Mistä pettäminen on seurausta?
Aloin tänään pohtia aihetta, että mistä pettäminen ylipäätään johtuu. Kirjoitan aluksi oman parisuhteeni kulkua.
Olemme olleet siis 14 vuotta yhdessä, aloimme seurustella nuorina ja lapsi on kolme. Suhteen alussa n. vuoden päästä mies oli kirjoittanut asiattomuuksia noidenkin netissä tapaamiensa naisten kanssa. Sen jälkeen oli taukoa, mies alkoi kirjoitella teiniaikaisen tyttöystävänsä kanssa. Näistä selvittiin. 4kk häidemme jälkeen, 4 vuotta suhteen alusta mies jäi kiinni soittelusta vieraspaikkakuntalaisen perheenäidin kanssa. Tämän jälkeen oli ihan normaalia suhde elämää, tai ainankaan en tiedä mistään pettämisistä. Tarkalleen 3 vuotta sitten, mies tapasi työmatkalla seksichatissa tapaamansa naisen, jäi kiinni heti sen jälkeen. Juttu saatiin sovittua, mutta teki saman taas seuraavalla reissulla. Syynä oli kuulemma seksin vähyys (tarviiko kertoa, että meillä oli vauva). Tämän jälkeen meni vuosi ja taas oli vieraspaikkakuntalainen nainen kuvioissa. Mies meni muka kaverilleen ja oli tämän naisen kanssa, halusi taas kuukauden päästä lähteä, mutta diilasin meidän eka luokkalaisen mukaan. Haistoin palaneen käryä, joten ajattelin, että se yrittää puhua pojan pois matkasta. Lähtivät pojan kanssa matkaan kuitenkin. Tässä vaiheessa en vielä tiennyt pettämisestä. Käry kävi ja selvisi, että poika pelasi autossa, kun herra itse kävi painamassa tätä naista sillä aikaa. Olin aika järkyttynyt, en pettämisestä, vaan käytöksestä. Oli muka poissa vain 20 minuuttia (uskoo ken haluaa). Siitä on nyt kaksi vuotta ja sama tilanne on kai edessä, mies ei ole myöntänyt mitään.
Nyt asiaan. Kun luen tekstin ymmärrän, että ei koskaan olisi pitänyt suhteen antaa jatkua pitkälle. Myönnän, että syynä on myös läheisriippuvaisuuteni. Mietin mikä saa ihmisen pettämään. Itse olen monesti ehdottanut miehelle muissa yhteyksissä, että voisiko hänellä olla ADHD, koska kaikki merkit täsmäävät. Mietin myös, että voiko olla niin, että miehen pitää testata kelpaako hän vielä kenellekkään? Mietin onko hän koukussa siihen tunteeseen, kun ihastutaan ja rakastutaan. Olen jutellut näiden naisten kanssa, toisella oli vaikea elämäntilanne ja toinen luuli vain fantasioivat tulevaisuudesta tietäen ettei niin koskaan käy. Ilmeisesti myös tämä oli miehelle kova paikka, koska rakkaus, ei ollutkaan rakkautta. Joka kerta mies kuitenkin on sanonut minulle olleensa rakastunut. Tunteet ovat aina menneet ohi ajan kanssa, mutta silti on pitänyt etsiä taas uutta.
Viime kertaisen jälkeen sanoin, että tuollainen käytös ei ole normaalia. Mutta hänen mielestään hän voisi olla uskollinen, jos voisi aloittaa kaiken alusta. Itse en ole varma voiko ihminen olla toisessa suhteessa erilainen. Pääseekö koira karvoistaan? Meillä mies ei jotenkin osaa ajatella kuin omaa hyvää, kun hänellä on vain hyvä olla. Mietin, että jos saisin hänet jonnekin terapiaan ja kertoisin koko ylläolevan, niin ainankin kaikki tulisi päivänvaloon. Ehkä terapeutti voisi yhtyä näkemykseen, ettei tuollainen käytös ole parisuhteessa hyväksyttävää, koska muusta ei ole sovittu.
Mietin myös miten paljon vaikuttaa se, että miehellä on ollut epävakaa lapsuus, vanhemmat eronneet, äidin muutto pois ja alkoholi. Itse olen ehjästä perheestä, jossa vanhemmat on edelleen yhdessä. Muistelen, että jossakin sanottiin, että eroperheiden lapset eroavat itsekin helpommin.
