Ei enää!

Vaikka haluaisit antaa "mahdollisuuden" tee se kuitenkin omalta maaperältäsi. Muuta ja kerro, että hän saa tehdä parannuksensa mutta et uskalla jäädä sitä odottamaan siihen. Motivoinniksi voit toki sanoa että asiaa voidaan ajatella sitten KUN hän on parannuksensa tehnyt ja JOS sinulla on vielä sitten tunteita häntä kohtaan.

Minun vinkkelisteäni ajatellen, jos nyt annat periksi hän voittaa ja huomaa ettet tarkoita sanomaasi, eli hän voi jatkaa kuten ennenkin. Usein ihmiset eivät ole suoranaisesti laskelmoivia ja suunnittele, mutta tunne siitä että on niskan päällä ja että olet manipuloitavissa aiheuttaa sen, ettei motivaatio uudistukseen riitä - saahan hän sinut muutenkin. Muutos vaatii usein sen ettei ole mitään muuta keinoa " muutoksen tekeminen alkaa siitä kun muuttumattomuus tulee liian kivuliaaksi kestää".

Toivotan sitkeyttä, itsekunnioitusta ja rohkeutta!🙂👍

Joskus vain pieni välimatka tekee hyvää parisuhteelle. Siinä molemmat pääsee oikesti puimaan omia asioita ja pääsee elämään itsenäisesti, mahdollisesti kokeilemaankin sitä yksinelämistä miltä se tuntuu.

Itse olen tunteikas ihminen ja mennyt aina tunteideni mukana ja olen kyllä oppinut että aina ei hyvin ole käynyt pitkällä tähtäimellä. Kyllä pieni järjen ääni on tärkeä soimahdus jos sen kuulee.

Sinun tapauksessasi lähtisin kyllä livettiin ja vikkelään. Ajattelisin asunnon vaihtoa pikemminkin "lomana". Niin kuin kerroitkin, että miehesi käytös ei ole ensimmäinen ja vaikka olette siitä puhuneet ja monesti sopineet että tapahtuma ollut viimeinen niin toisin aina on käynyt. Sinun läsnäolosi ei auta sinua yhtään, sinähän olet vaarassa koko ajan ja miehesi ei ymmärrä väärää käytöstään koska pysyt hänen rinnallaan. Pieni etäisyys ja muutto toiseen asuntoon tekisi hyvää sinulle ja miehesikin voisi hoidattaa itsensä kuntoon ammattiauttajan kanssa. Terapia toimisi ehkä hänelle paremmin ilman sinua koska hän pääsisi kotiin todella miettimään asioita ilman häiriötekijöitä.

Toivon sinulle todella voimia ja toivon että teet oikeat päätökset. Nyt sinun täytyy vain miettiä itseäsi. Onko hän sinun arvoisesi? Oletko valmis elämään pelossa mitä miehesi seuraavaksi keksii? Annatko toisen polkea ja ruhdella sinua maahan koko ajan? Arvosta itseäsi, voimia.

Lähteminen on ehdottomasti paras ratkaisu.
Sinä et ole enää velvollinen antamaan, vielä uutta mahdollisuutta, olet sen joka kerta antanut, aina uudestaan.
Muutat ja sanot miehelle, että katsotaan sitten kun hän on käynyt terapiat ja todella muuttunut, niin paljon, että voitko sinä luottaa hänen sanaansa, ettei ikimaailmassa sinua pahoinpitele...johon minä en usko.
Luvatahhan voi, voi luoja!, vaikka kuinka kauniisti ja toinen voi uskoa mielikseen uskoa, mutta pitääkö nämä hätäpäissä tehdyt lupaukset, minun kokemukseni mukaan noin kaksi kuukautta, on maksimi, kun taas repeää ja kahta pahempana.
Oletko muuten käynyt näyttämässä mahdollisia vammojasi lääkärille? Vastasen varalle, olisi hyvä, ettei sinua teilata valehtelijaksi. "minäkö lyönyt, en ikinä???"
Muuta omaan asuntoon ja älä missään tapauksessa anna miehelle avainta, sillä ihan varmasti hän on luoksesi tunkemassa, jossain vaiheessa kuitenkin, kun laskuhumala iskee ja nyrkit syyhyää.

Juu ehdottomasti muutat pois ja jos et saa olla rauhassa haet lähestymiskieltoa. Tuollaiset puheet eivät ole ihan normaalin ihmisen puheita. Asioita ei nyt vaan voi ajatella tunteella vaan järki on otettava käteen. Itse olen tunneihminen aina ollut mutta ajanoloon muuttunut, väkivaltaisen (kohdallani väkivalta oli lähinnä henkistä, mutta siinäkin on ihan omiks tarpeiksi ollut) ihmisen kanssa tunteilu ei auta vaikka olisi kuinka rakastanut/rakastunut. Muuttovaiheessa tunteet nousee pintaan ja vanhat hyvät ajat varsinkin. Kovista itsesi ja toimi! En näe mitään muita vaihtoehtoja tilanteessasi! Kaikkea hyvää elämääsi 🙂!

