Missä menee metsään?
Yhdessä on oltu n. 20v, josta naimisissa yli 10v ja kaksi teiniäkin on jo olemassa. Talous kunnossa,ei väkivaltaa, alkoholi- tai mielenterveys ongelmaa. Kun viime lamasta päästiin ehdotin kun, taloudellinen tilanteemme oli parantunut ja minullakin ns. vakityö että, tekisimme vielä yhden lapsen(hölmö haaveeni) lisää. Minulla oli vaikeahko babyblues esikoisemme(joka oli toivottu ei vahinko) kanssa, johon vain minä osasin hakea apua itselleni, mieheni oli aivan tolataan että, mitä tapahtuu, kuvannolisesti seisoit kädet taskussa(ilmeisesti tämäoli horjuttanut mieheni luottamuksen kykyyni olla hyvä äiti). Lapsi ei siis olisi rasittanut taloudellisesti vaan, minulla(ehkäpä myös siis meillä) olisi ollut tilaisuus nauttia lapsesta, ilman huolta rahan riittävyydestä, keskeneräisistä opinnoista sekä työpaikansaannista itselleni,kuten kahden ensimmäisen kodalla. Mieheni, joka oli kaiken aikaa mainostanut (kuten koko hänen suku) olevansa lapsirakas ei innostunut asiasta vaan, sanoi haluavansa vaan harjoitella tekemistä ja minä tietenkin loukkaannuin, mielestäni en kaivannut enää vain harjoittelua. Sitä alkoi pikku hiljaa jääkausi, joka pahenee vuosi vuodelta ja miehellä ei ole kiinnostusta mihinkään yhteiseen projektiin kuten esim. oman talon rakentaminen(asumme siis rivarissa, vaikka se tulisi meille kaikille ei vaan minulle, talouskaan ei siis olisi ollut esteenä, minä olen opiskellut talonrakennusalaa, joten aihe on minulle jotenkin ns. ”kutsumus”). Syyksi hän sanoo että, kun ei seksi luista!!! Mieheni haluttomuus, minun unelmiani kohtaan riepoo.
Aiheesta on keskusteltu(jonka aloitan aina minä, mieheni on myöntänytkin ettei osaa aloittaa keskustelua) moneenkin otteeseen vaan eteenpäin mikään ei nytkähdä.
Nyt sitten havahduin tähän Facebook aikakauteen kuinka, miehelläni oli siellä muutamia(7kpl) nuorehkoja (5-10v. nuorempia) naisystäviä, ei siis perhetuttuja. Kaikki on ollut kuulemma viatonta ja nämä naiset ovat itse pyytäneet miestäni kaverikseen. OK. Viatonta tähän asti, uskotaan. Mutta loukkaavaa on edes ajatus että, hän on jo alaoittanut uuden kaverin/äidin(koen että, minun kanssa hän siis ei halua enää lasta mutta, joku toinen kyllä kävisi vaikka, toki kieltää tämänkin ajatuksen tuulesta temmattuna) etsimisen tulevalle suhteelle. Miellä siis on jo erostakin puhuttu parin viime vuoden aikana satunnaisesti.
Mä vaan nyt mietin miten pitkään jatkaa tätä molempia epätyydyttävää suhdetta, kummallakin kun on vain yksi elämä ja toisaalta erokin on iso juttu. Ollaan tultu pattitilanteeseen monestakin syystä. Siis mitä tekisitte vastavassa tilanteessa?
Nyt vielä pyysin miestäni raottamaan hänellä netissä olevaa suljettua keskustelu palstaa, jonne on pääsy vain tunnusten kautta(joita en tiedä). Hän vastusti asiaa koska sanoi että jokaillea pitää parisuhteessa olla jotain omaa. Mutta suostui sitten pitkin hampain erään aamullisen väittelyn jälkeen. Siellä oli reilut 400 viestiä, joita en todellakaan ehtinyt kuin pikkuisen vilkaista mutta, hakuammuntana satuin osumaan keskusteluun vuodelta 2003, jossa hän mielestäni kehuu jollekin että, vaimolta on onneksi mennyt vauvakuume aina ohi! En ymmärrä mistä hän on sen saanut päähänsä kun, se ei ole vieläkään ohi! Eikö parisuhteessa pitäisi keskustella puolison kanssa niin paljon ettei tule väärin käsityksiä? Minulle tuli tunne että, hänen keskustelu kumppanit netissä tuntevat hänen ajatuksensa paremmin kuin minä. Taas loukkaavaa minusta. Ja kun sanoin etten pidä että, olet puhunut minulle intiimistä ja tärkeästä asiasta siellä. Hän vaan totesi sen olevan pikku juttu. ???? Ei minusta ollenkaan!