Nyt kun se on kirjotettu, näen kyllä asian surkuhupaisuuden. Kykenen ymmärtämään jollakin tavalla, että hairahtuu. En vain ymmärrä sitä, että jos sanoo olevansa taas tässä, niin miksi taas lähteä. En tiedä ajatteleeko mieheni niin, että asia on taputeltu. En siis ole koskaan nähnyt, että hän yrittäisi. Itse hän sanoo kyllä yrittäneensä, ilmeisesti pään sisälle, ei koskaan millään näkyvillä teoilla.
Pettäminen voi olla seurausta oikeastaan ihan mistä vaan. Jokaisella pettäjällä on asiaan varmasti oma syynsä. Seksittömyys voi olla yksi syy, kuten miehesi on sanonut. Ihminen on seksuaalinen olento, sitä on turha kieltää. Toiset pystyvät kontrolloimaan seksuaalisuuttaan enemmän kuin toiset. Miehet kaipaavat myös että heidät huomioidaan miehinä, ei pelkästään lasten isänä. Aivan kuten naisetkin haluavat olla naisia, ei pelkästään äitejä.
Oletteko antaneet aikaa parisuhteellenne? En tarkoita nyt seksiä, vaan muita pieniä huomion osoituksia. Pieniä kosketuksia ja hellyyttä, onko teillä sitä? Itse koen toisen huomioimisen suhteessä yhdeksi tärkeimmäksi elementiksi. On mukava yllättää ja tulla yllätetyksi. Asiat voivat liittyä mihin vaan siivoamisesta kynttiläillalliseen tai hieronnasta kädessä pitämiseen.
En usko että miehesi ehdointahdoin haluaa pettää sinua, hän vain ajautuu sellaisiin tilanteisiin koska kaipaa huomiota miehenä. En puolustele pettämistä millään tavalla, vaikka tekstini saattaa siltä vaikuttaa. Pettäminen ei ole koskaan oikein vaan asioista tulee keskustella. Tilanteesi kuulostaa uuvuttavalta ja miehesi toimii väärin. Kierre on kuitenkin niin pitkä, etten näe että hän pystyisi yksikaksi muuttamaan toimiaan, ilman omaa oivallusta asiaan.
Lähinnä ajattelin, että tilannetta voisi analysoida yleiseltä kannalta.
Itse en olisi valmis pilaamaan suhdetta ja lasten perhettä siksi, että en saa seksiä joka päivä. Kyse ei siis ole mistään todellisesta kuukausien puutteesta. Itse olen kovasti huomioivaa tyyppiä ja tykkään yllättää. Meidän perheen mies henkilö ostaa synttärilahjan, jos laitan sen rahan kanssa kauppaan. En muista montaa kertaa, että olisi tuonut vaikka kaupasta yllätyksenä suklaapatukan. Kerran se oli siivonnut keittiön ja oli siitä niin ylpeä. En tiedä olisiko pitänyt suuresti hehkuttaa, että hän siivosi keittiön - yhden kerran. Itse yritän järjestää yhteistä tekemistä tai tekemistä perheen kanssa, mutta se ei ota tuulta alleen. Katson kateellisena kun naapurin perhe pakkaa luistimet mukaansa ja lähtee yhdessä kentälle. Meillä ei koskaan tapahdu tuollaista, koska miehestä hauskaksi ei riitä se, että lapsilla on hauskaa.
En usko, että kukaan voi sanoa, mistä pettäminen on seurausta. Itse toit esille ihan hyviä näkökantoja: kukapa ei haluaisi olla rakastunut! On se, piru vie, ihan muuta toista kuin tylsä arki saman ihmisen kanssa. Mieleeni tulee, että miehesi huomasi jo silloin ekalla kerralla, että ei tästä seuraa mitään kovin ihmeellistä jos sinua pettääkin. Vähän heittää katumusta ja selittelyä kehiin ja taas kaikki jatkuu ennallaan :/ Oppimiskokemus sekin. Miksi muuttua, jos voi sekä syödä kakun että säästää sen. Loistava tilanne miehesi kannalta.
