Miten löytää menetetty usko suhteeseen?

Miten löytää menetetty usko suhteeseen?

Käyttäjä Mousy aloittanut aikaan 15.03.2008 klo 21:35 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Mousy kirjoittanut 15.03.2008 klo 21:35

Kuudes vuosi on lähtenyt suhteessa käyntiin, mutta uskoni tähän suhteeseen on ollut jo puoli vuotta mennyt. Kaikki mitä mies on tehnyt ja mitä ei ole tehnyt. En edes osaa nimetä yksittäisiä tekoja kuin pari, kaikki muu – en edes tiedä mitä ne ovat. Ensimmäisen kovan kolauksen suhde kärsi 1½ vuoden jälkeen suhteen aloittamisesta kun mies tapasi kaveriani selkäni takana (3 tapaamista ja lukuisia viestejä, ei pusua fyysisempää). Tuolloin varmaan hukkasin itsenikin ja olen ollut tuuliajolla siitä lähtien. Mies on kovasti yrittänyt hyvitellä tekostaan ja tahtoo jatkaa eteenpäin, hän yrittää, mutta on ilmeisesti laatua jonka täytyy oppia kaikki kantapään kautta. Toinen kova kolaus on tullut tässä puolen vuoden aikana. Hän kaveerasi viime kesänä erään tytön kanssa ja lähettelivät paljon viestejä, joita pyysin vähentämään, koska koin oloni kiusalliseksi. Viestit lähes loppuivat, lopulta loppuivat, ajattelin että minua kuunneltiin, mutta tajusin miehen piilottelevan puhelintaan. Lopulta selvisi ettei viestittely ole loppunut, ei edes vähentynyt, se on vain salattu minulta. Ison riidan jälkeen mies ymmärsi miten tämä minuun vaikutti, ja nyt viestit ovat todella vähentyneet todella merkittävästi ja puhelin on esillä. Tyttö on kaveri, mutta salailu ei sitä väitettä tue. Viime vuonna ongelmana oli muutenkin se ettei minulle kerrottu kaikkea, elettiin omaa elämää kun minä olin kotona. Ei tehnyt mitään erikoista, tuli ja meni vain kuinka lystäsi.

Näiden parin suuren kolauksen lisäksi on ollut pientä mitätöntä kinaa ties mistä kun toivoisin miehen lopettavan jonkin tai tekevän jotain, mutta mies vain salaakin sen jotta välttää konfliktit.

Järki itse asiassa sanoo että mitä tässä vielä odottelen. Kaikesta tästä huolimatta mies on silti ihana ja tasapainottaa temperamenttista luonnettani rauhallisuudellaan, meillä ei ole mitään muuta ongelmaa kuin tämä mitä yllä olen kertonut. En tiedä pääsenkö tästä enää ylös. Olo on melkein samanlainen kuin silloin kun minua petettiin ja se usko ja toivo joka ensimmäisen kerran jälkeen oli vielä jäljellä (vaikkakin vähäisenä), on nyt mennyttä täysin. En tahdo lähteä. Meillä on yhteinen elämä – asunto, velat, lainat, kummilapsi, lemmikit, auto, osa ystävistäkin. Vuosia on takana vähän mutta suhde alkoi jo lukiossa joten olemme kasvaneet yhdessä ja yhteen.

Toisaalta mietin että tahdon saada miehen ymmärtämään miten tämä kaikki minuun vaikuttaa. On sen suureksi osaksi jo ymmärtänyt. Mutta sillä kustannuksella millä mies oppi tämän asian, minä kärsin paljon.

Me molemmat olemme kärsineet mielestäni riittävästi. Mutta miten tästä jatkaisi?

Käyttäjä helemi kirjoittanut 17.03.2008 klo 12:18

Odotatko, että sieltä alta paljastuukin jotakin? Sinun vaistosi ehkä uskoo jotakin muuta kuin se järki.
Jos yhdessä pysymisen aiheet on tuossa, mitä kerroit, niin mihin jäi rakkaus, luottamus...?
Minun äitini sanoi aina, että jos luottamus kerran menee, niin sen mukana menee kaikki.

Käyttäjä v 1959 jousimiesnainen kirjoittanut 17.03.2008 klo 13:12

TERVE 🙂🌻

Mitä ihmettä sinä odotellet suhteessa joka on näin selvästi ei tyydytä sinua puhumatta häntä.

Minulla on ollut itsellä erittäin selvä tietyissä asioissa että vierivä kivi ei pysähdy käskystä vaan vierii niin kauan kunnes pysähtyy..... ja siihen on valmis sammaloitua paikan päälle.

eli tahdon sanoa että ei sille voi mitään jos kaveri ei ole valmis sitoutumaan kanssasi ja sinä itse päätät mitä ja millainen suhde on sinulle itselle paras.

Käyttäjä Mousy kirjoittanut 20.03.2008 klo 13:49

En oikein tiedä mitä odotan. Mies on kyllä sitoutunut ja tietää itsekin että jos vispilänkauppaa jonkun kanssa vielä on, se on siinä. Minua ei sen jälkeen näy. Hän kokee meillä olevan kaiken hyvin ja sen vuoksi ei ymmärräkään miksi voin niin huonosti. Ehkä minun pitäisi saada selvitettyä oma pääni ennenkuin pystyn selvittämään sitä hänelle, kun en itsekään oikein tiedä missä mennään metsään. Mies selittää tuon kertomatta jättämisen tai valehtelemisen sillä, että ei halua konflikteja kanssani koska (temperamenttisena ihmisenä) osaan olla tulinen, pelottavakin.

Jahkaan paikallani miettien onko vika minussa, miehessä, kummassakin vai missä. En halua tehdä suuria päätöksiä pohtimatta asioita jokaisesta suunnasta ja ennenkuin olen täysin varma. En tahdo luovuttaa. Luulen kärsiväni masennuksesta ja väsymyksestä, talvi on ollut todella stressaava. Ajattelen vain että minun pitää muuttua rauhallisemmaksi, mutta en itsekään oikein tiedä miten ja miksi.

Käyttäjä havukkapää kirjoittanut 23.03.2008 klo 21:08

Moi, Täällä on ollu ihan sama ongelma,kuusi vuotta kimpassa ja tekstari peli jatkuu muitten naisten kanssa, en ymmärrä mistä hän hakee ne,Eilen ilmeni et surffaa chatissa puhelimen välityksellä,en ymmärrä.Mun mies kiltti huolehtivainen ja aina kotona vapaaajalla,en usko että on mitään vakavaa suhdetta hakee varmaan jänniystä elämään ja on oma identiteetti hukassa.Itse olen ihan loppu ,olen ollu sairas lomalla koko vuoden,särkyjä ja masennus.En jaksa enää,mutta en tiedä mitä tehdä suhteelle.Puhuminen ei auta ,tulee vaan riita.Elän päivän kerrallaan,uhkaan aina jättää hänet,itkee vaan.En jaksaisi alkaa taas alusta uuden suhteen luomiseen.Olen jo aikaisemmin eronnut..Aurinkoa ja kevättä sinulle et ole yksin on meitä muitakin🙂😉
Rakkaus ja luottamus,siinä suhteen avain sanat??Vai onko