mitä teen ja mten voin uskoa ystävääni ja miestäni?
olen nyt siinä v.mäisessä tilanteessa missä en toivoisi kenenkään olevan,kirjoitin aiemmin miehestäni ja ystävästäni,ystäväni vakuuttelee syyttömyyttään,mieheni taas sitä ettei ”mitään pahempaa ole tapahtunut”,minusta on jo pettämistä,jos mieheni on yrittänyt suudella ystävääni,eikä ole sitä seuraavana päivänä katunut,lähetellyt tekstiviestejä,missä hän ilmoittanut haluavansa kaverini,ovat myös miettineet miten näin on käynyt…en tiedä,johtuuko kaikki nyt siitä kuuluisasta kolmenkympin kiiristä vai siitä että olemme olleet yhdessä 14v,olen ollut vain 16,hän 17v.olemme tunteneet ystäväpariskunnan kauan,molemmat tämän naispuolisen ja hänen miehensä…oudolta tuntuu,myös että mieheni on kERTONUT ihastuksestaan kaverini miehelle sekä muille ystävilleen…eikö kuulostakkin vakavalta jutulta…olen nyt lomalla tämän viikon,sanon vain että tämä vasta vaikeaa onkin,töissä kun joutuu ajattelemaan väkisinkin muita asioita,kuin parisuhdettamme…ystäväni haluaisi tavata minut,niin minäkin…luulin,mutta näin hänet eräänä päivänä kaupassa,enkä pystynyt kohtaamaan häntä kasvotusten,olemme toki puhuneet puhelimessa…minua häiritsee,ettei hän ole minulle kertonut,mitä mieheni hänestä ajattelee,hän sanoi syyksi,ettei halua menettää ystävyyttämme????onkohan ystäväni täysin viaton?? sain kuulla,että hän on aiemmin ollut ihastunut toiseen pitkäaikaiseen ystävään,tämän tyttöystävä ei tiedä sitä…tällä kyseisellä ystävälläni(siis siihen kehen mieheni ihastui)ja hänen miehellään on ollut aviokriisi,minkä tämä miespuolinen osapuoli aiheutti…tuntuu aika isolta sopalta…
huomenna lähdemme kahdestaan risteilylle,lapsi jää hoitoon..inhottavaa,miten olen ihmisenä muuttunut,ennen luotin ihmisiin,olin iloinen,nauravainen,nyt olen epäuskoinen,epäilen kaikkea mitä ympärilläni tapahtuu,tuntuu,etten halua enää uusia ystäviä,ainoa kehen voin luottaa on siskoni…nyt ajatuksiini on hiipinyt uusi peikko,aion selvittää,onko mieheni hakenut seuraa netistä,pelkään,että hän on,jos näin on päätin,että se olkoon viimeinen asia,sen jälkeen otan ja lähden,onhan maailma miehiä täynnä,en tiedä paraneeko se miestä vaihtamalla tämä elämä…MUTTA TOSIASIA ON SE,ETTEN TIETENKÄÄN TOIVO SITÄ,ETTÄ HÄN OLISI SEURAA MUUALTA HAKENUT…YSTÄVÄNI LISÄKSI.kertokaa,minkälaisia neuvoja,miten toimia,pariterapeutille ollaan siis menossa,mutta poistaako se ne ns.peikot mielestäni? tuntuu kamalalta,etten enää pysty luottamaan parhaaseen ystävääni enkä mieheeni…APUAAAA!!!!
Hei sinulle,
Olen elänyt vastaavanlaisen elämäntilanteen läpi,suhde osoittautui oikeaksi vaikkakin minua yritettiin panetella mustasukkaiseksi hysteeriseksi ja hulluksi.
Nyt sinun täytyy luottaa itseesi,omiin tuntemuksiisi ja ajatuksiisi.Ikävintä on että avioliiton ulkopuoliset suhteet salataan useimmiten viimeiseen saakka.