Lumileopardilla on pointtia tuossa. Ekalla kerralla heitin miehen pois ja joutui menemään mummonsa nurkkiin. Ehkä tässä on se, että kukaan ei tiedä tästä, paitsi ekasta kerrasta minun vanhempani ja sisko. Ehkä miehellä on helppoa olla, hän on hyvin kaikkien kanssa toimeen tuleva ja päällisin puolin unelmien mies (sellainen kun ennen pettämisiä oli minun kanssa), kukaan ei varmaankaan usko millainen tuo kaikille reilu kaveri voi olla. Ehkä olisi pitänyt avautua tästä joskus vaikka facebookissa. Sen kyllä lupaan, että pilkka osuus joskus omaan nilkkaan.
Hei 🌻🙂🌻
Korppi83: miehesi käytös vaikuttaa näin ulkopuolisesta addiktiolta. Eli hänellä on pakonomainen tarve seksiin/ pettämiseen.
Siihen hän tarvisi asiantuntijan apua. Mitä hän käytöksellään viestittää, tai yrittää kertoa?
Pettämiseen saa hakea syitä mutta mielestäni puhumattomuus on yksi ja ehkä tärkein syy. Miksi ei voi puhua, jos on paha olla, tai tunteistaan ylipäätään?
Uskon, että tällä ratkottaisiin monta parisuhteen ongelmaa.
Pettäminen ei niitä ongelmia ratkaise, vaan tuo niitä vain lisää.
Korppi puhut kyllä asiaa.
Puhut tuolla ekassa kirjoituksessa läheisriippuvuudesta, tunnistat sen siis itsessäsi. Niin minäkin tunnistin sen itsessäni, ja ymmärrän omassa tilanteessani sen olleen osasyy kuvioon. TArvitsin ja kaipasin niin paljon sitä toista ihmistä, ja perhettä ja lapsen saamista, että en ollenkaan tajiunnut kuulostella toisen tunteita, vaikka hän osittain niistä kertoikin. Minusta vaan tuntui, että tämä on tässä, mennään eteenpäin ja raivataan esteet pois. Unohdin jäädä kumppaniani kuuntelemaan, ja kuulemaan sitä epävarmuutta. Tein itse liikaa, oli se ylivastuullinen osapuoli suhteesta ja hän sitten lehahti pois kun tuli sopiva henkilö kohdalle.... Liiallinen riippuvaisuus suhteesta voi myös ajaa toisen pois, ei ole tilaa hengittää, tai muuten on sellainen olo, että on jotenkin tukalaa ja sitä saattaa lähteä etsimään ulkoapäin. Näin luulen osittain käyneen mun karille menneessä ihmissuhdekuviossa.
Läheisriippuvuus on sikäli pirullista, että siinä näyttäytyy se toinen osapuoli herkästi hulttiona tai kevytkenkäisenä, kun taas läheisriippuvainen saattaa näyttäytyä vain sinä "oikeassa ja kunnollisena olevana" osapuolena, vaikka tilanne saattaa juuri läheisriippuvaisen toimintakuvion takia olla sellainen.
Entäs jos jossain vaiheessa ihan tyystin kääntäisikin kuvion nurinniskoin, siis toisinpäin. Olisi itse se menijä ja jättäisi kodin ja lapset toisen huolehdittaviksi ja lähtisi vähän vippailemaan ja kattelemaan että vieläkö olis vientiä. Ihan vaan sen vuoksi, että kääntäisi sen kuvion toisinpäin. Miten sitten suu pannaan puolin ja toisin, kun totuttu tuttu kuvio muuttuu? Se voisi olla melko terveellistä joskus vähän pöläyttää tomua ilmaan.
Lumileopardi puhuu asiaa mielestäni tässä kommentissaan:
"Mieleeni tulee, että miehesi huomasi jo silloin ekalla kerralla, että ei tästä seuraa mitään kovin ihmeellistä jos sinua pettääkin. Vähän heittää katumusta ja selittelyä kehiin ja taas kaikki jatkuu ennallaan :/ Oppimiskokemus sekin. Miksi muuttua, jos voi sekä syödä kakun että säästää sen. Loistava tilanne miehesi kannalta."
