Anteeksi jos sanon suoraan, itsellä ei kokemuksia ole, mutta isot tytöt on kertoneet.
Sinulla on nyt menneillään sekä neljänkympin kriisi ja kiltin tytön kapina.
Tuo yhdistelmä on vaarallinen ja voi johtaa siihen, että tilanne karkaa käsistä ja miehesi saa tietää, kertomattakin on selvää, mitä siitä voi seurata.
Tulella voi leikkiä, mutta pitää ottaa se riski että liekki leimahtaa liian suureksi ja sitä ei voikaan hallita.
Ja olet jo itsekkin huomannut, että sinua käytetään oikeastaan hyväksi, helppo, vaatimuksia esittämätön, saatavilla oleva ja valmis seksiin.
Tiedät itsekkin, että sinun on paljon helpompi irtaantua tuosta miehestä kuin perheestäsi.
Jokainen tekee virheitä, isompia ja pienempiä, sinun on nyt valittava, kumpia omasi tulevat olemaan, sillä mitään pysyvää ja kestävää et EHKÄ, sen nuoren miehen kanssa tule saamaan.

Juu, se on kyllä ihan varmaa, ettei mitään pysyvää tämän nuoren miehen kanssa tulisi koskaan. Ihanaa, että kirjoitit, koska heti tuli parempi olo, kun luin viestisi. Kun joku oikeesti "kauempaa" näkee tilanteen älyttömyyden ja sanoo sen ääneen.

Sitten tässä on vielä sekin, että miksi ihmeessä alennun siihen, että minua kohdellaan näin??? Kuten esim. viime viikonloppuna nähtiin vahingossa baarissa, niin hän käyttäytyi melkeinpä vihamielisesti minua kohtaan ja ei edes vastannut, kun myöhemmin kysyin syytä moiseen. Ja sekin on pakko myöntää, että usein tulee mieleen, että kyllä on pojalla vielä aikamoinen matka aikuisuuteen, käytös, puheet ym. huomioon ottaen. Mutta jokin minua sinne on kuitenkin vetänyt. Toisaalta olen ajatellut, että onko se se, että saan huomiota. Itsetuntoni kun on aina ollut todella huono ja on yhä edelleen.

Nyt täytyy vaan kovettaa itsensä ja tehdä loppu tästä jutusta. Se kyllä vähän häiritsee, kun olen sellainen ihminen, että haluaisin aina selvittää asiat niin, ettei jäisi mitään hampaan koloon tai vaivaamaan eli tässä tapauksessa olisin toivonut, että olisi voitu puhua asiasta niin kuin aikuiset, mutta hyvin todennäköisesti se ei ole mahdollista.

Ymmärrän hyvin tilanteesi. Olen itse kokenut lähes saman aikoinaan. Jätin ns. Hyvän suhteen ihastuksen takia. Se 'suhde' kesti sitten jopa muutaman päivän, mutta hajotti pidemmän suhteeni täysin. Suhteestani puuttui kuitenkin intohimo, jopa alussa. Miksen osaa yhdistää pitkäaikaista kiintymystä intohimoon? Vai olenko vain luonteeltani petollinen, huono ihminen? Mitä mieltä sinä olet?

Hei!

Oletko kuinka kauan ollut miehesi kanssa yhdessä? Tiedät sanomattakin kuinka väärin teet ☹️ , joten sitä ei sen enempiä tarvinne vatvoa. Käytökselläsi tuhoat niin osaa omasta itsestäsi kuin myös perheesi ja miehesi maailman. Eikö miehesi sitten anna hellyyttä ja huomiota vaikka sanoit hänen olevan rakastava aviopuoliso?

