Ei mielestäni tuon ikäiselle voi mennä kertomaan tuollaisista aikuisten asioista. Ei ainakaan itselleni olisi tullut kyseeseen. Lapselle voi sanoa että riitaa vaan on asioista syyllistämättä ketään. Myöhemmin kun lapsi on sen ikäinen niin voi kertoa. Kannattaa myös välttää riitelyä lapsen ollessa paikalla. Ei ole lapselle hyväksi mielestäni tuossa iässä alkaa elää aikuisten maailmassa aikuisten ongelmia miettien ja tuo on aikuisten asia jos petetään. Näin minä ajattelen.

Itse sain lapsena tietää toisen vanhemman pettäneen toista, enkä olisi halunnut. Suoraan sanottuna mitä hemmetin väliä lapselle on mitä vanhempien parisuhteessa tapahtuu?? Lapsi haluaa isä ja äidin, jotka tuntuu turvallisilta ja luotettavilta, ei kuulla että on toisen vanhemman syy ettei isä ja äiti ole enää yhdessä. Tuollaista asiaa ei voi kertoa niin ettei lapsi ala toista vanhempaa syyllistämään erosta.

Asiasta voi olla erimieltä ja toiset lapset voi ottaa asian erillälailla. Näkyvästi en tainnut ikinä itsekään protestoida pettänyttä vanhempaa. En edes kommentoinut asiaa ääneen. Asia silti kaihertaa mieltä ja on kasvattanut kuilun meidän väliimme. Mulle on anteeksiantamatonta että vanhempien parisuhdeasioiden takia perusturvallinen luottamus vanhempaan on kärsinyt. Itse olisin halunnut kuulla vain että vanhemmilla on nyt keskinäisiä kiistoja. Siinä kaikki. Asiasta kuulinkin muualta, miten se luottamusta vanhempaan olisi vähentänyt? Vanhempien parisuhde on vanhempien keskinäinen asia, näin osasin jo lapsena ajatella. Miksi siihen lasta pitäisi millään tavalla sotkea?

Kaikille eronneille tai eroamassa oleville vanhemmille tiedoksi:

Tukinetissä on huomenna keskiviikkona klo 15-17 Vetskari-liveryhmä nuorille! Vetskari-liveryhmän teemana on: Mikä auttaa vanhempien erotessa?

Kertokaa nuorillenne tulevasta ryhmästä. Ryhmässä nuoret voivat keskustella teemasta ohjatusti ja turvallisesti muiden vertaisten kanssa. Liveryhmän ohjaajina toimivat Kasvatus- ja perheneuvontaliiton Vetskari-projektin asiantuntijat.

Terv. Kata🙂🌻

Olen aivan pöyristynyt volvomiehen sanoista... 4v ymmärtää asiat niinkuin ne ovat? 😐 Ei todellakaan ymmärrä. Ja olen erittäin pahoillani jokaisen sen ikäisen lapsen puolesta, jos vanhemmat alkaa asioitaan kertoa niinkuin ne ovat. Kypsyyttä ja järkeä voisi käyttää näiden asioiden käsittelyssä. Joku sanoikin viisaasti, että aina niitä asioita voi hieman kaunistella ja sanoa kierrellen eikä se siltikään valehtelua olisi. Mutta sanooko 9 -vuotiaalle että äitinsä on pettänyt. Huh huh, en voi muuta sanoa😑❓

Lapsi voi olevinaan pärjätä hyvin elämässä, mutta onko se muka tavoittelemisen arvoista, että lapsi ei saa olla lapsi? Vaan että hänen täytyy jo lapsena alkaa kantaa huoli omista asioistaan, ostaa vaatteensa jne? Minun mielestäni ei todellakaan ole. Ja useinhan juuri nämä "menestyjät" sitten joutuvat itsetuhon tielle, jolloiin lähimmäiset ihmettelevät että mikäs nyt tuli kun hän niin hyvin elämässä pärjäsi. Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Kypsää vanhemmuutta on reagoida asioihin rauhallisesti ja luottavaisesti. Antaa juurikin lapsen itse tehdä johtopäätöksensä äidistään sen äitiyden perusteella, ei sen perusteella että hän olisi pettäjä tai muutakaan.

Itsekin hiljattain eronneena tiedän, ettei se aina helppoa ole. Mutta kyllä jokaisen vanhemman velvollisuus on koettaa tukea sitä lapsen suhdetta toiseen vanhempaansakin. Itsekin usein poikani kanssa katselen kuvia hänen isästään ja koitan mahdollisimman kypsästi suhtautua tähän eroon. Ja olen myös iloinen ja onnellinen, sekä vältän riitoja exäni kanssa. Siten lapsikin saa hyvät eväät elämään ja siihen, ettei ero ole maailmanloppu. Vaikkakin lapseni ovatkin todella pieniä, niin kyllä hekin aistisivat jos koko ajan olisin surullinen ja katkera yms. Silloin se heijastuisi myös lapsiini.

