Minusta kun tuntuu, että narsisti paranee vasta haudassa.
Sinun olisi koottava ne elämäsi sirpaleet ja liimattava niistä, uusi "posliinipotta", siitä ei tule uuden veroista, mutta kokemusten kolhima kuitenkin.
Jokainen, joka joutuu "aloittamaan elämän uudelleen nollasta" on kuin eksynyt, mutta hitaasti eteenpäin ja tutustuen uusiin ihmisiin....tiedän se on vaikeaa.

Ollaan vielä edelleen tekemisissä. Vein hänet Turkuun maanantaina, kun hänellä oli sovittu meno ja olin jo aikaisemmin sopinut että vien hänet.
Matka meni oikein hyvin ja tunsin viihtyväni ja hän monta kertaa toisti, miten mukava matka. No, olihan se kivaa kun pääsi pois vanhasta ja mentiin minunkin asioilla, niinkuin kuuluukin. Käytiin rautakaupassa, Ikeassa ja Biltemassa. Mun lempparipaikkoja ja hän sai omat asiansa hoidettua, niinkuin pitikin. Miksi ei meidän yhteiselo voi olla aina että kummankin tarpeet otetaan huomioon. Olenko kuitenkin liian vaativa ja kaikki se haukkuminen ja henkinen ja ruumillinen väkivalta johtuukin minusta.
EI! Tiedän ettei toista saa vahingoittaa. Miksi ihmeessä hän on niin ihana ja sitten taas, ihan hirveä. Nyt ei puhunut mitään minua loukkaavaa tai vahingoittavaa. On ennenkin ollut vastaavaa. Osaa olla niin pirun ihana ja sitten taas toisenlainen. Nyt on oltava kovana. Tänään kävin leikkaamassa hänen hiuksensa ja palkaksi siitä hän laittoi lounaan minulle ja sovittiin että ilmoittaa milloin tarvitsee mennä hakemaan hänen kitaransa Turusta. Tämäkin reissu on sovittu aikaisemmin ja tulossa ensi vuonna kaksi sairaalakeikkaa Turkuun, koska täällä ei saa kaikkea hoitoa.
Hän kertoi soitellensa sille kitaran korjaajallekin jo kahteen kertaan ja antavansa ohjeita. Sanoin että jätä se rauhassa tekemään työnsä, ei kukaan jaksa tuollaista.

Mietin myös narsismin periytymistä. Hänen tyttärensä on täysin narsisti, kun olen kuunnellut juttuja hänestä ja katsonut hänen toimintaansa ja hän on veljiensä kanssa kierrättänyt naisia mennen tullen ja kuvaa miten yksi hänen veljensä "lainaa" perhe-elämää, kun ei ole omia lapsia. Kumpikin veljistä on tällähetkellä parisuhteessa, mutten tiedä millaisessa. Vanhin ainakin "jakaa" naisensa mielellään.

Olen taas tänään lueskellut näitä kirjoituksia. Ihmettelen, miksi en ottanut poliisiin yhteyttä kun hän pahoinpiteli. Ehkä siksi ettei tullut mieleenkään. Ei minussa näkynyt jälkiä kuristamisesta, ei mitään jälkiä kaulassa. Kaiken jälkeen olin sitä mieltä että se oli oikein minulle. Olin tehnyt väärin ja hän sanoi että minun piti tietää että näin tapahtuu.
Entä katkenneet kylkiluut, hän tuli sairaalaan kanssani ja selitti nuorelle tyttölääkärille, miten kävi, kun olin shokissa enkä osannut mitään sanoa. Myöhemmin terapeutti tosin laittoi (ehkä) huomautuksen tietoihini että minut on pahoinpidellyt oma miesystävä. Kävin salaa terapeutilla.
En tiedä onko se siellä, mutta sen jälkeen tapahtuneessa lääkärikäynneissä, lääkäri ei halunut exäni tulevan potilashuoneeseen kanssani, vaikka ennen menimme yhdessä. Olin ensimmäisissä käynneissä vähän hukassa, kun olin jo tottunut, että mies puhuu ja minun ei tarvitse.
Tuli mieleen aikaisempi tapaus, kun minulla vielä oli kora, (mies järjesti koiran pois) olimme pyöräilemässä ka kaaduin, kun ajatulseni oli muualla hetken ja koira nykäisi pyörän kumoon, niin lääkärissä paikkauksessa lääkäri antoi ohjeet miehelle eikä minulle. Siis ihan kuvaannollisesti, kertoi miehelle kaikki hoito-ohjeet jne.