Olet erittäin ihanteellinen seksikumppani tälle nuoremmalle miehelle. Hän haluaa tarpeensa tyydytetyksi, ja mikä olisi parempi vaihtoehto kuin naimisissa oleva nainen, joka ei vaadi sitoutumista tai muutakaan lässyn lässyä. Pelkkä seksi ja sitten kotiin. Paineet purettu, kiitos. Sopii mainiosti sinkkumiehelle, joka ei ole valmis seurustelemaan saati halua perhettä. Niin karulta kuin tuo kaikki kuulostaakin 🤔

Tosin noin kauan kun olet tilannetta jatkanut, en näe kyllä sitäkään mahdolliseksi, että lopettaisit suhteen ja olevinaan jatkaisit miehesi kanssa perhe-elämää kuin mitään ei olisi tapahtunut. Eikö miehesi aavistele mitään? Miten selität yöpoissaolot hänelle?

Mielestäni rehtiä olisi kertoa miehelle, koska itse ainakin todellakin haluaisin tietää jos kumppanini pettäisi minua. Sitten hän saisi oikeuden päättää, haluaako jatkaa kanssasi vai ei. Toisaalta, se on myös erittäin itsekästä, sillä silloin vain "puhdistat" omatuntosi ja kaadat suuren taakan miehesi harteille. Kummin päin vain, aina se tuottaa tuskaa 😞 Se mitä et tiedä, ei voi satuttaakaan. Mutta entä jos miehesi kuulee sen muualta/ kuulee sen myöhemmin sinulta. Silloin peli on ainakin menetetty ellei se jo ole nyt.

Vaikeita asioita. Tulella kun ei pitäisi lähteä leikkimään. Se ruoho kun ei ole lainkaan vihreämpää aidan tuolla puolen, ei ainakaan sinun tilanteessasi, jossa sinulla on rakastava mies ja 10 -vuotias lapsi 😟

Kannattaa tehdä selvä pesäero ainakin tähän nuorempaan mieheen ja katkaista välit täysin. Hampaankoloon eittämättä jää asioita, mutta miksi niiden tulisikaan selvitä? Sinä teet/teit väärin ja se lienee pienin asia tässä kaikessa, ettet saisi puhuttua asioita halki tämän rakastajasi kanssa.

Hei,

Oletko lukenut Anna-Leena Härkösen kirjan Kiitos ei, tarinasi on aivan kuin siitä! luepa kirja, ellei jo sinulle tuttu, saattaa antaa lisää ajattelun aihetta.🌻🙂🌻

Minulle tekee kyllä pahaa se, että vaikka perhe-elämäsi tuntuu olevan kunnossa, olet silti tilanteessa, missä olet. En tietenkään tarkoita, että huonossakaan parisuhteessa ratkaistaisiin asioita pettämällä. Meidän aikuisten olisi kyettävä asettumaan toisen ihmisen asemaan ja mietittävä ,millaista kohtelua itsellemme haluaisimme. Tietysti sanotaan usein niin, ettei toista loukkaa se, mitä ei tiedä, mutta AINA on mahdollista, että tulee jotenkin tietämään. Ja vaikkei tulisikaan, niin omasta mielestäni jokaisella olisi kyllä oikeus tietää toisen uskottomuudesta. Ja mikä sen pahempaa kuin että kuulisi siitä jostain muualta.
En tuomitse sinua, mutten pyydä myöskään anteeksi sitä, mitä mieltä asiasta olen. Eikä kaiken tarvitse päättyä huonoimmalla mahdollisella tavalla, mutta itsestäsihän se on paljolti kiinni, kuinka asian hoidat ja vastuusi kannat. En oikein ymmärrä, mitä selvitettävää sinulla tuon toisen miehen kanssa olisi.Olisiko edes tilanteessasi järkevää ajautua syvempiin keskusteluihin toisen miehen kanssa?Se voisi tehdä suhteen lopettamisen sinulle vieläkin vaikemmaksi, mikäli niin päätät.
Tiedän, että arjen syödessä rakkautta, olisi helppoa lumoutua huomiosta, mitä saa muilta.Se vaan on niin ihanaa, kun joku huomaa. Sekin minusta on todella surullista, kun sanotaan, ettei toisessa suhteessa toista enää samoja virheitä kuin edellisessä. Ei se ole surullista, että ihminen jotain oppii,vaan se, ettei sitä älyä tehdä vasta kuin seuraavassa suhteessa.
Kaikkihan me täällä virheitä teemme, mutta siitä, miten kannamme vastuumme niistä, mitataan sitten se, olemmeko oikeasti aikuisia.Paljon voimia sinulle oikeisiin ratkaisuihin.🙂🌻

