Heippa
Kyllä lapselle voi puhua asiat ihan suoraan.
Sillä lapsi kyllä ymmärtää ja tietää asiat
Ja jos lapsi kysyy asioita niin ihan rohkeasti puhua asioista.
Itse olin samanlainen elämäntilannne ja poika oli sillon 4 vuotias ja ymmärsi
kaikki asiat ja kerroin kaikki asiat.
Ole lapsesi tukena.
Mutta nyt kysyn sinulta
Kuinkas sinä olet jaksanut ???
Kaunista syksyä sinulle

Missään nimessä lasta ei sekoiteta vanhempien välisiin kahinoihin! Missään vaiheessa!

Minä olin 20 kun vanhempani erosivat, ja isän vuodattaminen äidistäni loukkasi silloinkin. Miksi ihmeessä pitäisi kertoa lapselle?

En kyllä kertois. eikä sun tarvi valehdella. sanot vaan että teille tuli erimielisyyksiä. Ei lapsen tarvitse kantaa huolta vanhempien riidoista. tajuuko tuon ikänen edes mitä pettäminen tarkoittaa.

Minulla lähes samanikäinen lapsi. Mies petti. Minun terapeutti sanoi, että lapselle ei kannata kertoa, ei osaa käsitellä vielä sellaisia asioita. Totuuden voi kertoa monella eri tavalla, eli siis niin, että teillä oli erimielisyyksiä, joiden takia erositte. Kun sait itsekin vasta erottuanne tietää, että vaimosi petti, niin miksi lapsenne pitäisi saada tietää, että vaimosi petti? Koska ilmeisemmin avioliittonne johti eroon muusta syystä.

Niinhän se onkin, et siis valehtele. Pettäminen oli vain seuraus.

Minusta tuntuisi myös kohtuuttomalta lapsille kertoa, että toinen on pettänyt. Aikuisten välinen asia. Vaikuttaisi väistämättä lapsen ja vanhemman väleihin. Ja aiheuttaisi suurta huolta lapselle. Kuitenkin on tärkeää kertoa lapselle, että vanhemmilla on nyt suuria erimielisyyksiä aikuisten välisistä asioista ja siksi tulee riitaa. Ja muistaa painottaa sitä, että molemmat vanhemmat rakastavat lapsia, eikä riidat liity heihin...

volvomies kirjoitti 3.11.2011 11:40

Heippa
Kyllä lapselle voi puhua asiat ihan suoraan.
Sillä lapsi kyllä ymmärtää ja tietää asiat
Ja jos lapsi kysyy asioita niin ihan rohkeasti puhua asioista.
Itse olin samanlainen elämäntilannne ja poika oli sillon 4 vuotias ja ymmärsi
kaikki asiat ja kerroin kaikki asiat.
Ole lapsesi tukena.
Mutta nyt kysyn sinulta
Kuinkas sinä olet jaksanut ???
Kaunista syksyä sinulle

Ihan ok, välillä vituttaa sit tulee viha. Mut koitetaan selvitä tai se on pakko lapsen takia!

Mepa kirjoitti 3.11.2011 12:49

En kyllä kertois. eikä sun tarvi valehdella. sanot vaan että teille tuli erimielisyyksiä. Ei lapsen tarvitse kantaa huolta vanhempien riidoista. tajuuko tuon ikänen edes mitä pettäminen tarkoittaa.

Kyllä tajuaa! Eikö parempi että itse kerron kuin se et saa kuulla jostain muualta! Pienen kylän vitsaus juorut leviää varsinkin koulussa!

yhdessäköain kirjoitti 3.11.2011 14:13

Minulla lähes samanikäinen lapsi. Mies petti. Minun terapeutti sanoi, että lapselle ei kannata kertoa, ei osaa käsitellä vielä sellaisia asioita. Totuuden voi kertoa monella eri tavalla, eli siis niin, että teillä oli erimielisyyksiä, joiden takia erositte. Kun sait itsekin vasta erottuanne tietää, että vaimosi petti, niin miksi lapsenne pitäisi saada tietää, että vaimosi petti? Koska ilmeisemmin avioliittonne johti eroon muusta syystä.