Hei Anne -66 !

Kuulostaa kovasti samalta kuin itselläni oli.
Mieheni omasi kovasti sellaista karismaa, että ihmiset huoneessa ikäänkuin kalpenivat, lakkasivat olemasta , koska hän osaa olla vakuuttava puhuessaan rauhallisella, hiljaisella äänellä asioita, jotka otetaan tosissaan.

En itsekään mennyt lääkärille, mutta kuristamisen kohteena olen ollut useamman kerran, ja joskus lapseni ovat tulleet väliin.

Muistan sen valtavan häpeäntunteen, jonka tilanne minussa aiheutti.

Ei siis että olisin edes järkyttynyt kuristamisesta vaan kannoin koko syyllisyyden ja tunsin että olin tehnyt jotain todella väärää ja pahaa.

Olin ilmeisesti niin kiinni tilanteen kaoottisuudessa, että poliisien käynnit kotona kerta toisensa jälkeen päättyivät toivotukseeni että viekää hänet nyt lääkäriin.

Mitä vielä, eivät vieneet .
Kerran, yhden ainoan kerran kymmenistä aamupartio oli vienyt terveyskeskuksen nuorelle jannulle, ja tämä totesi että mies on edelleen humalassa ja voi aivan hyvin palata kotiinsa selviämään.

Tieto viranomaiselta ei siis kulkenut ikinä lääkärille asti.

Olen siitä erittäin hämilläni.
Ylipäänsä ne ajat ovat mielessäni kaaoksena.
Muistan elävästi, miten talsimme syyskuun kaatosateessa koko perhe paikkakunnan perheterapiaan, murkkuikäiset poikani täynnä kiukkua.
Terapiahetket päättyivät yleensä mieheni näyttävään poistumiseen paikalta, itseni itkuun purskahtamiseen ja siihen valtavaan pelkoon että hän tekee taas itselleen jotain , samalla kun yritin omalla käytökselläni paikata jotenkin perheessä vallinnutta täyshärdelliä, täysin lamaantuneena, rahattomana, fyysisesti sairaana.
Kannoin tuon lisäksi vielä syyllisyyttä vakavasta fyysisestä sairaudestani tietoisena että mieheni on alkoholisti ja hoitaa viittä lastani kotona samalla kun itse olen pitkäaikaispotilaana sairaalassa.
Purskahdan edelleen itkuun ajatellessani noita aikoja.

En ole huomannut että hän koko aviossaolomme aikana olisi itse pahoitellut omaa käytöstään.

Mutta muistan ne sovittelusessiot, joihin hän minut pakotti.
Loukkaantui aivan älyttömistä asioista, syyllisti ja mökötti.
Koska en kestänyt mykkäkouluja, halusin sovintoa hinnalla millä hyvänsä.
Niin jumissa ja kiinni olin tilanteessa etten edes tajunnut, millaista peliä hän kustannuksellani piti: nautti tilanteesta, kun anoin anteeksiantoa ja paluuta normaaliin, kuten se edes olisi ollut mahdollista. Normaali tarkoitti hänen kielellään että palaisimme sellaiseen vuorovaikutussuhteeseen, jossa voi käyttää häikäilettömästi hyväkseen toisen syyllisyyttä, taipumusta kantaa toisten murheita ja olla kiltti aivan uuvuksiin asti.

Olen murheellinen noista ajoista. Suren menetettyä elämääni.
Tajuan sinun tilannettasi tosi hyvin.
Kannattaa etsiä sisältään se ihminen, joka oli ennen kuin narskuun ihastui.
Et ole koskaan syyllinen toisen väkivaltaan, ja väkivaltasuhteesta irtautuminen vaatii valtavasti voimia.
Narsistisesta väkivaltasuhteesta voimia vaaditaan mammuttimaisesti.
Mahdollista se on, olen elävä esimerkki.

