Kaipailisin mielipiteitä ja neuvoja miten tästä tilanteesta voi päästä eteenpäin.

Olen seurustellut mieheni kanssa noin vuoden ja muutin pari kuukautta sitten mieheni omistamaan taloon asumaan. Ongelmamme alkoivat nostaa päätään samoihin aikoihin. Minä kipuilin hieman muuttoa ja saatoin (humalassa) sanoa asioita joita en tarkoittanut sillä olin peloissani elämänmuutoksesta.

Miehelläni on takanaan vaikea avioero, josta on aikaa nyt noin 2 vuotta. He ovat exänsä kanssa hyvissä väleissä edelleen ja minulla oli suhteen alkuaikoina hieman sulattelemista asian kanssa, mutta saimme keskusteltua asiasta. Miehestäni paistoi kuitenkin ettei hän ollut käsitellyt kaikkea eroonsa liittyviä asioita, vaikka koitti näin minulle vakuuttaakin. Yhteenpaluuta hän ei miettinyt, mutta ex-vaimon loukkaukset yms. olivat jättäneet häneen syvät jäljet.

Pari viikkoa yhteenmuuton jälkeen mieheni paljasti humalassa, että on ihastunut työkaveriinsa. Menin tiedosta totta kai shokkiin, luulinhan meidän olevan onnellisia ja uuden yhteisen elämän alussa. Puhuimme asiasta seuraavana päivänä ja molemmat halusivat kaikesta huolimatta jatkaa suhdettamme. Mies lupasi lopettaa yhteydenpidon työkaveriinsa. Seuraava viikko oli meidän molempien mielestä yksi parhaimmista viikoista ja miehin on jälkikäteen sanonut olleensa tuon viikon todella onnellinen. Kuitenkin viikon päätteeksi pikkujouluissaan hän päätyi pettämään minua tuon samaisen työkaverinsa kanssa. Mies kertoi asiasta itse kotiin palattuaan. Minä lähdin pois yhteisestä kodistamme. Mies kuitenkin aneli ja rukoili minut takaisin. Sanoi katuvansa ja haluaa vain minut. Menin takaisin, ehtona että vähentää juomista ja menemme juttelemaan tilanteesta ulkopuoliselle.

Seuraava kuukausi meni olosuhteisiin nähden hyvin. Mies ei pitänyt kuin pakollisissa työasioissa yhteyttä tähän tyttöön. Minulla oli kuitenkin paha olla, koska epäilin koko ajan. Pelkäsin hänen viestittelevän sille tytölle joka kerta kun hänellä oli puhelin kädessään. Mieheni yritti kyllä voittaa luottamustani takaisin ja meillä oli oikeasti todella hyviäkin hetkiä.
Tilanne alkoi kärjistyä noin viikko ennen joulua. Molemmilla oli paljon menoja jossa käytettiin alkoholia ja iltamme päättyivät aina riitoihin, jossa riitelimme tästä kolmannesta osapuolesta. Minä nostin myös eron usein esille, mutta peruin puheeni aamun tullen.
Viimeinen isku tuli uudenvuoden tienoilla kun miehin oli viettämässä iltaa kavereidensa kanssa. Tämä tyttö oli sitten lyöttäytynyt seuraan ja he olivat suudelleet. Jotenkin vain tiesin jo illalla ettei kaikki ole hyvin ja kysyinkin heti miehen palattua olivatko fiilikseni oikeassa ja olivathan ne. Pakkasin tavarani siltä seisomalta ja lähdin vanhemmilleni.

Nyt aikaa on kulunut noin puolitoista viikkoa. Olemme miehen kanssa edelleen joka päivä viestitelleet. Hän ei tiedä vieläkään mitä haluaa. On tavannut muutaman kerran tätä työpaikan tyttöä työajan ulkopuolella, mutta kertoo myös rakastavansa ja ikävöivänsä minua.
Molemmat ovat sitä mieltä, että suhteessamme ei ollut ennen tätä mitään vikaa. Arki on ollut miehen mielestä erinomaista ja niin minunkin. Sen takia mietinkin, pelkääkö mies niin paljon hylätyksi tulemista. Pelkää että kaikki tämäkin hyvä päättyy, joten teki sen sitten itse, ennen kuin minä ehdin?
Olemme myös keskustelleet siitä olisiko tämä ihastuminen ”vain” seurasta hänen omasta identiteettikriisistään ja käsittelemättömistä asioista. Mies on myöntänyt että hänellä niitä on, mutta sanoo myös että vaikka ajattelee minua koko ajan on myös tämä toinen mielessä silloin tällöin. Hän ei enää halua satuttaa minua.
Olen erostamme aivan rikki. En pysty syömään enkä nukkumaan. Myönnän painostavani miestä tekemään ratkaisuja, nyt hän roikottaa minua löysässä hirressä, vaikka olemmekin virallisesti erossa. Rakastan häntä sydämeni pohjasta ja jos kyse on ”vain” hänen kriisistään jonka seurauksena on mennyt näin pihalle omasta elämästään, haluaisin tukea enkä hylätä häntä. Mutta mistä tiedän etten vain satuta itseäni entistä pahemmin? Olemme molemmat jo kolmekymppisiä, mies minua viisi vuotta vanhempi, joten ihan kakaroita ei enää tässä olla.