Voin kertoa, että vaikka nyt on jännittävää eikä huono omatunto paina, se voi painaa myöhemmin niin paljon, että mielenrauhasi on menetetty vuosiksi.
Täällä puhuu entinen petturi. Ei tehtyä saa tekemättömäksi, mutta lopeta tuo suhde heti. Se ei anna sinulle yhtään mitään. Nuoremmalle miehelle se antaa jotain sairasta tyydytystä kohdella sinua huonosti, todennäköisesti hän vihaa naisia.
En tiedä miten olet ajatellut jatkon. Kerrotko itse miehellesi vai jätätkö kertomatta. Kaikkia asioita ei ehkä kannatakaan kertoa, mutta..
Jos tuo nuori mies käyttäytyy kuten käyttäytyy, oletko varma, että kun lopetat suhteen, hän ei ryhdy jatkotoimenpiteisiin? Jos näette jatkuvasti arkisin esim. kaupassa, mitäs sitten kun hänellä ei olekaan mitään hävittävää ja sinullapa on?
Alkaako uhkailu ja kiristys "tule tänne tai kerron miehellesi" ja sama oravanpyörä jatkuu?

Olet miehelle selkeästi jokin leikkikalu. Kehottaisin pohtimaan tilannetta perheesi näkökulmasta. Mitä olet tehnyt? Miten aiot saavuttaa tämän jälkeen mielenrauhan? Voin sanoa, että helppoa se ei ole, kun teot todella jämähtävät kaikessa realistisuudessaan eteesi. Oletko varautunut, että miehesi voi jättää sinut? Oletko varautunut siihen, ettet enää koskaan voi olla sama ihminen? Et tule enää koskaan olemaan sama ihminen.

Toivon ettei kukaan tekisi samaa virhettä kuin minä, mutta meillä ihmisillä on näköjään joku tarve aina oppia kantapään kautta, vaikka kuinka toinen varottaisi. Sitä ei tajua, ennen kuin on menettänyt mielenirauhansa iäksi. Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Mutta miten toimit tänään, siinäpä kysymys.
Lopeta suhde TÄNÄÄN, HETI, ja mieti vaihtoehtosi. Miestäsi olet kuitenkin loukannut hirvittävällä tavalla. Voit käydä huviksesi lukemassa omaa kamppailuani asian tiimoilta. Toivon ettet joudu samaan härdelliin, sitä ei toivoisi kenellekään. Kun mielenrauha menee.. Sitä on vaikea saada takaisin.

On hyvä että kirjoitit tänne. Täällä on hienoja ihmisiä. Uskon että pääsen vielä joskus raiteilleni, mutta ilman tätä palstaa olisin jo hukkunut.

Kiitos teille kaikille ihanille ihmisille, kun vastasitte ja otitte kantaa.

Reptilianbrain; en todellakaan usko, että olet luonteeltasi petollinen ja huono ihminen. Tälläiseen tilanteeseen, kuin mitä sinulla ja minulla nyt on ollut, niin jotenkin siihen ajautui ihan kuin vahingossa. Toki jos olisin vahvempi ihminen, en olisi antanut sen tapahtua, mutta niin siinä nyt vaan kävi. Pitkäaikainen kiintymys ja intohimo, niin, hyvä kysymys. Se vaatii paljon työtä. Mielikuvitusta, leikkimieltä jne. Omassa avioliitossani seksielämäkin on hyvällä mallilla, oikeastaan todella hyvällä. Senkin takia havahdun usein ajattelemaan, että mitä ihmettä minä oikein pelleilen ja miksi ihmeessä menen tai nyt voin jo toivottavasti sanoa, että menin, tämän nuoren miehen luo. Seksi hänen kanssaan ei todellakaan ollut likimainkaan sitä mitä mieheni kanssa on.