Hän totesi että, hän on edelleen ehdoton siinä ettei meille tule ainakaan yhteistä lasta. Pitääkö minun siis uhrata haaveeni hänen tahtonsa mukaan? Hän sanoin minun lapsi haavetta vaatimukseksi häntä kohtaan. Minusta mikään kotiin / perheeseen liittyvä ei ole vaatimus. Vaatimukset ovat mielstäni ulkomaanmatkat, uudet autot, kotiteatterit, minkkiturkit, muotivaatteet yms. näitä en ole edes pyytänyt.
Minä olen ymmälläni miehestäni esiin tuleesta itsekkyydestä. Kaipaan kovasti uusia ajatuksia pattitilanteeseemme. Omat ajatukseni pyörivät samaa rataa. Olen hukassa tunteiteni kanssa ja epätietoinen miten edetä ja mihin suuntaan.
Hei,
Ihan päällimäisenä tuli kyllä mieleeni, että lasta on molempien todella haluttava - se on jokaisen lapsen oikeus. Voit kuvitella mitä ristiriitoja suhteeseen tulee, jos toimitaan vain toisen ehdoilla. Teillä on nyt pattitilanne. Vanhempien sekoilut vaikuttavat lapsiin ja jättävät jäljet, miksi siis noin sekavaan tilanteeseen hankittaisiin uutta ihmisenalkua?
Eikö nyt tärkeintä olisi tutustua puolin ja toisin kumppanin haaveisiin ja odotuksiin elämän suhteen - pelkkä "perheperustelu" ei mielestäni yksin riitä ja oikeuta toisen haaveita tärkeimiksi kuin toisen. Yhteys välillänne tuntuu olevan kadoksissa - miehesi on löytänyt keskustelukumppaneita muualta.
Mikäli lapsentarpeesi on ensisijaisen polttava eikä miehesi sitä kanssasi halua, sinun on etsittävä lapsihaluinen mies muualta - mutta mitenkäs nämä nykyiset lapset ja heidän elämänsä? Jospa teillä miehesi kanssa olisi vielä sen verran tunteita, että jaksaisitte yrittää ja miettisit miten näille nykyisille lapsille voisit antaa turvallisen elämän. 🙂🌻
Kovin kylmää kyytiä taitaa olla tarjolla, kyyneleet(varmaankin ne krokotiilin sellaiset) nousevat väkisin silmiini, sen verran sydän on vereslihalla, kun joudun luopumaan toiveestani.
Mielestäni meillä oli tuolloin yli 6 v sitten kaikki taustat ns. kunnossa, jopa suhdekin, enää ei ole. Miksi hän jo sillon sanoi jyrkän EI:n???? Kun menimme yhteen sanoin jo silloin haluavani 3 lasta, mikäli ikinä sellaiseen hommaan ryhdyn. Eli hän on ollut alusta lähtien tietoinen tästä ns. "vaatimuksestani", ihan miten sitä kukin haluaa kutsua. Mielstäni hän kiusaa minua tietoisesti tällä kun, tietää sen olevan minulle tärkeä juttu.
Ilmeisesti minun on sitten lähdettävä tästä suhteesta. Osaavathan ne muutkin sen lapsen teko homman. Kitisevää ja jarruttelevaa miestä en vaivoikseni enää ota tämän kokemuksen jälkeen. 20v. ja turhaa luottamista toiseen. Pärjään hyvin omillanikin.
Lapsemme ovat vielä toistaiseksi tasapainoisia ja heillä on ystäviä, koulukin sujuu.
Mutta jos minä olen jatkuvast ns. itkukurkussa oman epätoivon kanssa en tiedä kauanko asiaa voi heiltä salata. Ja lapset ovat hyviä vaistoamaan että, kaikki ei ole kohdallaan. Mielestäni minä en ole alkanut sekoilla etsimässä parempaa juttuseuraa netistä. Jos lapsi toiveeni on tappanut tunteet miehelläni minua kohtaan niin, mitä enää on tehtävissä?
