Hei Suru08,

Tekstisi sopi todella hyvin minun omaan tilanteeseen. Olen perheellinen ja mieheni salasuhde selvisi minulle keväällä. Sen jälkeen kun pettäminen selvisi juttelimme paljon ja avoimesti ja uskoin, että me selviämme tästä. Rakastan miestäni niin paljon, että olin valmis antamaan anteeksi ja yrittämään uudestaan. Kaikki näytti aluksi siltä, kyllä me tästä selviämme kunhan annetaan ajan kulua. Mieheni oli alunperin sitä mieltä että hän ei halua mihinkään lähteä selvittelemään avioliittoamme, vaan meidän pitäisi pystyä selvittämään se itse. Koska en aikuista ihmistä pysty väkisin mihinkään raahaamaan, yritämme siis itse. Välillä tulee päiviä jolloin haluaisin luovuttaa, tuntuu että hän ei halua yrittää vaan kaipaa mahdollisesti toista naista. Mutta en tiedä, itse kärsin vielä tästä pettämisestä eli mielessä se on päivittäin, enkä tiedä kuinka kauan tässä pitäisi sitä aikaa antaa kulua jotta helpottaisia. Ei tästä minun vastauksesta taida apua olla, mutta sen sanon että tiedän kyllä mitä tarkoitat kun nämä samat asiat pyörivät mielessä. Mitään salasuhdetta älä lähde kokeilemaan, saat vielä huonon omatunnon kaiken muun tunneryöpyn päälle. Koska miehesi ei ole ollut innokas keskustelemaan (meidän alkukeskustelujen jälkeen nykyään jos haluan keskuskella saankin kuulla usein eikö nämä asiat ole jo keskusteltu jne) niin oletko laittanut ns. kovaa kovaa vasten eli haluaako hän ollla osa perhettä vai alkaa viikonloppu isäksi? Tässä ne vaihtoehdot ovat, näin ainakin itse ilmoitin. Tosin minusta tuntuu, että mieheni välillä olisi valmis olemaan perheen isä välillä viikonloppu isä. En tiedä paljon itse aion aikaa antaa tämän vuoden vai ensi vuoden. Jos minulla ei olisi mitään tunteita miestäni kohtaan, niin olisin lähtenyt lasten kanssa heti kun pettäminen selvisi, mutta kun ei sitä sydäntä voi määrätä. Teillä on varmaankin kesälomat kohta edessä? Yrittäkää viettää perhelomaa sekä jos vaan mahdollista niin edes vähän aikaa kahdenkeskistä lomaa, silloin ei pitäisi työasiat painaa päälle vaan voisitte nauttia toistenne seurasta, jos vaan molemmat näin haluaa. Jaksamisia sinne suuntaan ja käy kirjoittelemassa tänne kuinka elämä sujuu, itse toivon, että kesäloman jälkeen voin tänne kirjoitella positiivisia ajatuksia vaikka mielessä on viime kesä kun olin täysin tietämätön kaikesta vietimme paljon perhelomaa eri lapsiperheiden kohteissa ja tuntui niin onnelliselta olla yhdessä perheenä ja kaiken tämän aikana miehellä oli suhde toiseen naiseen.

Kumma juttu, miten itseä jollainlailla helpottaa lukea täältä näitä kohtalotovereiden tarinoita. Eihän se omaa elämääni mihinkään muuta tai paranna, mutta jotenkin tätä palstaa on tullut luettua tosi paljon menneinä kuukausina.

Minuakin loukkaa tosi paljon kaikki ne yhdessä tehdyt matkat (koko perhe tai vain me kaksi), yhteiset illanvietot kavereiden kanssa ja yhteinen aika, kun (ainakin minulla) on ollut tosi hauskaa ja yhteiselo oman aviopuolison kanssa on ollut kivaa, ja hän on samaan aikaan viettänyt kaksoiselämää horonsa kanssa. Kun oma elämä onkin ollut valhetta valheiden päälle, vaikka itse on luullut elävänsä "oikeaa" elämää. Minua loukkaa erittäin verisesti juuri nämä menneet yhteiset hetket, kun olen ollut onnellinen ja luullut toisenkin olevan onnellinen kanssani. Ja kova kaipuu on ollut kuitenkin toisen luokse. Yhteinen vähä vapaa-aika, mitä perheellämme on ollut, on osittain käytettykin vieraan naisen kanssa oloon ja tapaamisten järjestelyyn. Se tuntuu niin pahalta, ettei sitä varmaan kukaan voi käsittää. Minä olen puurtanut töissä, huolehtinut perheestä ja toinen on mennyt omia polkujaan.

Varmasti tuo aikaraja on järkevä asia. En vain itsekään tiedä, mihin sen asettaisin ja mitä minä vaadin tapahtumaan johonkin päivään mennessä. Yhteistä lomaa ei ole, mutta kyllä pystyisimme järjestämään kahdenkeskistä aikaa, jos vain haluaisimme. Ja minä olenkin halunnut, mutta mies ei. Se kertoo aika paljon. Varmasti palaan tänne vielä.

Olen seurustellut tyttöystäväni kanssa vähän yli kolme ja puolivuotta. Viime syksynä hän jäi kiinni pettämisestä. Kyseessä oli pussailua toisen miehen kanssa. Kuitenkin tämä satutti. Annoin anteeksi ja jatkoimme suhdetta.

