Mitä tehdä seuraavaksi
Olen ollut mieheni kanssa yhdessä reilu 6 vuotta, olemme suurimman osan tuosta ajasta asuneet saman katon alla ja menneet mm. kihloihin. Esikoisemme syntyi viime vuonna ja tämän vuoden lopussa syntyy toinen. Kummallakin on vakituinen työpaikka, säännölliset hyvät tulot ja muutenkin meillä on elämän perus asiat hyvin. Ainoastaan asioihin puuttuva, manipuloiva ja töykeä anoppi aiheuttaa kitkaa sekaantumalla asioihin, jotka eivät hänelle kuulu.
Anoppi on suhteen alusta lähtien arvostellut minua, meidän kotia ja muutenkin kaikkea tekemäämme. Minä en pysty huolehtimaan lapsista, en osaa siivota tai pestä pyykkiä, astiat ovat väärissä kaapeissa, suhteemme ei tule toimimaan tulevaisuudessa ja verhot on laitettu eri tavalla kuin hän ne laittaisi. Anoppi vertaa minua entiseen mieheensä (mieheni isään), joka lähti 20 vuotta nuoremman matkaan perustaen perheen tämän kanssa. Tuosta mieheni vanhempien erosta on lähes 15 vuotta aikaa enkä ole silloin edes tuntenut miestäni.
En ole koskaan muodostanut suhdetta anoppiini, sillä hän on heti ensimmäisestä tapaamisesta asti ollut torjuva minua kohtaan, pyöritellyt silmiä yms. kun olen puhunut. Olen 3 vuotta miestäni nuorempi ja tuokin asia tuntuu anoppia häiritsevän ylitsepääsemättömästi. Hän jaksaa edelleen muistuttaa, kuinka ensin pitäisi hankkia koulutus ja työpaikka ja vasta sen jälkeen miettiä seurustelua. Ensimmäisellä kerralla kun mieheni haki opiskelemaan eikä päässyt, oli kuulemma minun vikani kun en antanut miehen opiskella tarpeeksi.
Kun aloimme odottaa esikoistamme, muuttui anopin käytös vielä pahemmaksi. Pitkin hampain mieheni sai onnittelun kertoessaan tulevansa isäksi (anopin ensimmäinen lapsenlapsi). Anoppi jaksaa aina kertoa kuinka lapsemme on virhe, taakka ja kuinka mieheni elämä on nyt pilalla. Odotusaikana anoppi suuttui viikottain milloin mistäkin, kuten esim. siitä että halusimme itse ostaa rattaat lapsellemme. Hän haukkui meidät pystyyn ja sanoi, että turha odottaa lapselle myöhemminkään mitään jos kerran pitää rikasta leikkiä.. Saimme tytön ja hän oli ostanut 3 kestokassillista poikien vaatteita. Sattuneesta syystä nuo vaatteet jäivät käyttämättä ja tällä viikolla saimme haukut siitä kuinka ”on paljon muitakin köyhiä joita voin auttaa kun teille ei mikään kelpaa”.
Valitsimme tyttömme kummeiksi 2 sellaista ihmistä, jotka olivat kiinnostuneita meistä ja tytöstä jo raskausaikana. Anoppi suuttui tästäkin, koska oli olettanut mieheni valitsevan kummeiksi omat veljensä. Hän sanoi, että hänelle on turha kutsua lähettää koska ei aio paikalle ilmaantua, hän ei kuulemma tunne poikaansa ja on erittäin vihainen ja pettynyt. 2 päivää myöhemmin anoppi laittoi viestin ilmoittaen, että totta kai hän on tulossa ristiäisiin, oli vain ollut vähän vihainen ja pyysi anteeksi syyttäen meitä käytöksestään.
Vuosien varrella hän on aina suuttuessaan vedonnut siihen, että hän vain on sellainen. Lähes jokaisen raivo-viestin lopussa on teksti, kuinka hän ei elä enää kauaa, kuinka hänestä ei tarvitse välittää, kuinka hän on aina miehelleni kaikkea ostanut (pyytämättä) yms. Mieheni laittoi hänelle tällä viikolla viestiä siitä, kuinka toivoisimme että ennen kuin ostaa vaatteita/leluja yms. lapsillemme, kysyisi ensin. Tuolloin hän sanoi, ettei aio kummallekkaan lapselle ostaa mitään, koska on paljon muitakin köyhiä joita hän voi auttaa. Hän kertoi myös olevansa kovin huolissaan miehestäni kun meille on toinen lapsikin tulossa, sanoen vielä ”no hän hoitaa lapset ja koiran, hänhän niitä on kai enemmän halunnut, sinulle se ammatti tärkein.”