Se, että pettäjä "saa narua/löysää", asia taputellaan "kuntoon" ja elämä jatkuu normaalin oloisena, vaikka vähän säröillä, voi antaa sellaisen kuvan pettäjälle, että se on ihan ok, jos hän nyt vähän käy vähän hässimässä siellä ja täällä jos hän kuitenkin on niinkun tässä kuitenkin mukana toisena puolisona ja lasten isänä ja paikalla. Se, millaisen kuvan "liian kilttinä" ihmisenä itsestään ja tunteistaan antaa, millaisena tulee näkyväksi toiselle, sillä on iso merkitys sen toisen käsitykselle asiasta, tapahtuneesta ja sen merkityksestä.
En tiedä miten reagoit ensimmäisellä kerralla pettämiseen. Ja joka tapauksessa pettäjän päässä asiat järjestyvät omalla tavallaan. Jos miehesi on poissaoleva ja passattava ja perässävedettävä muutenkin koko parisuhteessa, niin kaippa siinä miettisi itse kukin, että minkä takia tollasen kanssa on yksissä. Se on ihan luonnollista, että väsyy vetojuhtana olemiseen jossain välissä, jos se ei ole vastavuoroista...
Hyvä pohdintaa sulla Korppi on tästä asiasta, näkyvämmäksi tulet koko ajan enemmän ja rohkeammin itsenäsi.
🙂👍
Arvostusta ja huomioimita kaivanneena aviomiehenä (kohta ex-sellaisena) tuohon Korpin "siivosi kerran" kommenttiin on sanottava, että itselläni kunnon kiitos, naisen mielestä ehkä aiheetta, olisi tuntunt tosi hyvältä ja tärkeältä. Jotain hiljaista vihaa tai harmia se ainakin itselläni kasasi, enkä todellkaan osannut sitä ilmaista rakentavasti. Kerta saattaa tosiaan jäädä kerraksi. Itsestäni kuoli tätä kautta kokonaan omatahtoinen impulsiivisuus, jonka myöhemmin huomasin olevani vähän liiankin iso osa toimintatapojani. Nyt jo huvittavaa on se, että tämä impulsiivisuuden puute oli myös huonoja puoliani vaimon mielestä. Jokaisella on ne puolet, joista palkitsemalla meidät saa tekemään melkein mitä vaan toisen hyväksi. Uskon näin. Jostain luin, että ne jotka luonnostaan osaavat rakastaa toista toisen tarvitsemalla tavalla, luulevat kokevansa "tosirakkautta" ja "sielunkumppanuutta" ihastumisvaiheessa.
Mutta itse aiheeseen.
Pettämisestä uskon, että se on suoraan seuraus sitä mitä yksinkertaisesti pettäjä on ja millainen parisuhde josta petetään on.
Henkilökohtaiset arvot, niiden puutetta, maailmankuvaa, minäkuvaa, tahto, tahdottomuutta, omaa historiaa joka aiheuttaa tunnistettuja ja tunnistamattomia toimintamalleja pettämisen mahdllistavassa tilaisuudessa. Tekomme kertoo siitä mitä me todellisuudessa olemme ja se ei kyllä aina niin kaunista katseltavaa ole.
Kynnys pettämiseen tuntuu vaihtelevan aika paljon. Meillä vaimon pettämnen oli, jos oikein ymmärrän, niin 2-3 vuoden prosessin ainoa mahdollinen seuraus. Osittain se alkoi jo siitä päivästä kuin aloimme tapailemaan 13 vuotta sitten. Yksinkertaistettuna: ilman jotain ominaisuuksiani tai tiettyä ongelmaani se ei olisi voimistanut jotain vaimon omaa ongelmaa, joka johti kierteeseen joka etäännytti meitä toisista ja kun sitten tuli ihastus oli jo homma mahdoton estää, vaikka mielikuvissa tahtoa vaimolla oli. Tunteet oli liian voimakkaat. Toisaalta ilman tiettyjä näitä ominaisuuksiani, ei varmaan koskaanoltaisi yhteenedes päädytty.