Miehesi on kuitenkin myöntänyt ihastuneensa ystävääsi joten se on fakta joka sinun kannattaa uskoa.Se onko ystäväsi vastannut hänen tunteisiin,sen tietää vain ystäväsi? Kuitenkin kriisi on olemassa,oli asiat miten tahansa.Nyt riippuu paljolti miehestäsi miten hän haluaa asioita selvitellä ja siitä onko sinun tarkoituksenmukaista roikkua suhteessa jossa toinen on ehkä jo pettänyt?
Usko itseesi ja lue vastaukseni jonka annoin myös Loura Marialle,jos saisit siitä voimia ja luottamusta itseesi!
kiitos vastauksestasi,olemme nyt käyneet pariterapiassa,kaikki näyttää nyt pikku hiljaa helpottavan,välit ystävääni on nyt jäissä,hänen miehensä uskoo vahvasti,ettei mitään ns.pahempaa ole tapahtunut...kasvoimme mieheni kanssa erilleen,mutta ainakin nyt mieheni vakuuttelee rakkauttaan minua kohtaan,eikä itsekkään ymmärrä käytöstään,(tarina on pitkä lue muut kirjoitukseni),MUTTA...toivon,että ihmiset ajattelisivat ensin,ennen kuin toimivat,kerro minkälainen on sinun tarinasi,haluaisin kuulla.😐
Hei mymmeli!
Olen iloinen kuullessani että olette yhteistuumin sitä mieltä että liittonne on jatkamisen arvoinen!
Toivoit kuulevasi minun tarinaani.. Minun liittoni alkoi hyvin nuorena,sitouduimme toisiimme kun oikeastaan elämästä ei tiedetty muuta kuin se että kasvu aikuisuuteen oli alkanut. Liittomme rakoili jo ennen vihille menoamme,keväällä ennen tulevia kesähäitämme mieheni rakastui toiseen naiseen ja erosimme.Minä olin kovin nuori ja elämäni suistui täysin kaaokseen. Jäin roikkumaan suhteeseen jota ei ollut. Kesä ajoi meidät kuitenkin uudestaan yhteen,menimme naimisiin ja mies sai minut vakuuttuneeksi että hän ei enää koskaan kohtelisi minua kyseisellä tavalla.Uskoin ja aloimme rakentaa yhteistä elämäämme. Valheita jatkui ja opin elämään niiden kanssa,pieniä valkoisia ja joskus niin huomaamattomia että saatoin elää "kulissiliittoa" saimme lapsia.
Viimeisen lapsen raskauden alkuvaiheessa aloin aavistella että emme enää olleet liitossamme kaksin. Lähellämme oli tuttavaperhe,joka alkoi pyöriä elämässämme häiritsevän paljon. Illanistujaisia jne..asioita joita minun oli vaikea hyväksyä pienten lasten perheenäitinä. Murrosikä iski perheeseemme jytinällä, ikävä vai oli todeta että murrosikää kävi läpi perheen isä. Kriisi iski perheeseemme todella vaikeaan aikaan,nuorin lapsemme syntyi. Isä juoksi ravintoloissa,loisti poissaolollaan,kulki tuttavaperheemme naisen kanssa syömässä,kahvilla jne. tekstailivat jne.katseita ja äänettömia sanoja selkäni takana.
Lenkkikaverini oli löytänyt miehestäni ystävyyden joka muuttui raadolliseksi perheellemme.Minua alettiin pitää mustasukkaisena,vainoharhaisena jne.(ja toki olinkin mustasukkainen.) Minun käskettiin hyväksyä että miehelläni on naisystävä. Olin lohduton ja yritin selvitä pienten lasten kanssa arjesta,mieheni bailatessa kuten hän viimeisillä pariterapia käynneillä itsensä ilmaisi tervehtiessään terapeuttia "terve olen bailaava isä".
Minä olin jo menettämässä terveyteni,yritin uskoa häntä ja näin että todellisuus oli toista.Aloin uskoa heitä että olen oikeasti sairastunut vainoharhaisuuteen. Viimein toinen ystäväperheeni joka pelästyi että oikeasti olen sairastumassa puuttui asiaan ja paljastivat suhteen. Avioliittomme oli loppu. Valheita oli liikaa ja ymmärsin että koko suhteemme oli ollut jotain muuta kuin mitä minä ymmärsin rakkautena. Paljastui joukko valheita,pettämisiä jne. Vieläkin olen joutunut valheiden uhriksi elastusvelvollisuuksien takia,jopa niin että asianajaja olisi ollut valmis syyttämään lasten isää petoksesta omia lapsiaan kohtaan.Tajusin olevani henkisen väkivallan uhri. Tätä kaikkea läpikäydessäni sairastuin vielä itse fyysisesti vakavasti.
