Mitä tehdä itselleni?
Olen siis reilun 2vuotta seurustellut mieheni kanssa ja meillä päällisin puolin kaikki hyvin. Mies aivan ihana, herttainen, hellä ja huumorintajuinen. Meillä ongelmana/tai ainakin minulla on oma pääni. Mies aikoinaan petti minua (suutelemalla, ei ihan kerennyt sänkyyn asti, kunnes ”havahtui” tilanteeseen), tästä jo se 2vuotta ja tämä on minulle yhä edelleen tuskaistakin tuskaisempi tilanne. Silloin aikoinaan läpikävimme tilannetta, puhuimme jne jne. päätimme jatkaa, kunnes tilanne kävi minulle sietämättömäksi ja erosimme. Olimme erossa tyystin n.3kk, kunnes pikkuhiljaa aloimme jälleen lähentymään ja huomasimme, että emme voi olla erossa toisistamme, rakastamme liikaa ja palasimme yhteen. Asumme kuitenkin vieläkin eri osoitteissa. Jotenkin en vain tunnu pääsevän asian ylitse, enkä osaa enää puhuakkaan asioista, tuntuu että jankkaan ja jankkaan vain samaa asiaa ja pelkään, että mies ajattelee, että eikös tämä ole jo läpikäyty ja silti se vain minua vaivaa ja vaivaa. Sitten kuitenkin alkoholia nauttineena huudan ja raivoan ja olen sekä silloin että selvinkinpäin, aivan liian mustasukkainen. Tuntuu, että kohtelen miestäni niin väärin, enkä ole millään tavoin reilu häntä kohtaan ☹️ Millä ilveellä saan itseni puhumaan taas asioista ja läpikäymään niitä ilman huutoa ja riitelyä, josta ei mitään hyötyä ja tietenkin selvinpäin?? Millä saan itseni uskomaan, että hän voi silti rakastaa minua eniten maailmassa ja että voin olla hänen elämänsä ykkösnainen, vaikka hän joskus yli 2vuotta sitten humalapäissään hairahtuikin?? Millä saan itseni uskomaan, että minussakin voi olla sitä jotain, vaikka itsetuntoni onkin nyt nollan alapuolella?? Milloin opin??
😯🗯️
Taas mennyt kaksi päivää itkien, kun mies on ollut omassa kodissaan ja minä omassani. Itken ja suren. Katselen tv:tä, jossa onnellisia pareja sarjoissa jne, niin mietin, että miksi en itse osaa nauttia tuollaisesta ja hyväksy, että se voisi olla minullekkin suotua...mutta ei, itken, hautaudun pahaan olooni ja kelaan vain, kuinka ruma ja typerä olen kun olen tälläinen ja siltikään en opi...Mietin, miten voisin ikinä kelvata kenellekkään ja riittää ainoana naisena, koska olen vain tälläinen tavallinen, pyöreähkö, ilman meikkiä kulkeva nainen, jossa ei ole mitään erikoista, ei mitään mikä voisi pitää toisen mielenkiinnon yllä, kun parempiakin tulee vastaan joka pvä jossakin ☹️
Tänään kun nähtiin, niin torjun heti mieheni söpöstely yritykset ja lähelläolo yritykset, koska en kestä sitä, että sisälläni jankkaan näitä asioita ja ulospäin koitan hymyillä mieheni kainalossa tyytyväisenä...tiedän, että hymyilen aidosti, koska se on paikka mitä rakastan ja missä haluan olla, mutta silti päänsisällä jyskää tunne siitä, että kauanko tämä on minun paikkani, koska tuo huomaa, että en olekkaan riittävä hänelle, haluaisikohan se nyt jo olla jossain muualla, joku muu kainalossa...typerää, mutta en pääse tästä irti...mä putoan, syvemmälle, syvemmälle...
Mietin erään toisen kirjoituksen perusteella omaa lapsuuttani ja suhdettani isääni. Ehkäpä tämä jollain tavalla kumpuaa sieltäkin osittain. En ole koskaan ollut isälleni se lapsi, jonka hän halusi 24/7 vierelleen ja jota hän olisi rakastanut enemmän kuin elämää. Näin häntä viikkoisin kun olivat naimisissa äitini kanssa, niin vain la-su ja eron jälkeen kuulin ehkä kerran kk:ssa, joskus harvemmin, silloinkin puheluita ja nekin usein alkoholinvaikutuksen alaisena. Ehkä kaipaan liiaksi sitä miestä, joka oikeasti voisi haluta mut maailmaansa ja olla musta ylpeä sellaisena mitä olen. Ehkä en luota siihen, että sellaisia miehiä onkaan, kun isänikin on ollut aikoinaan hyvänä esimerkkinä miehistä.
Nyt itkettää jo liiaksi taas, joten kirjoitus seis ja sänkyyn pyörimään, toivomaan, että saisi nukuttua...josko se tästä taas helpottais...menispä tämä syksy äkkiä!
Heippa
Yrittäkää puhua kaikista asioista mitkä vähänkin painaa mieltä???
Olisiko mahdoton ajatus että kävisitte ammattiauttajan luona juttusilla???
Parisuhde on vaativa laji mut väitän että kaksi ihmistä voi elää onnellisena
mut se vaatii kummaltakin yhteistä halua ja tahtoa niin varmasti pärjää.
Minä niin toivon teille että voisitte elää onnellisena.
Kaunista syksyä sinulle