Hei easyliving! 🙂🌻

Ei ihme, että olet väsynyt, masentuneen ihmisen kanssa eläminen on todella raskasta! Tiedän tämän omasta kokemuksestani, sillä isäni on maanisdepressiivisesti masentunut, tosin myös alkoholisti. Hänen kanssaan samassa talossa eläminen oli todella kuluttavaa ja epävakaata, enkä ole täysin päässyt kaiken yli vieläkään. Myös meillä on äiti aina hoitanut (ja hoitaa edelleen) kaikki kotihommat ja lapset omien töidensä lisäksi. Isäni ei ole enää edes työelämässä huonon kuntonsa vuoksi, muttei silti tee kotona yhtään mitään. Sen sijaan ollessani lapsi hänen raskas työnsä (oma yritys) toimi selityksenä melkein kaikelle.

Surullista, että sinä ja lapsesi joudutte elämään tuollaista elämää. Minusta ei ole todellakaan oikein, että hoidat yksin kodin ja lapset, kun taas miehesi aiheuttaa heissä lähinnä mielipahaa. Kuulostaa niin tutulta ja pelkäänkin, että tuo saattaa jättää jälkensä myös lapsiin itseensä. Ei kannata liiaksi odottaa tilanteen pahenemista, esimerkiksi tuon väkivallan uhan suhteen. Isäni ei ole koskaan ollut mitenkään väkivaltainen ihminen, mutta on silti lyönyt äitiäni ja veljeäni, kerran minuakin. Jos huomaat miehesi käytöksessä merkkejä vaarasta, saattaa se joskus toteutua.

Tilanteenne on siitä vaikea, ettei lähipiirinne ehkä tajua sitä. Jos esimerkiksi ottaisit eron, he eivät ehkä ymmärtäisi ratkaisuasi. En muutenkaan näe, että ero olisi tuossa tilanteessa vielä lainkaan ainut ratkaisu, mutta jotenkin tilanne pitäisi saada muuttumaan. Omia voimia ei kannata kokeilla äärirajoille, sillä jaksamisesi on sinulle ja lapsillesi ensiarvoisen tärkeää. Olisiko sinulla mahdollisuutta ottaa tilanteeseen jotenkin etäisyyttä ja lähteä vaikka lasten kanssa johonkin matkalle tai vierailulle? Entä onko sinulla ketään, kelle pystyt reaalielämässä kertomaan tilanteestasi?

Tarvitset tukea ja voimia, joten lähettelen niitä sinulle virtuaalisesti! 🙂👍

Hei Mallow🙂🌻
kiitos virtuaalituestasi!helpottaa kummasti kun tiedostaa että joku voi välittää ja hiukkasen ymmärtääkin minua!
on taas ollut niin hektistä tämä elo etten ole kerennyt täällä käymään. Oli ihanaa että olit vastannut. meillä on ollut nyt ns. hyvä kausi taas menossa enkä tiedä onko tämä tyyntä myrskyn edellä vaiko josko tämä nyt olisikin pysyvää.. no en jaksa siihen vielä uskoa vaikka tuppaan ikuinen optimisti olemaankin. Kyselit että onko ns. irtiotot mahdollisia. Kyllä on ja teenkin niitä jatkuvasti. Ja varmaan se onkin syy miksi olen tännekin asti jaksanut mutta se ei enää riitä. olen tullt siihen tilanteeseen että nyt on pakko jotain radikaalia tapahduttava jotta jaksan jatkaa yhteistä matkaa. olen käynyt miettimaaän että tässäkö tämä nyt on olisiko kuitenkin jotenkin muuten tai jonkun muun kanssa parempaa??
En tiedä kun kuitenkin ajattelen että luovuttaa ei halua mutta entä jos elämä voisikin olla helpompaa?
Tosiaan olen sitä terapiaa ja hoitoa nyt toitottanut miehelleni ja pari ystäväämmekin on uskaltautunut siitä hänelle puhumaan ja alkuun olikin niin että hän oli sitä mieltä että mennään mutta kun otan asian puheeksi niin sitten tulee stoppi ja se on kuulema rahojen haaskausta sellaset terapiat ja kyllä tämä kotikostein tulee kuntoon.. että näin! Ja todella hän tarvitsee jonkinsortin hoitoa. myös itse olen todella valmis menemään juttelemaan ja minusta on jo ihana jutella tännekin.
Muutamat ystäväni tosiaan on sanonut että tällä menolla ei kauaa mene kun eroamme mutta niinkun sanoit ihmiset ei ehkä ymmärtäisi jos eroaisimme.Ja näinhän se onkin koska ulospäin olemme ihanne pariskunta oilla on kaikki hyvin ja etenkin mieheni on se ihana mies minä olen se tempperamenttinen vaimo joka saa kaiken.. Lähimmät ystäväni jotaka todella tietää missä mennään, ovat oikeasti huolissaan minun jaksamisesta. minulla Luojan kiitos on ystäviä ja puhun paljon heidän kanssa. Siinä mielessä siis tuntuu hassulle kirjotella tänne ja valittaa mutta kun on niin solmussa kuitenkin omien ajatusten kanssa ettei tiedä miten päin olisi😮
Mainitsit myös sen ettätälläinen voi jättää jälkensä lapsiin ja sitä oikestaan pelkäänkin tosi paljon.
miten sinä olet pärjännyt?
Kai tännekin hakeuduin kun alan olla niin puhki. Minun terapiani on tähän saakka ollut eteenpäin meneminen ja uusien projektien aloittaminen, eli toisinsanoen koko ajan on oltava kiireinen ja tehdä jotain.. kertoo varmaan osaltaan sen että ehkä ei uskalla vaan olla.. en tiedä..
Kuitenkin virtuaaliystäväni kaunista syksyä ja ollaan kuulolla.
Lämpimin ajatuksin, easy living🙂🌻

