Miten pitkään jaksaa yrittää?

Miten pitkään jaksaa yrittää?

Käyttäjä Surullinen_emo aloittanut aikaan 20.01.2013 klo 12:23 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Surullinen_emo kirjoittanut 20.01.2013 klo 12:23

Sain tietää viimesyksynä, että mieheni petti minua. Hän itse kertoi ja katuu syvästi. Ollaan päivä kerrallaan menty. Välillä minulla on ollut tosi vaikeaa ja nyt on tullut vielä vaikeammaksi. Miten te kohtalotoverit olette selvinneet? Jos yrititte niin miten pitkään meni että huomasitte että tämä ei onnistu? 😞

Käyttäjä Surullinen 1955 kirjoittanut 21.01.2013 klo 16:48

Hyvä kysymys. Itse kysyn sitä itseltäni joka päivä.
Mieheni on pettänyt minua 15 vuoden aikana kaksi kertaa, saman naisen kanssa vielä. Ensimmäisellä kerralla suhde kesti 3 vuotta ja nyt 2 vuotta, siinä välillä ei ilmeisesti olleet tekemisissä. Ja molempien kertojen jälkeen mieheni on sanonut haluavansa olla minun kanssani?!?!? Käsittämätöntä. Olemme olleet naimisissa 36 vuotta ja tunteneet 40 vuotta eli koko elämämme melkein. Olen välillä todella masentunut, odotin yhteistä vanhuutta ja yhteistä kivaa tekemistä kun lapset ovat muuttaneet pois, mutta tässä sitä nyt ollaan. Emme puhu toisillemme kuin pakolliset, seksiä ei ole eli todellinen kulissiliitto. Tätäkö tämä loppuelämä sitten on. Järkevintä olisi tietenkin laittaa ero vireille, mutta rohkeuteni ei riitä. Tällä hetkellä olen vain katkera, vihainen, loukkaantunut. Miten ihmiset ovat näin kamalia toisilleen. Tiedän että mieheni nytkin haluaa vain jatkaa, yrittää sängyssäkin ottaa minusta kiinni ja minä työnnän hänet aina pois. Eli olen itsekin kamala. Ihmettelen, kuinka kauan hänkin tätä jaksaa? Itse olen vain aivan lukossa ja tuntuu että olen vankilassa, josta en pääse pois.

Käyttäjä virve3 kirjoittanut 22.01.2013 klo 12:11

Hei, en tiedä itsekään kuinka kauan jaksaa tällaista. Mieheni jäi toistamiseen kiinni pettämisestä. Lasten takia olisi yritettävä. Mies ei puhu asioistaan mitään ja en tiedä mitä hän on suunnitellut/ miettinyt asoiden korjaamiseksi. tällä hetkellä ei paljon ole ollut kahdenkeskistä aikaa, kun lähden töihin kun mies ja lapset käy nukkumaan ja mies lähtee aamulla töihin kun tulen kotiin. En tiedä jaksanko enää uutta samanlaista jos jatkamme yhdessä.

Käyttäjä marko78 kirjoittanut 24.01.2013 klo 01:20

Mulla ja ex vaimolla on 11vluullakseni maailman ihana tytär!!
Erosin vaimostani juuri sen takia ettei tyttäreni joutunut kasvaan epävakaassa ympäristössä!!!!!!!!!!
Sen oven sulkeminen on tähänastisen elämäni vaikein päätös, sekä ex että tyttäreni itkivät etten lähtisi (mutta nyt muutama vuosi jälkeenpäin tiedän että tein oikein ainakin heitä kohtaan)
sen jälkeinen elämäni on ollut HELVETTIÄ tai jotain vielä siittä pahempaa........
Suoraan sanoen mulla on useampi sukulainen tehnyt itsemurhan ja monta kaveria kuollut syystä jos toisesta.
Niin väkisinkin tulee mieleen ajatus et jos noi ei jaksanut täällä niin tarviiko mun olla niin vahva ja jaksaa vaan eteenpäin..........????

