Syksy tekee tuloaan kovaa vauhtia, kevät meni aivan sumussa ja kesäkin kituutti lomineen kaikkineen ohi. Aikaa on kulunut jo 4 kuukautta mutta ikävän tunne ei katoa, häipyy ehkä hetkeksi mutta palaa aina takaisin.

Erosin keväällä joitakin vuosia kestäneestä parisuhteesta, ei siis oltu naimisissa, eikä lapsiakaan tähän liity – hyvä niin. Vaikka itse alkujaan otin asian mahdollisesta erosta puheeksi, olisin kuitenkin ensisijaisesti halunnut jutella asioista ja tulevaisuudesta yhdessä. Tähän mies ei ollut halukas koko suhteemme aikana, ei halunnut puhua vakavia. Aina kun yritin ottaa asiaa esille, vaihtoi puheenaihetta, tai sanoi ettei hänessä ole mitään vikaa. Kysehän ei ollut syyttelystä, vaan omien toiveiden ja ajatusten julkituomisesta mutta näin hän asian ilmeisesti koki.

Minulle on jäänytkin epäselväksi, välittikö hän aidosti minusta, vai olinko vain väliaikainen seuralainen sitä oikeaa odottaessa. Koskaan ei ääneen sanonut mitään tunteistaan tai mitä minä hänelle merkitsen. En toki odottanutkaan mitään jatkuvia rakkauden tunnustuksia mutta kun itse kerroin tunteistani, hän vaihtoi heti puheenaihetta. Minusta olisi ollut mukava saada edes kerran jonkinlainen vastaus suuntaan tai toiseen, olisin päässyt irti jatkuvasta epävarmuuden tunteesta. Olenko ehkä sittenkin liian takertuva?

Tiesin hänen tarpeensa laajasta omasta tilasta/yksityisyydestä ja yritinkin kannustaa menemään omiin menoihinsa ja tapaamaan kavereitaan. Ei minua olisi haitannut vaikkei joka hetki yhdessä olla. Omat harrastukset ja ystäväpiiri on myös tärkeitä säilyttää. Kuitenkin hän tuli suhteemme loppuun saakka aina iltaisin luokseni. Ollen usein hyvin turhautunut, kun kaverit jäi vielä jatkamaan menojaan ja hänen täytyi lähteä.

Matkustelimme paljon ja meillä oli useita yhteisiä harrastuksia, joista molemmat pidimme. Päällisin puolin kaikki olikin hyvin, ainakin minun mielestä ja myöhemmin jutellen myös ulkopuolisten. Ainoastaan tuo epätietoisuus toisen ajatuksista ja toiveista yms., oli minulle vaikeaa, koska aloin tietoisesti tekemään päätöksiä olettamusten varassa.

Tulimme viimeiseltä yhteiseltä matkalta hänen kotiinsa myöhään yöllä, kaikki oli hyvin ja mielestäni matka onnistunut. Aamulla kun heräsin, hän sanoi pohtineensa asiaa ja haluavansa erota. Mitään tarkempia syitä hän ei halunnut sanoa mutta kuulemma ero oli vaikea hänelle.

Muutaman viikon sisällä tapahtuneesta hänellä oli jo uusi nainen (tiedä aivan varmasti, ettei hän pettänyt minua suhteemme aikana). Tämäkin suhde on jo päättynyt ja nyt on seuraava aluillaan.

Tiedän, ettei minun tulisi jäädä miettimään mennyttä mutta kun niin moni asia jäi selvittämättä. En tule koskaan saamaan vastauksia, miksi näin kävi ja mikä tähän lopulta johti, tiedän sen. Kuitenkaan en saa ajatuksiani suunnattua kohti tulevaa ja siellä odottavia mahdollisuuksia. Ikävän ja pettymyksen tunne seuraavat mukana, ehkä odotin liikaa…