Uutena jäsenenä haluan minäkin avata keskustelun oman elämäni kertomuksella.
Olen joutunut puolisoni pahoinpitelemäksi useita kertoja yhteisen 10 vuoden taipaleen aikana. Olen joka kerta keksinyt hyvän selityksen hänen käytökselleen ja antanut anteeksi. Olemme myös sopineet, että seuraavaa kertaa ei tule. Sitten tilanne kärjistyi ja hankin salaa asunnon (omistussellaisen). Se meni vesivahingon myötä (en ennättänyt edes muuttaa). Taistelimme yhdessä sen asuntokaupan kumoon, koska tässä vaiheessa jouduin tietysti tunnustamaan tekemiseni.
Tuon jälkeen kävimme mielestäni todella rakentavan ja syvällisen keskustelun meidän suhteestamme ja uskoin, että nyt kaikki muuttuu paremmaksi…. puoli vuotta myöhemmin minulla oli puukko kurkulla hänen hermostuttuaan. On tullut imurin varresta, nyrkistä jne. Viimeisin pahoinpitely tapahtui pari kuukautta sitten, kun mies oli ollut ravintolassa ja krapulassa hän sitten suivaantui, kun ilmoitin hänellä olevan fritsuja kaulassa. Hän löi nyrkillä, nakkasi vesipullolla ja kun lähdin autolla pakoon, hän soitti minulle perään ja kysyi, olisiko kiva kuolla siten, että hän polttaa minun kasvoni…
Nyt olen hankkinut vuokra-asunnon, jonne olen pikkuhiljaa kantanut tavaroita. Nyt mies tietää sen, mutta edelleen olen täällä saman katon alla kuuntelemassa, kuinka hän nyt on saanut silmänsä avattua. Hän on luvannut hakea ammattiapua väkivaltaisuuteen ja vannoo rakastavansa. Hän vannoo että nyt kaikki muuttuu, eikä halua että perhe hajoaa. Hän anelee minua irtisanomaan asunnon. Hän itkee ja rukoilee jäämään.
Mitä siis minun tilassani tekisit? Järki sanoo toista, tunteet toista. Olenko minä vielä velvollinen antamaan mahdollisuuden? Pelottaa lähteä, mutta pelottaa myös jäädä.
Olen muuttunut kylmäksi, väsyneeksi ja tahdottomaksi. En jaksa ehdä ratkaisevia siirtoja. Haluaisin jostain tukea ajatuksilleni ja tuntemuksilleni, vaikka tiedän kyllä, että lähteminen on ehdottomasti paras ratkaisu. Mutta mistä voimaa, kun kaikki on käytetty?
Hei sinä, volvomies ja kaikki täällä 🙂!
Niin, otsikko on mistä voimaa? Välistä kun innostuu oikein, ei muista mikä on aihe,
ja tarinat vaeltaa laidasta laitaan 🙂))!
En ole ekspertti neuvomaan mistä voimaa ammennetaan, mutta omalla kohdallani nuo tapaamani ihmiset eron jälkeen (ja vanhat tietty mukaanlukien), joita joskus pompsahtaa kun sitä vähiten odotat, puun takaa ...., toiseksi harrasteet vievät ajatukset arjesta, esim. opiskelu tekee hyvää, oli se mitä tahansa. Pääasia kaikessa on se, että pitää muistaa lähteä vaikka kävelemään ulos, sekin selventää päätä kummasti jos ajatukset harhailee... Kun haluan puhua ikävistä asioista ihmisille, mietin tarkkaan, kenelle puhun. Toivon, että meillä kaikilla on joku lähipiirissä jonne kertoa pahasta olosta ja saada siten voimaa. Ja täällähän on tämä OMA KANAVA, josta
saa kaiketi vastauksenkin kun jaksaa odottaa (kohdassa LINKO), olenkohan oikeassa?
Kriisikeskukseen voi varata ajan tai diakonille.
Heititpä pahan, volvomies, kesää en ole pahemmin miettinyt vielä. Perheellisellä jo viikko pari on pitkä aika suunnitella elämää eteenpäin eikä omia tarpeita tuu mietittyä 🙂! Olen äiti, joka nauttii kun lapsilla on tekemistä ja kivaa, välistä muistan myös omia vanhempiani ja auttelen minkä voin. Ajattelen aina että minunkin aikani tulee joskus, kun saan ensin hoidettua porukan taipaleelle. Mikäs kiire tässä valmiissa maailmassa? 🌻🙂🌻 .
