Anteeksi, että vaivaan teitä. En haluaisi häiritä, mutten tiedä enää mitä tehdä. Seurustelen tällä hetkellä vahvasti tossuttavan ja elämääni ohjaavan naisen kanssa. Hän tuntuu pyrkivän rajoittamaan suhteen ulkopuolista elämääni esimerkiksi syyttämällä, että tavalliset kaverisuhteet sisältöineen ovat pettämistä. Hän myös uhkaa, että jos jätän hänet, hän syyttää minua väkivallasta häntä kohtaan tai uhkaa vahingoittavansa/tappavansa itsensä. Tätä hän on myös tehnyt. Olen puristanut veitsen terää kädessäni, ettei hän voisi viiltää sillä itseään. Olen yrittänyt erota, mutta se on tuosta syystä vaikeaa, mutta myös siksi ettei hän suostu luovuttamaan asuntoni avaimia, eli kiristää myös siten. Usein kun hän jää yksin asuntooni, hän käy luvatta läpi tavaroitani, tietokonettani ja puhelintani ja saattaa rikkoa omaisuuttani, sotkea asuntoa tai poistaa koneelta tiedostoja, jotka kokee ahdistavaksi(esimerkiksi työlleni tärkeitä keskusteluja muiden henkilöiden kanssa). Kertokaa mitä tehdä?
Tunnen olevani surkea vätys. Olen yrittänyt hakea apua muualta, mutta aina olen ollut huono ihminen kun en pärjää omillani. Anteeksi vielä kun häiritsen. Jos ylläpito tai muut kokevat tämän viestin turhaksi tai se on väärässä paikassa niin poistakaa se. En halua olla vaivaksi. Anteeksi.
Hei
Eipä kuulosta kauhean terveeltä tuo teidän parisuhteenne, mutta myös sun asenteen tulee muuttua! Ei sun kuulu pyytää anteeksi sitä, että kirjoitat ongelmastasi tänne ja uskallat sanoa sen ääneen. Se on yleensä jo ensimmäinen askel parempaan, kun ääneen myöntää, että ongelma on. Ehkä tuo anteeksipyytävä asenne mahdollistaa sen, että puolisosi käytös on vastaavanlaista. Faktahan on, ettet sä ole vastuussa toisen ihmisen teoista tai pään sisäisistä ongelmista. Parisuhteessa sitä vaan jotenkin tuntuu, että on tullut vastuulliseksi toisesta aikuisesta ihmisestä ja kai sitä välittämistäkin jollakin tasolla vielä on, koska on yhteistä historiaa olemassa.
Kylmästi vois sanoa, että vaihda lukot, mutta tuskinpa se ketään ulkona pitää. Parasta kai olis saada puolisosi vaikkapa terapiaan- joko yksin tai yhdessä, jossa ulkopuolisen avulla hän ehkä ymmärtäisi toimivansa väärin, että kyseessä on enemmänkin riippuvuussuhde hänen taholtaan kuin rakkaussuhde. Ei rakastava ihminen uhkaile ja kiristä sen mukaan, mikä itselle sopii parhaiten sillä hetkellä. Ehkä hänellä on menneisyydessään selvittämättömiä asioita. Onko häntä petetty tai kohdeltu kaltoin entisissä suhteissa tai onko lapsuus ollut rikkonainen, väkivaltainen tai muuten negatiivinen? Näitä pitkän ajan ongelmia kun tuntuu kantavan mukanaan aina uusiin ihmissuhteisiin, mikäli niiden alkuperää ei selvitetä ja niiden aiheuttamia tunnelukkoja ei avata. Joka tapauksessa kyseessä on myrkyllinen tapa yrittää hallita toista. Yhtä lailla haitallinen tapa toimia on tuollaisen käytöksen mahdollistaminen alistumalla toisen riepoteltavaksi ja ehkä siinäkin olisi jotain selvitettävää? Psykopaattisia piirteitä on kuitenkin ihmisessä, joka uhkaa tappaa itsensä, mikäli toinen ei tee kuten hän haluaa.
Tsemppiä!
Jos teillä molemmilla on omat asunnot niin kehoitan että sarjotat asuntosi lukon uudelleen. Nostat tyttöystävän tavarat oven ulkopuolelle. Jos uhkailuista yms on todisteet niin säilytä ne.
Tarviit totaalisen irtioton nyt , ei mitään yhteydenpitoa.
Kenenkään ei tarvitse kärsiä henkisestä pahoinpitelystä.
Narsistiselta kuulostaa tyttöystäväsi, pian et pääse yksin ulos ollenkaan.
Nyt on aika toimia ettei sinun käy pahasti.
Eikä sinulla ole syytä pyydellä keneltäkään anteeksi.
Tartut nyt itseäsi niskasta kiinni ja toimit, muuta neuvoa ei ole.
Tuollaisen ihmisen kanssa ei mielestäni edes terapiat auta , epäilempä ettei edes lähtisi.
Kiitos viesteistänne. Otin itseäni vähän niskasta kiinni ja sopivalla hetkellä sain varastettua avaimeni takaisin ja hänet ulos asunnosta. Erosimme siis ja onneksi rauhallisissa merkeissä. Pidin tietenkin huolta, että hän pääsee turvallisesti katon alle eikä joudu pulaan. Kuitenkin jo seuraavana iltana hän laittoi viestiä ja yritti vielä pomputtaa tahtonsa mukaan, josta onnistuin kieltäytymään.
Nyt vain tarvitsisin elämääni jonkun, johon luottaa ja voisin kertoa asioistani. Minulla ei kuitenkaan ole tällaista ihmistä. Ystäviä, tuttuja ja hyvä perhe on, mutta vanhasta tottumuksesta johtuen kai, en halua paljastaa heikkoja hetkiäni. Olen jo aiemmin ollut perheelle aika iso taakka taloudellisesti, mutta myös henkisesti pitkäaikaisemman masennuksen ja sosiaalisten tilanteiden pelon vuoksi(peloista olen päässyt jo eroon).
Kiitos teille vielä kertaalleen. Oli hyvä päästä edes kirjoittamaan näistä asioista jonnekin ja jollekin. Ehkäpä tämä sitten tästä.