Erehdyin kerran vihjailemaan naispuoliselle ystävälleni omista tunteistani. Itseasiassa kyseinen henkilö arvasi, että minulla ei ns. ollut puhtaat jauhot pelissä.

Kadun edelleen virhettäni, nimittäin virhe se todellakin oli.

Minä olen monta kertaa sanonut hänelle, että en halua mitään pahaa toiselle, mutta silti syön sanojani, kun yritän ajaa tätä asiaa eteenpäin. Toinen kärsii oikeasti. Ja kohtuuttomasti…

Tunnustukseni jälkeen rupesimme kokeilemaan/ ajamaan asiaa eteenpäin, joka mahdollistaisi jonain päivänä parisuhteen.

Välillä tulee kausia, jolloin tämä kyseinen nainen vaikuttaisi hyväksyvän asian, mutta seuraavaksi häntä voi ahdistaa tämä asia suunnattomasti.

Hän on monta kertaa kysynyt, että miten hänen pitäisi toimia parisuhteessa.

Tällä naisella on lievä Asperger, joka mahdollisesti vaikuttaa hänen mieleensä.

Tuntuu vaan niin pahalta, että toinen kärsii tästä ja vain sen takia, että minä erehdyin kertomaan tunteistani.

Hän on sanonut tykkäävänsä minusta, joten tunne mahdollisesti on molemminpuolinen, ja hän haluaa tätä kovasti. Minusta vaan tuntuu kohtuuttomalta pitkittää toisen henkisiä kärsimyksiä. En suostu ajattelemaan itsekkäästi, vaan mielummin ajattelen toista. Monta kertaa on tehnyt mieli sanoa, että pysytään vain ystävinä, mutta jokin on sitten kääntänyt pääni…

Mitä minun pitäisi tehdä? En haluaisi olla mikään pelkuri jos sanon ei…

Kiitos jos joku vaivautui lukemaan tämän ja jos joku sai vielä jotain tolkkua tähän.

Kaunista aurinkoista sunnuntai-iltapäivää 🙂🌻