Teille kaikille, jotka vielä räpiköitte epävarmassa tilanteessa, tehkää rohkea ratkaisu ja lähtekää omillenne. Jos pelkäätte rahan niukkuutta, niin voin kokemuksesta sanoa, että aina sitä jotenkin selviää, raha ei ole pääasia elämässä mutta oma rauha sen sijaan on, sitä en enää antaisi pois kun olen sen kerran saavuttanut.
Jaksamista ja hyviä ratkaisuja meille kaikille 🙂!
Olen menossa tänään lääkärin vastaanotolle. Minä, vahva ja vastuuntuntoinen hoitaja.... joudun nyt tunnustamaan, ettei minusta ole töihin. Työterveyshoitaja varasi ajan myös psykologille, joten terapiat käyntiin pään selventämiseksi. Ahdistus on valtava. Soitin kriisikeskukseen (tth:n kehoituksesta). Sieltä vastasi opiskelija, ettei ole mitään järkeä ottaa sinne aikaa, kun kerran toukokuussa psykologille pääsen. Ei kysynyt sanallakaan, miten voin.... olisin vastannut, että helpommalla pääsis, kun päivänsä päättäis....niinkuin sanoin tth:lle. Nyt täytyy lähteä samat asiat kertomaan lääkärille... on tämä niin nöyryyttävää....paljon nöyryyttävämpää kuin miehen harrastama väkivalta....
Kevättä pukkaa, mutta mieli on syväjäässä
☹️
pseudo2 kirjoitti 8.4.2011 10:29
Olen menossa tänään lääkärin vastaanotolle. Minä, vahva ja vastuuntuntoinen hoitaja.... joudun nyt tunnustamaan, ettei minusta ole töihin. Työterveyshoitaja varasi ajan myös psykologille, joten terapiat käyntiin pään selventämiseksi. Ahdistus on valtava. Soitin kriisikeskukseen (tth:n kehoituksesta). Sieltä vastasi opiskelija, ettei ole mitään järkeä ottaa sinne aikaa, kun kerran toukokuussa psykologille pääsen. Ei kysynyt sanallakaan, miten voin.... olisin vastannut, että helpommalla pääsis, kun päivänsä päättäis....niinkuin sanoin tth:lle. Nyt täytyy lähteä samat asiat kertomaan lääkärille... on tämä niin nöyryyttävää....paljon nöyryyttävämpää kuin miehen harrastama väkivalta....
Kevättä pukkaa, mutta mieli on syväjäässä
☹️
Nöyryytys on kuitenkin pieni hinta siihen, että väkivalta lakkaa, miten muuttosi edistyy, toivottavsti edistyy, sillä seuraava väkivaltatilanne voi tulla koska vain.
En käsitä miestä joka lyö naista tahi lasta, en ymmärrä, minusta ei siihen olisi.
Voimia sinulle.
Heippa
Voi itku kun luin rivien välistä sinun tuskan / pahanolon.
Mutta minä kyllä jaksan kyllä kuunnella, neuvoa, tukea jne vaikkakin näin
netinvälityksellä.
Mutta hyvä kun olet menossa ammattiauttajan luokse sillä varmasti saat avun
ja se ei ole heikko ihminen joka hakee apua heikolla hetkellä vaan sellainen
ihminen on vahva ja jokaisella meillä ihmisillä on heikkoja hetkijä.
joo on opiskelija vähän hassusti kun on sanonut on sanonut että et tarvii aikaa
kun on toukokuussa aika psykolookille mutta toukokuulle on pitkä aika oottaa
kun tarvii apua.
Mutta muista että ikinä me ei mietitä mitään kuolemaa / itsetuhoajatuksia se ei ole
mikään ratkaisu vaan aina asiat järjestyy ja elämä järjestyy nut vaan kun sinulla
on heikko hetki elämässä niin et saa jäädä ongelmien kanssa yksin vaan sinua
pitää auttaa vaikeuksien yli ja taas elämä järjestyy.
Ymmärsinkö sinun kirjoituksesta että sinä olet joutunut kokemaan perheväkivaltaa???
Mutta minäpä kysyn sinulta kuinka sinä olet jaksanut????
Kyllä elämä järjestyy ja kirjoita miten olet jaksanut??