Tänä keväänä meillä meni huonosti koska yksi "kaverini" valehteli tyttöystävälleni että olisin pettänyt häntä kahden naisen kanssa vaikka näin ei ole. Tämä kaverini käski tyttöystävääni kysymään tekstarilla missä olen. Olin kyllä kyseisen naisen luona, mutta emme olleet kahdestaan eikä mieleenikään olisi tullut tehdä mitään. Tyttöystäväni on sairaalloisen mustasukkainen ja hätävalheena sanoin että olen ajelemassa autolla yksin, mikä on puoliksi totta koska aluksi olinkin yksin. Tässä vaiheessa toki tein väärin mikä johti asiasta toiseen. Eilen minulle selvisi että tyttöystäväni on juuri tuolloin keväällä pettänyt minua kahdesti (=lääppinyt kahden eri tyypin kanssa). Minuun sattuu, en tiedä mitä tekisin. Olen itse ollut onnellinen suhteessa ja meillä on nyt lähiaikoina mennyt todella hyvin ja jotenkin tuntuu että suhteemme on ollut vahvimmillaan, kuitenkin kun nyt kuulin toiselta ihmiseltä näistä kahdesta tapahtumasta olen aivan sekaisin. En haluaisi enää tulla petetyksi uudelleen mutta en haluaisi mielellään katkaista suhdettanikaan. Toisaalta olen miettinyt että ei uuden mahdollisuuden anto taaskaan mitään maksa ja voinhan aina erota silloinkin jos huomaan että juttu ei vaan enää toimi. Sanoin tyttöystävälleni etten ole viellä mitään päättänyt (eihän melkein neljän vuoden tunteita voi yhessä päivässä hävittää tai muuttaa). Päätin sitten miten hyvänsä tiedän että minuun tulee sattumaan kamalasti. Olen lukenut tätä palstaa ja onneksi en ole viellä naimisissa tai lapsia ei ole. Toisaalta asiat ovat täälläkin aika lapsen kengissä, mutta silti tämä satuttaa. En ole kertonut tästä viellä kuin parille ystävälleni, vanhempani eivät tiedä. En tiedä pitäisikö minun kertoa vanhemmilleni asiasta, voisi olla helpompi olla kotona sen jälkeen koska nyt minun pitää kokoajan esittää että kaikki on hyvin vaikka olen todella surullinen ja ahdistunut. Tänään en ole muuta oikein tehnyt kuin itkenyt ja eilen oli melkeinpä sama juttu. Huonoihin suhteisiin ei kannata jäädä roikkumaan mutta minusta suhteemme on kohentunut keväisestä erittäin paljon. Naisia ei ole oven takana yhtään jonossa joten toisaalta en menetä mitään. En ole kovin menevä persoona eikä baarissakaan koskaan ole onnistanut. Lieneekö siksi että olen viellä niin nuori ja tämän ikäiset tytöt etsivät vanhempaa. Olen erittäin hämmentynyt enkä oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Toisaalta olen kahdelta ystävältäni saanut neuvoja mutta sinäänsä ne ovat aika turhia koska päätös vaikuttaa MINUN elämääni ja MINUN pitää tehdä päätös.

Järki sanoo että pitäis erota ja antaa suhteen olla, mutta tunteet ovat toista mieltä, yllätys yllätys. Olen vähän puun ja kuoren välissä toisaalta ero olisi varmasti ratkaisu mutta en haluaisi näitä vuosia heittää hukkaankaan. Pettäminen ei mielestäni kyllä ole oikein eikä sitä voi puolustella millään tavalla. Pelkään kyllä että olen liian kiltti tai ymmärtäväinen. Mutta taas toisaalta olen viellä nuori enkä siinä periaatteessa mitään menetä jos laitan suhteemme koeajalle ja katson miten se lähtee etenemään tai pystynkö ylipäätänsä enää tässä suhteessa olemaan.

Kysyin tyttöystävältäni että miksi hän ei kertonut asiaa aikaisemmin sain vastaukseksi että hän ei ollut viellä valmis. Tuossa vaiheessa mieleeni juolahti kysymys että olisiko hän koskaan ollu "valmis"? Periaatteessa olen pettynyt ja minua ällöttää ajatus niistä muista tyypeistä. Olisipa jossain jokin voima jolla aikaa voisi vääntää taaksepäin ja voisin korjata kaiken. Eilen illalla mietin mikä minussa on vikana tai mitä tein väärin että tämä päätyi tähän.

Kirjoittelen juuri omassa huoneessa, täällä on erittäin paljon kaikkea joka muistuttaa tyttöystävästäni. En kuitenkaan halua heittää näitä tavaroita pois tai viellä en ainakaan kykene niitä edes siivoamaan pois silmistäni. Pelkään muutosta ja jotenkin tavaroiden poisto olisi sille ensi askel. Eilen puhuimme asiasta joku kahdeksan tuntia mutta silti minusta tuntuu että emme saaneet selvitetyksi. Tänään tyttöystäväni lähti kielimatkalle ulkomaille ja palaa vasta kolmen viikon kuluttua. Sanoin että haluan puhua asioista viellä kun hän palaa. En halua jättää ketään millään tekstiviestillä. Samassa minulla on aikaa puntaroida eri asioita. Sanoin että kaikesta huolimatta toivon että voisimme pysyä ystävinä koska meillä on kuitenkin vuosia takana yhteistä taivalta. En tiedä sitten pystynkö suhtautumaan tyttöystävääni pelkkänä kaverina, mutta ehkä ajan kanssa tämäkin onnistuu. Kaikki tuntuu tällä hetkellä niin vaikealta. Haluaisin todella kovin jatkaa suhdetta mutta en tiedä pystynkö siihen. Toivottavasti kaikki valkenisi ja osaisin tehdä oikean päätöksen. Aina olen ollut uskollinen ja tässä on palkkio 😭