Älä ainakaan syyllistä itseäsi.
Olet toiminut parhain mahdollisin tavoin tilanteessa, joka ei ole normaali ja jossa eläminen on sietämättömän vaikeaa.
Hae rohkeasti apua.

Useissa turvakodeissa on ammattiapua myös avoterapiana, itse sain langan päästä kiinni sitä kautta.

Vahvoilla en ole, mutta tuntuu että päivä päivältä tämä elämä paranee.
Uskon että se aukeaa sinullekin.

Voimia !

🙂🙂👍

Kiitos Hopeahius!
Tänään olen taas miettinyt elämääni ja sitä miksi minun piti kokea kaikki tämä ja miksi olen nyt yksin. Takaisin en palaa, vaikka kuinka yksin olisin. On minulla poika, hän on uuden vuoden isänsä luona. Tunnen itseni todella epäonnistuneen elämässä, kun edes parisuhdetta pysty pitämään. Tiedän ettei syy ole minun ja olisi pitänyt katsoa tarkemmin. Olin ollut pitkään yksin ja ehkä juuri siksi hän "iski" silmänsä minuun. Olin sopiva uhri.
Hän sanoi vähän aikaa sitten etten ole sitä mitä hän hakee ja löytää varmasti jostain sen oikean. Se satutti, mutta tänään mietin, millainen on hänelle se oikea? Millainen on minulle sitten se oikea? Jos hän haluaa jonkun jota voi ohjata ja joku joka tekee juuri niinkuin hän haluaa, millainen nainen sellainen on? Miksi minä vaikutin sellaiselta? Mikä minussa tekee narsistille sopivan uhrin. Miten voin estää tulevaisuudessa etten toista kertaa rakastu narsistiin. Miten ikinä joskus voin löytää jonkun. Vielä en olisi valmiskaan, pelkään liikaa parisuhdetta, mutta sitten kun olen parantunut jos koskaan. Mutta en halua olla yksin koko loppu ikääni. Täytän 50 ensi vuonna.
Hän puhui usein kollektiivisesta mielestä ja sanoi että omaa sen. Puhuiko hän silloin narsistusuudestaan. Luultavasti, koska tajutessani että hän on narsisti, olen huomannut että kaikki narsistit ovat samanlaisia. En vain tajunnut sitä ennen, en edes tiennyt mitä tarkoitti. Toisaalta en tiennyt edes mitä narsistisuus oikeasti on.
Tämä on taas näitä minun ajatuksiani, en tiedä miten tämän asian saisin käsiteltyä.
Tämän uuden vuoden vietän yksin. Töistä päästyäni aloitin siivoamaan ja vielä kesken, mutta ehkä saan ennen keskiyötä valmiiksi.
HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!

Pitäisi varmaan mennä psykiatrille, mutta mistä löytää sellaisen psykiatrin, joka ei ole kuin se terapeutti jolla kävin.
Ahdistaa todella paljon ja en oikein pysty tekemään mitään.
Huomenna on taas työpäivä. Onneksi siellä on hyvä olla, saa ajatukset vähäksi aikaa pois päästä

Anne-66 kirjoitti 1.1.2016 12:10

Pitäisi varmaan mennä psykiatrille, mutta mistä löytää sellaisen psykiatrin, joka ei ole kuin se terapeutti jolla kävin.
Ahdistaa todella paljon ja en oikein pysty tekemään mitään.
Huomenna on taas työpäivä. Onneksi siellä on hyvä olla, saa ajatukset vähäksi aikaa pois päästä

Missä päin asut ?

Millaista terapiaa olet ajatellut ?
Psykiatri osaa kertoa, millaisesta terapeuttisesta suuntauksesta hyötyisit.

Kysyit aiemmassa viestissä, millaiset naiset joutuvat narsistin uhriksi.

Kaikki naiset.