Kaunista kevättä sinulle
Hei pseudo! Nyt vain alat kokoamaan itseä, terveys on tärkeintä, viis nöyryytyksistä. Kyllä hoitajat ja lääkäritkin sairastuvat, tiedän monta esimerkkiä. Jos pääset toukokuussa psykologille, koeta sinnitellä siihen saakka. Kirjoita tänne meille ja tuonne Linko-osastolle oma kanava -osioon, sieltä saat henkilökohtaisen vastauksen asiantuntijalta (niin ainakin olen käsittänyt?). Älä luovuta. Harmi, että kriisikeskus ei ottanut sinua vastaan, olisithan ehtinyt kuukauden ajan siellä käydä, ei ymmärrä. Kerro meille huolistasi ja tuntemuksistasi. Kyllä sinä jaksat, usko pois. Äläkä ajattele mitään nöyryytys-juttuja, terveys menee kuitenkin aina edelle oli työterveyshoitaja, psykologi miten tuttu tahansa. Sitä varten ne on siellä. Älä unohda kirjoittaa, kirjoita, kirjoita ja kirjoita. Jos et jaksa kaikkea kirjoittaa tänne, kirjoita vaikka tietokoneen tyhjälle arkille, niin paljon kuin tarinaa tulee, ei sitä tarvi tallettaa, kunhan saat purettua asioita... sekin hyväksi koettu. Jaksamista sinulle🙂!
Eilen illalla tuli se kauan....liian kauan kateissa ollut itku, ja sen sai aikaan "ei niin jokapäiväinen" ystäväni, jonka sattumalta kohtasin. Hän laittoi minulle sellaisen tekstin.... että haluan jakaa sen myös teille
Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Tarina on ihana ja koskettava, vaikken ns. uskonnollinen ihminen koe olevani. Toivottavasti se herättää lukijoissa samoja tuntemuksia kuin minussa.... positiivisia ja toivoa antavia. Emme ole vaikeuksiemme kanssa yksin:
Eräänä yönä näin unta
että kuljin merenrannalla Herran kanssa.
Taivaalla välkehti kuvia elämästäni.
Huomasin, että niissä
kaikissa oli jalanjälkiä hiekassa.
Joskus jälkiä oli kahdet,
joskus vain yhdet.
Elämäni vaikeissa kohdissa
näin vain yhdet jalanjäljet ja sanoin:
Herra, sinä lupasit kulkea aina kanssani.
Mikset sinä ollut rinnallani,
kun tarvitsin sinua kipeimmin?
Herra vastasi: ""Niissä kohdissa
joissa olet nähnyt vain yhdet jalanjäljet,
lapseni, minä kannoin sinua
Hei Pseudo2! Oli varmaan tarkoitus että kohtaat tuon ihmisen.
Herra on ajan ulkopuolella. Hän ei ole sidottu eilisen ja huomisen väliin elämään yhtä ainoaa hetkeä kerrallaan. Siksi on hyvä muistaa että Herra näkee nekin syyt ja seuraukset, joihin me itse emme ylety. Hän itse neuvoo meitä: rauhoitu, minä hallitsen kokonaisuuden. Ota sinä osa, yksi hetki kerrallaan ja hyväksy se. Minä pidän huolen kokonaisuuden muodostamisesta. Sinä voit heittäytyä elämän vraan ja luottaa siihen, että kaikella on aikansa. Ja Herra kantaa rankimman yli, silloin kun omat voimat eivät riitä.
Tarinasi kosketti. Itse ole joskus löytänyt kirjan "Aika on", joka on Heli Karjalaisen tuotantoa. Siinä on myös vastauksia moniin elämämme ja ihmissuhteittemme tärkeisiin kysymyksiin. Elämänkysymyksiä lähestytään rukouksen keinoin.
Voimia sinulle, myös me täällä ollaan sinun tukenasi, muistathan sen!
Kiitos kaikille tukijoille täällä. Tällainen anonyymi tapa kirjoittaa tunteistaan on erittäin hyvä. Tällä kertaa minun täytyy poistua takavasemmalle. Minä en ole enää anonyymi...olen ollut liian avoin ja minut on tunnistettu.
Lämmintä kevättä ja kesää kaikille ja voimia jokaiselle, joka joutuu erilaisten ongelmien kanssa taistelemaan.
Paistaa se aurinko vielä risukasaankin....näin toivon koko ahdistuneesta sydämestäni