Moikka easyliving 🙂 Mä en oo tänne uskaltanut aikaisemmin kirjoittaa. Lähinnä oon kirjoitellut tonne tukihenkilölle joka on ollut tosi mukavaa ja antoisaa. Meidän perheessä eletään kyllä vähän erilaisessa asetelmassa siinä mielessä että minä, äiti, sairastan kaksisuuntaista ja oon sen kanssa vielä vähän eksyksissä.

Mutta mun oma masennus alkoi siitä kun mieheni on tai oli niin kovin ailahtelevainen ja vaikea persoona. Ei yhtään sosiaalinen vaan kantaa jotain omia mörköjä sisällään. Hän on kyllä kaynyt jonkinlaisen terapian mutta mun mielestä tilanne vain paheentui. Täällä oltiin lasten kanssa, jotka silloin tosi pieniä, niin ihan kusi sukassa ja mietin että mistä seuraavaksi hermostuu ja mitä tapahtuu.

Minä masennuin vaikeasti. Pääsin aika nopeasti psykiatrian polille ja sitä kautta hoitoon. Se jo helpotti kun sai itse apua. Me yritettinn käydä perheneuvolassa (ilmaista) mutta mieheni ei innostunut siitä. Si saatiin aika perheneuvottelukeskukseen, siellä ihan hyvälle tyypille, mutta mieheni ei kestänyt sitäkään (ilmaista). Ja siihen se sitten tössäsi.

Meillä lapset oireilee. Nuorempi tosi pahasti ja sille oon hakemassa apua samlla kun yritän päästä sinuiksi tän kaksisuuntaisen kanssa. Välillä tuntuu tois vaikealta mutta kyllä niitä ilon sirpaleitakin joukkoon mahtuu ja yritän niillä kelluttaa itteäni pinnalla.

Niin mietin sitä että voihan yrittää hakea apua ensin itsellesi ja sitä kautta saada miehesi mukaan. Mulla se ei onnistunut mutta mulla onkin aivan epäsosiaalista ainesta toi siippa. Ja lähde hakeen sitä apua vaikka perheneuvolasta ihan siltä pohjalta että oot huolissasi omasta jaksamisesta tai lasten voinnista. Tai terveyskeskuksesta. Jos vaan kykenet siihen. Perheneuvolaan ne ainakin haluaa molemmat vanhemmat mukaan ja mulla on ainakin vaan hyvää sanottavaa yhteistyöstä sen tahon kaa. Meille alkaa ainakin nyt tuleen vähän isommalla kädellä apua🙂

Oikein paljon jaksuja sulle ja pidä huolta ittestäs. Se lienee kuitenkin kaikkein täerkeintä, äitinäkin olemisessa. 🙂