Käyttäjä virve3 kirjoittanut 26.01.2013 klo 12:13

Heips.
Ajattelin päivittää hieman kun mies on lasten kanssa harkoissa. Tiedän ainakin missä menee. Mitään keskusteluja ei ole käyty asiasta, mutta näyttää siltä että jatkamme niin ettei koko episodia olisi ollutkaan, mikä on tosi hankalaa. Itse olen ajatellut vetää hieman takapakkia, ja katsoa kuin käy. Ei mikään helppo ratkaisu. Hankalaa on kyll hoitaa parisuhdetta kun ollaan eriaikoihin kotosalla, jos miehellä menee töissä iltamyöhään. Saa nähdä kuin käy

Käyttäjä empty kirjoittanut 27.01.2013 klo 00:36

Löysin itseni "surullinen 1955" kirjoituksesta. Minäkin olen rimpuillut parisuhteessani todella pitkään. Jo vuodesta 1975.
Mieheni on pettänyt minua monia kertoja. Olen saanut sukupuolitaudinkin häneltä odottaessani viimeistä lastamme v.1995. Tautia oli vaikea hoitaa, koska lapsi oli mahassa ja lapsen etu on näköjään ykkösasia. Lopulta sain sopivan antibiootin.
Hän ei koskaan ole tunnustanut mitään, vaikka olisi minkälaisia merkkejä pettämisestä ollut näkyvillä.
Uskon, että vain jäävuoren huippu on tullut nähtyä tässä pettämisasiassa. Sukupuolitauti raskaana olevalla naisella on aika painavaa faktaa.
Mieheni juo säännöllisesti ja juominen on aina humalahakuista, Välillä hän lähtee kapakkaan, vaikka on jo lähes 60 vuotta. Minua hieman huvittaa se kun miehelle on tullut ikää ja hurmurin olemus on jo aika ränsistynyt isoine mahoineen ja silmäpusseineen.
Jokohan se nyt alkaa rauhottumaan...?
Luulen, että hänessä asuu ikuisesti se vanha iskijätyyppi, joka pokasi ja kaatoi naisia aina reissuillaan.
Kirjoitan tänään siksi, koska mies ryyppäsi tänään naapurin autotallissa. Yritin soittaa hänelle useaan otteeseen ja hänen puhelimensa oli varattu kaiken aikaa. Menin sitten katsomaan, mikä siellä mättää. No hän oli yksin siellä autotalissa lukkojen takana ihan kännissä ja puhelimessa lätisi. Sain hänet avaamaan oven kun rynkytin sitä kovasti, samalla hän katkaisi puhelun.
Lähti sitten kotiin köntystämään ja meni suoraan sänkyyn.
Jonkun aja perästä hän nousi ylös jääkaapille. Kysyin, että mitä sinä etsit? Hän raivostui siitä ja kävi kimppuuni tönimällä minua. Sanoin, että kysyn siksi, että voisin sanoa missä on mitäkin, koskapa hän oli vielä ihan kännissä.
Hänessä tulee välillä esiin hyvin agressiivine luonne.
Vanhat kauhut nousivat taas pintaan. Ne ajat, jolloin hän puriteli käsistä, ajoi takaa pihalla metsään tai kaatoi maahan tai löi.
Hän sanoi, että lähe täältä. Minä 55- vuotias muija saan vielä oskseni tällaista kohtelua.
Kerrottakoon, että minä en itse juo ollenkaan alkoholia missään muodossa enkä käytä minkäänlaisia muitakaan päihteitä. Saan aina seurata näitä episodeja uudestaan ja uudestaan. Selvästä ihmisetä tällainen käytös tuntuu todella lapselliselta ja rasittavalta.
Minut on vangittu tähän elämään. Minä en voi muuttaa elämääni mitenkään. Aina siihen löytyy painavat syyt: MIKSI!
Lapset, lapsenlapset ennenkaikkea. Yhteinen talo, joka on todella remontin tarpeessa. Hävettää tällaisen talon myyminen. Mies kun ei jaksa korjata yhtään paikkaa ja minä olen invalidi. Tämä minun terveydentilanikin on yksi kysymysmerkki. Voiko tällainen muuttaa yksin asumaan. Pelkään etten selviäkään.
On paljon asioita, mitä en nyt jaksa kirjoittaa, mutta olen ajatellut, että minun olisi hyvä käydä jossain puhumassa omasta elämän tilanteestani jonkun ammattiauttajan kanssa.
Koen, että elämä on kohta eletty ja kuolema on ainut mitä tässä odotan. Anteeksi tämä pessimismi.

