Mitä me petetyt pelkäämme?

Mitä me petetyt pelkäämme?

Käyttäjä Mies vailla historiaa… aloittanut aikaan 30.06.2020 klo 19:29 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Mies vailla historiaa... kirjoittanut 30.06.2020 klo 19:29

Olen yksi niistä joka sai karkealla tavalla kohdata pettämisen. Sen kun ihminen johon on luottanut kuin kallioon pettää luottamuksen, rikkoo hiljaisen sopimuksen. Särkee sydämen. Tuhoaa itsetunnon. 

Tämän jälkeen tunteet on ollut pettymys, viha, katkeruus, rakkaus, pelko ja sitten kun pääsee kierroksen loppuun, niin voi aloittaa jostain kohdin uudestaan. Valtava määrä tunteita ja hyvin erilaisilla voimilla. Sitten kun pahin alkaa olemaan ohi, niin jäljelle jää mustasukkaisuus. Pelko tulevasta. Mutta mitä me pelkäämme? 

Sitä että se tapahtuu uudestaan, kuolimmeko ensimmäiseen kertaan? Meidän luottamus petetään jälleen, voimmeko  vastata kuin omista teoista? Jäämme yksin, voimmeko jäädä yksin omillakin teoilla? Voiko toisella olla mukavaa kun meihin sattuu? Toinen ei kadu tai kärsi tarpeeksi, sekö auttaa meitä? Paljon on kysymyksiä ja tunteita?

Itse ajoin oman parisuhteen täysin kielekkeelle, koska tunsin valtavaa mustasukkaisuutta. Näin pelkoja joka paikassa. Jokainen vaimon saama viesti aiheutti tunteen. Halusin rajoittaa menemisiä tai ihmisiä jota tapaa. Halusin kontrolloida. Halusin olla hallita ihmistä. Sitä kautta koittaa tuntea, että tilanne on hallinnassa.

Voiko ihmistä oikeasti kontrolloida, mitä me sillä saavutetaan? Jos ihminen haluaa pettää uudestaan, niin se varmasti pystyy siihen vaikka kuinka kyttäisimme keneltä tulee viestit ja missä illalla liikkuu. Tuhoamme oman elämämme täyttämällä sen omilla peloilla. Sillä että petetään uudestaan, sillä että meidät hylätään, sillä että selän takana tapahtuu jotain mitä emme tiedä. Paljon pelkoja joista suurin osa on täysin turhia. 

Meidän ego haluaa suojella meitä siltä, että meihin ei sattuisi lisää mutta jos annamme sille vallan, niin se ajaa meidät sellaiseen kierteeseen jossa kyseenalaistamme kumppania vaikka aihetta ei olisi. Joku oppii ensimmäisestä kerrasta, toinen toisesta ja joku ei koskaan. Mutta me pystymme omalla toiminnalla ja peloilla tuhoamaan sen vähäisenkin parisuhteen mitä on jäljellä jos vain kuuntelemme niitä pelkoja mitä ego meitä haluaa suojella emmekä pysty luottamaan kumppaniin. Jos reilusti vain heittäytyisi suhteeseen ja ajattelisi aina kun pelot tulee esiin, että ”ego perkelehän se siellä vain huutelee, ei haittaa” ja nauttisi elämästä ja itkisi sitten jos jotain tapahtuu. Sitten vasta, ei etukäteen. Oon puoli vuotta pelännyt, nyt en enään jaksa. En pysty vaikuttamaan kuin omiin tekemisiin. Vain minä voin tehdä itseni onnelliseksi, en voi työntää toiselle sitä vastuuta. Kukaan ei voi pyytää petetyltä niin paljon anteeksi että anteeksianto syntyisi siitä, vaan kyllä petetyn pitää jossain vaiheessa vain luovuttaa. Antaa anteeksi tai sitten lopettaa suhde. Ei näiden pelkojen kanssa voi elää. Mä ovat parisuhteen syöpä, se joka kalvaa loputkin siitä parisuhteesta mikä on menossa. Tai pahimmilla tarttuu uuteen parisuhteeseen jos edellinen loppuu. 

Olen varma että kumppanin on vaikeampi pettää sellaista joka antaa luottamuksen uudestaan ja heittäytyy suhteeseen kuin sitä joka on sairaan mustasukkainen, koska silloin voi ajatella ”mitä sitten vaikka pettäisin, koska toinen ajattelee kuitenkin niin, mitä minä siinä menetän”

Minä jäin egoni vangiksi. Se sai minusta otteen. Se hallitsi minua täysin. Löysin uusia pelkoja joka puolelta. Pystyin ruokkimaan niitä kaikella mahdollisella. Jopa sellaisella jolle oli luonnollinen selitys. Kaivoin syvän poteron ja menin sinne piiloon. Kasasin kaiken paskan päälle ja kärsin siellä syvyydessä yskin. Huusin vain minuun sattuu, minusta tuntuu pahalta, minä kärsin tässä, minä, minä, minä tai sitten sinä et ymmärrä, sinä teit tämän, sinun vikasi, sinä, sinä, sinä. Luulin että minulla oli siihen oikeus. Luulin että se puhdistaa ilman. Saa vastapuolen kärsimyksen kautta jonkinlaisen hyvityksen. Näin ainakin siellä poterossa ajattelin. Miten voin olla niin tyhmä?

Tähän tunteeseen heräsin siinä vaiheessa kun sanoin vaimolle, että minä haluan erota. Koska olin niin sokea oman pahan oloni kanssa. Toivon suuresti, että en tuhonnut kaikkea mitä oli jäljellä. Sillä vaikka vaimo petti, niin ei minulla ole oikeutta hallita tai kahlita. Minulla on oikeus valita luotanko vai en? Se päätös minun on tehtävä. Minä valitsen ensimmäisen. Haluan oppia kohtaamaan pelkoni sellaisena kun ne tulevat. Oppia sen, että ne on vain minun mieleni tuomia tunteita. Jos jonain päivänä jotain tapahtuu, niin sitten tapahtuu. Itketään sitten. Nyt nautitaan siitä ajasta kun ei ole syytä itkeä. 

Sinä joka elät mustasukkaisuuden kanssa, niin kerro minulle mitä sinä pelkäät?