Miten paranen isäni alkoholismista?
Isäni on sairastanut alkoholismia jo 20-30 vuotta, koko sen ajan kun olen hänet tuntenut. Ollessani lapsi hän kyllä touhusi ja leikki veljeni ja minun kanssa ja oli hyvä, huolehtiva ja luova isä selvinpäin. En muista enää tarkalleen, kuinka paljon isäni joi kun olin lapsi, olisiko ollut suunnilleen joka toinen viikonloppu. Humalassa hänestä tuli riitaisa ja pelottava. Väkivaltainen hän ei onneksi ollut, mutta seinä ja pöytä saivat monesti nyrkistä ja puhe muuttui huutamiseksi. Useat kerrat lähdimme äidin ja pikkuveljeni kanssa suosiolla pois alta ennenkuin isä tuli baarista kotiin. Humalassa isäni oli myös usein välinpitämätön meitä muuta perhettä kohtaan. Kerran hän jätti minut ja veljeni yksin kotiin (olimme vielä tosi pieniä), kun äidin oli pakko mennä käymään kaupungilla asioilla ja yrittää luottaa siihen, ettei isä mene kapakkaan. Vuosien myötä isäni vauhti hieman hiipui: hän ei juonut niin usein, eikä ollut niin riitaisa kuin ennen, vaikka möykkää ja haukkumista piisasi edelleen. Varsinkin äitini joutui henkisen väkivallan kohteeksi isäni ryyppyputkien aikana ja sitä tuntui pahalta katsoa vierestä.
Viime kesänä äiti ja isä muuttivat erilleen. Nyt isä on päättänyt hankkia apua itselleen. Tämä voi kuulostaa hieman oudolta, mutta olen tilanteesta hämmentynyt. Tiedän, että minun pitäisi yrittää alkaa rakentamaan luottamusta isääni, mutten vain oikein keksi miten. Vaikka isäni ymmärtää tehneensä juomisellaan väärin meitä perhettä kohtaan, tuntuu, ettei hän tosissaan käsitä sitä pettymyksien määrää, mitä hän on tuottanut. Minulla on lapsesta asti ollut kovat paineet olla täydellinen ihminen ja luulen, että tämä paine aiheutti myös sen, että sairastuin lapsuudessani pakko-oireiseen häiriöön. Enää kyseisestä sairaudesta on onneksi jäljellä enää rippeet…
En ole koskaan uskaltanut kertoa vaikeuksistani isälle, en vain ole kyennyt luottamaan häneen. Pelkästään isäni pidempi läsnäolo tuntuu ahdistavalta, mutta luulen, ettei hän täysin ymmärrä tätä. Hän odottaa perheeltään suurta tukea, mutta tuntuu, ettei hän huomaa meidänkin olevan rikki kaikkien niiden vuosien jälkeen. Onko kenelläkään kokemuksia läheisen toipumisesta? Mitä tällaisessa tilanteessa oikein pitäisi tehdä, kun tuntuu, että kommunikointikyky/halu ja luottamus pettävät alta?😑❓
Voi olla, ettet koskaan opikkaan täysin luottamaan isääsi, sillä jos sitä luottamusta ei ole koskaan ollut, niin vaikea sitä on ruveta rakentamaan. Hänen luonteenseensa on jäänyt pysyvät muutokset ja jos juominen loppuu, niin voi olla, ettei entisistä saa ollenkaan puhuakkaan, vaan kaikki entinen on todella taakse jäänyttä. Juomisen loppumiseen vedetään paksu viiva rajaksi, josta ei taaksepäin mennä ja viinasta ei sitten siinä perheessä saa puhua kukaan, ei mitenkään. Alkoholisti joka lopettaa juomisen, voi olla hyvin tuomitseva toisia ihmisisä kohtaan, joilla on "normaali alkoholin käyttö", jos otat yhden saunakaljan, niin olet juomattoman alkoholistin mielestä rapajuoppo.
Mutta, voit kuitenkin tukea ja kannustaa, vaikket uskoisikaan että juominen loppuu. Ei se ole ihme, jos "jeppe" juo, vaan se on todella ihme, jos se juominen loppuu ja näitä ihmeitäkin on maailmassa paljon. Juomattomalle alkoholistille on yksi ryyppy liikaa ja tuhat liian vähän.
Mutta jos teidän paikkakunnalla on Al-anon ryhmä, käy siellä, niin huomaat, ettet ole ongelmasi kanssa yksin. Luulen, että vastaavia keskustelupalstoja on myös netissäkin.
Alkohlismi on sairaus, mutta seon itse ja vielä "juhlien" hankittu, karannut sitten käsistä.
Sinä voit sanoa isällesi, että sinun on kaiken jälkeen hyvin vaikea uskoa ihmeisiin. Sillä voi olla isällesi myös voimaa antava vaikutus, "minäpä näytän tuolle, että minä pystyn"!
Aika näyttää, miten siinä käy, ei mitään tarvitse muutamassa päivässä uudelleen rakentaa, kun sen "tuhoamiseen" on käytetty vuosikymmeniä...tämä ei ole helppo simsalabim-homma.
Toivoa!
kiitos vastauksestasi helemi 🙂
Oon huomannu, että helppo projekti tää ei tosissaankaan tuu olemaan... Koko perhe on ilmeisestikin saamassa apua ja itse olen ajatellut, että käyn ensin yksin terapiassa, ennen kuin yritän alkaa selvittämään asioita isäni kanssa.
Toivoa tilanteen paranemiselle on, mutta tottakai pohjalla on kans se pelko, että mitä sitten, jos kaikki menee taas ihan poskelleen. Sen kuitenkin tiedän, että kävi miten kävi, ainakin se apu mitä itselleni saa, tulee olemaan hyödyllistä 🙂 Luottamuksen rakentaminen tulee sitten, kun omat ajatukset on paremmin tasapainossa. Isälle on tullut yllätyksenä se, kuinka vahvasti hänen juomisensa on minuun vaikuttanut. Nyt hän kuitenkin tuntuu ymmärtävän, että tässä vaiheessa on parempi ottaa hieman etäisyyttä ja että meillä muillakin perheenjäsenillä on iso urakka edessä.