Miten jaksan eteenpäin? Ero
Asiat täytyy olla minulla pahasti pielessä kun avaudun. Minulla on hätä.
Tarvitsisin nyt joltakin tukea kipeästi ja lohtua. Lohtua en voi hakea keneltäkään. Eli avioero tulossa, omasta aloitteestani. Kolme pientä lasta ja työura jää. Ero on ollut vuosia mielessä molemmilla. Meillä on alusta lähtien ollut molemmin puolista luottamuspulaa syystäkin. Väkivaltaa toisinaan. En sano, että itse olisin pyhimys, mutta vuosikaudet on ollut ahdistava tunne etten kelpaa ja ettei minusta ole mihinkään. Olen kokenut mieheltäni mitätöintiä. Perheen olen käytännössä yksin pyörittänyt ja siinä ohella luonut nousujohteisen uran.
Mies tehnyt töitä, opiskellut runsaasti vuosia niin että lapset ovat vastuullani. Vuosi sitten aloitimme pariterapian ja kehitystä tapahtui molemmissa. Mutta sitten mieheni petti tärkeän lupauksen, luottamus meni ihan säpäleiksi. Lupaus oli ettei käytä enää väkivaltaa.
Nyt pitäisi jaksaa tilannetta. Joulun jälkeen uudet osoitteet. Mieheni ei suostu puhumaan lainkaan tulevasta, sanoo vaan että tekee omat ratkaisut asumisen yms suhteen. En voi asialle mitään , mutta kyllä olen pohjalla.
Ongelmana on ystävien puute, en voi puhua kellekään. Laitoin uran ja miehen ja lapset edelle, eikä ystäville jäänyt aikaa , tyhmä olin. Lisäksi olen kai ollut suhteessa läheisriippuvainen.
Toivon, että kehityn ihmisenä ja jaksan kantaa taakkani. Välillä tuntuu että selkä katkeaa, elän tunti jopa minuutti kerrallaan. Tilanne on jatkunut kolme viikkoa, tarvitsen apua ja viisaita sanoja. Parasta olisi jos saisin itkeä jonkun läsnäollessa.
Yksinnyt kirjoitti 6.12.2014 23:26
Laitoin uran ja miehen ja lapset edelle, eikä ystäville jäänyt aikaa , tyhmä olin.
Et ole ollenkaan ainoa, josta on tuollaisessa kriisitilanteessa tuntunut, että "on pelannut pelin aivan väärin". Itsekin karsin kaiken paitsi työn ja perheen. Sitten elämä tyhjeni erotilanteessa aika totaalisesti. Pakko vaan lähteä etsimään pieniä palasia jotakin mielekästä elämäänsä. Pieniä palasia, koska isoja ei jaksa eikä kykene hallitsemaan. Tuntuu, että kaikkeen vanhaan ei ole paluuta, mutta jotakin alkaa pikkuhiljaa löytyä - toki vasta muutaman vuoden kuluttua pahimpien kriisivaiheiden jälkeen.
Yritä hakea ammattiapua, että on edes joku kuuntelija. Yritä ottaa jotakin kontaktia joihinkin ystäviin - silläkin riskillä, että ystävä ei ymmärrä. Jos joku ei ymmärräkään, ei siinä yhteydenottamisessa paljoa kait voi hävitäkään. Älä häpeile kertoa olevasi heikko ja onneton.
Ehkä joku vanhoista ystävistä ja tutuista yllättäen ymmärtääkin 🙂 Voit jopa löytää jonkun kanssa paremman ja syvemmän ystävyyden kuin ennen.
Hei,
Kiitos vastauksesta. Hyviä näkökulmia. Tunsin olevani niin yksin. Soitin vanhalle ystävälleni ja tapasimmekin. Huomasin, ettei ystävyytemme ollut kadonnut ja sain kuuntelijan. Helpottaa kun saa puhua ja kirjoittaa.
Tunteet ailahtelevat moneen suuntaan, on vain mentävä hetki kerrallaan.
Lapset pitävät arjessa kiinni ja työ. Huomasin etten ole ollenkaan yksin.
Tänään oli hyvä ilta lasten kanssa ja se kantaa taas pitkälle. Mutta tiedän, että huonoja hetkiä tulee vielä paljon.
Voin vain kuvitella millaiset ajatukset sinulla on tällä hetkellä. Yrität olla rohkea ja voimakas lasten takia. Nyt kaikki tuntuu todella kamalalta ja näin ollen sinulla on varmaankin tunne, että asiat ovat ihan solmussa. Muista, että asioilla on tapana selveentyä, sen jälkeen kuin ne on kasaantuneet. Voimia sinulle tuohon tilanteeseesi. Tiedätkö vielä mihin muutatte, jos sieltä talosta löytäisit ystäviä. Tänne voit aina kirjoittaa tuntemuksiasi ja auttaa sinua eteenpäin. Siunausta sinulle ja lapsillesi.