Niinhän se onkin, et siis valehtele. Pettäminen oli vain seuraus.

Eroon johti aavistus pettämisestä ja jälkee päin sain kulla et niin oli käynyt. itse asiassa poikani kysy pettikö äiti sinua sanoin puhutaan toiste. 9v ei ole tyhmä ja se vaistoaa asioita yölliset poissa olot ym. Täytyykö minunkin pettää poikani luottamus vai olla rehellinen?

Älä lisää lapsesi jo valmiiksi raskasta taakkaa. Hänen tehtävä ei ole toimia parisuhdeterapeuttina, vaan päinvastoin, teidän vanhempien on osattava tukea häntä vanhempien eron keskellä. Kannusta lastasi olemaan iloinen sekä sinun että äitinsä tapaamisesta, älä katkeroidu. Lapsellasi on oikeus perustaa omat käsityksensä äidistään siltä pohjalta, minkälainen ÄITI tämä on.
Oma äitini on kautta aikain vuodattanut kaikki parisuhdekriisit isäni kanssa meille lapsille. Pienestä asti olen kokenut sen ahdistavana. En ole osannut auttaa, ainoastaan ahdistua itsekin. Vasta nyt aikuisena olen oppinut sanomaan, että en ala kuuntelemaan parisuhdevuodatuksia.

Hei,

Niin.... oman surun ja tuskan keskellä olisi kuitenkin aina syytä miettiä myös omia motiivejaan. Onko todellakin kyse ihan vain lapsen parhaasta vai oman katkeruuden ja kostamisen halusta ... vaikka itse ei sitä tiedostaisi... Rehellisyys on usein julmuus pyhäpuvussa.

Itse avioerolapsena --- ja isä petti äitiä ja me lapset totisesti siitä kuulimme --- toivoisin kaikilta vanhemmilta kypsyyttä olla aikuinen näissä tilanteissä. Pettäminen on kuitenkin vain yksi puoli asiaa - sitten pitäisikin lähteä setvimään miksi petettiin. Ja onko se lapsen asia????? Vaikka kuinka lapsi tuntee termit ja tietää asian fyysisen puolen, ei hän oman elämänkokemuksensa valossa voi, eikä pysty näkemään kokonaisuuksia.

Aikuisen tehtävä - ja erityisesti vanhemman - on luoda lapselle turvallinen kasvuympäristä. Vanhempien erosta on syytä puhua ja siitä, kuinka ihmiset voivat osoittautua toisilleen vieraiksi ja tehdä asioita, joita joskus ehkä katuvat. Lapsen omien tulevien ihmissuhteiden kannalta on todella tärkeää miten vanhemmat asian hoitavat. Omat katekruuden oikeudentunnontunteet ovat toissijaisia lapsen tulevaisuuden kannalta.

(Olenpa aika yllättynyt volvomiehen neuvoista, omia tekemisiä olisi kyllä aina syytä miettiä hieman kriittisestikin kaikista näkökulmista - kenen parhaaksi toimitaan?)

Voimia sinulle tilanteeseen ja kypsyyttä hoitaa asia.🌻🙂🌻

Elikkä onko asia niin et se saa varmaakin kuulla sen jostakin muualta ja alkaa syytään minua miksi en kertonut miksi valehtelin ja menetän sitten pojan luottamuksen? Koska äiti on sille valehdellut täytyykö mun jatkaa samaa linjaa ja tuottaa sille taas pettymys minun jonka pitäisi olla tuki ja turva, sekö on oikein ?😐