Kiitos teille vastauksista. Tämä on todella vaikeaa, kun mies puhuu kuin puuropata kuinka rakastaa ja haluaa muuttua, ettei avioliitto kariutuisi. Mukana on myös omia ja yhteisiä lapsia, joten lähteminen pitäisi siksi saada sujumaan "mahdollisimman sopuisasti". Olen lukenut noita viestiketjuja ja minulla on noussut suoranainen viha itseäni ja ajatuksiani kohtaan. Miksi naisen pitää olla niin itseään alentava ja tyhmä, että sietää vuosikaudet suhteessa, jossa ns.rakkaus on puhtaasti vallan käyttöä ja suoranaista kiristystä?

Olen menettänyt kaikki ystäväni (fyysisesti), koska en ole kehdannut kutsua heitä kylään mieheni takia. Hänellä kun on myös se taito hallussa, että flirttailee jopa akkansa parhaalle ystävälle. Muita naisia on ollut ja tulee varmasti aina olemaan vaikka hän sen kieltääkin. Minun puhelintani kuitenkin tutkitaan, ajankäyttöäni seurataan ja nettisivustot käydään syynäämässä.

Silti hän on nyt hakeutunut ammattiauttajalle (laittoi siitä sähköpostilla todisteen). Hän syyttää minua, etten usko hänen vilpittömään parannukseen ja avun hakemiseen. Hän haluaa säilyttää avioliiton ja lupaa sen muuttuvan minulle tosella hyväksi. Minä olen vain niin kylmä ja tunteeton.....asiat paranisivat heti ja paljon kun antaisin halauksen ja tuntisisn myötätuntoa hänen yrittämisestään. 😑❓

Olen luovuttanut... olen käynyt monta kertaa väestörekisterin sivuilla, mutta jokin estää minua täyttämästä muuttoilmoituksen.... pelko!

Hei,

Joutuvatko lapset todella katsomaan tuota menoa sivusta - ja sinä vielä epäröit?

Sinäpä sen sanoit, pelko on juuri se, mikä pitää naiset miehen luona.
Pelko, mitä tapahtuu jos lähden?
Mutta kaikki paha voi tapahtua myös jos jäät ja vielä varmemmin.
Sitä ei kokematon tiedä, millaista tuo elämä voi olla ja kuinka se vie kaikki voimat, elämän halun ja ilon, sitä elää vain päivästä toiseen.
Miksi sinun pitäis tässä tilanteessa uskoa, miehen muuttuvan, tuosta vaan simsalabim, eihän ole aikaisemminkaan tapahtunut, se ei todista vielä mitään, että hän on ajan tilannut.

Jasse; kyllä!!! Eihän ne sitä väkivaltaa ole nähneet, mutta elävät tätä helvettiä omalla tavallaan. Pienin aistii äidin pahan olon ja jaksamattomuuden. Mutta se miehen valta.....se on järkyttävän suuri.... Se on tehnyt minusta voimattoman, ja sen takia syvästi itseäni vihaavan ihmisen, joka edelleen kuuntelee, miten on pilaamassa kaikkien elämän lähdöllään. Syyllisyyden taakka on hirveä. Sitä vastaan yritän nyt kaikin voimin taistella. Mutta en pysty pelolleni mitään. Se tilanne, kun tuosta ovesta lähden...pääsenkö ulos hengissä??? Sekin on mahdollista, kun mies todellakin ymmärtää, että olen ihan oikeen oikeesti lähdössä.... ja hän ymmärtää sen vasta sitten kun olen laittamassa oven kiinni. Salaa lähteminen ei onnistu.😭

Älä sitten lähde salaa, vaan homma puoli sukua ja osa kylämiehiä, siihen lähtöön avuksi...ja poliisikin auttaa kyllä.
Pelottelu, syyllistäminen ja uhkailu on näiden ihmisten aseita ja heidän ei tarvitse edes fyysisesti tehdä mitään, kun ihminen on tarpeeski pitkälle peloteltu, niin pelkää jo omaa varjoaankin ja siihen he juuri pyrkivätkin.

Hei taasen,

Mitenkähän sinä saisit itsesi psyykattua siihen, kuinka elämä voisi olla aivan toista hyvinkin pian, saisit voimaa ottaa ratkaisevan askelen. Onko sinulla täällä tukinetissä oma tukihenkilö tai onko sinulla mahdollisuutta käydä/olla yhteydessä ammattiauttajiin?

Muistele millainen ihminen olit ennen tätä miehesi "koulutusta" - onko sitä ihmistä jossain vielä rippunen jäljellä?

Elämä voi muuttua, jos vain annat sille mahdollisuuden.