Ehetynyt; olen ollut mieheni kanssa 17 vuotta. Ja kuten edellä kerroin, seksielämä on mallillaan, saan hellyyttä ja huomiota suurin piirtein päivittäin. Siitä, että epäileekö mieheni mitään, niin muutaman kerran hän on ihmetellyt menojani ja yöllisiä poissaolojani, mutta törkeästi olen hänelle valehdellut, että olen kaverini luona yötä, joskus olen toisen kaverin mökillä ym. Järkyttävää eikä ollenkaan tapaistani, jonka takia välillä pelkäänkin, että varmasti vielä joskus sekoan valheissani taikka sitten mieheni törmää juuri tähän kaveriin, jonka luona sanon olevani. Minulle tekee erittäin hyvää, että kirjoitat juuri noin, kuten kirjoitit "niin karulta kuin tuo kaikki kuulostaakin". Sitä minä juuri tarvitsen, että joku avaisi silmäni näkemään karun todellisuuden.

En pysty ainakaan tässä vaiheessa ajattelemaan, että kertoisin miehelleni. En yksinkertaisesti pysty. Pelkään, että se olisi varmasti meidän avioliittomme loppu. Ja sitä kun en missään tapauksessa halua, rakastan miestäni ja poikaani ja haluan elää heidän kanssaan, haluaisin elää normaalia perhe-elämää, mutta sitä en tiedä, pystynkö siihen enää koskaan, siis ilman jatkuvaa huonoa omatuntoa ja pelkoa kiinnijäämisestä.

Eilinen ilta meni oikeastaan itkiessä. Onneksi mieheni ei ollut kotona. Surkuttelin, sätin itseäni, koin huonoa itsetuntoa, märehdin jossain todella todella syvällä. Nuorelta mieheltä tuli viesti, että menisin kylään ja toisin herkkuja ja iltapalaa tullessani. Vastasin, ettei tässä mitään herkkuja nyt ole tuoda, niin hän vastasi, että eihän siinä sitten mitään! Eli ei tartte mennä, jos en vie syömistä mennessäni... Tuntui todella pahalta, nöyryytetyltä ja kaikkea mahdollista. Ihmettelen edelleen, mitä sille alussa mukavalle miehelle on tapahtunut. Mutta joka tapauksessa, siinä itkiessäni sain kuitenkin mielestäni tehtyä lopullisen päätöksen, etten enää ikinä koskaan missään tilanteessa mene tämän miehen luo, enkä itse asiassa vastaa hänen viesteihinsä tai puheluihinsa enää, jos niitä sattuisi tulemaan. Poistin hänen numeronsa puhelimestani, etten itsekään esim. huppelipäissäni hänelle soittaisi tai viestittelisi. Onneksi sitä ei saa tiedustelusta, kun se on salainen, enkä muista sitä ulkoa. Hampaankoloon jäi asioita, joista olisin halunnut puhua, mutta itse asiassa, haittaako se loppupeleissä. Kuvittelin jotenkin, että se helpottaisi minua, jos saisin puhuttua asiat halki, mutta enpä tiedä.

Jasse; aloitin eilen illalla lukemaan sitä Anna-Leena Härkösen kirjaa, kiitos vinkistä!

Blue moon; niinpä, mitä selvitettävää minulla loppujen lopuksi olisi??!! Ehkä luulen saavani jonkinlaista rauhaa, jos "eroaisin" tuosta nuoresta miehestä "sivistyneesti". Voi kiesus, en tiedä, ja tosiaan, ehkä se tekisi vaan asian vaikeammaksi. Mutta toisaalta, minkäänlaista järkevää keskustelua tuon miehen kanssa tuskin tulisi missään tapauksessa.