Ihan sama mitä mieheni hänelle sanoo, hän ei nää omassa käytöksessään mitään vikaa. Minuakaan hän ei kuulemma koskaan ole arvostellut, koska ei edes kuulemma tunne minua. Hänestä ei pidä välittää, mutta silti kun emme toimi hänen tahtonsa mukaan hän suuttuu. Aina vika on muissa ihmisissä. Samaan aikaan kun hän haukkuu lapsiamme, hän kertoo kuinka totta kai milloin vain ottaa ”isoäidin kullan” hoidettavaksi mutta tuollaisen käytöksen jälkeen se jää vain haaveeksi.
Onko muilla ollut samanlaisia anoppeja tai appeja? Mitä pitäisi tehdä?
Kovin raskasta sekä sinulle että miehellesi, miehellesi ehkä vielä raskaampaa, kun hän ehkä yrittää pitää sekä sinut että äitinsä jotenkin tyytyväisenä. Tämä vain on tainnut osoittautua jokseenkin mahdottomaksi. Kun kumartaa yhteen suuntaan, pyllistää toiseen.
Anoppisi todennäköisesti näkee kaikki nuoret naiset tunnepohjalta negatiivisesti. Hän lienee katkera ja ehkä yksinäinen ja nuori nainen on syyllinen.
Ehkä voitte yrittää pitää sopivasti etäisyyttä, ettei tilanne muutu liian väsyttäväksi. Toisen lapsen kanssa tarvitsette kuitenkin kaikki liikenevät voimat oman perheenne parhaaksi. Ikävää, ettei anoppi näe kuinka hän vain lisää nuoren perheen taakkaa, kun voisi olla avuksi ja tueksi.
Yrittäkää mahdollisuuksien mukaan hakea muista pienten lasten vanhemmista vertaistukea, voitte ehkä esimerkiksi vuorollaan hoitaa toistenne lapsia ja näin saada esim. vapaaillan ja pitää huolta teidän parisuhteestanne, lastenne henkisestä kodista.
Anoppisi käyttäymisen taustalla voi olla, hänen omat kokemuksensa, hänellä on voinut olla anoppi, joka on väheksynyt. En sano, että häntä pitäisi ymmärtää, sillä ei tuota ymmärrä kukaan...no, ehkä se minun anoppini ymmärtäisi, jos elossa olisi.
Olen itse nyt moninkertainen anoppi, sen pitkäkestoisen koulutuksen saaneena, voisin olla se v-maisin anoppi, kuitenkin ihan puhtaalla omallatunnolla sanon, etten niitä pahimpia ole.
Uskokoon ken tahtoo, miniä on alusta asti ollut minulle se luotettava ystävä, jonka kanssa kehutaan lapset, haukutaan miehet ja puhutaan asiat suoraan, just siten, kuin sillä hetkellä tuntuu. Minulla ole koskaan ollut kenenkään lapseni, parisuhde valintoihin mitään sanomista, en ole itsekkään ollut mikään ihmeihminen, enkä ole osannut elää "kuten ehkä oikein olisi ollut".
Koska en ihan tiedä, mitä lapset just sillä hetkellä tarvitsee, annan rahana ja sen rahan voi sitten laittaa, siihen reikään, joka suurimpana tuketta vaatii, vaikka bensaan.
Ei meidän vanhojen akkojen tarvitse olla koko aikaa tietoisia, mitä nuoressa perheissä tapahtuu, sopii muistella omaa alkutaivaltaan, miten se keljutti, kun muut viisaana neuvoi. Jokainen parisuhde on kahden ihmisen välinen ja kuten jo suomen kieliopissakin sanotaan, sydämeen ie mahdu kahta ämmää.
Teidän pitäisi saada välimatkaa, en suosittele, kokonaan välien katkaisemista, sillä siitä seuraa vain pahoja puheita ja riitaa, mutta olkaa miehesi kansa yhdessä rintamassa.
Kiitos molemmille vastauksista!
Pakko myöntää, että meidän suhde on ollut koetuksella anopin käytöksen takia. Ymmärrän miehen halun pitää oma äiti elämässään ja halun antaa mahdollisuus osallistua lapsenlapsiensa elämään. Haluan samaa omilta vanhemmiltani, mutta en silti heiltäkään suvaitsisi tuollaista käytöstä.
Taustalta löytyy juurikin tuo, että anoppi on nuorena saanut osakseen samaa kohtelua kuin mitä minä saan nyt; on haukuttu koti, lapset, parisuhde, tapa elää ja hoitaa asiat yms. Kuitenkin samaan aikaan mieheni vanhimman isoveljen vaimon kanssa anoppi tulee toimeen mahtavasti. Ehkä syy heidän hyviin väleihinsä on se, että veljen vaimo on ollut mukana kuvioissa ennen ex-miehen lähtöä.