Itselläni ei ole sellaista kunnon tilaisuutta pettää tullut koskaan vastaan, tai sellaista tapahtumasarjaa, joka voisi johtaa pettämiseen. Tai sitten jotenkin luontaisesti osaan välttää niitä, veikkaisin kyllä, että todellisuudessa naiset enemmänkin luontaisesti välttelevät minua ja varjelluin kiusaukselta.
Jostain nimittäin luin senkin, että on hyvä muistaa, että kaikilla on alttius siihen, vaikkei sitä ehkä joistain ihmisistä voisi ikinä uskoa.
Tilaisuuden koittaessahan se oma moraali sitten punnitaan oikeasti. Onneksi moni valitsee mielestäni oikein eikä petä. Tai jos pettää, niin kantaa vastuun siitä ja toimii sen jälkeen oikein. Ihmisiä tässä kuitenkin ollaan kaikki, vaikkei sitä mielestä ni voi käyttää kunnollisena perusteena, että tekee väärin noin muutenkaan.
Ja kaikilla taitaa ihan vähän vaihdella rajat siihen mikä on pettämistä. Ja sitten voi luisua pettämiseen johtavaan suuntaan jo kauan ennen sitä. Sitten kun itsekin herää ongelmaan, onkin jo tunnetasolla ihan liian pitkällä, että pystyisi kaiken estämään. Harmittomilta tuntuvilla pienillä teoilla ja ajatuksilla on joskus ihan älyttömän paljon väliä. Ainakin itse osaan tosi hienosti uskotella itselleni silloin kun liikutaan oman moraalin harmaalla alueella, että ei tässä mitään pahaa ole. Tai että muutkin tekevät tai jotain ihan muuta oman mielen sumutusta, vaikka tasan tarkkaan tietää, että olisi pitänyt jo iskeä ajat sitten jarrut päälle. Pettämisessä, johon liittyy ihastuminen, hommaa vielä sotkee aivoissa jylläävät rakkaus"huumeet".
Sori, en tiedä menikö tää yhtään riittävästi aiheen mukaan ja tuli aika pitkäkin. 🙂
anone kirjoitti 9.3.2014 2:38
Itsestäni kuoli tätä kautta kokonaan omatahtoinen impulsiivisuus, jonka myöhemmin huomasin olevani vähän liiankin iso osa toimintatapojani. Nyt jo huvittavaa on se, että tämä impulsiivisuuden puute oli myös huonoja puoliani vaimon mielestä. Jokaisella on ne puolet, joista palkitsemalla meidät saa tekemään melkein mitä vaan toisen hyväksi. Uskon näin. Jostain luin, että ne jotka luonnostaan osaavat rakastaa toista toisen tarvitsemalla tavalla, luulevat kokevansa "tosirakkautta" ja "sielunkumppanuutta" ihastumisvaiheessa.
Sori, en tiedä menikö tää yhtään riittävästi aiheen mukaan ja tuli aika pitkäkin. 🙂
Moi Anone turhaan pyytelet anteeksi, et ole rikkonut ketään vastaan kirjoituksellasi mielestäni.
Tarttui tuo ilmeisesti sivuajatuksena heittämäsi asia linssiini. Mielenkiintoista, kun itse olen ollut impulsiivinen myös eli aina altis auttamaan ja jeesaamaan ja "olemaan tarpeellinen", mikä perkeleellinen vitsaus se onkaan! Hah! Ja sitten tuli eksälleni vastaan mies, joka "vaan oli". Se tuntui minusta ihan käsittämättömältä, että hän sitten rakastui päätäpahkaa sellaiseen.
Meissä jokaisessa on ne "painikkeet", joita painelemalla meidät saa tekemään melkein mitä vaan toisen hyväksi ja aina ei tartte edes niitä painaa, riittää kun vaan sopiva tapaus tulee vastaan ja antaa sen "auliimman" vaan tehdä itselleen hyviä asioita. Kriisissämme huomasin yhden eksäni samaa sukupuolta olevan ystävän olleen juuri samanlainen, aina auttamassa, eikä koskaan itselleen mitään pyytämässä. Minä tulin siis sopivaan tilaukseen, ollen vaan jollain tavalla eksälleni unelmoitu mies, tai ainakin sen karikatyyri, siis unelmiensa kummajainen. Kun tarpeeksi tutustuimme, en enää ollutkaan se, en ollut tarpeeksi uskovainen, en ollut tarpeeksi seksitön, enkä tarpeeksi "vaanystävä", kun hänellä nyt sattui olemaan ongelma oman seksuaalisuutensa häpeän kanssa,... joka ongelma näytti yhtäkkiä poispyyhkäistyltä tämän uuden kanssa... Hehheh.