Meillä ei ole mitään erityisiä piirteitä,jotka narsistia kiinnostavat, minun tietääkseni ainakaan. Ehkä joku osaa kertoa tarkemmin ?

Tutkimuksen mukaan narsisteja löytyy useimmiten seuraavilta aloilta:

- papit, kirkkoherrat
- partionjohtajat
- poliisi, rajavartiolaitos, sotilasura, turvallisuusala
- opettajat
- juristit
- lääkärit
- luovat alat: teatteri, journalismi, liikunta-alat

Yritän etsiä sen tutkimuksen jostain ja laitan linkin
.
Yhteistä noille kaikille aloille on, että he ovat vallankäyttäjiä.

Narsistin varmin tuntomerkki on pakonomainen tarve olla oikeammassa kuin kukaan muu, jopa naurettavuuksiin asti.

Lisäksi nämä ihmiset ovat usein asemassa, jossa heitä katsotaan ylöspäin.
Esikuvana toimiminen on narsistille itsetuntoa hivelevää, hän tarvitsee sitä,voidakseen hyvin puuttuvan itsetuntonsa ja heikon pettymyksensietokykynsä vuoksi.

Jos suhteesi vaikuttaa perustuvan siihen, että saat kritiikitöntä, ylitsevuotavaa ihailua osaksesi, se ei johdu itsestäsi, vaan siitä, että hän haluaa osoittaa, miten hyvä ja hieno ihminen hän on. Aidosta ihailusta sellaista on hyvin vaikea erottaa. Lipevyys, ylitsevuotavuus, suuret eleet, ehkä noista jo jotain voi päätellä.

Kyse siis ei ole siitä, että hän tosiasiassa on ihana, vaan siitä että hän ei siedä ajatusta, että joku toinen on häntä parempi.

Sairaalloinen mustasukkaisuus kuuluu usein myös kuvioon.

Parhaiten narsistilta suojautuu sillä, että ei kiirehdi uuteen ihmissuhteeseen, että etsii omat rajansa ja on valmis pitämään niistä tinkimättä kiinni vaikka mikä olisi. Uhkailut jättämisestä, jos et suostu hänen pyyntöihinsä, ovat hyvä herätys-samoin ehdoton vaatimus ns. naisen paikasta.

Oma kokemukseni toi vielä sen, että vaikka mies puhuu tasa-arvosta, se ei tarkoita että hän tasa-arvoa kannattaa, muuta kuin muiden kauhistelemisen välttämiseksi.
Itsevaltainen tyranni, jonka mökötys pilaa kotona olevien ihmisten sielun, sellainen ihminen sieltä paljastuu, mutta ei tietenkään siellä, missä hän pätee, seurassa, sukulaisissa, työpaikalla.

Kun pääsette kahdenkeskiseen tilanteeseen, alat kuulla arvostelua siitä, miten sanoit niin ja näin muiden kuullen,miten tyhmästi ajattelet ja kuinka inhottavan lapsellinen olet.
Hassuinta on, että aito narsisti ei silloin oikeastaan puhu sinusta vaan itsestään. Projisointia se on.

Itse käyn Kognitiivisessa terapiassa, koska traumaattiset kokemukset ovat piirtyneet sieluuni.
Olen käynyt nyt n. 20 kertaa, ja olen aivan eri ihminen nyt. Suosittelen lämpimästi.
Oikeansorttisen terapeutin löytää vain kokeilemalla.

Muistan jostain lukeneeni että hänen tulisi olla suunnilleen omaa ikäluokkaasi, samaa sukupuolta ja olosi tulisi tuntua täysin turvalliselta, että voit purkaa sisimpiä tuntojasi, sillä terapiassa mennään hyvin syvälle minuuteen, joka tuhoisan parisuhteen jäljiltä tekee tosi kipeää.

Kipeää hyvällä tavalla, se aiheuttaa ahdistusta, mutta ahdistus ajaa miettimään uusia uria ja näkemään asioita uudelta kannalta. Sitä ei kannata pelätä.
Sietämätöntä ahdistusta voi tilapäisesti hoitaa lääkkeinkin, mutta itse suosin lääkkeetöntä elämää, tunnen etten kykene ajattelemaan tehokkaasti, jos olis jotkut lääkkeet.