Itse olen käynyt asioita läpi,omaa osuuttani kaikkeen.Mikä sai minut elämään tällaista liittoa? Monesti ikävä kyllä,näin toimivilla ihmisillä on oma hurmaava puolensa se joka peittää petokset.
kirja "naamiona terve mieli",sai minut ymmärtämään mistä elämässäni oli kyse.
toivon että sinun miehesi aidosti on sitä mitä sinulle vakuuttaa,sinäkään et voi jatkaa liittoasi epäilyjen varjostamana.Sinulta kysyykin nyt paljon voimia,pystytkö käsittelemään asian nyt lopullisesti ja aloittamaan liittonne luottamuksella,etkä jätä taaksesi mitään mitä et tule tulevaisuudessa hyväksymään.
kerro kuulumisiasi,ja toivon sinulle,perheellesi kaikkea hyvää.
voimia toivotellen ,Patinatar
Pyysit kirjoittamaan tarninani. Voit sen lukea vanhasta ketjusta tammi-helmikulta otsikolla "Vaimoni tapailee nuori poikia ravintoloissa".
Pettämisen käsikirjoitus näyttää olevan lähes aina samanlainen:
1. Pettäminen tulee lähes aina täytenä yllätyksenä toiselle osapuolelle.
2. Pettäjä vähättelee tapausta jäätyään kiinni
3. Pettäjä ei suostu kertomaan tapauksesta vapaaehtoisesti, vaan pakon edessä pala kerrallaan
4. Pettäjä ei tiedä syytä miksi petti: "se vain tapahtui"
5. Pettäjälle se toinen ei merkinnyt mitään, "sinä olet ihan eri luokkaa, en ymmärrä miksi
sen tein"
6. Pettäjä on luonteeltaan monesti hyvin uskottavan ja uskollisen oloinen, häntä ei osaa
epäillä. Hän valehtelee hyvin uskottavasti.
7. Pettäjän luonne on ulospäin suuntautunut ja hyvin sosiaalinen
8. Pettäjä ei ymmärrä ollenkaan, "että näin pienen asian vuoksi pitää avioliitto lopettaa"
9. Pettäjä syyttää aina sinua siitä, että hän petti. "Tein sen siksi, kun sinä...."
10. Joka kerran pettää pettää toisenkin kerran. Lähes aina totta!
Olen nämä asiat huomannut elettyäni pitkän 33 vuoden yhteisen elämän naisen kanssa, joka alkoi pettää heti 3 viikon kuluttua seurustelun aloittamisesta ja viimeinen pettäminen paljastui nyt vuoden vaihteessa. Kun aloin lukea näitä palstoja, huomasin, että lähes kaikki pettämistapaukset ovat identtisiä omani kanssa. Ihmisluonne on niin samanlainen, että suurin osa ihmisistä toimii samoissa tilanteissa samalla lailla. Luepas tuo kirjoittamani lista noista huomaamistani piirteistä ja vertaa kuinka moni niistä sopii sinun tilanteesi kohdalle. Tsemppiä sinulle!
minua ärsyttää eniten se,että mieheni mielestä kaikki on taas niin hyvin..helppoahan hänen on sanoa,mutta minä epäilen häntä,tahtomattani monestakin syystä..miten mies voi elää ns.kaksoiselämää,niin että lähettelee viestejä toiselle naiselle,tulee töistä kotiin ja on kuin mitään ei olisi vialla!!!!saa nähdä,miten suhteemme tästä kehittyy,mistä tiedän ,että hän rakastaa minua aidosti,ettei vedätä?
