Hei!

Valitettavasti en osaa vastata otsikon kysymykseen, koska painin itse aikalailla samanlaisten kysymysten kanssa.

Toisaalta tahtoisin entisen avopuolisoni pois elämästäni (olemme asumuserossa), mutta toisaalta taas selvinpäin ollessaan osaa olla ihana ihminen ja hyvä isä lapsilleen( meillä on siis kaksi yhteistä lasta 6v, 1,5v ja kolmannen laskettuaika on loppuvuodesta), mutta ongelma onkin se, että niitä selviä päiviä on enään noin 2-5 kuukaudessa.

Tiedän että elämäni olisi paljon helpompaa ilman tätä ylimääräistä taakkaa, mutta jostain syystä en osaa pitää häntä poissa, vaan kiltteyttäni luotan aina uudelleen, vaikka joka kerta saan huomata että minua on taas loukattu, nöyryytetty ja kohdeltu kuin mitäkin sontaa. Silti en osaa päästää irti. Pelkään jääväni yksin, vaikka sitä olen jo nyt. Välillä suorastaan pelottaa miten jaksan sitten kun kolmas lapsi syntyy, jos kuitenkin koko ajan joudun hoitamaan myös alkoholistia, kun nyt jo välillä tekisi mieli lyödä hanskat tiskiin ja luovuttaa.

Toki ulkopuolisten on aina helppo sanoa että miksi et jätä sitä, mutta kun ei se ole helppoa hylätä toista melkein kymmenen vuoden yhteisen matkan jälkeen, kun toinen ei tahdo erota ja on vielä huonossa kunnossa. En tiedä saako tästä selostuksesta mitään tolkkua, mutta lohdutan sen verran, että et ole yksin ongelmiesi kanssa. Voimia jaksamista, sitähän meiltä aina vaaditaan🙂

Mä en voi puhua, kun omasta näkökulmasta. Koen irtautumisen vaikeaksi seuraavista syistä: humalassa ollessaan alkoholisti taantuu lapsen asteelle, saattaa olla ajoittain hyvinkin hellyyttävä tarvitsevuudessaan. Se vetoaa äidinvaistoihin ja tunnemme olevamme tarpeellisia hoivatessamme tuota aikuista vauvaa. Teemme itsestämme korvaamattomia;"kuinka se pärjää, jos nyt jätän sen? Enhän mä voi sitä tyhjän päälle jättää." Toisena syynä on se, että aika ajoin näemme vielä alkoholiongelman takaa pilkottavan ihmisen. Vielä on ripaus jäljellä ihmistä, johon on aikanaan rakastunut.
Vaatii selkärankaa ja itsensä kovettamista, jotta kykenee laskemaan irti alkoholisoituneesta puolisosta. Mestarimanipuloijina he osaavat vedellä oikeista naruista saaden toisen syyllistettyä. Mieleen nousee vielä kysymys; onko suhteessa pysymisen takana todellakin rakkaus toista kohtaan, vai onko rakkaus sekoittunut läheisriippuvuuten ?

Moikka teille, tuttua on.

Totta, pitää katsoa petoa suoraan silmiin. Että viina vie miestä ja se vaikuttaa koko perheeseen. Varsinkin lapsiin, jotka kasvavat siinä viinan vinouttamassa ilmastossa joka ikinen päivä ja ymmärtävät / tuntevat / kokevat paljon enemmän kuin me alkoholisoituneeseen puolisoomme niinsanotusti tottuneet äidit uskallamme myöntääkään.

...Minä valitsin tämän miehen. Tämä on elämäni rakkaus, lasteni isä. Hyvä isä, silloin kun on selvinpäin, ei lyö lapsia ja minuakin vain läpsii, mutta onneksi vain silloin, kun lapset nukkuvat. Lapsilla pitää olla ehjä koti, .. sitten otan eron, kun lapset ovat omillaan. ...

Jos et itseäsi tohdi pelastaa, pelasta edes lapsesi. Anna edes heille tilaisuus kokea vapautta siitä pedosta, jota nyt ymmärtäen silittelet ja hoivaat ja huomaamattasi sairastut pian itsekin.

Minä sairastuin juuri samaan juttuun ja juuri samasta jutusta. Takana oli pitkä historia sitä monimutkaista elämää, jossa olet vaimo ja äiti ja otat vastuun kaikesta, että peto saa tehdä rauhassa pesän elämäänne. Oli tosi iso askel ottaa ja lähteä, mutta tein sen melko tarkkaan vuosi sitten.

Kannatti tehdä. Ei ole ollut tämä uusi elämä kuitenkaan ruusuilla tanssimista, mutta on ollut sitäkin. Ilman sitä petoa elämään on tullut uusi keveys, vapaus ja ilo, myös lapsille, niille iältään aikuisillekin. He ovat pikku hiljaa uskaltautuneet kertomaan perhe-elämästämme asioita, joista en tosiaan tiennytkään. Peto on jättänyt heihin jälkensä vaikka niin kovasti heitä siltä luulin ja uskoin siltä suojelevani.

Alkoholisti -exä elää nyt ihan omillaan ja ihmettelee edelleenkin, ihan tosissaan, että kuinka ihmeessä jätin niin hyvän miehen ja maailman parhaan isän. Mutta on oppinut laittamaan ruokaa ja pesemään pyykkinsä, turhaan pelkäätte, etteikö niitä oppisi, oppii niin paljon muutakin, kun hoivaaminen loppuu.

Niin ihanaa on tämä oma pieni arki ilman niitä pahoja asioita, joista ei muut tiedä kuin me alkoholistien vaimot. Entiset vaimot.

Voimia jokaiselle. Sen pedon kanssa ei ole pakko elää.

Upeaa Katastrofiina, kiitos hyvästä näkökulmasta, miten läheisyysriippuvaisesta suhteesta alkoholistin kanssa pääsee itselliseksi, ja siinä se alkoholisti joutuu ottamaan vastuun oman elämänsä ratkaisemattomista kysymyksistä samalla. Aivan upeaa kun kerroit!
🙂👍

Mies alkoholisti, ennen lapsia sitä ei edes tajunnut. Mutta lasten synnyttyä ymmärsin tilanteen, vaikkakin sitä katkui vielä 1,6 vuotta esikoisen syntymän jälkeen. Sitten oli pakko tehdä päätös, hoitoon tai ero! Mies valitsi hoidon ja nyt elämä alkaa tuntua taas hyvältä. Onneksi uskaltautui tunnustamaan ongelman. On saatu samanlaisia tuttuja joiden kanssa ei tarvitse miettiä mitä tehdään kun juomat otetaan esille. Kaikilla samat ongelmat takana ja osataan pitää hauskaa selvinpäin. Menee aikaa ennenkuin pystytään tiettyjen vieraiden kanssa viettää aikaa, täytyy oppia kieltäytymään alkoholista! Mutta suosittelen kaikille hoidon ehdottamista. Minä ehdotin sitä sen sata kertaa ja lopulta mies suostui. En olisi ikinä uskonut että myöntää ongelmaansa. Perhe, lapset ovat niin tärkeitä asioita elämässä että niiden takia kannattaa yrittää. Alkoholistit/ muut riippuvaiset ovat kuitenkin ihmisiä ja usein aivan mahtavia tyyppejä 🙂