Voimia etsintääsi.

🙂🌻

Anne-66 kirjoitti 31.12.2015 21:21

Kiitos Hopeahius!
Tänään olen taas miettinyt elämääni ja sitä miksi minun piti kokea kaikki tämä ja miksi olen nyt yksin. Takaisin en palaa, vaikka kuinka yksin olisin. On minulla poika, hän on uuden vuoden isänsä luona. Tunnen itseni todella epäonnistuneen elämässä, kun edes parisuhdetta pysty pitämään. Tiedän ettei syy ole minun ja olisi pitänyt katsoa tarkemmin. Olin ollut pitkään yksin ja ehkä juuri siksi hän "iski" silmänsä minuun. Olin sopiva uhri.
Hän sanoi vähän aikaa sitten etten ole sitä mitä hän hakee ja löytää varmasti jostain sen oikean. Se satutti, mutta tänään mietin, millainen on hänelle se oikea? Millainen on minulle sitten se oikea? Jos hän haluaa jonkun jota voi ohjata ja joku joka tekee juuri niinkuin hän haluaa, millainen nainen sellainen on? Miksi minä vaikutin sellaiselta? Mikä minussa tekee narsistille sopivan uhrin. Miten voin estää tulevaisuudessa etten toista kertaa rakastu narsistiin. Miten ikinä joskus voin löytää jonkun. Vielä en olisi valmiskaan, pelkään liikaa parisuhdetta, mutta sitten kun olen parantunut jos koskaan. Mutta en halua olla yksin koko loppu ikääni. Täytän 50 ensi vuonna.
Hän puhui usein kollektiivisesta mielestä ja sanoi että omaa sen. Puhuiko hän silloin narsistusuudestaan. Luultavasti, koska tajutessani että hän on narsisti, olen huomannut että kaikki narsistit ovat samanlaisia. En vain tajunnut sitä ennen, en edes tiennyt mitä tarkoitti. Toisaalta en tiennyt edes mitä narsistisuus oikeasti on.
Tämä on taas näitä minun ajatuksiani, en tiedä miten tämän asian saisin käsiteltyä.
Tämän uuden vuoden vietän yksin. Töistä päästyäni aloitin siivoamaan ja vielä kesken, mutta ehkä saan ennen keskiyötä valmiiksi.
HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!

HEi,
lisäyksenä tähän narsistikokemuksiin onvielä lisättävä taitava keino kääntää kaikki asiat päinvastaisiksi. Narsisti syyttää toista siitä mitäitse on. Omalla kohdallani viimeisin
hauskuus on että narsistinen todellinen psykopaattipuoliso on alkanut viimeisimpänä hauskuutenaan syyttää minua narsistiksi.

Tämä tapa on varmasti yleinen monilla narsisteilla. He hämäävät näillä suusta tulevilla väitöksillään monia ja usein jopa kohteen itsensäkin. KUn olet tosi heikoilla ja kiusattu vaikkapa vuosikymmeniä, alat uskoa helposti ihan mitä tahansa. Jos narsistikumppani uuvutettuaan sinut ensin hyvin huolellisesti syyttää sinua vaikkapa muurahaiseksi, ei se tunnu mahdottomalta uskoa.....hönellä on valta...hän hallitsee totuuttakin...

On hirvittävän vaikea päästä vapaaksi narsistin kynsistä. Se on lähes mahdotonta. Narsisti on kuin kuori ihmisestä. Näyttää oikealta muttaon tyhjä....pystyy uskomattomiin ala-arvoisiin tekoihin lähimmäisiä kohtaan...elä vain ja ainoastaan omille tarpeilleen, tunteettomana muista mitään mitään piittaamatta.

Kidutettu

Tutkin onko paikkakunnallani mahdollisuutta kognitiiviseen terapiaan.

