Anteeksi, että vaivaan teitä. En haluaisi häiritä, mutten tiedä enää mitä tehdä. Seurustelen tällä hetkellä vahvasti tossuttavan ja elämääni ohjaavan naisen kanssa. Hän tuntuu pyrkivän rajoittamaan suhteen ulkopuolista elämääni esimerkiksi syyttämällä, että tavalliset kaverisuhteet sisältöineen ovat pettämistä. Hän myös uhkaa, että jos jätän hänet, hän syyttää minua väkivallasta häntä kohtaan tai uhkaa vahingoittavansa/tappavansa itsensä. Tätä hän on myös tehnyt. Olen puristanut veitsen terää kädessäni, ettei hän voisi viiltää sillä itseään. Olen yrittänyt erota, mutta se on tuosta syystä vaikeaa, mutta myös siksi ettei hän suostu luovuttamaan asuntoni avaimia, eli kiristää myös siten. Usein kun hän jää yksin asuntooni, hän käy luvatta läpi tavaroitani, tietokonettani ja puhelintani ja saattaa rikkoa omaisuuttani, sotkea asuntoa tai poistaa koneelta tiedostoja, jotka kokee ahdistavaksi(esimerkiksi työlleni tärkeitä keskusteluja muiden henkilöiden kanssa). Kertokaa mitä tehdä?
Tunnen olevani surkea vätys. Olen yrittänyt hakea apua muualta, mutta aina olen ollut huono ihminen kun en pärjää omillani. Anteeksi vielä kun häiritsen. Jos ylläpito tai muut kokevat tämän viestin turhaksi tai se on väärässä paikassa niin poistakaa se. En halua olla vaivaksi. Anteeksi.