Hei Benkku!

On tosi hyvä että otit tuon asian esille. Tunnistin heti piirteitä omasta miehestäni. Hänellä on myös päihdetausta ja paljon muutakin(mm.rankkoja lapsuudenkokemuksia). Meillä on ollut myös aina vaikeutena se että mieheni on erittäin vaikeaa löytää ystäviä ns. normaalien ihmiten joukosta. Ryyppyremmien sosiaaliset koodit ovat tuttuja ja turvallisia, vaikka ne porukat eivät pikkuhiljaa tapahtuneen arvomaailman muutoksen myötä ystävän paikkaa enää täyttäneet.
Mieheni ei valitettavasti aiemmin irtioton tehtyään hakeutunut sinne terapiaan ym. Pyöritteli asiat vain oman päänsä sisässä ja niinpä homma alkoi taas pikkuhiljaa lipsua. Toivottavasti tuli lopullinen pysäytys, sillä jatkamme perhe-elämää muutaman vuoden päästä siitä mihin jäätiin...
Tuo sosiaalinen tukiverkosto on kyllä tosi tarpeellinen. Meillä on ollut onni saada kuitenkin sukulaisten tuki, asuvat vaan liian kaukana. On varmasti kova paikka jos kaikki suhteet menevät poikki!

Olisi kiva jos kertoisit tarkemmin minkälaiset tilanteet koet vaikeiksi, millä tavalla se sosiaalivammaisuus ilmenee? Kirjoitat kuitenkin tosi fiksusti ja olet käynnyt asioita tosi perusteellisesti läpi. Onko kyse esim. siitä ettei uskalla luottaa ihmisiin, ajattelee vaikka aina että "mitähän taka-ajatuksia tässä piilee" ? Mitä ne sosiaaliset taidot oikeasti ovat? Olen joskus mieheni kohdalla verrannut tilannetta siihen että joutuu ikään kuin opettelemaan uuden kielen ja kulttuurin. Vaikka meillä se "vammaisuus" ei ehkä aina ole ollut niin näkyvillä.

Vastauksestasi voisi olla apua meillekin, mieheni ei vaan nyt pääse pitkään aikaan netin ääreen...tekisi hänelle hyvää pohtia näitä (jos luottaisi tuohon anonyymiteettiin tarpeeksi). t.Solina

Moi Solina,
ja kiitos kovasti vastauksestasi. Olen kirjoittanut samoista asioista myös vastauksena viestiin "Miehen masennus, alkoholismi - vai molempia?"
Ryyppyremmien sosiaaliset koodit ja pakko opetella uusi kieli ja kulttuuri, joista kirjoitit ovat minullekin tuttuja asioita. Kysymykseen: mitä sosiaaliset taidot ovat, ei sen sijaan kukaan osaa antaa lyhyttä ja yksinkertaista vastausta.
Minun kohdallani ongelmat ilmenevät eniten suurena pelkona yleensä mennä huoneeseen, missä on muita ihmisiä. Pelko ja hermostuneisuus tietenkin myös näkyy minussa ja epävarman ihmisen seurassa ei ole helppo tai mukava olla. Toinen suuri ongelma on, että joka porukassa löytyy joku toinen epävarma sielu, joka vaistoaa, että minua maahan polkemalla pystyy hieman vahvistamaan omaa heikkoa itsetuntoaan. Itse olen tällaisia hyökkäyksiä kohtaan täysin puolustuskyvytön. Lopputulos on aina sama: olen riidoissa kaikkien kanssa. Aikaisemmin tartuin pulloon vaikeuksien alkaessa, ehdin saada potkut kolmestatoista työpaikasta työpaikkajuopottelun takia.
Syy tähän käytökseen on sekä omasta että tapaamieni terapeuttien mielestä hyvin selvä ja yksinkertainen. Lapsuudenkodissani en kokenut oloani hetkeäkään turvalliseksi. Olin syntipukki, jota kohtaan isäni suuntasi kaiken sisällään olevan vihan ja katkeruuden. Yleensä hän kovaan ääneen solvasi ja haukkui minut pystyyn vähittäin kerran päivässä ja sai aina äitini ja veljeni puolellensa. Sain niin monta kertaa kuulla isäni suusta, miten ruma, tyhmä, kömpelö ja arvoton olen, että omanarvontunne tuskin koskaan korjaantuu kokonaan. Joka kerta kun yritän liittyä ihmisryhmään, palaa lapsuusaika mieleen ja menen paniikkiin. Ryhmässä odotan aina hyökkäystä ja sitähän saa mitä tilaa.
Eli syyt, seuraukset ja ongelmat on tunnistettu. Terapeuttieni mielestä minunlaiselle tunne-elämän invaliidille ei oikein löydy parannuskeinoa. Lapsuus on jättänyt syviä haavoja sieluun ja niitten kanssa on vain opittava elämään.
Itse olen kuitenkin edelleen etsimässä ratkaisua ongelmaani. Olen valmis käymään erilaisissa terapioissa ja itseapuryhmissä vaikka loppuikäni. Jos joku tunnistaa kirjoituksissani itsensä ja on löytänyt jostakin apua, niin otan mielelläni vinkkejä vastaan.
Toivottavasti Sinulle Solina ja miehellesi on jotain apua tästä kirjoituksesta. En koskaan tyrkytä täysraittiutta kenellekään, mutta jos pohjalla on lapsuuden selvittämättömiä traumoja ja masentuneisuutta, on viinanjuonnilla monta kertaa sama vaikutus, kun jos kaataisi bensiiniä liekkeihin tulipalon sammuttamiseksi.
Kaikkea hyvää Sinulle ja perheellesi!
Benkku

Hei Benkku!