Mutta Anone, viittaamaasi asiaan: MISTÄ LUIT, ETTÄ "ne jotka luonnostaan osaavat rakastaa toista toisen tarvitsemalla tavalla, luulevat kokevansa "tosirakkautta" ja "sielunkumppanuutta" ihastumisvaiheessa." ?? Kuulostaa jotenkin niin tutulta, että ihan sylettää. Toiset haistavat toisista niin selvästi sen, mitä toinen tarvitsee.. Ja eksäni kroppa ja koko ihminen huusi kosketetutksi tulemisen tarvetta ja sen minä osasin. Kunnes sitten en enää kelvannutkaan...
No, meitä on tääll monta, jotka ei sitten kelvanneetkaan tai eivät kelpaa kokonaisina sellaisina kuin olemme. Miksi sellaiseen suhteeseen jäädä ? Ja minä kysyn itseltäni, miksi sellaista kumppania ikävöidä, joka teki pahat temput? Mikä hel----vatan koukku siinä kuviossa on, että raatelen itseni vielä jälkikäteen sillä tunteella vereslihalle? Tää on niin naurettavan käsittämätöntä jo omasta mielestäni, että jo hieman jo huvittaa ja sehän on tietysti hyvän merkki, mutta haluan saada selkoa itsestäni, mihin koukkuun itseni koukutan tällaisessa suhteessa...? Jos vaistoat tai sulla on kokemus moisesta, niin kiitos kommentoi.😴
Kyllä tässä vaiheessa oikeasti herää miettimään millaiseen maailmaan lapsensa on tehnyt. Itse en tiedä mitään pyhempää kuin perhe, eikä sitä pidä rikkoman tällä tavalla (ei pidä käsittää, ettei erota voi). Miksi kukaan haluaa sekaantua perheelliseen ihmiseen, en ymmärrä. Ehkä joskus vielä ymmärrän. Tosi hyviä pohdintoja kaikille, huomaan itseni lähes kaikista viesteistä. Ilmeisesti miehen järkisyy pettämiselle on riippuvuus, jota hän yrittää selitellä rakkauden puutteelle ja jollakin omituisilla tuntemuksilla. Kirjoittelen töiden jälkeen lisää.
Jokaisella meillä on omat suureltakin osin tiedostamattomat vammamme, niin pettäjillä kuin petetyillä, niin jättäjillä kuin jätetyillä. Mielenkiintoista on, että niin monta kertaa parit valitsevat toisensa ihan tiedostamattaan, sellaisen otamme, joka sopii meidän vammoihimme ja totuttuihin vääristyneisiinkin toimintakuvioihin ja "tunne-sieppareihin" - haa taisin juuri keksiä uuden nimityksen tälle mekanismille!! TUNNE-SIEPPARIT...
Fisher kirjassaan "jälleenrakennus" tai sitten se oli Kiianmaan "Hyvä ero" kirjassa, tai KEttusen "suomalainen häpeä", kirjassa kun todettiin, että meillä kaikilla on "Häpeäsalkku", jota kannamme mukanamme, niin kauan kunnes emme enää jaksa tai pysty sitä kantamaan, ja silloin tulee häpeän käsittelyn aika.
Aivan samoin voisi kuvitella, että meillä kaikilla on "solmujen säkki", jota kannamme niin kauan mukanamme, kun tarvitsemme niitä kummallisia solmuja, ennenkuin uskallamme kohdata itsessämme niitä kipeitä asioita, joiden ratkaiseminen avaisikin meidät elämään täydemmin, rohkeammin ja inhimillisemmin elämää ja parisuhdetta. Jotenkin vaan tuntuu, että kaikkien oivallusten edellä ja päällä on paljon punnertamista, mieltä heitteleviä tunteita ja ahdistusta ensin tunnistaa mikä minun on, sitten yrittää hahmottaa sitä itselle ja jopa toiselle. Ahdistusta, joka kumpuaa jostain oman sisuksen syövereistä, eikä siihen ole välttämättä toisella oikeasti osaa eikä arpaa, se vaan sattuu olemaan siinä jakamassa tätä elämää kanssani omine tiedostamattomine painolasteineen ja rikkauksineen oman taustansa puolesta.