Käyttäjä virve3 kirjoittanut 27.01.2013 klo 10:38

virve3 kirjoitti 26.1.2013 12:13

Heips.
Ajattelin päivittää hieman kun mies on lasten kanssa harkoissa. Tiedän ainakin missä menee. Mitään keskusteluja ei ole käyty asiasta, mutta näyttää siltä että jatkamme niin ettei koko episodia olisi ollutkaan, mikä on tosi hankalaa. Itse olen ajatellut vetää hieman takapakkia, ja katsoa kuin käy. Ei mikään helppo ratkaisu. Hankalaa on kyll hoitaa parisuhdetta kun ollaan eriaikoihin kotosalla, jos miehellä menee töissä iltamyöhään. Saa nähdä kuin käy

Juu ei auttanut takapakin ottaminen, siitä mies vaa tais innostuu. Eilen illalla löysin taas puhelimesta viestin jossa tämä toinen nainen oli löytänyt miehelle asunto ilmoituksen. Otin siitä aika "ilon", mies vielä joku päivä sitten sani ettei ole yhteydessä siihen toiseen, mutta on ollut selän takana, en enää kyll luota sen sanomisiin. Univaikeudet vaa jatkuu ja illalla pitäisi mennä töihin, en tiiä jaksaako. Ja huomenn terapeutille, miehellekin annoin osoitteen ja ajan jolloin on aika varattu, mutta tiedän ettei hän sinne tule. Ei häntä kiinnosta korjata/yrittää jatkaa. Tuolla hän nyt koettaa tehdä jotain...😭😭

Käyttäjä VihtiDevil kirjoittanut 28.01.2013 klo 07:51

virve3 kirjoitti 27.1.2013 10:38

virve3 kirjoitti 26.1.2013 12:13

Heips.
Ajattelin päivittää hieman kun mies on lasten kanssa harkoissa. Tiedän ainakin missä menee. Mitään keskusteluja ei ole käyty asiasta, mutta näyttää siltä että jatkamme niin ettei koko episodia olisi ollutkaan, mikä on tosi hankalaa. Itse olen ajatellut vetää hieman takapakkia, ja katsoa kuin käy. Ei mikään helppo ratkaisu. Hankalaa on kyll hoitaa parisuhdetta kun ollaan eriaikoihin kotosalla, jos miehellä menee töissä iltamyöhään. Saa nähdä kuin käy

Juu ei auttanut takapakin ottaminen, siitä mies vaa tais innostuu. Eilen illalla löysin taas puhelimesta viestin jossa tämä toinen nainen oli löytänyt miehelle asunto ilmoituksen. Otin siitä aika "ilon", mies vielä joku päivä sitten sani ettei ole yhteydessä siihen toiseen, mutta on ollut selän takana, en enää kyll luota sen sanomisiin. Univaikeudet vaa jatkuu ja illalla pitäisi mennä töihin, en tiiä jaksaako. Ja huomenn terapeutille, miehellekin annoin osoitteen ja ajan jolloin on aika varattu, mutta tiedän ettei hän sinne tule. Ei häntä kiinnosta korjata/yrittää jatkaa. Tuolla hän nyt koettaa tehdä jotain...😭😭

Minä olen itse pettänyt ja sitä myöten tuhonnut vaimoni elämän sekä lasteni....
Mutta vika on aina molemmissa - tosin täysin kroonisesti hameheikkejäkin on - tiedän että niitä
on varmasti ainakin yksi...

Mutta niin on kaksilahkeisheikkejäkin.

Ja minä pidän henkistä pettämistä pahempana kuin fyysistä pettämistä.

