Mitä ajatella

Mitä ajatella

Käyttäjä Susannanna aloittanut aikaan 25.06.2020 klo 18:48 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Susannanna kirjoittanut 25.06.2020 klo 18:48

Olen tuntenut kumppanini vuodesta 2018 lähtien. Viime vuonna oltiin muutama kuukausi erossa ja palasimme yhteen tänä vuonna. Asumme saman katon alla ja meillä menee olosuhteisiin nähden hyvin.

Oon aiemmassa suhteessa tullut petetyksi ja sen jälkeen on ollut vaikea luottaa varsinkin miehiin. 

Eromme aikana tapailimme kumpikin muita ja tällä viikolla avokkini kertoi asian, joka hänen mieltään vaivaa. Kertoi minulle, että erossa ollessamme oli tutustunut romaninaiseen ja käynyt humalassa hänen luonaan. Nainen väittää odottavansa lasta miehelleni. Mies sanoo olleensa humalassa, eikä oo varma, voiko raskaus olla mahdollinen. Mitään todisteita raskaudesta ei oo, mutta pinnasänkyyn nainen on kyllä pyytänyt rahaa. 

Nyt mietin joka päivä asiaa, mitä jos se onkin totta ja tosiaan ajattelen paljon negatiivisesti. Ihan hirveä tilanne. Olispa tääki vaan joku hiton huono pila. Miten nämä ajatukset saisi muualle?

 

Käyttäjä M_M91 kirjoittanut 26.06.2020 klo 13:47

Ihan ensimmäiseksi tilanne kannattaa toki selvittää, onko asia siis totta ja onko lapsi nykyisen miehesi.. Eli konkreettisia "todisteita" raskaudesta ja isyydestä yms, koska voihan olla että murehdit aivan turhaan, jos mitään raskautta ei vaikka olekkaan tai lapsen isä olisikin joku ihan muu.

Mutta jos tilanne on totta, niin aika ikävältä kuulostaa. Ymmärrän täysin negatiiviset ajatukset asian suhteen. Mutta suosittelen ainakin puhumaan noista ajatuksistasi miehesi kanssa, ja pohtimaan yhdessä miten saisitte varmuuden tuolle asialle.

 

Käyttäjä Susannanna kirjoittanut 30.06.2020 klo 08:53

Nyt on nainen laittanut kuvia neuvolakortista. Lapsen on määrä syntyä elokuussa. Eli juttu voi olla tosi. Pirun huono tuuri vaan ollut, että yhdestä kerrasta tuli raskaaksi.

Edelleen toivon, että murehdin turhaan, mutta jotenkin pelkään, että juttu on totta. Nainen pyysi miestäni kahville ja katseleen vauvan vaatteita kaupoista.

Nainen oli neuvolassakin merkannut mieheni vauvan isäksi. Tuntuu vaan niin hirveältä, vaikka mies sanoo edelleen haluavansa jatkaa minun kanssa, vaikka lapsi olisikin hänen. Ja haluaa mun kanssa yhteisen lapsen. Silti pelkään menettäväni hänet. Omien lasteni isä jätti minut toisen naisen takia ja ehkä siitä muistuu mieleen surkea fiilis.

 

Käyttäjä kirjoittanut 30.06.2020 klo 14:34

Hei, kannattaa tehdä DNA-isyystestin. Tehkää se ehdottomasti mielirauhanne vuoksi. Silloin varmistuu onko isyysasia totta vai huijaus saada rahaa ja vaatteita avomieheltäsi.

Käyttäjä Susannanna kirjoittanut 30.06.2020 klo 16:54

Ilmeisesti sen testin voi tehdä vasta kun lapsi on syntynyt. Voihan se juttu olla tottakin, mutta sen kanssa on vaan opittava elämään.

Mitään rahoja mies ei aio antaa, ennen kuin isyys on selvitetty. Raskaana kuitenkin luultavasti on, kun on laittanut kuvan äitiyskortistakin.

Käyttäjä kirjoittanut 01.07.2020 klo 19:20

Hei, kannattais selvittää ettei ole juoni miehesi pään menoksi. Tunteeko hän tämän naisen jostain entuudestaan? Jos.mennyt muisti, oliko miehen lompakko/puhelin eli henkilötiedot tallessa juovuksista herättyä vai mistä nainen tiesi nimen esim.ym.tietoja jos.tiesi? Jos vain kertalaakista kyse?

Tuliko hän heikolla hetkellä hyväksikäytetyksi? Jos nainen oli valinnut ennalta miehesi saadakseen  ilmeisesti odottamalle lapselleen isän/elatusmaksujen maksajan?

Käyttäjä Susannanna kirjoittanut 02.07.2020 klo 09:56

Mies oli näjnyt naista muutamia kertoja ja kerran kännissä ollut kuulemma jotain juttua. Ollut siis kaveri sen naisen kans.

Mutta mielestäni on erikoista, että esim. ultra kuvia ei voi lähettää. Uhkaa, että oikeudesta otetaan sitte yhteyttä. Ja se nuori nainen suuttui, kun mies ei usko olevansa isä ennen ku saa varmuuden.

On jotenkin niin keksityn kuuloisia kaikki jjutut.. Kokovartalokuva ei voi ottaa kun ei oo peiliä ja kun mies laittoi viestin, miten meni ultrassa, niin laittoi kuvan sairaalan käytävästä.

Ja siis koko juttu oli alkanut siitä kun mieheni oli krapulassa herännyt kotoa ja kysynyt siltä naiselta, että eihän vaan tullut sen  sisään. Nainen oli sanonut että joo, etkö muista.

Ite kyllä vähän epäilen, koska ensinnäkin seksin harrastaminen humalassa ei oo miehelleni ihan yksinkertaista.

Mutta oikeudestapa ottaa yhteyttä, jos niikseen tulee.

Naisella on kuuleman mukaan ukkoja joka sormelle.