Mitä minä teen?

Mitä minä teen?

Käyttäjä V/! aloittanut aikaan 13.12.2023 klo 23:01 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä V/! kirjoittanut 13.12.2023 klo 23:01

Moikka!

Olen ollut mieheni kanssa yhdessä pian 5 vuotta. Olen toiminut häntä kohtaan kännipäissäni väärin ja hän tietää sen. Sänkyyn asti en ikinä ole toisen miehen kanssa mennyt, mutta silti rikkonut parisuhteen rajoja. Mieheni on antanut kaiken anteeksi. Oloni on aivan kauhea, kai syystäkin. Olen koko ajan ahdistunut, stressaantunut ja päässäni pyörii koko ajan samat ajatukset. Tätä oloa on kestänyt jo vuoden. Olen käynyt puhumassa asiasta ulkopuolisen kanssa, mutta se ei auta. Minulla on tilanteesta ja sen pitkästä kestosta todella turta olo. En tunne enää mitään, en edes rakkautta, ja se pelottaa minua. Ennen olin niin tunteikas ihminen, mutta nyt mikään ei tunnu miltään. Tällä hetkellä oloni on niin kamala, että olen jo jonkin aikaa miettinyt, ansaitsenko enää miestäni. Minä tiedän syvällä sisimmässä, että rakastan miestäni todella, ei se tunne noin vain katoa. En myöskään voisi kuvitella elämää ilman häntä. Hänen lähellään minulla on myös tunne, että olen siinä missä pitääkin.

Mitä minä teen, että voisin olla taas onnellinen ja oma itseni? Miten pääsen ahdistavista ajatuksista eroon? Miten pystyn unohtamaan omat törttöilyt ja antamaan itselleni anteeksi?