Olen huomannut,että melkein jokaisen kohdalla puhutaan erilleen kasvamisesta, niin todellakin voi käydä, mutta miksi ihmeessä sitä uutta kipinää haetaan toisesta, suhteen ulkopuolisesta ihmisestä?Miksi ei oteta asioita puheeksi,yritetä korjata tilannetta, kun on sentään yhteisiä vuosia jo 14, lapsi ja uusi omakotitalo???
Ja sitten näihin ystäviin: jos olet jollekin ystävä yli 10v. ja hänen miehensä alkaa ihastumaan, miksi ei tylysti vihellä peliä poikki? Jos todellakin on ystävä tämän vaimolle? Miksi sitten ottaa herneen nenäänsä, jos kuulee olevansa ns.toinen nainen, hänhän olisi voinut estää tämän kaiken, jos olisi halunnut!!! Sinisilmäinenhän olisi ihminen, ketä heti uskoisi toisten selitykset, ettei mitään pahempaa, fyysistä ole tapahtunut!!! Miehenihän oli jopa miettinyt, pitäisikö hänen erota minusta jne...tiedän, että meitä ihmisiä on moneen junaan, mutta en koskaan haluasi loukata läheistä ystävääni näin, ainahan tulee riitoja,mutta mitä niin pahaa olen tehnyt, että saa tälläisen kohtelun?
Ystäväni tiesi,että meillä oli/on ongelmia, halusiko hän etten saa lisää mielipahaa, pahentaa tilannetta vai oliko/onko hän mieheeni myös ihastunut? Mutta...tilannehan oli juuri siksi niin huono,koska mieheni oli/on ihastunut toiseen..hänhän oli ärsyyntynyt minussa niihin pieniin vikoihin, niinsanoakseni...kaipaan myös aikoja jolloin sain olla ystävä ystävälleni.meillä oli kivaa yhdessä, matkustelimme, pidimme hauskaa. Joskus tuntui, että hän oli kuin isosisko mitä minulla ei muuten ollut, soitin hänelle kun oli murheita, samoin teki myös hän. Nyt kaikki on ilmeisesti menetetty, olen katkera molemmille, miehelleni ja ystävälleni..olo tuntuu ontolta ja yksinäiseltä, tuntuu etten tunne omaa aviomiestäni, pelkään että saan tietää jotakin,mitä en ole vielä kuullut...pystyykö näkemään ns.toisen päältä onko käynyt "sillä tavalla" vieraissa, merkit?
Pelkään myös, että hänellä on ollut muitakin...pystynkö korjaamaan välini ystävään,tiedän että monet ihmettelevät miksi haluaisin tämän ystävän takaisin elämääni, mutta hänen itkiessään minulle puhelimessa aloin jo uskomaan,että hän on viaton??
Hei,
Tuntuu niin pahalta kun olen itse läpikäynyt tilanteen jossa sinä olet nyt. Haluat niin kovin tietää totuuden ja toivoisin että asioiden oikea laita paljastuisi sínulle mahdollisimman pian. Minulla kesti useita kuukausia että avioliiton ulkopuolinen suhde paljastui,aika oli todella piinaavaa.
Ikävä kyllä,ulkopuolista suhdetta ei paljasteta,varsinkaan jos vielä kuvioissa on niinkin paljon "riskejä".minunkin tapauksessa vaikka mieheni olisi halunnut kertoa minulle,hänen piti suojella naista ja tämän liittoa,ikävä kyllä en usko että saat tunnustusta.. Sinä et voi kuin kuunnella sisäistä ääntäsi,yrittää unohtaa tai tehdä ratkaisuja joiden kanssa sinun on hyvä elää.
Haluaisit merkkejä, minä viimein tiesin kun ennen aktiivinen kumppani rupesi työntämään minut syrjään. Kun tukka kammattiin ja partavettä lotrattiin kun lähdettiin lenkille. Hassua mutta kyllä kumppani huomaa muutokset selvästi ihmisestä jonka kanssa on elänyt toistakymmentä vuotta...viimein nukuttiin kännykkä patjan alla että en huomaisi salaisia viestejä.huh, onneksi kaikki se on ohi. Minun kohdalla entinen mieheni on nyt onnellisesti naimisissa salarakkaansa kanssa,joten totista totta epäilykseni olivat,joten annan neuvon että kuuntele omaa itseäsi ja sitä kuuntelemalla teet oikeita ratkaisuja oman elämäsi kannalta.Epäilyn kanssa et voi elää,se syö sinua ja liittoasi ja voi ennenpitkään jopa ajaa kumppanisi salarakkaan syliin.