Alkuaikojen jälkeen melko piankin (noin vuoden yhdessäolon jälkeen) tuli tunne että kaikkea sanomaani käytetään minua vastaan ja aloin varomaan puheitani. Nyt tiedän että tunne oli oikea. Hän on sanonut että olen narsisti. On minussa joitakin piirteitä sen myönnän, mutta onko se normaalia narsistisuutta, sitä en tiedä. Osaan kiukutella myös, jos jokin ei mene niinkuin pitää. Yleensä asian epäonnistuminen on kylläkin omaa syytäni ja minun se pitää korjata. Enkä ole marttyyrikään, vaikka tunnen itseni loukkaantuneeksi jostain.
Jos sanoin jotain eriävää niin vastaisku tuli heti tai sitten muutaman päivän-viikon kuluttua. Hän odotti oikeaa hetkeä. Hän sanoi että hän vittuilee minulle, niin kauan kuin vitutus menee ohi.
Neljän vuoden aikana en käynyt missään. Hylkäsin kaikki kutsut ystävieni syntymäpäiville ja muille ns. normaaleihin juhliin, en käynyt kenenkään tyttökaverin kanssa ulkona, en edes kahvilla missään. Vanhempieni luona aloin käydä uudestaan julkisemmin viimevuoden aikana. Heilläkin piti aikaisemmin käydä salaa.
Tänä kesänä sitten lähdin työnantajani 50 vuotis synttäreille. Ostin uuden mekon ja hän halusi tulla mukaan valitsemaan sitä.
Tosin sanoi että "miksi häneltä aina kysytään mielipidettä. Hänen lastensa äitikin aina kysyi hänen mielipidettään, silloin kun olivat vielä yhdessä"
Se avoliitto päättyi naisen pakenemiseen. Nainen muutti salaa pois. Siinäkin suhteessa oli väkivaltaa ja myös alkoholi ja huumeet mukana. Tämän jälkeen miehellä on ollut muutama suhde.
Meidän suhteessa oli vain alkoholi suhteen alussa, mutta hän lopetti juomisen ja hän on pahoinpidellyt minua selvinpäin. Kännipäissään hän ei tavallaan satuttanut minua ruumiillisesti, paiskoin tyynyillä ja tavaroilla silloin tällöin ja hajotti puhelimen heittämällä sen seinään. Tosin se oli hänen puhelin joka oli minulla käytössä, koska hänen mielestään minun oma puhelin oli niin huono hänen mielestään ja heitin oman vanhan pois. Sen jälkeen ostin itselleni uuden puhelimen.

Olin jo tottunut siihen, että mies valitsee minun vaatteeni, että olisin ollut hukassa ilman hänen mielipidettä. Hyvin ehti kouluttamaan minut.

No niin, noita juhlia odotellessa, pelkoni kasvoi, mutta olin kuitenkin päättänyt mennä niihin. Otin häneltä tuossa juhlien odotusvaiheessa avaimen pois erään riidan yhteydessä ja samalla annoin sormuksen takaisin. Annoin hänelle myös hänen avaimen takaisin.
Juhlien jälkeen en suostunut antamaan avainta takaisin, vaikka hän monta kertaa pyysi. Sanoin kadottaneeni sen. Sormuksen otin, mutta en koskaan laittanut takaisin sormeen. sanoin että sormeni olivat turvonneet, eikä mahtunut enää. Sormus on minulla vieläkin ja auton avaimet. Yhden ainoan kerra autossa hän tarttui rattiin ja yritti kääntää ratin toiselle kaistalle ja seinään päin. Onneksi vauhti oli hiljainen ja pysäytin auton keskelle tietä.

Noissa juhlissa oli vieraana työnantajani sukulaiset ja työkaverini ja työnanatajani puolison työntekijät. Suurimman osan vieraista tunsin tunsin. Pariskuntia lähinnä.
Juhlien jälkeisenä aamuna, mies tuli luokseni ja tenttasi minua. Oloni ei alkoholipitoisen illan jälkeen ollut kovin hyvä. En ollut juonut pitkään aikaan mitään ja varmaan siksi vielä pahempi olo.
Nämä juhlat olivat siis kesäkuussa ja vieläkin hän kommentoi negatiivisesti noista juhlista.

