Miten päästä takaisin jaloilleen?
Yli 14 vuoden kumppanuus päättyi kolme viikkoa sitten, kun jouduin muutamaan pois kodistani. Mies päätti asiasta hieman ennen joulua ja ilmoitti yks´kantaan, ettei tästä tule enää mitään. Oli kuulemma miettinyt asioita jo yli puoli vuotta. Ei ollut vain kertonut asiasta minulle mitään. Sanoin olevani eroamisesta erimieltä, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta. Niinkuin minun sanomisillani ilmeisesti yleensäkään koko suhteemme ajan.
Ennenkuin lähdin, sain selville, että puolisollani oli ollut toinen nainen kuvioissa jo yli puoli vuotta. Valehteli minulle, että tämä suhde on ohitse. Viestittelyä ja tapaamisia jatkui vielä, vaikka ero oli kesken ja asuimme yhdessä. Kovin loppu tämä suhde ei voi olla, sillä tällä hetkellä tämä uusioperhe viettää lomaa Lapissa. Ei ollut ihmekään, kun miehellä oli niin kiire saada minut pois jaloista, että voi aloittaa uuden elämän tämän uuden naisen ja hänen kolmen lapsen kanssa.
Se mitä itse miettii jatkuvasti, on se, että miten joku voi tehdä näin toiselle? Siirtää sivuun 14 vuotta ja aloittaa uuden kumppanin kanssa? Oma paheeni on kiltteys ja se eron syyksi sanottiinkin. 14 vuotta olen palvellut ja auttanut toista. Auttanut yrityksen käynnistämisessä ja kumppanuussuhteiden luomisessa. Remontoinut kotia, laajentanut yrityksen tiloja ja rakentanut mökkiä. Kaikki on vedetty omasta selkänahasta, mutta ilmeisen turhaan. Nyt kun kaikki on valmiina ja olisi aika nauttia työntuloksista, minut heivataan syrjään ja niistä pääsee nauttimaan joku muu.
Miten estää sen, ettei katkeroidu? Ja miten estää sen, ettei toivo toiselle vain kokoajan pahaa? Ettei oma elämä menisi siihen, että odottaa vain, että toinen epäonnistuu? Miten pääsee itse jaloilleen ja uuteen alkuun? Millä unohtaa sen, että toinen on niin pahasti satuttanut?
Olen itse liian kiltti ja minua pelottaa että avokkini minut joskus jättää sen takia. Eräs tuttu oli myös liian kiltti nainen ja hänen elämänsä rakkaus jätti hänet tästä syystä.
Miten sitten olla ei-niin-kiltti? Mitä mies haluaa? Käskyttäjän?
Minun yhdeksän vuoden avoliittoni päättyi viisi päivää sitten, enkä oikein voi uskoa sitä todeksi. Olen miettinyt kaikki nämä päivät suhdettamme ja sitä, miksi mieheni päätti lähteä... Ketään kolmatta osapuolta suhteeseemme ei ole kuulunut. Pettymys ja suru tulevat kuin valtavat aallot, jotka musertavat alleen. Aamulla ensimmäiseksi ja illalla viimeksi ajattelen, että voiko tämä olla totta... Ehkä minulla oli ns. vaaleanpunaiset lasit silmilläni, mutta kuvittelin meidän vanhenevan ja olevan jopa tavallista onnellisempi pari yhdessä.
Itse luulottelen, että tämä ero olisi edes vähän helpompi kestää, jos tuntisin kumppaniani kohtaan muutakin kuin kaipausta ja rakkautta. Haluaisin vihata häntä, jos se tekisi tämän surun vähän helpommaksi? Mukava elämä, yhteiset harrastukset ja hyvä ihmissuhde aina muutamaan viime kuukauteen asti... Käsittämätöntä. Yritin kysellä kerran toisensa jälkeen, mikä on hätänä, kun mukava mieheni viime kuukausina muuttuikin hyvin kireäksi, kiukkuiseksi ja välillä jopa ilkeäksi. Olen miettinyt "pää höyryten" ja tullut siihen tulokseen, että lähestyvä 40- v. kai aiheutti hänelle jonkinlaisen halun irtautua minusta ja tutuista kuvioista. En silti ymmärrä, miten hän luopui suhteestamme niin helposti?
Toivon voimia tämän viestiketjun aloittajalle ja tiedän liiankin hyvin, kuinka kauhealta sinusta tuntuu! Olen itse pitänyt päiväkirjaa ja puhunut surustani muutamalla luotettavalle ihmiselle. Se auttaa aina hetkeksi, mutta myönnän, että itkin koko aamun ja tunsin vastustamatonta halua soittaa nyt siis entiselle miehelleni ja rukoilla häntä takaisin... Tiedän, että nolaisin vain itseni, joten yritän olla sitä tekemättä, koska hän on päätöksensä tehnyt. Voimia kaikille sydänsurujensa kanssa kamppaileville! Tämä on niin vaikeaa 😭
Hei Minny!
...muuttui kireäksi, kiukkuiseksi jopa ilkeäksi... Tuttua kauraa! Näin tapahtui meilläkin. Ajattelin vain, että onpa miehellä kova stressi työstä. Välillä jopa pelkäsin mennä töistä kotiin. Yritin jopa mennä illalla nukkumaan ennen miestä, ettei tarvitsisi kohdata. Oli vaikea ymmärtää, miksi toinen on ärtyisä, ilman mitään näkyvää syytä.
Kaikki tämä valkeni minulle vasta sitten, kun sain selville, että kuvioissa oli ollut toinen nainen. Stressi ei johtunut työstä, vaan varmaankin huonosta omasta tunnosta ja asioiden salailuista. Ärtymys purkautui minuun, vanhaan ja turvalliseen kumppaniin. Ei kai sitä mies uudelle naisystävälleen voinut kiukkuaan ja pahaa oloaan purkaa.
Minulla on ollut tunteista viha ja katkeruus heti alusta asti päällimmäisenä. Ihmettelenkin, missä pehmeät tunteet, kuten kaipaus tai rakkaus on. Vain vihaa, vihaa ja vihaa. Vihaa toista kohtaan, miten hän saattoi tehdä näin minulle. Miten joku voi pyyhkäistä yhteiset vuodet kerralla sivuun. Ja jättää minut tyhjän päälle ihmettelemään, mitä oikein tapahtui?!
Kaipausta en voi ehkä tuntea siksi, koska koen ex-miehen jotenkin likaisena. Likaisena siksi, että on pelehtinyt uuden naisen kanssa. Vaikka mielessäni toivoisinkin toisen kosketusta, en voisi sitä sietää. Kättä, joka on koskenut toista.
Kaikki on kuitenkin loppu. Paluuta ei enää ole. Mies on tehnyt sen heti alusta alkaen selväksi. Sitä onkin vaikea ymmärtää, sillä minulle ei tavallaan annettu edes mahdollisuutta uuteen alkuun. Yhteinen taival oli kerrasta poikki. Minun mielipidettäni ei kuunneltu.