Jaa-a, sen kun tietäisi... kamppailen itse saman ongelman kanssa parhaillaan ja minulla on jopa enemmän aihetta kun Sinulla kertomasi mukaan. Vilkaisepa ketjuani nimeltä Seksuaaliset ongelmat parisuhteessa, etenkin sen loppupäätä.

Noin yleisesti: ilmeisesti mustasukkaisuusongelmat liittyvät ihmisen huonoon itsetuntoon. Se voi olla yllättävän matala jopa kaltaisellasi kauniilla nuorella naisella. Nuorelle ei yleisesti ottaen ole kertynyt niin paljon elämänkokemusta vielä, että itsetunto olisi kovin vahva, ja tässä meidän kulttuurissamme itsetunto-ongelmia ovat yleisiä, koska leuhkoista ei pidetä ja lyttääminen on tavallista.

Joten sinun pitää nyt työstää itseäsi ja omia tunteitasi. Listaa vaikka paperilla kaikki ne asiat, joissa olet vahvoilla: olet nuori, terve, hyvännäköinen, miehesi oletettavasti rakastaa sinua jne. Yllätyt ehkä, miten pitkä lista on.

Rakentakaa keskinäistä luottamustanne. Miehet vilkuilevat toisia naisia ihan yleisesti, se on heillä geeneissä. Me naiset emme voi muuttaa moista seikkaa, se täytyy vain hyväksyä. Aina voi tulla joku vielä nuorempi, vielä kauniimpi tai kiinnostavampi. Sen asian kanssa täytyy vain elää. Toisaalta vaikka mies muita katseleekin ja ehkä jopa haaveilee seksistä jonkun toisen kanssa, ei hän välttämättä silti petä sinua.

Mikään ei todista, etteikö hän pitäisi sinusta. Työstä edelleen tätä ongelmaa itsessäsi. Ystäväsi tukevat jo sinua ja miehesi tietää ongelmastasi. Loput työstä on sinun itse tehtävä.

Meillä kaikilla mustasukkaisilla on tämä sama tehtävä eikä kukaan voi tehdä sitä puolestamme, ainoastaan taputella selkään ja antaa vähän vauhtia. Lykkyä tykö!

Kaikki voi tietysti johtua siitäkin, ettet ole päässyt siihen asti, että tajuaisit, kuinka mahdotonta ja epäreilua toisten ajatuksia on rueta kontrolloimaan. Toiset ihmiset eivät lakkaa olemasta, vaikka te olettekin toisenne löytäneet. Maailma on ja tulee aina olemaan täynnä hyvänäköisiä ihmisiä, älä sinä heille uhraa turhaan ajatustasi, vaan elä ja nauti miehestäsi, kyllä te sinne sekaan mahdutte.

On miehiä, jotka vilkuilevat, on miehiä, jotka ei (?), on miehiä, jotka fantasioivat ja on miehiä, jotka ei (?). Mutta kaikkein tärkein pointti on minusta se, että vaikka olettekin yhdessä, et voi yrittää omistaa hänen ajatuksiaan tai hallita niitä. Jos yrität, kuristat itsesi hengiltä, verannollisesti tietenkin, koska et voi kertakaikkiaan elää niin. Vaikka me fantasioisimme mitä, meidän sydämemme kuuluu aina johonkin, eivätkä ne kohtaa millään lailla toisiaan.

Kyllä se aika opettaa, mutta toisaalta menisin ehdottomasti puhumaan ongelmista ammatti-ihmisen kanssa, varmasti ne sinua auttavat, älä huoli.

🙂👍

Heippa miude!