Tunturisopuli; kiitos!!! Tekstisi kosketti minua, ja juuri oikealla tavalla. Mielenrauhani on todellakin mennyt, olen haikaillut sen perään jo monta kuukautta... Tuosta, että alkaako tämä nuori mies uhkailla tai kiristää, niin haluan kuitenkin edelleen uskoa, ettei hän ole pohjimmiltaan sellainen tyyppi. Tosin mistä näitä koskaan tietää, mutta ennemminkin hän on antanut ymmärtää, että pelkää, että mieheni saa tietää. Kyllä se selkeästi siltä tuntuu, että olen miehelle pelkkä leikkikalu. Ja tällä hetkellä tuntuu, esim. eilisen viestin perusteella, että olen täysin yhdentekevä hänelle ja eikä sillä tunnu olevan mitään väliä, vaikka pahoitankin mieleni, se ei tunnu miestä paljon vaivaavan. Miten saavuttaa mielenrauha??? Se on todella hyvä kysymys. Enkä tosiaankaan ollut varautunut siihen, etten koskaan ole enää se sama kiltti tyttö. Itsekunnioitukseni on tiessään, itku on herkässä, katson itseäni peilistä ja näen hirviön ja samalla mittailen itseäni ja ajattelen, että minussa on jotain vikaa, kun tämä nuori mies kohtelee minua kuten kohtelee. Ja tosiaan, kuten edellä kirjoitin, tein eilen päätöksen, että nyt se on loppu. Luulen, että tältä mieheltä vielä jossain vaiheessa tulee viestejä tai puheluja, mutta kaikista parasta lienee olla vastaamatta yhtään mitään. Ehkä se asioiden selvittely tässä tapauksessa ei johda mihinkään, päinvastoin. Mutta onko tämäkin jotain kiltin tytön syndroomaa, että olisin halunnut, että olisimme "eronneet" ystävinä eikä niin että jää paskan maku suuhun.

Olen todella tyytyväinen, että löysin tämän palstan. Jos en olisi löytänyt, voisin istua tälläkin hetkellä itkeä tihrustamassa yksin tätä asiaa, mutta nyt tuntuu, että ehkä minä vielä joku päivä tästä nousen.

Tämä on kokemuksen tuomaa...mitä korva ei kuule, eikä silmä näe, sitä ei sydän sure.
Jos tämä toinen mies alkaa uhitella ja vaikka kiristää, niin silloin sinun on pakko kertoa miehellesi.
Tämä voi olla se opetuksen, karvas taakka sinun harteillasi.
Monet käy vieraissa, kärähtämättä siitä koskaan, kun puoliso ei osaa epäillä mitään ja liitto jatkuu tavan onnellisena, kunnes kuolema heidät erottaa. Kumpiko sitten on parempi, täydellinen tietämättömyys vai tieto, joka lisää vain tuskaa.
Mutta, jos uskoo ja luottaa, osaamatta epäillä mitään, niin tieto on kuin luja isku palleaan ja hyvin tuhoisa.

Kirjoitan vähän eri näkökulmasta tarinaasi: petetyn näkökulmasta.

Minun rakkaani petti minua n. 2kk sitten, n kuukauden ajan. Olin jossain määrin tietoinen asiasta, suhteemme ei ollut ihan mallillaan muutenkaan. Rakkaani on piinallisen rehellinen ihminen ja kertoi koko ajan, mitä tapahtui, vaikka itse en täysin käsittänyt kuulemaani. Kun viimein ymmärsin, mitä tapahtuu todella, se oli (ja on vieläkin) valtava pettymys ja kriisi minulle. Tunsin itseni hölmöksi, lapselliseksi, arvottomaksi ihmiseksi. En ymmärtänyt, oliko meidän suhteemme loppumassa, en uskaltanut edes kysyä suoraan. Parin viikon kypsyttelyn jälkeen vasta sain sanottua, että jos suhde jatkuu kerrankin vielä, me eroamme.

Vaikka oli kamalaa saada tietää asiasta, olisi ollut paljon pahempaa, jos juttu olisi tapahtunut minulta salaa. Tuhat kertaa pahempaa. Ja uskon, että se olisi tullut ilmi ennemmin tai myöhemmin. Suhteemme olisi perustunut valheeseen, jos juttu olisi jäänyt piiloon. Kun pettäminen tuli esiin, se antoi mahdollisuuden miettiä, mitä haluamme elämältä ja voimmeko jatkaa suhdettamme ja millä ehdoilla. Kriisihän on aian myös mahdollisuus, vaikka tuottaisikin tuskaa.

