Kirjoitan ensimmäistä kertaa. Pitkään meni , että olin hiljaa… pärjäsin omillani. Nyt haen apua kaikkialta sisältäpäin huutaen , äänettömästi, milloin saan elää? Mitä lapseni oppivat meistä? Missä on raja?

Olemme olleet yhdessä 9vuotta. Kaksi ihanaa lasta. Vaikeuksia alusta pitäen.Ekana anoppi oli iso ongelma. Hän tunki elämämme joka sopukkaan , lukitsi minut. Epäili ja epäilee. En tuntenut oloani hyväksytyksi. Olin välissä todella ahdistunut. Mieheni ei piitannut. Arki oli hänen passaamista , minulle murahtelua ja vähättelyä minun tunteille. Viihdyttiin kuitenki jotenkin yhdessä, minä tarraudun. En luovuta

Alkoholi on nyt ongelma. Mieheni tissuttelee monesti. Kuten olen maininnut en pidä hänestä kun hän ottaa. Ei huomioi meitä. Ennen tuli pahoja riitoja… säälin lapsiamme… ei niinkään enää… paitsi äsken olin päivällä viettänyt pitkästä aikaa aikaa ystäväni kanssa, johtuneeko siitä. Hän on aina ollut omistuksen haluinen , päissään haukkunut ystäväni ja sukulaiseni. Sanoo että mitä hän estää, mutta estää hän. Passaan liikaa. Kaikille esittää kuinka siisti hän on , hän ja mua vähätellään… kuinka teen koko ajan ja kuinka siisti kämppä meillä on… vaiha sukat, pese käet, raha raha koko ajan. En tienaakkaan tarpeeksi… tilanne helpotti kun hänen siskonsa puuttui asiaan kun hän eräänä juhannuksena löi nyrkin mummoni kaiteeseen… kun äitini oli soittanut anopilleni hyvää juhannusta… sisko näki myös minun näkökulman. Käymmekin nyt aa ssa se on saanut aikaan ryhtiä, mutta ei lopettamista eikä sitä tule. Tässä oli 1/1000 osa murheistamme, mutta jotenki kuulummekin yhteen. Miten menettelen kun haukkui äitini ja meni nukkumaan taas? Milloin erota, ei se ole niin helppoa. Milloin pitää kii?😑❓