En odota itse sitä, että ollaan parhaita ystäviä tai muutakaan, edes ystävällisen kohteliaat väliä riittäisivät. Me miehen kanssa totta kai kaivataan välillä yhteistä omaa aikaa, ja olisi ihanaa viedä lapset hoitoon isoäidilleen mutta tuollaisen kohtelun jälkeen meistä ei kumpikaan halua antaa lapsia anopille.
Anopin asenne käy hermoille, niin minulla ja miehellä. Mies ei koskaan ole tottunut sanomaan vastaan vaikka olisi millaiset haukut saanut päällensä ja tämä surettaa minua, koska mielestäni äitien ei kuulu kohdella lapsiaan noin. Mies tässä pari päivää sitten keskusteli anopin kanssa ja kertoi, että ei ole kivan kuuloista kun anoppi haukkuu lapset, toivoo meidän eroa yms. niin anoppi tokaisi siihen vain "harmi kun et ole saanut äitiäsi valita".
Ollaan miehen kanssa melko lopussa tähän touhuun (anopin kommentti tähän "miten näin vanha ja sairas mummo voi aiheuttaa toisille noin paljon pahaa mieltä), koska tuntuu että vaikka miten yrittää asioista keskustella rauhallisesti niin tunteet kuohuu yli.
Eniten anopin asenne käy hermoille. Viimeksi juuri eilen hän sanoi miehelle "harmi kun et ole äitiäsi voinut valita", kun mies
Ajattelin minäkin tähän soppaan kauhani upottaa. Minä ymmärrän täysin sen, miltä sinusta tuntuu tuo anopin käytös.
Meillä anopin käytös oli hyvin samanlaista; minulle hän sanoi suoraan aikoinaan, että he apen kanssa olivat suunnitelleet pojalleen ihan erilaista tulevaisuutta, johon eivät kuuluneet minä, eikä tuolloin odottamani esikoinen.
Anoppi kulki meillä milloin halusi ja usein mukanaan minulle vieraita ihmisiä, joille hän taloamme esitteli, kuin omaansa. Appi vieraili monta kertaa päivässä. Kun tästä sitten huomautin ystävällisesti, että voisivat ilmoittaa vierailuistaan vähän etukäteen, he hermostuivat ja totesivat, että talon pitää aina olla esittelykuntoinen. Eli viiden pienen lapsen leikkien jälkiä ei olisi saanut olla näkyvissä 😑❓ Senverran suuttuivat, että saimme puolisen vuotta olla aivan rauhassa, eikä meitä tervehditty, jos satuimme samaan paikkaan yhtäaikaa osumaan.
Sain niin paljon p..kaa niskaani, että herkempi ihminen olisi murtunut tuon arvostelun alla.
Tein kaikki asiat mm. lastenhoidossa väärin. Lapsia olisi pitänyt itkettää, eikä esim. imettää heidän ruokarytminsä mukaisesti. Ennen pestiin pyykit käsin, joten ollessamme joskus anoppilassa yötä, kun asuimme kauempana, en saanut käyttää heidän pesukonettaan.
Vuosien varrelle mahtuu niin monia loukkaavia sanoja anopin sanomina, että niistä saisi kirjankin kirjoitettua.
Mutta; kyllä muuttui asenne sairastuttuani vakavasti. Siihen loppui henkinen väkivalta mutta eihän se ystävällisyys aidolta tuntunut kaikkien sanomisten jälkeen. Appi pyysi aikoinaan anteeksi käytöstään mutta anoppi ei ole tehnyt sitä vieläkään.
Anoppi tulee yhä kutsumatta ja joskus tuo vielä omat vieraansa mukanaan. Mutta onneksi ovat harventuneet nämä käynnit.
Tässä edellä kertomassani ehkä eniten minua vaivaa se, ettei aviomieheni puolustanut minua mitenkään. Tätä käytöstään hän perusteli sillä, ettei hän ollut läsnä, kun minua haukuttiin. No; eihän anoppi tietenkään poikansa läsnäollessa näitä haukkumisia tehnytkään.
Mutta kaiken tuon läpikäyneenä olen itse antanut omien lasteni ja heidän puolisonsa elää ihan rauhassa omaa elämäänsä. Ja välit ovat hyvät kaikkiin miniöihin. On pystytty keskustelemaan kaikesta maan ja taivaan väliltä ihan vapautuneessa tunnelmassa. Minä itse aikoinaan päätin sen, etten tule kohtelemaan ketään niin huonosti, kuin minua on kohdeltu 🙂👍🙂👍