Pistän vastauksesi hautumaan...minulla on suuri halu ymmärtää tällaisia juttuja, osin mieheni vuoksi, mutta myös muuten. Olen tosi paljon prosessoinut mieheni lapsuutta ja sitä kautta pyrkinyt löytämään ratkaisuja ja selityksiä nykypäivään.

Olen kyllä kanssasi aika lailla samaa mieltä tuon täysraittiuden suhteen, ja ihailen sinua että olet jaksanut todella ottaa härkää sarvista kiinni ja kohdata ongelmasi. Ilmeisesti teillä on myös kestävä parisuhde kun olette yhdessä pysyneet vaikeuksista huolimatta!
Ei minullakaan ole pienintäkään aikomusta luovuttaa, mutta miehelleni on vain äärimmäisen tuskallista lähteä penkomaan menneisyyttä, hänellä on sitä kohtaan valtava torjunta ja hän ahdistuu/masentuu aiheesta puhuttaessa tavattomasti. Toki hän on asioita käsitellyt itse paljon ja tietää että asioita voisi olla hyvä käsitellä myös ammatti-ihmisen kanssa. Hänellä asiaan liittyy pelko "oman pään täydellisestä sekoamisesta" jos asioita ruvettasiin penkomaan. Siksi hän pitää järkevämpänä yritää vaikuttaa pikemminkin nykyhetkessä pärjäämiseen kuin menneisyyden kaiveluun.

Ehkä hän on oikeassa ja minun pitää vaan kunnioittaa hänen näkemystään? Toisaalta minulla on sellainen intuitiivinen näkemys siitä että hän ei koskaan löydä todellista mielenrauhaa "pakenemalla". Ainakin haluan etsiä ja tarjota hänelle vaihtoehtoja. Sitä en vain tiedä miten paljon Suomesta löytyy riittävän ammattitaitoisia terapeutteja.

"Terapeuttieni mielestä minunlaiselle tunne-elämän invaliidille ei oikein löydy parannuskeinoa. Lapsuus on jättänyt syviä haavoja sieluun ja niitten kanssa on vain opittava elämään."

Hmm. minä aina ärsyynnyn kun joku nostaa jonkun ongelman edessä kädet pystyyn. Tottahan se on että niitten haavojen kanssa on opittava elämään, mutta olen varma että niitä haavoja voidaan kuitenkin vielä aika tavalla lääkitä. Myönnän, että oma lapsuuteni oli ihan onnellinen, joten en voi puhua kokemuksesta. Mutta minulla on vankkumaton usko siihen että ihminen tuskin löytää tämän maailman rajoja vaikka saattaakin erehtyä joskus niin luulemaan. Tarvitaan siis vain riittävästi mielikuvitusta uusien vaihtoehtojen näkemiseen!(Vinkiksi sille terapeutillekin). Siis jatka sitkeästi etsintää!
Se on totta että epävarman ja hermostuneen ihmisen seurassa ei ole ehkä ihan helppo olla, varsinkaan kun ei tiedä mistä käytös johtuu. Siis:
-Olisi tärkeää että sinulla olisi ystäviä jotka tietävät mistä epävarmuutesi johtuu, eivätkä kiinnittäsi siihen sen suurempaa huomiota. Siinä mielessä on kyllä tosi surullista että välinne sukulaisiin ovat poikki. Mutta ehkäpä sieltä suunnalta ei välttämättä sitten ketään ystävyyden arvoista löytyisikään???
-kannattaako sellaisten ihmisten kanssa seurustella, jotka käyttävät sinua hyväkseen?! Eiväthän todelliset ystävät halua toiselle mitään pahaa? (Tämän olen sanonut myös miehelleni...)

Siis mistä saada niitä todellisia ystäviä, niin, sehän on se ydinkysymys. Yksi tekijä on varmasti aika. Et suinkaan vaikuta mitenkään tyhmältä kaverilta eli etköhän opi pikkuhiljaa niitä sosiaalisia koodeja. Voihan sitä opetella uutta kieltä ja kulttuuriakin, vai mitä? Opetella myös luottamaan toisiin ihmisiin ja ympäristöön, ajan kanssa. Uskaltautua sitkeästi kanssakäymiseen ihmisten kanssa ja antaa itselleen myös lupa epäonnistua. Opetella näkemään mustan ja valkoisen lisäksi harmaan eri sävyt, ja ehkä jopa väritkin. (Hm. en tiedä saatko tuosta lauseesta mitään irti, kun en ole itsekään varma mitä tarkoitan.)
Pah, nyt tämä alkaa kuulostaa "saarnalta", mutta tällaisia ajatuksia nyt vain tuli mieleen, tässä koneen ääressä pohdiskellen.

Toivottavasti joku muukin uskaltautuu sinulle vastaamaan, tarkoitukseni ei ole suinkaan "vallata areenaa".

Sinulle uskoa ja toivoa elämään toivoo Solina