Pelkään taas tänään että mitä tapahtuu. Pelkään että hän toteuttaa jonkin uhkauksensa. Olemme entistä vähemmän tekemisissä. Kertaheitolla en edes kuvitellut hänestä pääseväni, vaan pikkuhiljaa. Olen tavannut hänet viimeksi keskiviikkona.
Onneksi emme ole olleet yhdessä kauempaa kuin neljä vuotta ja onneksi emme ole saaneet lapsia, emmekä muuttaneet yhteen, emmekä menneet naimisiin.

Pelkään myös että hän tulee tänne tukinettiin ja kirjoittelee täällä ja tunnistaa minut.

Kuvailet juuri sellaisen ihmisen käytöstä,joka hallitsee ja käyttää valtaa kontrolloidakseen sinua.
Kaikissa meissä on narsistisia piirteitä, ja terveessä määrin se on vain hyvä, se auttaa meitä pitämään puoliamme ja tunnistamaan tarpeemme niin että pääsemme elämässämme eteenpäin.

Tyypillistä on että narsisti syyttää toista narsistiksi.
Kumpi sellainen on, onko sillä tuossa vaiheessa mitään väliä ?

On aivan selvää, että jokainen meistä haluaa tulla ihailluksi, kunnioitetuksi, hyväksytyksi.
Jostain syystä aito narsisti ei koskaan oikein tunne oloaan tyytyväiseksi ja jos kysyt häneltä, milloin hän on onnellinen, luultavasti hän ei tiedä vastausta.

Rakkautta hamuamalla aito narsisti sitoo, hallitsee ja vaatii.

Rakkauden määritelmä on sitten aivan erilainen kuin niillä, joilla ei persoonallisuushäiriötä ole: vain miellyttämällä, vaatimattomuudella, omien tarpeitten unohtamisella hän tuntee että rakastat.

On vaikea aluksi tunnistaa, mistä on kyse.
Itsehän miettii , suurin osa meistä, että jos moititaan, moitteeseen on aihetta.

Peilistä katsoo narsistin kanssa suhteessa olevalta , ei oma kuva, vaan kuin kuvajaisena toisen vaatimukset ja oma epäonnistuminen, pelko, uupumus, ja toisen hallitsevuus ja vaativuus. Kuluttavaa, sietämätöntä elämää.

Minulta katosi jopa täysin kiinnostus omaan ulkonäkööni, kahlasin todella, todella syvässä syyllisyyden suossa asioista, joita ei millään normaali ihminen ottaisi kantaakseen.
Kadotin sen, miten pitkälle voi toisen puolesta mennä, ja upposin aina vain syvemmälle yrittäessäni selittää itselleni, miten se toinen osapuoli on sairas, ei ymmärrä ja että kyllä kaikki vielä muuttuu, kun hän saa jostain hoitoa.
Oman jossitteluni pysäytti terapeuttini kysyessään, mitä pitää tapahtua, että saat tarpeeksesi.

Olin milloin hullu, milloin sairastuttanut kaikki, milloin ylihuolehtiva, milloin liian laiska. Jos olisin hakenut masennusdiagnoosin, olisin sen varmasti saanut, ja siitähän hän olisi riemastunut ja tilanne pahentunut sitä myöten huomattavasti.

Mutta että olisin joskus miellyttänyt tai riittänyt, ehei !

Olen koko kolmikymmenvuotisen sotani ajan kirjoittanut pettymykseni ylös.
Järkytyin, että jo aivan suhteemme alussa olin tilittänyt sinne, miksen voi olla sellainen ettei toinen aina moittisi.
Lueskelin muistiinpanojani eilen illalla, ja kaikki kaiho katosi sen tien.

Se jo, että toinen aiheuttaa jatkuvasti huonon fiiliksen, huonon omatunnon, huonon olon, riittää syyksi, diagnooseja heittelemättä.

