmärtää. Viime kesänä kysyin jo, että pitäisikö sitten erota, mutta mies ei halunnut: yritti vähän aikaa ja ajautui taas samoille tavoille.
Pari päivää sitten selvisi pitkään kytenyt ja suhteeseen asti edennyt rinnakkaissuhde. Ihan vanhanaikainen käry, mikä on yleensä edessä, kun tarpeeksi pitkään jatketaan. Oli kuulemma kerran yritetty lopetaa, muttei kyetty.
Mies halusi edelleen jatkaa liittoa ja niin minäkin: laitoin ehdoksi, että suhteen täytyy loppua. Mies suostui. Sanoi, että oli halunnut jatkaa sitä niin pitkään, että se hiipuisi itsestään. Mies kertoi, ettei ollut koskaan ajatellut eroa. Sanoi rakastavansa minua(kin), mutta että uudessa suhteessa on paljon suurempia tunteita. Kävi kertomassa suhteelle asiasta ja totesi palatessaan, että nyt se on teknisesti tehty.
Nyt hän kuitenkin silmin nähden kaipaa tätä salarakastaan: kärsii ja huokailee. Muistan, kuinka palavasti mies rakastui minuunkin aikanaan – hän tuntee todella voimakkaasti. Kesken jäänyt suhde ei pääse ollenkaan hiipumaan, ja tunteet vain voimistuvat. Kohta minä olen taas se, joka kärsii.
En halua itse lähteä, sillä rakastan myös kotiani ja vaikka olen menettänyt rakastamani miehen – pitääkö minun menettää kaikki muukin. Täällä minulla on ympärilläni aikuiset lapseni – toivottavasti kohta myös lapsenlapset.
Onko neuvoja? Onko kukaan selvinnyt onnelliseksi tällaisesta tilanteesta? Tunnen voimakasta rakkautta miestäni kohtaan ja ensisijainen haaveeni on vanheta hänen kanssaan. 😑❓
Edellisen viestin jälkeen on kyllä itketty (salaa).
Käyttäydyn asiallisesti (vaikka välillä tuntuu, että järki katoaa): mies saa rauhassa tehdä päätöksensä. Lueskelen Fisherin erokirjaa ja henkisesti teen eroa, vaikka yhteiselomme siis jatkuu. Onko tässä mitään järkeä? Vaikka mies päättäisikin jäädä, mitä käy minun tunteille? Kestääkö ja kärsiikö rakkaus kaiken? Vai olenko vain läheisriippuvainen? Millä siitä pääsee eroon?
Mies on kylmä ja etäinen, mutta on muutaman kerran vitsaillut asiasta. Ero-vaihtoehto esimerkiksi huvittaa häntä, mutta omaisuuden ositus ei.
😯🗯️
XXX2 kirjoitti 4.5.2014 15:9
Edellisen viestin jälkeen on kyllä itketty (salaa).
Käyttäydyn asiallisesti (vaikka välillä tuntuu, että järki katoaa): mies saa rauhassa tehdä päätöksensä. Lueskelen Fisherin erokirjaa ja henkisesti teen eroa, vaikka yhteiselomme siis jatkuu. Onko tässä mitään järkeä? Vaikka mies päättäisikin jäädä, mitä käy minun tunteille? Kestääkö ja kärsiikö rakkaus kaiken? Vai olenko vain läheisriippuvainen? Millä siitä pääsee eroon?
Mies on kylmä ja etäinen, mutta on muutaman kerran vitsaillut asiasta. Ero-vaihtoehto esimerkiksi huvittaa häntä, mutta omaisuuden ositus ei.
😯🗯️
Hei, jos toinen ei korvaansa lotkauta tai tee elettäkään selvitelläkseen asioita yhteisiä, niin antaa toisen toimia niinkuin toimii. Hän kerää oman satonsa asiasta myöhemmin, mutta sulla on OIKEUS JA v e l v o l l i s u u s hyvä itseäsi kohtaan pohtia selvittää ja tehdä tunnetyöstöäsi. Läheisriippuvaisuudestakin pääsee eroon astumalla oman elämänsä laivan kippariksi ja alkamalla tykätä itsestään ja oman elämän hyvistä asioista, siinä samalla tulee nousseeksi seisomaan, kun ei enää tykkää kengänpohjanjäljestä naamallaan (Helssteeniä vapaasti siteeraten 😀 )
🙂👍
Suuret kiitokset kaikille tuesta. Tällainen keskustelupalsta on ihan korvaamatonta vertaistukea. Tällä hetkellä suhteessamme on menossa jonkinlainen aikalisä.
Elämme asiallisesti yhdessä. Nukumme eri huoneissa ja minkäänlaista fyysistä kosketusta ei ole. En tarkalleen tiedä, mikä on miehen suhteen tila. Eikä se minua enää vaivaa - tärkein asia on nyt minun ja mieheni suhde, jokä on sellainen, että avioliitto marraskuussa harkinta-ajan päätyttyä on todennäköisesti edessä.
Vei kaksi kuukautta - ja ihmeellisesti olin noussut rotkosta. Korjasin haavani, nostin pääni ylös ja tässä sitä ollaan tukevasti omilla jaloilla. Vielä tulee niitä ankeita hetkiä, ehkä päiviäkin ja synkkiä unettomia öitä, mutta niiden jälkeen taas valkenee.