Olipa jokseenkin helpottavaa lukea sinun teksiäsi, koska se oli kuin omasta näppäimistöstäni tullutta, mutta en olisi sitä itse osannut noin hyvin kirjoittaa ulos. Miten voikin olla, että joku tuntee ja miettii noin samoja asioita ja samalla lailla...!?
Itselläni on kyllä edellisissä suhteissa ja tässä nykyisessäkin tapahtunut jonkinasteista pettämistä. Takana kolme suhdetta, tämä nykyinen mukaanlukien ja kahdessa petetty, yhdessä ei ja yhdessä petetyssä vielä henkistä, sekä fyysistä väkivaltaa lisäksi. Että sinällään ymmärrän ajatuksiani aika-ajoin, tai koitan ainakin niiden varjolla selittää sitä itselleni. Mutta silti en usko, että kaikki voi niistäkään johtua, koska nykyisessä suhteessa "vain" suuteluasteelle edennyt pettäminen kerran, aikaa jo yli kaksi vuotta ja en pääse asiasta yli enkä ympäri. Kerran jo eronneet asian takia, koska asia kävi minulle ylitse pääsemättömän vaikeksi ja koin tukahduttavani itseni ja mieheni. Olimme erossa muutaman kuukauden, jonka jälkeen palasimme takaisin yhteen, koska huomasimme, että se on se paikka missä meidän kuuluu olla. Silti pelkään, mietin ja veivaan asioita ees taas ja aina vain uudelleen ja uudelleen. Vaikka mieheni on monet kerrat näyttänyt ja todistanut, että on luottamuksen arvoinen, mutta silti aina mietin, että "pettää kerran, pettää aina" ja jankkaan ja jankkaan. Pienestäkin katseesta saan jo kamalat mielikuvat päähäni ja vatvon niitä ja ahdistun, sekä tunnen omantuntoni laskevan asioita miettiessä kerta toisensa jälkeen lisää, vaikka kuinka jo tuntuu, että se on miinuksen puolella nytkin.
Tämä tuntuu jälleen jotenkin kamalan ahdistavalta ja siltä, että pelkään, että kohta olen jälleen siellä nurkassa, mihinkä itse itseäni ajan. ☹️ En tiedä miten tästä päästä pois tästä oravanpyörästä, mutta on jokseenkin helpottavaa tietää, että en ole ainoa näiden ns. "pimeiden ajatusteni" kanssa, kuten olen kuvitellut 🙂🌻 on sentään joku joka jakaa omassa elämässään tätä samaa. Jännä kiitellä siitä, mutta pakko se on, josko tämä meille molemmille jossain vaiheessa selviäisi ja pääsisimme elämään sitä elämäämme 110lasissa, ilman että aina ollaan jossain syvällä sisimmässämme hieman varuillamme ja mielikuvien pyöriessä päässä.
Syksyn jatkoa 🙂

Hei,

Mustasukkaisuuden kanssa täälläkin painiskellaan ja olen myös pohtinut syitä siihen.

Omalla kohdallani osasyyksi olen päätellyt olleen sen, että lapsuudessani en ole saanut tärkeässä kehityksen vaiheessa tarpeeksi huomiota isältäni (vanhempani erosivat). Kasvatusalan kirjallisuudessa todetaan tyttölapsen kehitykselle ja naiseuden rakentumiselle isän huomion olevan tärkeää (oidipaalinen vaihe kehityksessä). Itsetunto on jäänyt heikoksi. Tätä vajausta sitten myöhemmin elämässä yrittää täyttää ja tuntuu ettei riitä toiselle.

Auttaisiko sinua jonkinlainen ajattelutekniikan kehittäminen - katkaise ikävät ajatukset, kiinnitä oma huomiosi muualle kun huomaat jankkaavasi mustasukkaisuuden kehällä?

Onnea asian prosessoimiseen!

Moi!

Täällä painitaan myös saman mustasukkaisuus ongelman kanssa. Mulla tilanne on saman tyyppinen kuin Jassella tosin isän alkoholismin takia ei huomiota ole tullut. Ja aiemmissa suhteissa oon tullut petetyksi josta syytän ehkä hieman itseäni ja mustasukkaisuuttani. Tosin eikai se oo syy pettää. Minä olen saanut apua ongelmaan perheasiain keskukseta ja sitä kautta oppinut ymmärtämään että lapsuudesta ja lapsuuden traumoista löytyy syy tähän käyttäytymiseen ja oppinut jo vähän asiaa käsittelemäänkin. Mutta kyllä toisinaan tulee vaikeita hetkiä kun mielikuvitus laukkaa. Mutta omien ajatusten kontrollointi ja ajatusten siirtäminen muihin asioihin on kyllä auttanut ja rakas vaimoni on jaksanut myös tukea. ☺️❤️ Toivottavasti myös täällä lukeminen ja asiasta kirjoittaminen auttaa, ainakin ajatus on silloin muualla 🙂.

Hyvää jatkoa muille mustiksille ja ois kiva kuulla kuulumisia.

Yleensä hän sitä pelkää omia kuvitelmiaan, mitä toinen voisi tehdä.