Heippa Jasse ja muut
No kerrotaampa hiukan taustoja itse erosin 94 silloin poika oli 4 vuotta ja se
todellakin tiesi asiat ja kun kysyi asioita niin kaikki kerroin rehellisesti miten
asiat on eikä ole stressiä ottanut ja hyvästi on elämässä pärjännyt.
Poika on itse ostanut esim kaikki vaatteet ja mitä on tarvinnut 6 vuotijaasta lähtien
9 vuotijaasta lähtien on tehnyt töitä
seurustelemaan rupesi 14 vuotijaana
kihloissa oli 18 vuotijaana
ammattiin valmistu 18 vuotijaana ( ajaa rekkaa ) ja kun meni kuljetusalan kouluun
niin siellä tehtiin jokaiselle oppilaalle psykolookiset testit ja kun oli tulokset tullut niin
oli pojalle sanottu että olet monta vuotta ikäisiäsi kehityneempi.
Ensimäinen lapsi nuorelleparille tuli kun poika oli 20 vuotta ja nyt poika on 21 vuotta
ja ei ole tarkoitus ketään loukata eikä kehua mitä seuraavaksi kirjoitan mutta monet
vaikeudet on matkanvattella ollut ja ne on voitettu nyt elämä menee liijjan hyvin.
Meillä jutellaan kaikki asiat avoimesti näin ne asiat ja solmut ratkeavat.
Edelleen olen sitä mieltä että kun lapsi kysyy asioita niin asiat kertoo rehellisesti lapselle
sillä ne kyllä ymmärtää asiat.
yhden tutun perheen
äiti kuoli syöpään kun lapset oli pieniä 5 ja 9 vuotiaita ja nyt ovat 25 ja 29 vuotiaita niin
silloinkin lapsille kerroin miten asiat on ja elämässä vaikeuksista huolimatta mennään
eteenpäin ja elämä järjestyy ja elämä voittaa ja niin järjesty.
Olen kyseisten ihmisten puolesta tosi onnellinen ja ollaan loppuelämän ystäviä ja tuntuu
hyvältä kun nyt nähdään silloin tällöin niin sanoo että kiitos kun autoit ja kerroit miten asiat on.
Itse asiassa nytkin on yksi tuttu joka erosi väkivaltaisesta ja juoposta puolisosta ja sen
lapsi on suunnilleen saman ikäinen kuin tämän kirjoituksen aloittajan niin lapsi on meillä
aina hoidossa ja on todella reipas ja ymmärtää asiat ja on puhuttu asioista rehellisesti.
Kuin myös yksi tuttu pitää siinä lähellä hoitokotia niin aina asioita jutellaan ja ollaan
pohdittu että on todella tärkeätä että ihminen ei ikinä jää ongelmien kanssa yksin
vaan aina on joku tukena ja jos ihmisellä on tekemistä niin ei esim sorru rikolliselle alalle,
ryyppäämään jne ja ihmiselle pitää puhua rehellisesti.
Voisin kirjoittaa kyseisestä asiasta vaikka kirjan mutta se siitä.
Kaunista syksyä kaikille

Itse olen hieman samanlaisessa tilanteessa. Minua on petetty ja vielä ei ole tiedossa miten jatketaan, mutta noitakin asioita olen jo miettinyt vaikka ehkä sen aika ei vielä olekaan.

Itse en ainakaan aio lapsille kertoa mitä on tapahtunut. Se ei ole heidän ristinsä kantaa. Heidän ei tarvitse tietää, mitä ihminen jota he rakastavat ehdoitta, on tehnyt sille toiselle, jota lapset rakastavat samalla tavalla. On väärin laittaa lapset tilanteeseen, jossa he edes voisivat ajatella jotain pahaa äidistään/isästään. Heille pettänyt osapuoli ei ole tehnyt mitään pahaa. Vaikka ero pakostakin lapsiin vaikuttaa, pitää lapsille antaa mahdollisimman hyvät eväät jatkaa elämää. Pettäminen ja sen miettiminen ei kuulu lapsen elämään. Tiedon siitä mitä on tapahtunut lapset saavat sitten kun ovat aikuisia, jos haluavat tietää ja silloinkin sen kertoo se "pettäjä".