Mieti ja pohdi liittosi hyvät ja huonot puolet.Mihin oikeasti kannattaa suhteessannne kiinnittää suurin huomio ja mitkä voit oikeasti unohtaa, jättää taaksesi,mutta ne on jätettävä lopullisesti.Mitä hyvää liittosi sinulle antaa?Onko tämä oikeasti niin iso juttu että haluat uhrata liittosi sen takia? Minulle itselleni loppujen lopuksi pahinta oli menettää kumppanin henkinen ystävyys.helpottavinta oli ajatella että itsekkin olisin saattanut ihastua johonkin(tosin pettänyt en olisi ikinä)ja ihastuminen menee yleensä ohi.Mietippä haluaisitko todella kouluajan ihastuksen kanssa olla nyt? harvemmin,aika avartaa silmiä ihastuksienkin suhteen.
Ystäviä voit saada uusia,sellaisia joiden kanssa voit olla oma itsesi etkä tuntea pistoa sydämmessäsi joka kerta kun tapaatte. Anna aikaa itsellesi,ystäväkin antaa jos on oikea sellainen. Anna itsesi parantua tästä kaikesta.
en halua provosoida sinua mihinkään ratkaisuun,sillä meidän jokaisen on elettävä oma elämämme sellaisena kuin itse sen parhaiten kestämme,sinä olet oman sietokykykysi paras mittari.
Toista ei voi pakottaa rakastamaan ja vaatimaan pysymään liitossa,joskus rakkaudessa on luovutettava rakastamisen tähden.
Aurinko paistaa vielä,ja epäilyksen mustat pilvet väistyvät tavalla tai toisella!
olen luonteeltani vaikea ihminen,en kestä kohta enää itseäni,eilen ns.uhkailin miehelleni,ellei hän avaudu ja puhu,otan ja lähden kokeilemaan onneani baariin...tiedän,että toi kuulostaa ikävältä,mutta en tyydy siihen selitykseen,että kasvoimme vain erilleen,kun ottaa huomioon kuinka törkeästi mieheni minua on kohdellut...mieheni sanoi,ettei hänkään jaksa enää tilannettamme,tosiasia on ettei hän kestä kuulla totuutta itsestään...olen katkeroitunut,kyllästynyt elämääni,olihan 14v.uskollinen miehelleni...
hei,
Et sinä sen vaikeampi ole kuin kukaan muukaan vastaavassa tilanteessa,sydäntäsi on loukattu.Saat olla vihainen ja sinun kuuluukin olla.
Mutta älä kuitenkaan lähde baariin etsimään lohdutusta tilanteelle,luultavasti rikot vain itseäsi enemmän jonkun hölmön baarikärpäsen takia.ei baareissa tapaa kunnon miehiä..Kaikkein parasta olisi jos purkaisit nyt itseäsi lenkkeilyyn tai kunnon kuntosalirääkkiin. Silloin kun mieli on kipeä ruumiin fyysinen rasitus on parasta lääkettä.Samalla hoidat itseäsi oikein,löydät kropan hyvinvoinnin kautta naiseutesi jonka miehesi on yrittänyt latistaa.älä anna pahalle valtaa ja tämän myrkyttää mieltäsi.Lakkaa varpaankynnet ja iloitse siitä mitä olet.ei miehesi ole sinun arvon mittari,eikä kukaan baarin höheltäjä.
Jos miehesi ei puhu,hän tuskin puhuu painostamallakaan.Olemalla oma itsesi,voit näyttää mitä hän on menettämässä,kylvämällä mustasukkaisuutta et ajaudu kuin pattitilanteeseen ja saat miehen vihaamaan itseäsi.älä mene siihen lankaan.
Ole vihainen,huuda ja pura se ulos itsestäsi mutta älä tee mitään sellaista jonka kanssa et voisi myöhemmin elää..