Mitä tapahtui kiltille tytölle?
Olen tosi iloinen, kun löysin tämän palstan. Kirjoitan tänne nyt siis ensimmäistä kertaa.
Olen nelikymppinen naimisissa oleva nainen ja 10-vuotiaan pojan äiti. Elämäni on tai ainakin pitäisi olla kunnossa, minulla on ihana rakastava mies ja ihana poika, minulla on töitä, harrastuksia ja paljon hyviä ystäviä ympärillä.
Tilanne on tämä; olen noin 8 kuukauden ajan tapaillut minua yli 10 vuotta nuorempaa miestä. Tapaamiset ovat olleet satunnaisia, mutta kuitenkin useamman kuukauden ajan viikottaisia. Tapaamiset ovat olleet oikeastaan pelkästään sitä, että mennään sänkyyn ja sitten lähden kotiin. Joskus jään yöksi, mutta harvemmin. Toisinaan katsotaan elokuvia ja istuskellaan, mutta minkäänlaista ”järkevää ja aikuista” keskustelua emme koskaan käy. Välillä tuntuu, että välillämme on jotain enemmän ja on ns. tunteet pinnassa kummallakin, mutta harvemmin kuitenkin.
Jos näemme esim. kaupassa tai ravintolassa, emme yleensä edes juttele. Muutenkin tilanne on vähän se, että tämä nuori sinkkumies ottaa tilanteesta kaiken hyödyn, varsinkin kun minä yleensä menen hänen luokseen heti kun hän pyytää. Muutoinkin hän käyttäytyy välillä niin, että minulle tulee todella nöyryytetty olo.
En tiedä, pelkään, että olen jotenkin sekoamassa tai että minulla on oikeasti päässä vikaa. Haluaisin tilanteesta irti, olen väsynyt valehteluun ja tähän kaksoiselämään. Mutta sitten toisaalta mietin usein, kuinka mukavakin tämä mies osaa olla ja kuinka kivaa meillä on ollut. Mutta mielenrauhaa en ole kyllä tuntenut pitkiin aikoihin.
Jos jollain on samanlaisia kokemuksia, niin kuulisin mielelläni.
Harm; tässä on, minun mielestäni, niitä hyväksikäytön tunnusmerkkejä
"Jos näemme esim. kaupassa tai ravintolassa, emme yleensä edes juttele. Muutenkin tilanne on vähän se, että tämä nuori sinkkumies ottaa tilanteesta kaiken hyödyn, varsinkin kun minä yleensä menen hänen luokseen heti kun hän pyytää. Muutoinkin hän käyttäytyy välillä niin, että minulle tulee todella nöyryytetty olo. ".
..siis vain silloin tunnettiin piilossa kun miehellä oli puute..
Tässä ei ole kyse synninpäästöstä, sitä me emme voi antaa, sillä kukaan meistä ei ole se ylin tuomari, käsittäköön hänet, kuka mitenkin tahtoo. Olen sitä mieltä, jos ihminen todella ottaa oppia omista virheistään, silloin on tuettava, mutta jos tämä olisi vain synninpäästö, niin se olisi kuin lupa jatkaa, entiset on antteksi saatu ja sitten vaan kohti uusia seikkailuja.
Jos tämä asia paljastuu joskus, niin silloin on nostettava kissa pöydälle ja puhuttava asioista niiden oikeilla nimillä
Mara70; älä koskaan sano, että olet kaiken nähnyt, niin minäkin joskus kuvittelin, kaiken nyt ja kaiken kokenut, mutta olen huomannut olevani vasta elämänkoulun ensimmäisellä luokalla ja näkemättömiä asioita tulee eteen joka päivä, hyviä ja huonoja, elämä yllättää.