Vaikka pelkäät sanoa miehellesi totuutta, eikö miehesi ole ansainnut sitä? Silläkin uhalla, että päädytte eroon. Etkö petä miestäsi kaksinkerroin: petät ja sitten vielä jätät kertomatta. Jos asia ei paljastu, eikö pettämisen syy (jokin syy sille on) jää käsittelemättä ja todennäköisesti sama tilanne tulee toistumaan. Kaikesta kokemastani tuskasta huolimatta, olen vahvasti rehellisyyden kannalla.🙂🌻

Kyllä rehellisyys maan perii. Jos kerrot rehellisesti miehellesi, hän _saattaisi_ vielä antaa anteeksikin ja voisitte ehkä selvitä tästä. Mutta jos salailet, hänen on entistä vaikeampi palauttaa luottamustaan sinuun ja olette mennyttä. Olettaen siis, että hän saa sen vielä joskus selville. Ja niinhän usein myös käy, valheilla on lyhyet jäljet...

Jotkut ottaa opikseen tälläisestä episodista ja eivät tee sitä koskaan enää, mutta toiset jatkaa ja jäävät jossakin vaiheessa kiinni.
Petetyn kokemuksella minäkin, ihan kaikkea en olisi, kuitenkaan halunnut kuulla.

Hei!

Miten sinulla nyt on mennyt? Oletko aikeissa milloin kertoa miehellesi? Entä onko tämä rakastajasi ollut laittamatta viestiä? Näättekö kaupoissa tai muualla sattumalta, kuinka hän on reagoinut jos olette nähneet?

Hei!
Ajattelin viikonloppuna, että onpa tämä loppujen lopuksi helppoa... nuorelta mieheltä tuli pari viestiä ja sitten hän yritti soittaa la:na, mutta mihinkään en vastannut. Olin itseeni suorastaan tyytyväinen. Mutta ihmeellisesti nämä päivät ovat erilaisia ja tunteet heittelee. Tänään on taas sellainen ketutuspäivä, ettei mitään määrää. Ehkä se lähti jo siitä, että nukuin tosi huonosti. Sitten täällä töissä en ole pystynyt keskittymään juuri mihinkään. Ajatukset harhailee ja mietin tätä nuorta miestä... Tappelen itseni kanssa ja nyt on sellainen olo, että oikeestaan vaan itkettää. Tekisi toisaalta mieli kuulla miehestä jotakin...! Ihan käsittämätöntä. Pelkään oikeasti, ettenkö koskaan tästä selviä, en ainakaan saavuta mielenrauhaa enää koskaan. Miehelleni kertomista olen miettinyt, miettinyt ja miettinyt. Kertoako vaiko ei, ja mitä tapahtuu jos kerron ym. Kertaakaan en ole tähän nuoreen mieheen törmännyt, ei olla satuttu kauppaankaan samaan aikaan. Aamulla mietin työterveyshuoltoon menoa, kun tuntuu että on jo henkisesti niin väsynyt, ettei jaksaisi tulla töihin. Eli nyt ei kyllä kovinkaan häävisti mene 😭

Hei,

Vieroitusoireet kestävät aikansa, mutta pahinkin sydänsuru loppuu aikanaan. Usko vain. Mieheni oli kovin rakastanut ja vakuuuutti se olevan ihan oikeaa rakkautta eikä vain rakastumista. Reilu vuosi tapahtuneen jälkeen hän ei mitenkään näivety eikä kärsi,vaikka tämä suuri rakkaus onkin elämstä hävinnyt- se vainottaa sen oman aikansa - aivan kuin huumevieroitus ja siitähän pohjimmiltaanonkin kyse. Aivojen kemiasta ja mielihyväkormonista. Nyt koet vieroitusoireita tuosta hormonipiikistä ja aivopsi halajavat uutta "piikkiä". Tätä nämä meidän suuret ja kuolemattomat tunteet ovat - puhdasta kemiaa. 🌻🙂🌻