Milloin ja miten kertoa lapselle vanhemman itsemurhasta
Heippa!
Toivottavasti tämä voisi olla oikea paikka kirjoittaa aiheesta.
Elikkäs,lapseni isä tappoi itsensä noin 4 vuotta sitten. Lapseni oli silloin juuri ja juuri 3 vuotias pieni ihminen. Silloin heti isän kuoltua kerroin toki,miten nyt lapselle suinkin voikaan kertoa,että isi on kuollut ja mennyt taivaaseen. (En itse usko kyllä jumalaan,mutten sen olemassaolosta oo lapsen kanssa väitellyt yhtään. Hän saa uskoa siihen jos uskoa haluaa minun puuttumatta asiaan puolesta tai vastaan)
Siihen aikaan hän ei tietenkään oikein ymmärtänyt asiaa,vaan mietti vaan kuinka niillä tikapuilla se voisi tulla sieltä alas jne…
Nyt viimeisen vuoden aikana hän on kysellyt useinkin mihin isi kuoli. Tietenkin kerroin että isi oli sairas,niinhän ne itsemurhan tehneet ovatkin henkisesti.
Ja niinkuin olettaa saatoinkin,niin seuraavana häntä kiinosti tietää mihin sairauteen se nyt sitten kuolikaan. Tiedän etten voi enkä halua asiaa salailla,mutta olen nyt kuitenkin taktisesti pelannut lisäaikaa kertomalla kuinka vaikeaa sitä on selittää noin pienelle ja ettei hän sitä voisi vielä ymmärtää.
Olisiko kenelläkään kokemusta tämmöisestä tilanteesta? Milloin kannattaisi kertoa ja miten? Miettinyt olen päätäni puhki ja miettinyt miten sen pystyisi kertoa niin ettei mun lapsi kokisi minkäänlaista syyllisyyttä tms? Lapsen mieli kun saattaa tehda niille pikku kepposia kun ei voida ymmärtää pahoja asioita saatikka,että oma isä tekee niin vaikka sillähän oli ihana lapsikin jne.
Kyllä pelottaa kertoa! 😯🗯️ Lasta kun haluaa kaikelta pahalta suojella niin kauan kun mahdollista ennenkuin se itse tajuaa kuinka paha maa on ja kuinka tänne mahtuu pahoja ja pahoinvoivia ihmisiä. Eihän lapsen pitäisi tietää tämmöisistä asioista vielä pitkiin aikoihin,mutta pelkään että jos kerron sen myöhemmin niin se kolahtaisi pahemmin ku ymmärtää asioita paremmin…ÄÄÄH,en mä tiiä mitä teen 🙄
Mutta tietääkö kukaan?
Ja anteeksi ehkä hieman sekava kirjoitus 😳 Päässä pyörii niin paljon asioita asiaan liittyen ettei oikein tiedä mitä siitä kertoisin. Mutta kiitos etukäteen jos jollain on jotain sanottavaa asiaan liittyen,vinkkejä tai omakohtaisia kokemuksia. Niitä varsinkin olisi ”mukava” kuulla. (Joo ei näitä oo mukava kuulla,mutta varmasti tajusit pointin 😉 )
Sen voisi aloittaa sanoilla, isä ei jaksanut elää ja halusi itse mennä taivaaseen..
Tuo asia on parempi kertoa itse, kuin odottaa liian kauan, että lapsi kuulee sen jostakin muualta ja se on se pahempi vaihtoehto.
Ehkä asia helpottuisi, jos keskustelisitte isän sairaudesta tarkemmin. Voisit kertoa esimerkiksi masennuksesta, tai mikä diagnoosi miehelläsi olikaan, ja sen oireista ihan yleisesti. Kerrot lapselle, että jotkut ihmiset on sairaita sisältä päin ja silloin niillä on koko ajan niin paha olla, etteivät välttämättä kestä sitä. Voi olla että lapsi keksii vastauksen myös itse keskustelun aikana.
On myös hyvä, jos lapsi nuorena alkaa tiedostaa mahdolliset mielenterveysongelmat geeniperimässään ja osaa sitten hakeutua apuun, jos sellaista joskus tarvitsee.
Omalla kohdallani olisin ainakin nuorena hyötynyt tiedosta, että isäni suvussa oli paljon masennusta ja ahdistuneisuutta. Pidin itseäni vain heikkona ja huonona, sen sijaan että olisin osannut hanakammin vaatia apua.
Joo mahdollisimman pianhan se ois kerrottava. Ja asteittain iän kasvaessa lisää. En mä oikein diagnoosista tiedä muuta ku sen että sille määrättiin masislääkkeet muutaman käynnin jälkeen. Mutta niitähän nyt määrätään kaikille tostavaan. Nekin oli semmoisia lääkkeitä mitkä ei sille käyneet vaikka reilu vk oli niitä vasta syönnyt. Maanantaina sen piti saada uudet,mutta ei se niitä sitten ikinä ehtinyt alkaa edes syömään. Taisi lopettaa ne ekat napit seinään juurikin ennen kun sillä sitten kilahti. Joo,oon miettinyt onko niillä masennuslääkkeillä voinut olla osuutta mitenkään asiaan,kun niissä kuitenkin on sivuoireena itsetuhoiset ajatukset (?) Eikä ne nyt pelkästään saa ketään itseltään henkeä riistämään,vaan tietty taustalla pitää olla ennestään jotain häikkää.
Mä vaa niin pelkään mun lapsen reaktiota tai ennemminkin sitä miten se vaikuttaa sen koko lopun elämään. Miten tämmöinen tieto on vaikuttanut muihin? Niihin ketkä on kuulleet vanhempansa itsemurhasta.
Mun äitini on tehnyt itsemurhan ja olin silloin 16v ja asia samantien kerrottiin. Ei sitä mitenkään salattu, ei edes tekotapaa.
Koko nuoruuteni meni siihen, kun inhosin äitiäni, mietin mitä tein väärin ja miksi se oli niin raukka, kun jätti minut. Jne, aina vaan uusi ajatuksia mihin ei ole mitään vastauksia.
Miksi aikuisen pitäisi pilata pienen lapsen elämä kertomalla, että sun vanhempasi teki itsemurhan? Aikuinen siinä saa itselleen hyvän omatunnon, kun kertoi totuuden. Kun lapsi alkaa kysellä, miksi kysymyksiä, ei aikuisella on niin vastauksia. Vaan hän vastailee valheilla tai keksii sellaisia vastauksia joiden luulee olevan hyväksi lapselle. Nytkin sinä sallinen mietit tässä kysymyksiä ja keksit vastauksia. Noita samojako aiot sitten lapselle keksiä?
Minä en ymmärrä miksi lapsi pitäisi laittaa tuohon kysymyskierteeseen.
Antaa rauhassa pitää muistot isästä eikä sotkea siihen syyllisyyttä ym.