Tuo kysymys on kyllä tosi hyvä!
Itse olen sitä mieltä, että ero on lapselle sen verran rankka juttu, ettei siinä kannata
ketään lähtee syyttelemään. Pieni lapsi ei edes tajua, mitä pettäminen tarkoittaa.
Pienen lapsen päässä sana erokin voi muuttua peikoksi, ellei selvitetä mitä se tarkoittaa.
Omassa tilanteessa poikani 5v kulki huoneesta toiseen silmissään pelko ja kysyi sitten,
että viettekö te tavaratkin mukananne, kun te eroatte. Silloin iski mulle paniikki,
lapsille on selitettävä, mitä ero tarkoittaa. Pienessä päässä voi olla syyllisyyttä,
että ero johtuukin hänestä. Sekin voi myöhemmin elämässä aiheuttaa hankaluuksia,
oletan.
Mielestäni aikuisten pitää pysyä vastuullisina ja puhua asiat niin, ettei ketään syytellä,
vaan selitetään asiat puolueettomasti. Kyllä lapsi asiat tajuaa, kun selitetään, pienikin.
Ja tärkeintä lapselle on selittää, miten elämä jatkuu, mikäli vanhemmilla on voimia ja
pyytää ulkopuolista apua, ellei voimat riitä.
Uudessa suhteessani mies petti minua ja samainen poikani tapasi mieheni sivusuhteen,
ennenkuin tiesin suhteesta. Poikani oli aikuinen jo. Hän kertoi suhteen paljastuttua tietä-
neensä, muttei uskaltanut kertoa minulle. Sanoi, että jos sydämeni särkyy. Oli tuntenut
syyllisyyttä ja pelkoa puolen vuoden ajan. Minusta se oli niin väärin, niin väärin.
Ja vielä aikuisenakin lapset voivat masentua vanhempien epäonnistumisesta ja se voi
vaikuttaa heidän elämäänsä monella tavoin.
Hienoa, että eroa mietitään tästäkin kulmasta!
Ajatellaan lastemme parasta eronneenakin, ollaan parempia aikuisia!

Hei kaikille!

Viestiketju herätteli minussa monenlaisia tuntemuksia ja ajatuksia. Olen itse eronnut lähes 12 vuotta sitten miehen toistuneiden pettämisten seurauksena. Vältin hammasta purienkin sanomasta tuolloin 6-vuotiaalle pojalleni, mistä on kyse, mutta aika teki tehtävänsä ja poika kyllä sitten tajusi, mitä oli tapahtunut. Hän ei ole syytellyt minua valehtelijaksi, vaikken isän pettämisistä hänelle sanonutkaan suoraan. Ilmaisin asian niin, että äiti ja isi eivät enää tule toimeen keskenään ja isi muuttaa nyt pois ja asuu tästä eteenpäin Maijan (nimi muutettu) kanssa. Koen edelleen olleeni rehellinen, vaikken isänsä seikkailuista puhunutkaan. Minusta se olisi ollut väärin viatonta lasta kohtaan, jos olisin alkanut tehdä selkoa yksityiskohtaisesti hänen isänsä ja minun välisestä asiasta ja olisin omalla käytökselläni nakertanut hänen isä-suhdettaan. Hän on sittemmin itse muodostanut isänsä touhuista oman käsityksensä (isällä on tätä nykyä lapsia 3 eri naiselle eli kolmas liitto menossa) ja kovasanaisestikin siitä kommenttinsa esittänyt.

Vanhempani erosivat kun olin 6-vuotias. Äiti lähti satojen kilometrien päähän toisen miehen matkaan. Erossa minut tuomittiin isälle. Muistan ne kerrat, kun katkerana itkin tuntikausia, kun äiti toi minut kotiin niiden harvojen tapaamiskertojen jälkeen. Kyselin isältä kerta toisensa jälkeen, miksi äiti ei tule takaisin ja isä vastasi aina, ettei tiedä. Näin jälkeenpäin ajateltuna, en usko, että olisin pystynyt käsittämään, jos isä olisi erosta selittänyt, että äiti on käynyt vieraissa, kun en voinut käsittää sitäkään, miksei isä saanut äitiä jäämään tai miksi äiti aina lähtee pois. Pettämisten suhteen asia kävi ilmeiseksi, kun äidin luona oli heti vieras mies. Vieläpä sellainen, jolle naisystävän lapsi oli mitä ilmeisemmin tiellä. Jos minua esim. pelotti yöllä, en saanut mennä heidän viereen, kuten olin saanut kömpiä äidin ja isän sänkyyn tai isän viereen yhä sain. Ymmärsin, että tämä setä on varmaan se syy, miksei äiti tule enää takaisin.