Hei,
Eihän siinä tunnu vaihtoehtoa olevan - ette kykene antamaan toisillenne sitä mitä tarvitsette. Miksi siis kiusata toinen toistaan enempää? Toista ei voi muuttaa, vain itseään. Tsemppiä uuden elämän rakentamiseen.🙂🌻
Kiitos neuvoista(?) ja myötätunnosta(?).
Ilmeisesti tämä on niin vähäpätöinen juttu tämä lapsi toive että, sen voi unohtaa olankohautuksella ja onhan se itsekästä vaimolta 20 vuoden liiton jäkeen toivoa mieheltä yhtään mitään.
Uusi elämä alkaa!
Hmmm. Mulla alkoi heti hälytyskellot soimaan... Voit tietysti hypätä tämän mun juttuni yli, mutta jos oot kerran kirjoittanut tänne, uskon, että olet valmis kuulemaan myös mun ajatukseni. Totean heti alussa, että olen nainen.
Olet siis kieltänyt mieheltäsi intiimin elämän, koska hän ei suostu sinun vaatimuksiisi. Ymärrän, että toiveesi, "vaatimuksesi" on herkkä ja sinulle todella tärkeä ja on ollut pitkään sinun unelmasi. Sanoit myös, että suhteenne luistaa muuten, eikä sulla ole muita valituksia miestäsi kohtaan. Suhteenne pituus sanoo sen, että teillä on paljon yhteistä ja olette vähintäänkin tosi tärkeitä toisillenne(ehkä jopa rakkaita). Ja edessäsi on tosiasia: hyvä mies(joka ei suostu toteuttamaan sun unelmaasi) ja kaksi lasta, joille paras lahja on hyvä perhe eli toisiaan rakastavat isä ja äiti. Kannattaa muistaa, että avioero vaikuttaa lapsiin huonosti.
Tilastollinen tosiasia on myös se, että maailmassa ei ole kovin montaa tervettä hyvää miestä. Ja mistä sinä voit tietää, kohtaatko ketään niistä ja suostuuko hän ottamaan juuri sinut vaimokseen kaksine lapsinesi ja sovitteko te hänen kanssaan paremmin yhteen kuin tämän nykyisesi kanssa. Eikö ole aika suuri riski hajottaa sinun nykyistä perhettäsi, kun ei ole edes varmaa, onnistuuko sun kuitenkaan toteuttaa sinun unelmaasi kolmannesta lapsesta? Ajattelen, että teet enemmän hallaa unelmillesi, lapsillesi ja itsellesi, jos hajotat nykyisen suhteesi.
Kannattaa myös tutkia asiaa miehen seksuaalisuudesta: kuinka tärkeä miehelle seksi on. Eihän seksiä harrasteta ainoastaan lasten saamisen toivossa??! Mun mielestäni teet tosi suuren virheen, kun kiellät mieheltäsi sen. Ja jos miehesi ei ole kovin ehdoton kuin et ole näköjään sinäkään siinä, että "rakastaa kaikissa vastoinkäymisissä", niin on tosi suuri riski, että hän alkaa pettää sua. Ja jos hän sua pettää, sä koet autamattomasti itsesi hylätyksi ja saat aika pahan haavan. Silloin lapsesi vasta kärsivätkin.
Ja sitten tämäkin: mikä on teidän ehkäisykeino? Eihän monet ehkäisyt niin satavarmoja ole??! Toisin sanoen jos on kohtalo, sä voit tulla raskaaksi rikkomattakin miehesi tahtoa vastaan.
En halua olla ilkeä, mutta tosielämä on usein sellainen, etteivät kaikki meidän unelmat ja haaveet toteudu. Joskus eivät toteudu mitkään haaveet tyystinsä. Toiset haaveet toteutuu toisten haaveiden kustannuksella. Ja voi joutua tilanteeseen, kun ei edes jaksa unelmoida. Ajattele, kuinka suuri osa sinun unelmastasi ON jo toteutunut: sulla on kaksi lasta, mies, toimeentulo( ja mita kaikkea muuta), joten sinulla on aika hyvä osa, eiköö? No, voit eri mieltä mun kanssani kyllä... Sanon vielä, että jatka sä olemista hyvänä vaimona. Miehesikin on vain ihminen, ja se voi muuttaakin mielensä, mutta luulen, että on huono keino yrittää saada hänet tekemään sen, jos alat itkemään, tinkimään ja kieltämään häneltä seksielämän jms
Toivon sinulle vain parasta!🙂🌻