Ymmärrän pelkosi, minäkin pelkäsin, pelkäsin vielä useita vuosia muuton jälkeen. Mutta pelkoni oli turha. Ja ainahan voi lähestymiskiellon hakea, jos ei muuten saa olla rauhassa. Ei kukaan oven läpi pääse. Ja tosiaan tuo lähtemisen kanssa, etsi sellainen aika kun hän ei ole kotona vähään aikaan, mutta älä vihjaa siihen suuntaan vahingossakaan etukäteen. Olikos sinulla lapsia? Lapset luonnollisesti edeltä ja sinä perässä. Ota vain välttämätön mukaan. Loput voit hakea poliisin tms. kanssa. Voimia ja uskallusta sinulle🙂

jatkoa...
Minäkin mietin viisi pitkää vuotta, sitten seurakunnan työntekijän kannustuksesta sain irtseni revittyä irti, yksin en olisi varmaan päässyt tai lähtenyt. Tein surutyötä jo etukäteen, puhuin ja itkin, puhuin ja itkin tuon työntekijän kanssa... sitten vasta sain rohkeutta lähteä. Tiedän kokemuksesta että lähtö on ihan älyttömän vaikeeta kun tunteet pörrää laidasta laitaan. Mutta ethän mitään menetä jos lähdet, jos muutat mieltäsi, niin aina pääset takaisin. Saat ainakin etäisyyttä asioille ja tiedät pikkuhiljaa mikä ratkaisu on tilanteessasi paras mahdollinen. Puhu ihmeessä jonkun kanssa, sillä tavalla asiat selviää parhaiten ja itke jos itkettää. Voimia sinulle.

Täällä edelleen...nykyisessä asunnossa....kuuntelen sitä samaa tarinaa, kuinka kaikki muuttuu ja asunto pitää irtisanoa ja hakea sinne viedyt tavarat pois.
Ensi viikolla pitäisi aloittaa työt, mutta en taida jaksaa. Pitäisi varata aikaa lääkäriin, mutta häpeä on suuri...burn out siviilielämässä.

Nuorimmainen on alkanut potemaan ihmeellisiä mahakipuja ja minun syytäni sekin, kun en uskalla lähteä.
Katsoin eilen mieheni kanssa yhdessä Seitsemäs taivas ohjelman, jossa kerrottiin narsismista. Hän kysyi minulta, että samaistanko hänet siinä esitettyihin asioihin. Vastasin, että monet asiat olivat kuin meidän elämästä. Hän myönsi, että voi pitää paikkansa. Sitten alkoi tuttu tarina, kuinka kaikki muuttuu paremmaksi, jos vain jäisin. Muuten kaikki hajoaa.

Miten minä, kaikkien niin vahvana pitämä ihminen, voin olla näin aikaansaamaton. Tunteet miestä kohtaan ovat kuolleet. En halua läheisyyttä, halauksia, enkä jakaa yhteistä aviovuodetta (heh). Hän sitä lämpöä ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta sen sijaan rukoilee. Oksettaa ☹️

Pidä ihmeessä se asunto ja roudaa loputkin tavarasi sinne.
Onhan sinulla oltava paikka missä saat olla rauhassa ja turvassa ja
ajattele siellä asioitasi yksiksesi ja oikeiden ystäviesi kanssa. Hienoa että työsi alkavat, mutta ennen sitä muutat pois. Tietääkö ystäväsi osoittesi? Nyt otat järjen käteen ja
jätät tunteet sivuun. Eron yhteydessä tunteet seilaa laidasta laitaan ja
jostain kumman syystä ne positiiviset jutut tulevat mieleen vain ja
ainoastaan, mikä on tilanteessa tosi outoa, mutta sellaisia me vaan
ollaan. Mietitään liian pitkään lähtöä ja järkeillään jos millä, joskus vaan
se lähtö ei sit oo enää mahdollista kun ei oo voimia lähteä.... Älä siis pitkitä
enää, ajattele omaa rauhaa ihan oikeasti ☺️❤️

Heippa Ero_kesäk_2006
Joo olet oikeassa lasten kasvatuksessa ja pääsääntöisesti se menee noin
Lapset todellakin arvostavat ihan pikku juttuja ja yksinkertaista tekemistä
ja välittämistä kuin myös kaveripiirillä on iso merkitys kuin myös vähän onnella ja tuurillakin
Myös kun lapsi aikuistuu ja monesti on asioista epävarma mut hiljakseen
opastaa, neuvoa, tukea jne lasta niin ihan hyviä kansalaisia pitäs kasvaa
Kotiolot kyllä ratkaisee lapsen kehitykselle paljon.
Kyllä minun mielestä voi ihmistä vihata eikä tarvitse antaa anteeksi varsinkin jos ihminen
on toiselle tehnyt harmia vuosia / vuosikymmeniä.
mutta elämään ei saa katkeroitua se syö voimia ja ihmistä.
Onkos sinulla mitään kevät / kesä suunnitelmia???
Elämästä kannattaa nauttia aina pitäisi olla suunnitelmia, haaveita, unelmia ja vaikka
ei kaikki toteudukkaan niin se piristää elämää sillä onni loppujen lopuksi
koostuu ihan pikkuasioista.
Kaunista kevättä sinulle