Pettäminen aiheuttaa niin paljon pahaa oloa, että sitä pahaa oloa ei tarvita kenellekään enää lisää. Itse en aio mahdollisen eromme syistä kertoa kenellekään, jotka ovat olleet perhettämme lähellä. Vaikka minua kohtaan on toimittu väärin ja olen todella pettynyt, surullinen ja vihainen, en halua että noita tunteita joutuu kukaan muu enää tuntemaan. En halua, että "pettäjästä" tulee minun perheeni ja oman perheensä silmissä huono ihminen. Se ei auta ketään.

Huono olo ja viha ei vie ketään eteenpäin. Lapset eivät tarvitse tietoa pahoista asioista, joita on tapahtunut vaan sitä samaa rakkautta, mitä aina ennenkin.

Hei taasen,

Miäli olette tarkkaan lukeneet, on täällä vastaajien joukossa joitakin avioerolapsia, jotka ovat ko. tilanteen kokoneet TODELLA IKÄVÄNÄ, kun vanhemmat ovat sotkeneet lapset selvittelyihinsä ja olleet omasta mielestään ihailtavan rehellisiä. Toisen parhaallahan ihminen omia motiivejaan usein selittelee.

Monesti nuo lapsuudenaikaiset jutut alkavat tulla esiin hieman myöhemmällä iällä, kun ihmettelee mikä omassa elämässä meni vikaan, joten en vielä 21-vuotiaan kohdalla vetäisi mitään johtopäätöksiä, ennen kuin hänellä itsellään on jokin kriisi - miten sen kohtaa ja miten kohtelee toista. Tuleeko useita avioeroja yms. ottaako esim. liian nuorena liikaa vastuuta ryntäämällä perinteiseen perhemalliin, siihen opittuun "miehenmalliin", johon saattaakin tukehtua noin 40-vuotiaana.

Taisto kirjoitti:
"Elikkä onko asia niin et se saa varmaakin kuulla sen jostakin muualta ja alkaa syytään minua miksi en kertonut miksi valehtelin ja menetän sitten pojan luottamuksen? Koska äiti on sille valehdellut täytyykö mun jatkaa samaa linjaa ja tuottaa sille taas pettymys minun jonka pitäisi olla tuki ja turva, sekö on oikein"

Hyvä Taisto, sinä olet aikuinen, voisitko mitenkään kuvitella selvittäväsi tätä asiaa siihen malliin, että aikusten ihmisten elämässä tapahtuu kaikenlaista ja joskus sitä pettyy itseensä ja joskus taas toiseen ihmiseen Tällöin yhdessäolo ei ole enää mahdollista.? Mitä valehtelemista siinä on? Voit luvata käsitellä asiaa lapsesi kanssa sitten, kun hän on vähän vanehmpi ja kertoa oman totuutesi asiasta. Äidillä on varmasti omansa.

Ulkopuoliset eivät voi tietää perheen asioita ja syitä syviä. Mistä mekään täällä tiedämme, miten sinä olet vaimoasi kohdellut, mikä on saanut hänet toimimaan noin. Kenties hän on vain seuikkailunhaluinen pettäjä tai kenties sinä oletkin alkoholisti, joka ei osaa anta hellyyttä...emme voi tietää, eikä se ole nyt olennaista. Tarkoitan, että totuus ei ole niin helppo juttu, eikä yhdellä ihmisellä ole siihen yksinoikeutta.

Minusta jotenkin tuntuu, että sinä haluaisit niin hirveaästi kertoa vaimosi olleen pettäjä ja naamioit nyt tämän asian toimimiseksi lapsen parhaaksi. Mieti ajatuksella näitä vastauksia, joita saat. Käsittääkseni kipeät asiat kuuluvat vanhemmuuteen ja rakkaudella selvitään ongelmatilanteissa.