Mutta eikös omat kuvitelmat kerro ainoastaan siitä, mitä sinä ITSE voisit tehdä?

Minä pääsin mustasukkaisuudestani eroon tajuamalla tämän eron. Jouduin myöntämään, että minä olinkin vain heijastanut itseäni miesystävääni.

Aina näin ei ole, mutta jos toinen on kertakaikkisen luotettava ihminen ja pelkoa esiintyy siitäkin huolimatta... on aika katsoa peiliin.

🙂

Kiitos, Mai!

Aivan uskomatonta. Olen tässä ihmetellyt, miksi koen suht paljon minua vaivaavaa mustasukkaisuutta miehestäni. Asumme monen sadan kilometrin päässä toisistamme eikä mies ole ikinä antanut minulle minkäänlaista aihetta epäilyksiini. Minkä ihmeen takia "hätäännyn", kun näen esimerkiksi mieheni nettisivulla pari vanhaa kuvaa hänen aikaisemmasta naisestaan. Kun olen "saanut jotain tietoja" (bongannut naisen Facebookissa tms.), ne vaivaavat minua suuresti enkä voi olla ajattelematta vaikkapa juuri tiettyä kuvaa: missä tilanteessa se on otettu, miten kivaa heillä on ollut ja niin edelleen. Palaan vaivaaviin ajatuksiin aina uudelleen ja uudelleen. Olen yrittänyt ihmetellä itseäni: miksi sorrun moiseen junnaamiseen ja mustasukkaisuuteen jostain vanhasta? Mies vilpittömästi rakastaa minua ja muistaa myös osoittaa sen sanoin ja elein ja silti jotkut typerät kuvat junnaavat mielessäni. Asiaa ei auta se, että minullakin on ollut vaikka miten ihania ja kivoja juttuja historiassani.

Tekstisi luettuani tajusin, että taidankin olla itse helposti ihastuvaa ja sortuvaa sorttia. Vanhat suhteeni ovat suurimmaksi osaksi päättyneet suhteen väljähtymiseen ja sitten vastaan onkin kävellyt sopivasti jokin "ah niin ihana" mies, jonka kanssa on tuntunut synkkaavan. Siitä sitten edellinen, tylsä tyyppi pikkuhiljaa vaihtoon ja jonkun ajan (kuukausien tai vuosien - riippuu tyypistä) kuluttua sama tylsistyminen ja vaihtorumba. Historia toistaa itseään - minä toistan itseäni.

En ole koskaan pettänyt ketään fyysisesti. Henkisellä tasolla puolestaan olen ollut vauhdissa lähes joka kerta, kun vanha suhde on esittänyt tylsistymisen merkkejä. Jospa heijastan oman, aikaisemman toimintani uuteen "uhriin", jolla loppujen lopuksi loppuu ymmärrys tällaiseen harhaluuloisen mustasukkaiseen naiseen? Koskaan minua ei tietääkseni ole petetty. Kuulunen luokkaan "nuori, kaunis, epävarma nainen" ja mietinkin, meneeköhän tämä koskaan itsestään ohi.. Negatiivisten ajatusten vallatessa pääni olen täysin tietoinen siitä, että aihe on täysin järjetön, mutta siltikään en pysty olla miettimättä vaikkapa sitä entistä naista ja millaista hänellä ja miehelläni on ollut yhdessä.

Olen pari kertaa maininnut asiasta miehelleni ja vihjannut, että olisi kiva jos poistaisi jonkun tietyn kuvan sivuiltaan. On toki sen tehnyt, ja samalla hyväntahtoiseen tyyliin naureskellut minua mahdottomaksi. Olenko vain hiljaa vastaisuudessa ja yritän pitää omituiset angstaamiseni omana tietonani? Tällainen valitus ja jankkaaminenhan työntävät miehen hyvin äkkiä pois luotani, vaikka miten sen tekisin huumorin varjolla. Todellisuuspohjaa harmitukselleni ei ole, mutta millä täyttäisin vuorokauteni, ettei typerät ajatukset vaivaisivat mieltäni?! Naamatusten ollessamme en mustasukkaisuusasioistani ruikuta, vaan nämä epävarmuuden ja ärsytyksen tunteet tulevat erossa ollessamme.

Sietämätöntä, kun pyörittelee päässään kaikenmoisia turhuuksia eikä voi sille juuri mitään!!