Miksi vain toinen tahtoo erota?

Miksi vain toinen tahtoo erota?

Käyttäjä Hakkarainen15 aloittanut aikaan 11.01.2016 klo 10:25 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Hakkarainen15 kirjoittanut 11.01.2016 klo 10:25

Hei,

minäkin avaan täällä tilannettani. Koska alkaa olla olo, etten enää saa henkeä.
Olen parisuhteessa, yhdessä virallisesti neljä vuotta, kolmevuotias lapsikin meillä on.
Suhde sai alkunsa aikoinaan salatapailusta.

Mutta nykyhetkeen, olemme tilanteessa, jossa minä haluan erota. Kaikki asiat vain ovat kasaantuneet siihen, etten enää jaksa/halua olla yhdessä. En saa mitään iloa perhe-elämästämme, voimavaroja kerään miehen ollessa työmatkoille.
Mutta hänpä ei tahdo erota! Hänellä oli syksy aikaa näyttää miten elämä voisi muuttua, mutta sama veetuilu, syyllistäminen ja syyttäminen jatkui mitä ollut koko ajan. Hän ei pidä siitä että käyn missään, ystäviäni en juurikaan tapaa tai pidä yhteyttä. Ja nyt riittää.

Miten ihmeessä saan hänen päähänsä taottua että tämä oli tässä?! Kun omat voimat tuntuvat vähenevän koko ajan. Enkä halua jäädä nykyiseen elämääni ja kuolla täysin sisältä.
Pitääkö minun vain pakata kimpsut kampsut ja lapsi ja lähteä?
Ei sekään reilua ole, mutta viimeinen oljenkorsi tässä tilanteessa.

Käyttäjä hopeahius kirjoittanut 11.01.2016 klo 18:29

Pitää.

Jätä maistraattiin yksipuolinen avioerohakemus ja ala etsiä asuntoa.

Siitä se lähtee.

Kun saat etäisyyttä asiaan, on helpompi huomata, miten tukahduttaminen ja toisen syyllistäminen ovat syöneet minuutta ja vieneet voimia.
Parempi lapsellekin että ero tapahtuu varhaisvaiheessa, jolloin hän ei altistu vanhempien kriisiytyneen parisuhteen tuomaan nahinaan ja tyytymättömään ja ahdistavaan ilmapiiriin.

Ero on pakko antaa, sen voi saada vaikka toinen kieltäytyisi.
Hommiin vain, siitä se etenee !🙂🌻

Käyttäjä Hakkarainen15 kirjoittanut 29.02.2016 klo 21:17

Niin, emme siis ole naimisissa, onneksi. Tänään soitin kiinteistövälittäjälle ja mies totesi että kylläpä olin hätänen. Johan tässä yhdeksän kuukautta on sätkitty. Omat tunteet kuolleet. Toinen sanoo että hänelle sopii, että ollaan parisuhteessa kun minulle sopii ja muuten ei, olisin vapaa. . Mielenkiintoinen ajatus. Mutta ei ole ratkaisu, edelleen olisin hänen valvovien silmien alla. Nyt tuli taas perinteinen, pyydän lääkäriltä unilääkkeitä ja syön ne kaikki. Mitäpä tuohonkaan sanomaan.