Perusongelma on, että ihmiset menevät naimisiin liian heppoisin perustein. Se on joku hiton pakkomielle - tiedän se oli minullakin. Rakastuin sillain aivan aikuusten oikeasti vaimooni vasta noin 2-3 vuotta sitten. Olen ollut naimisissa hänen kanssaan 23 vuotta. Itseasiassa minulla ei ollut yhtään vakavaa seurustelua ennen häntä -> piti päästä naimisiin - hitto.

Sitten vielä rakas äitini päätti heti alkuun, että minä olen hänen "miehensä" (sairasta). Ja päätti että hän tekee kaikkensa .... hän teki. Olemme yhteistuumin sopineet että elämme eri osoitteissa ja käymme päiväkahvilla. No tavoite on että vuoden päästä palaamme yhteen.
Mikään muu ei muutu kuin, että meillä on kaksi kämppää.

Tilannehan on se, että voin nykuyisin katsoa peiliin...eli uhraan itseni hänen vuokseen silmää räpäyttämättä. Se tuntuu niin ihanalta kun tietää ettei tilanteen tullessa epäröisi. Tämä on se syy miksi siedän jo aavistuksen itseäni.

Minusta on parempi ottaa reilusti etäisyyttä ja puhua suoraan. Me olemme puhuneet vaimon kanssa suoraan vasta alle vuosi .....hmmm herää kysymys miten olen ollut naimisissa 23 vuotta ja meillä on kolme lasta, joista viimeinen lähtee kotoa pian ja me emme ole puhuneet aiemmin suoraan.

Eli älkää jääkö tilanteeseen jumiin minä olin 10 vuotta jumissa mutta sitten tein päätöksen, että pakko tehdä jotain. En sen takia että minä olisin erityisemmin kärsinyt mutta kun näin että vaimoni ei elä ja minuun sattui kun hän ei iknä hymyillyt eikä nauranut.

Eli reilusti joko asiat sovitaan tai sitten eri osoite. Pahinta mitä voi tehdä on vain junnata paikallaan ja vittuilla. Jos toista rakastaa ottaa eron hänestä tällaisessa tilanteessa ja tukee häntä vaikka hän löytäisi uuden miehen joka saa hänet elämään. Minä en muuta toivo kuin että näen hänet jälleen elinvoimaisena.

Vaikka näin totean niin aivan vaan tiedoksi olen täysi paska! Mutta haisen nykyisin vähemmän 🙂

Pakko lähteä duuniin, kun täytyy hommata toinen asunto, neljäs auto, toinen sohva, toinen parivuode, ja kaikkea kaksin - hemmetti - olisi ollut niin paljon halvempaa vain pitää kulissilittoa - EI - lapset kärsivät myös.

No lähden vähän rakenteleen.....

Palaan tänne häiriköimään illalla mikäli ei tule taas pitkää päivää..

Meillä kaikilla on vain yksi elämä (ei varmuutta) ja jos sitä aitoa rakkautta, lämpöä ja todellista sielujen sinfoniaa ei koe ennenkuin kuolee, niin sitten ei ainakaan tätä maanpäällistä versiota tunne. Se taivas versio kuulostaa aavistuksen oudolta 🙂

javascript:void(0);

🌻🙂🌻

Käyttäjä virve3 kirjoittanut 28.01.2013 klo 12:16

Siihen asti ollaan nyt päästy että mies etsii omaa asuntoa ja me lasten kanssa jäädään nykyiseen. mies tulosti ja täytti avioerohakemuksenkin jo valmiiksi. Nyt olen tuon episodin jälkeen ajatellut tulevaa ja miten me lasten kanssa pärjäämme ja jaksamme. Mies joutuu nyt hetken aikaa vielä "pyörimään jaloissa", kun hänellä ei ole varaa heti muuttaa pois ja sanoi vielä maksavan ensi kuun vuokran, ennen kuin saan meidän asiat järjestykseen. Mun pitää koht kiirehtiä sinne terapeutin juttusille, jonne mies ei ole tulossa vaikka pitäisi.