Mistä löytää voima jatkaa pettämisen tultua ilmi?
Työpöydälleni tipautettiin alkuvuodesta pommi, sain yhteydenoton mieheltä joka kertoi että hänen vaimollaan on ollut suhde mieheni kanssa. Hyvä että en sananmukaisesti tippunut tuolilta tai tukehtunut kahviini..
Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä noin 20 vuotta. Meillä on neljä lasta ja arki on ollut aika hektistä. Olen opiskellut työn ohessa ja ollut paljon kiinni muussa ns. perhe-elämän ulkopuolisessa. Olemme molemmat mustasukkaisia, ja olen myös luottanut mieheeni kuin vuoreen – olen jotenkin naivisti ajatellut että ne on ne muiden vaimojen miehet jotka pettävät.. Mieheni on seksuaalisesti huomattavasti aktiivisempi, ja hän kaipaa myös paljon huomiota ja ns. itsetunnon pönkitystä – vaikka mielestäni verrattaen komea ilmestys onkin. Hän on vuosien saatossa ottanut useita kertoja keskusteluun sen, miten hän haluaisi tuntea itsensä enemmän halutuksi. Olen yrittänyt petrata omalta osaltani, mutta olen ehkä vähän ns. suorittaja luonteeltani – olen huono jakamaan hellyyttä arjen tohinassa, mutta se ei tarkoita sitä että en toista haluaisi! Nyt kun lapset ovat kasvaneet, meillä on mennyt ihan mukavasti. On tietysti asioita mistä keskustellaan – esim en pidä siitä, että kesäisin olutta pitää latkia kuin kissa maitoa, vaikkakaan ei ole kyse humalahakuisesta juomisesta.. Mutta summana, olen ollut uskossa että parisuhteessamme on pääosin kaikki hyvin.
Alkuvuodesta alkaen on kaikki ollut ihan sekaisin. Kävi ilmi että miehelläni on ollut suhde kesällä 2014. Se on kestänyt muutaman kuukauden, sisältäen 3 sekstailukertaa – hotellissa tms.. Petturinainen olisi ollut halukas jättämään miehensä ja heittämään hynttyyt yhteen mieheni kanssa. Mieheni ei ole ollut halukas moiseen ja ainakin omien sanojensa mukaan ei ollut missään vaiheessa jättämässä minua.. hmm. Asian tultua ilmi ensimmäiset viikot menivät sumussa. Hakeuduimme heti parisuhdeterapiaan missä käytiin koko 20 vuotista historiaamme läpi ja ymmärsin enemmän syitä tapahtuneelle. Faktahan on, että tehtyä ei saa tekemättömäksi – mutta miten tästä pääsee eteenpäin. En luota mieheeni lähes lainkaan. Mustasukkaisuus on saanut ihan uusia piirteitä ja tuntuu että pimahtelen ihan pienistä asioista. Mieheni on käynyt todella alhaalla, ja on todella yrittänyt hyvitellä tekoaan. Keskustelee asiasta kun haluan, vakuuttelee jne. Silti mulla on ihan hölmö fiilis – vedätetäänkö mua, tapahtuuko tämä uudelleen..? Vetäydyn suojakuoreen..
Tiedän että tähän ei ole mitään sormilla napsautettavaa parannuskeinoa. Alan vaan ahdistua kun tuntuu että en pääse asiassa eteenpäin. Helpottaako tämä joskus? Rakastan ja vihaan miestäni yhtä aikaa. Kun katson häntä touhuamassa lasten kanssa, en osaa kuin ajatella että hitto mitä menit tekemään meidän elämälle..
On helppo sanoa,mutta eikö olisi parasta vain jatkaa edelleen ja antaa anteeksi.Tehtyä ei saa tekemättömäksi,mutta miehesihän katuu tekoaan ja on siitä kertonut.Enempää ei hänkään voi. Joskus vain voi tulla sellainen tilanne,että menee ikäänkuin virran viemänä eikä pysty ajattelemaan teon vaikutuksia.Eri asia on ne pettäjät,jotka pettävät alituiseen eivätkä kadu tekojaan. Teillä voi jatkua hyvä elämä yhdessä ja sinusta se nyt paljon riippuu.Eikö sitä sanota,että jokainen ansaitsee toisen mahdollisuuden.