Murrosiässä aloin kapinoida isääni vastaan ja usein riidoissa pulpahti isän ja äidin välinen ero. Jossain vaiheessa isän toleranssi petti ja hän alkoi huoritella äitiäni. Tajusin tuolloin, että varmasti jotain vikaa oli muuallakin kuin vain äidissä ja olin isän puheista vihainen ja katkera. Meni vuosia ja olin 35-vuotias, kun minulle vahingossa paljastui, että isä oli alkanut etsiä mahdollista toista lastaan lehti-ilmoituksella. Hän oli saanut vihiä, että nainen, jonka kanssa hänellä oli ollut romanssi, oli saanut lapsen. Kun laskin asioita yhteen, tajusin, että tuo mahdollinen sisarukseni olisikin saanut alkunsa niitä aikoja, kun isä oli komennushommissa toisella paikkakunnalla. Vähän sen jälkeen äiti lähti... Kunpa isä olisi kyennyt hillitsemään aikanaan itsensä murrosikäisen edessä ja jättänyt äidin huorittelut sikseen. Oliko hän itse muka sen parempi? Äiti oli tuomittu silloisen avioliittolain nojalla syylliseksi avioeroon aviorikkomuksen takia. Isä oli tehnyt samoin, muttei hiiskunutkaan asiasta. Voi olla, että äiti tiesi, muttei koskaan ole kommentoinut asiaa, enkä ole sitä häneltä kysynyt, enkä kysy.

Minun vanhempani olivat siis molemmat pettureita toisilleen ja isän loanheitto äitiä kohtaan sekä samanaikainen omien tekojen peittely jättivät melkoisen kuilun välillemme. En toivoisi kenenkään joutuvan kokemaan samaa. Omalla kohdallani olisi ollut parempi, että äidin ja isän pettämiset olisivat jääneet heidän väliseksi asiakseen. Kyllähän äidin elämäntilanne tuli ilmeiseksi pienelle tytölle ja se olisi saanut jäädäkin niin. Isällä ei riittänyt kärsivällisyyttä ottaa vastaan aikanaan murrosikäisen kuohuja, vaan sortui tekemään melko alhaisen teon.

Mitä siihen tulee, että kyläläiset voivat puhua ja juoruta, on todettava, että minäkin elin pikkukylällä ja kyllä sielläkin riitti niitä moukkia, joilla ei muuta tekemistä ollut, kuin vatkata toisten erojen syytä - oma elämä kun on niin tyhjää. Jos joku on niin typerä, että lapselle menee tämän vanhempien eron syitä kommentoimaan, on kyllä aikuisen oikeus ja velvollisuus mennä ko. henkilön luo ja kasvotusten sanoa, ettei toisten asiat hänelle kuulu ja että lapselle ei ole mitään oikeutta mennä päätelmiään laukomaan. Aina voi muistuttaa siitä, että kunnianloukkauksestakin voi joutua vastuuseen ja onko se juoruilu ja lapsen häirintä sen arvoista, että joutuu sitten julkisesti lehdessä sitä anteeksi pyytelemään.

Lapset ovat suoraviivaisia ja ymmärtävät konkreettisia asioita. On turha kuormittaa lastaan oman pahan olon ja mahdollisen katkeruuden takia kertomalla lapselle toisen pettämisestä. Aina kannattaisi pyrkiä pysähtymään ennen kuin menee tekemään jotain, mistä voi olla enemmän tuskaa kuin hyötyä. Itseltään kannattaa kysyä motiivejaan ja sitä, mitä teollaan saavuttaa. Tiedän kyllä, että tuskaista on pidätellä sitä pahaa oloa sisällään, minkä toisen pettäminen on saanut aikaan. Se kun on usein johtanut perheen hajoamiseen ja koko elämän uudelleen rakentamiseen. Pahan olonsa voi kuitenkin purkaa muualle. Onhan meitä kohtalontovereita täällä palstoilla, joilta voi saada tukea ja ymmärrystä. Miksi sysätä painolastia pienen ihmisen harteille? Sillä voi olla kauaskantoisia seuraamuksia. Ja kukapa sen tietää, kääntyykö sellainen paljastus itseä vastaan vielä jonain päivänä... Maltti on valttia!

Niin, eräät sukulaiseni alkoivat uskottomuuskriisissä syyttelemään toisiaan ja homma karkasi käsistä. Vaikka lapset olivat melkein aikuisia, meni välit vanhempiin sekaisin pitkäksi aikaa, joten maltti on valttia. Riippuu miten asiat esittää ja ei ehkä ihan pienelle lapselle kaikkea tarvitse kertoa.

Minua taas askarruttaa, miten lapset kokevat, jos itse näkevät sen pettävän osapuolen luonaan. Minun mieheni alkoi pettää minua kolmen lapsen yh-äidin kanssa ja vietti paljon aikaa tämän luona. Minusta se vaikuttaa tosi ällöttävältä. Vanhimmat lapset ovat murkkuikäisiä ja koska he asuvat melko lähellä, he ovat ehkä nähneet minut mieheni seurassa. Kyllä he varmaan tajusivat mikä on homman juoni! Eikö ole outo moraali lasten äidillä antaa nähdä tuollaista touhua! Joten kyllä lapset mielestäni tajuavat kertomattakin asioita.