Tämän vuodatukseni päätteeksi haluaisin korostaa, etten missään tapauksessa hyväksy pettämistä, mutta jokaisen tulisi miettiä omaa osuuttaan parisuhteessaan. Fyysinen pettäminen on vain yksi pettämisen muoto, toisen huomiottajättäminen ja kynnysmattomana kohtelu on käsittäkseni varsin yleistä, ja siitähän ei kyläjuoruilijat kerro - mutta onko se sen oikeampaa? Ja hyväksyttävämpää?

Hei!
Erosin muutama vuosi sitten ja tyttäreni (silloin 12 v) syytti minua erosta, vaikka itse asiassa olin itse helpottunut että pääsin pois liitosta, ja kyseli myös omalla tavallaan syitä. En ole koskaan sanonut miten asiat todella olivat, siis että oli narsisti-puoliso jne, koska katsoin, että hän ei näitä asioita pysty käsittelemään. Lapselle sinänsä ero on hirveän
vaikea asia, oli syy mikä tahansa, olivat vanhemmat sitten millaisia tahansa, uskon ainakin niin. Miksi siis rasittaa pientä mieltä enempää. Kyllä minun mielestäni riittää hyvin, että erotaan jos ei sovita yhteen jne. jne. Tänä päivänä ero on aika yleinen juttu, tyttäreni kavereista 50% on eronneita vanhempia ja uskon, että lapset juttelee paljon keskenäänkin näistä asioista ja tuntemuksistaan. Ainakin murrosikäisellä, kuten tyttäreni nyt on, on paljon muitakin huolia ja kasvukipuja, turha siinä on vanhempien omia huoliaan lapsen niskoille antaa (puhun omasta puolestani, en muiden). Lapsen kuuluu saada elää hyvää ja tasapainoista ja onnellista elämää ja hänellä tulee olla kavereita ja harrastuksia ja on hyvä että koti rauhoitetaan, että nukkumiselle ja koulunkäynnille riittää aikaa ja on rauhallista. Itse kävin keskustelemassa kriisikeskuksessa ja srk:n diakoniatyöntekijän luona tosi pitkään ja purin pahimmat ahdistukset pois, jotta jaksoin olla parempi äiti lapselleni. Tietysti ero tuo epävarmuutta lapsen elämään mutta ainakin itse olen yrittänyt rauhoittaa tilannetta sanomalla että isä rakastaa sinua ja ajattelee sinua varmasti niinkuin uskon tekevänkin. Tytär oli isälle erityisen rakas ja siitä syystä itsellänikin oli eron jälkeen paha olla. Mutta katsoin oman terveyden tärkeämmäksi.
Sinulle petetty sanoisin, että älä katkeroidu vaan käy keskustelemassa jossain ammattiauttajalla. Itse olen kokenut sen parhaimmaksi vaihtoehdoksi, tänä päivänä ystävien kuormittaminenkin on vaikea juttu kun jokaisella omat ristinsä kannettavana. Tekstini on aika kantaaottavaa, ei ole tarkoitettu sellaiseksi, oikeastaan puhun itsekseni/itselleni ja tämä on vain minun mielipiteeni ja omasta mielestäni näin tapauksessani oli tehtävä.
Pidä lastasi hyvänä, ole hänelle läsnä, vastaa kysymyksiin mutta ajatellen juuri sitä miten hän asiat ymmärtää. Voithan kysyä apua vaikka neuvolasta josta sinut ohjataan eteenpäin tarvittaessa.
Lapsi on lapsi vain kerran. Ainakin itse ajattelen näin että olen nyt lapseni tukena ja ehdin vielä rakentamaan myös omaa elämääni, mutta päivä kerrallaan.
Voimia sinulle ja meille kaikille täällä 🙂