Vihan voimalla. Sinä saat olla vihainen, saat olla mustasukkainenkin ja kiukkuinenkin, mutta pystyisitkö kanavoimaan kaiken tuntemasi negatiivisen, tekemiseen? Et jäisi piehtaroimaan tuleen, jos et muuta keksi, niin ulos lenkille, kaikki mahdolliset käsillä tekemiset, lukeminen, kunhan se vie, hetkeksi kerrallaan, ajatukset pois tapahtuneesta. Se on tapahtunut, sille ei voi enää mitään. Se ei putoa päästä, kuin roska, mutta ei joka hetki ole päällimmäisenä ajatuksena.
Jos teillä on tarkoitus liittoa jatkaa, niin jatkatte, jos siitä tulee ylivoimaista, niin katsotte uudestaan.
Nyt on kulunut kolme kuukautta, kun mieheni rakastajattaren aviomies soitti minulle ja samalla paljastui vuoden kestänyt raju seksisuhde avomieheni ja soittajan aviovaimon välillä. Ensimmäiset kaksi kuukautta olivat hirvittävät. Vedin lääkkeitä sekaisin, nukuin viisi tuntia yössä ja näin mieheni koko ajan narrina ja pettäjänä. Käsitys vahvistui, kun hän vielä oli minulle ilkeä. Ajattelin vielä kuukausi sitten, että ikinä en tästä selviä. Sairastelin koko ajan , ensin angiinaa, sitten kurkunpääntulehdusta ja poskiontelontulehdusta. Lopulta tia-kohtaus pysäytti minut. Se edeltää aivoinfarktia ja kahdeksan vuoden kuluttua puolet tia-kohtauksen saaneista on kuollut. Se tuli silmään ja pimensi toisen silmän näkökentästä puolet muutamaksi minuutiksi. Sain elinikäisen lääkityksen ja kehoituksen vähentää stressiä. Stressiä, jonka mieheni pettäminen nosti kestämättömälle tasolle. Luonto alkoi jo hoitaa hommaa kotiin tavoitteenaan siirtää minut tuonilmaisiin.
En ole ikinä urheillut, mutta ostin raivaussahan ja olemme avokin kanssa siivonneet mökkipihaa monta tuntia päivässä. Yllättäen olen työn tohinassa unohtanut toisen naisen. Illat ja aamut ovat vaikeat. Aina, kun mies menee kännykälle (ja menee usein), mustasukkaisuus puskee esiin. Mutta voi olla, että olen kohta kuollut. Haluan rakastaa miestäni satasella vielä, kun se on mahdollista. En halua lahjoittaa häntä petolliselle naiselle, joka kieli pitkällä odottelee kulman takana uutta pettämiskierrosta. Lopetan stressaavan työni ja jään kotiäidiksi. En uskonut, että elämässä voi tulla pahempaa vastaan kuin pettäminen. Mutta voi. Voi kuolla. Ja kun sen asian ymmärtää, niin huomaa, että kaikesta kannattaa selvitä. Tekemistä, tekemistä, tekemistä. Yhteistä ja mukavaa. Se tuo hitaasti unohduksen. Mutta se kestää ja siihen pitää varautua. Suunnittelemme häitä. Olemme olleet yhdessä jo 29 vuotta ja haluan olla mieheni kanssa loppuelämäni. Ja hän ei ole viheltänyt poikki rakastajattarensa kanssa. Silti en luovuta. Jos kuolen lähivuosina aivoinfarktiin, haluan tietää, että elin satasella loppuun asti. Viimeiseen minuuttiin.
Entäpä jos et kuolekkaan ja joudut sietämään tuota, "kaksoiselämää" vielä vuosikymmenet.
😐
Mutta ihan todella, en itse ole lukenut noita ennusteita, ja toivon todella että olemme siinä ryhmässä, joka elää vielä kahdeksan vuoden kuluttua kohtauksesta.