Kun osaisi ajatella asioita noin, niin olisi vähemmän vastakkainasettelua puolisoiden kesken ja ehkä enemmän vapautta ajatella, että sillä nyt on semmonen prosessi meneillään ittensä kanssa ja mulla tämmönen oman taustani kanssa ja tässä yritetään selvitellä miten voitais viimein nauraa näille molemmille skitsoiluille tai kummallisuuksille, mitä elämässä olemme mukanamme taustoistamme kantaneet - toimimattomia tunnereseptejä ja toimimattomia toimintamalleja menneisyydestä...
Luovuus tunteiden osalta ei taida olla meidän yhteiskunnassamme mitnekään erityisen positiivisessa roolissa tai arvostettua.... ennemmin on arvostettu jäyhää ja totista pitäytymistä totisissa avioliitoissa vaikka sielua korventaisi ja silimät vuotaisi kuiviin... Tai vaikka ennemmin kuolisi pystyyn liitossa kuin sen rikkoisi tai asettaisi sitä kyseenalaiseksi.
Koko kyseenalaistamisen toimintamallikin on meillä niin vastakkainasettelun pohjalta tapahtuvaa, että sellaiselle luovalle oman prosessin ymmärtämiselle olis kyllä käyttöä, kun sellaisen kurssituksen keksisi ja rakentaisi.
Monia hyviä esimerkkejä on täällä teillä, meillä kaikilla. Kukakohan se jossain toisaalla ehdotti, että käännäppä asetelma toisin päin, ota itse puolisosi rooli ja osa ja anna hänelle omasi. Kattelkaapa sitten sitä tilannetta ja ratkaisua....
Teoriassa kaikki on helppoa. Vasta käytännössä testattu teoria voi olla toimiva ja sekin muuttuu kun ajat muuttuu 😀 🙂👍😎
Saattoi olla se rakkauden 5 kieltä? (5 love languages). Sitten oli joku kirja En ihan varmaksi muista Mutta siis tuo ajatus, että intohimo tulkitaan rakkaudeksi tulee esiin aika monessa pettämistarinassa varmaan aika isossa roolissa. Mutta ajatuksena se, että opitaan rakastamaan toista tuntuu toimivan "pakkoavioliitto" maissa ja nehän naureskelee meille länsimaisille monesti sitä, kun täällä puhutaan rakkaudesta, mutta eroluvut on niin korkeita. Siinäpä minullekin mietittävää. Kuka puhkaisisi täällä kuplan rakkaudesta ja tekisi siitä arkisempaa, pienistä vähäpätöisiltäkin tuntuvista asioista syntyvää onnea?
Kuka määrittelee rakkauden mitenkin. Itse määrittelen sen nimenomaan sitoutumisena ja tahtomisena. Rakkautta on monenlaista ja monentasoista ja intohimo vain yksi osa-alue siitä. Tärkeä sellainen kylläkin.
Vielä lusikallinen soppaan, että yksi suuri syy varmaan on rakkausvaje , jonka joku toinen osaa tarjota ja siitä seuraa niin suuri ihastumisen huuma, ettei tunteilleen voi mitään tai järjellä ei pysty sitä estämään. Ellei sitten taas ole tunnevammainen, kuten esim. minä olen ollut. Kukapa pettäisi jos arvot on edes vähääkään perinteiset ja kumppani osaa tarjota sen tunteen, että on tosi rakastettu. Eikös nykyään ole vähän semmoinen meininki, että se miltä musta tuntuu on se, miten minun tulee elää. Kaikki muu on toissijaista?
Itse olen miettinyt paljon, että osasinko tuoda tuota tunnetta esiin, mutta myös sitä,e ttä mitä vaimossani oli rikki, kun ei osannut rakkautta ottaa vastaankaan.