Nyt vain kaikki siteet poikki, ja uutta elämää kohti.
Kognitiivisen avulla olen löytänyt omat voimavarani jotka olivat aivan hukassa, toisen liiskaamat.
Olen myös päässyt irti minua jatkuvasti piinaavista paniikki- ja stressioireista, jotka olivat todella pirullisia toimiessani alalla jossa pitää kyetä ihmisten väliseen vuorovaikutukseen sujuvasti.

Täällä olevien tarinoiden yhteneväisyys saa minutkin ajoittain pelkäämään että entä jos mieheni lukee tai kirjoittaa, tilittää tänne.. ja sitten sisuuntuneena ajatellut, että perskules, tätähän et minulta vie.
.
Olen sitten ajatellut, että noh, kaikilla on oma, subjektiivinen käsitys asioistaan.
Jos hän tuntee tarpeelliseksi kirjoitella, sittenpä tuntee.
Olen päästänyt itse kontrolloinnista ja toisen käytöksen vatkaamisesta aste asteelta irti. Se on osa prosessia, sillä tuhoisissa suhteissa tulee todella päästään pipiksi, jos yrittää jatkuvasti ennakoida, suunnitella, ehtiä ensin.

Toivon sinulle voimia hakea apua.
Vaikuttaa siltä, että olet jo matkalla, kohti parempaa elämää ja kirkkaampaa omakuvaa.

🙂🙂🌻

Voi elämänkevät minua taas, ehdon tahdon haen ahdistusta itselleni.
Mies soitti kun olin tulossa töistä kotiin ja sanoi että tulee nyt kahville. Ai nyt vai? kysyin kun puhelin oli jo sulkeutunut. Laitoin kahvin päälle ja juteltiin, hän arvosteli akvaariota ja sanoi että jotain tabletteja sinne pitäisi laittaa, olin juuri eilen putsannut suodattimet. Akvaariossa on miehen ostamia kalojakin samoin kuin minun ostamia.
Sitten hän pyysi että tulisin auttamaan tietokoneen kanssa. Menimme hänen luokseen ja laitoin hänen koneensa kuntoon. Vaihdoin selaimen kun firefox ei toimi. Ei se toimi minullakaan enää, joten helppo oli löytää ratkaisu.
Hän edelleen kommentoi minun kesäkuista juhlimista ja kuinka olen valinnut facebookin ja juomisen jne enemmin kuin hänet. No tämä ei niin ahdistanut, ennen lähtöäni hän kertoi rupeavansa pahaksi pojaksi. mitä sitten tarkoittaa, jää nähtäväksi.
Minua ahdistaa se kun sanoi että kun alkoi katsomaan asuntoja koneelta ja näytti mitä taloa on ajatellut, kysyin: eikö 5h+keittiö olisi vähän iso? hän vastasi ettei yksin sinne muuttaisi. Jos hänellä on varaa ostaa tuollainen asunto, hänellä on varaa ostaa nainen.
Sanoin ettei ketään voi ostaa ja omistaa, hän vastasi että kyllä rahalla saa. Vastasin ettei se onnistu koskaan ja hän vain sanoi että onnistuu se.
Säälin jo nyt sitä naista, jonka hän seuraavaksi valitsee uhrikseen, enkä voi mitään tehdä.

Voi hyvin kuvitella miten hän alistaa sen naisen. hänhän voi tehdä sille naiselle mitä vaan, kun ostaa sen. Jos vaikka thaimaasta hakee jonkun, joka luottaa häneen tai virosta. Todennäköisemmin Virosta

Kaipaan takaisin hänen luokseen ja toivon että mitään ei olisi tapahtunut. Kaipaan kaikkea sitä mitä teimme yhdessä, miten kaikki oli helppoa. Miten tunsin että hän on se oikea minulle. Kaipaan kaikkea sitä huomiota ja kaikkea sitä mitä teimme yhdessä. Kaipaan sitä että olin maailman kaunein ja ihanin ja rakastetuin nainen.

Tuo kaipuu kohtaus meni ohi. Olen juonut ja itkenyt. Puhelin on suljettu, etten vahingossakaan soittaisi hänelle.
Minulla ei ole sitä parasta ystävää, jolle kertoisin ja on hyvä että tänne voi kirjoittaa.
Kiitos!