🙂👍
Brahma kirjoitti 25.7.2016 9:19
Nyt on kulunut kolme kuukautta, kun mieheni rakastajattaren aviomies soitti minulle ja samalla paljastui vuoden kestänyt raju seksisuhde avomieheni ja soittajan aviovaimon välillä. Ensimmäiset kaksi kuukautta olivat hirvittävät. Vedin lääkkeitä sekaisin, nukuin viisi tuntia yössä ja näin mieheni koko ajan narrina ja pettäjänä. Käsitys vahvistui, kun hän vielä oli minulle ilkeä. Ajattelin vielä kuukausi sitten, että ikinä en tästä selviä. Sairastelin koko ajan , ensin angiinaa, sitten kurkunpääntulehdusta ja poskiontelontulehdusta. Lopulta tia-kohtaus pysäytti minut. Se edeltää aivoinfarktia ja kahdeksan vuoden kuluttua puolet tia-kohtauksen saaneista on kuollut. Se tuli silmään ja pimensi toisen silmän näkökentästä puolet muutamaksi minuutiksi. Sain elinikäisen lääkityksen ja kehoituksen vähentää stressiä. Stressiä, jonka mieheni pettäminen nosti kestämättömälle tasolle. Luonto alkoi jo hoitaa hommaa kotiin tavoitteenaan siirtää minut tuonilmaisiin.
En ole ikinä urheillut, mutta ostin raivaussahan ja olemme avokin kanssa siivonneet mökkipihaa monta tuntia päivässä. Yllättäen olen työn tohinassa unohtanut toisen naisen. Illat ja aamut ovat vaikeat. Aina, kun mies menee kännykälle (ja menee usein), mustasukkaisuus puskee esiin. Mutta voi olla, että olen kohta kuollut. Haluan rakastaa miestäni satasella vielä, kun se on mahdollista. En halua lahjoittaa häntä petolliselle naiselle, joka kieli pitkällä odottelee kulman takana uutta pettämiskierrosta. Lopetan stressaavan työni ja jään kotiäidiksi. En uskonut, että elämässä voi tulla pahempaa vastaan kuin pettäminen. Mutta voi. Voi kuolla. Ja kun sen asian ymmärtää, niin huomaa, että kaikesta kannattaa selvitä. Tekemistä, tekemistä, tekemistä. Yhteistä ja mukavaa. Se tuo hitaasti unohduksen. Mutta se kestää ja siihen pitää varautua. Suunnittelemme häitä. Olemme olleet yhdessä jo 29 vuotta ja haluan olla mieheni kanssa loppuelämäni. Ja hän ei ole viheltänyt poikki rakastajattarensa kanssa. Silti en luovuta. Jos kuolen lähivuosina aivoinfarktiin, haluan tietää, että elin satasella loppuun asti. Viimeiseen minuuttiin.
Miksei miehesi tee valintaa tai on yhteydessä toiseen naiseen? Itsellä häpeä myöntää kokemusta toisen naisen osasta ja kiinni on jääty mutta eipä mies ole ainakaan vielä halunnut suhdetta lopettaa. Tuntuu omituiselta. Varmaan vaimokin osa on vaikea, tuntuu että kaikki kolme hajalla.
Mies ei voi ottaa rakastajatartaan tämän mustasukkaisen aviomiehen vuoksi - ovat edelleen naimisissa. Jättää ei kuulemma voi, koska rakastajattaren rakkaus voi muuttua vihaksi.
Ei taida olla tarpeeksi mustasukkainen mies., onkohan edes? Onko takana sitten se, ettei nainen halua luopua, joistakin saavutetuista eduista, joita "mustasukkaisella" miehellä on.
Olen kuullut kertomuksia miehistä, jotka ovat mustasukkaisia, naisten mielestä ja joidenkin kohdalla, olen tuumannut, ettei tuo ole mustasukkaista nähnytkään.
Pitää olla ihmeolento naiseksi, kun kahden miehen pään on saanut noin pyörälle, kumpikin mies on kuin varalla, jos toinen lähtee, niin ehkäpä toisen edes jää, jos ei sinun miehesi, niin joku muu.