Hei,
Anone, meidän tilanteessa on paljon kyse tuosta mitä tuntee jäävänsä paitsi ja miten sitä on hakenut muualta. Vaimolla on herkästi riittämättömyyden tunne, lapsuudella on tässä merkitystä, en tiedä kuinka suuri. Kun arjen keskellä en useinkaan ole osannut rakastetuksi tulemisen tunnetta tuoda, oli hän heikolla hetkellä sopivassa tilanteessa altis ihastumaan niin, ettei riittänyt tahtoa olla pettämättä. Itse olen pitänyt turhan paljon tunteita sisälläni.
Rankkaa kun kaikki vaikuttaa kaikkeen mutta lohdullista, että asioihin voi vielä vaikuttaa.
Toivotan kaikille voimia rakentaa ehjempää minää.
Hei 🌻🙂🌻
Mietin kirjoituksianne ja sitä, että ei kaikissa parisuhteissa petetä. Minusta pettäminen on pettäjän oma, itsekeskeinenkin valinta, jolle jälkikäteen " löytyy" syitä.
Meillä minä olen kärsinyt kunnioituksen ja huomion puutteesta, antanut sitä kyllä toiselle mutta ei se estänyt pettämistä.
Ps. Muistan sen, kuinka mies romahdettuaan ja vaipuessaan masennukseen oli kuin pikkupoika. Hän sai tappouhkaussoiton toisen naisen aviomieheltä ja minun tehtävänä oli tyynnytellä häntä, niin peloissaan hän oli. Mies, joka muulloin on ollut rohkea ja päättäväinen ihminen.
Hei,
En millään tavalla hyväksy pettämistä enkä tarkoita, ettei pettäjä olisi vastuussa teostaan. Helpottaa kuitenkin kun näkee sen mekanismin tai polun joka on johtanut pettämiseen. Moni saman polun päässä valitsee toisenlaisen toimintatavan. Vaimoni osittain näki itsensä ikä- tai elämänvaihekriisissään olosuhteiden uhrina ja ajatellessaan omaa hyvinvointiaan oikeutti pettämisen, vaikka samalla hyvin tiedosti, että se on väärin. Tämän ristiriidan seurauksena vaimo katkaisi itse suhteen noin kolme kuukautta myöhemmin. Päätöstä helpotti alkuhuuman laimeneminen ja kun huomasi, että ei elämä helpotu pettämällä, osin päinvastoin.
Täällä on usein esillä liika kiltteys ja se, että pitää muistaa ajatella itseään. Ainakin vaimoni pettäminen oli osin tämän päättelyn seurausta. Petettynä sitä tietysti pitää pettämistä vääränä itsekkyytenä. Kun on kriisissä ja eteen tulee ihastus joka tuntuu pelastavan tilanteesta, joutuu valitsemaan loukkaako omia vai puolison tunteita. Esimerkiksi vaimoni kohdalla hänen valintansa olivat kipeitä, ensiksi kun petti ja sitten kun katkaisi suhteen.
Pettämisiä on monenlaisia. Jotkut, ehkä useammin miespuoliset ns sarjapettäjät, hakevat jatkuvasti mahdollisuuksia seksiin. Tällöin ei kyse ole yksittäisestä moraalisesta ristiriidasta vaan holismista. Oma merkityksensä on sillä mikä arvo annetaan puolison tunteille. Osa laskelmoi, että pettäminen ei paljastu ja ei saa tai luulee, ettei saa tunnontuskia sellaisesta mitä puoliso ei tiedä. Kaikki tapaukset ovat jollakin tavalla omanlaisiaan.
Minun on itse helpompi olla kun voin olla myötätunteisempi vaimoa kohtaan ja tässä auttaa kun tietää mitä hän on tuntenut. Ei tämä kuitenkaan helppoa ole. On toisaalta tuskallista tietää, että toinen mies on saanut hänet tuntemaan itsensä ainutlaatuisemmaksi kuin minä, vaikkakin vain lyhyen ihastumisvaiheen.
Petettynä tulee paljon tietoisemmaksi elämään liittyvän tuskan määrästä mikä väistämättä muokkaa sitä miten elämää katselee. Sitä huomaa olleensa nuorena kovin sinisilmäinen monen asian suhteen.
Koitetaan kääntää kovat kokemukset viisaudeksi ja olemaan katkeroitumatta.