miksi on aina syyllinen tunne kaikkeen?

miksi on aina syyllinen tunne kaikkeen?

Käyttäjä miisa84 aloittanut aikaan 30.01.2011 klo 14:36 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä miisa84 kirjoittanut 30.01.2011 klo 14:36

tämä on minulle ihan uusi asia hakea täältä apua tänne kirjoittamalla mutta haluan saada huonoa tunnetta sisältäni purettua jollakin tavalla ja kokeilen olisiko tämä yksi niistä….olen naimisissa ja kahden suloisen lapsen kotiäiti joka viettää ajat enimmäkseen olemalla pienten ihmistenalkujen kanssa kotona.
Minulla kuitenkin on sellainen tunne sisimmässäni että teen kaiken jotenkin väärin ja minua syyllistetään kaikesta vaikkei sitä minulle suoraan sanotakaan, mutta olen huomannut itsestäni että olen aina tilanteen kuin tilanteen osannut hahmottaa arvaten oikein.
olen ollut yhdessä mieheni kanssa jo yli 7 kaunista (ja toisinaan raskaitakin) vuotta.
viime kesänä unelmani toteutui kun mieheni sanoi minulle sukulaistemme todistaessa tahdon ja tunsin itseni maailman onnellisemmaksi naiseksi.
mutta seitsemään vuoteen on ehtinyt mahtua hyvän lisäksi myös pahaakin ☹️
ja viime aikoina on olleet ne kaikista pahimmat tunteet mitä yhteiselossa voi tapahtua nimittäin väkivalta…..(ei sieltä kaikista pahimmasta päästä)
mieheni on käynyt minuun käsiksi jo kaksi kertaa….ensimmäisenä kerrallä lyömällä suoraan pikkuisten lapsiemme silmien alla ja toisella kerralla ottamalla kovalla otteellä kädestä kiinni….molemmista kerroista on noussut mustelmat mutta minusta voinee lainatakseni sitaattia sanoa että ”minulle tulee mustelmia jo pikkupususta”

tästä kaikesta ikävästä tapahtuneesta huolimatta rakastan miestäni ylikaiken ja joka kerta mieheni on ollut erittäin pahoillaan tekojensa jälkeen ja pyydellyt nöyränä anteeksi tapahtunutta.
joka kerta näistä tapahtuneista saan rivien välistä luetuksi että vika olisi ollut minussa…
ehkä osittain onkin ja riitaan yleensä tarvitaan aina kaksi mutta mieheni on taas sellaista luonnetta joka ei kestä kuulla itsestään totuutta ja omia virheitään.

viime aikan mieheni on jopa puhunut erosta koska ei jaksa minun valituksiani ja huonotuulisuuttani kuunnella raskaan työpäivän päätteeksi…
pitäisikö siis erota? itse en sitä mielelläni haluaisi koska meillä on kaksi pientä lasta ja he kärsisivät tapahtuneesta suunnattomasti (mutta kärsivät myös meidän riidoistammekin) olen kahden tulen välissä enkä tiedä mitä tehdä…

olen sanonut miehelleni että meidän molempien on mentävä itseemme ja parantaa se mitä vielä voisi parantaa…mies vähentämällä alkoholin käyttöä ja minä hillitsemällä enemmän itseäni.
yhden muuttumisen vaiheen olenkin jo tehnyt…nimittäin e-pillerini merkin olen päättänyt vaihtaa uuteen sillä epäilen suuresti oman kohtaloni johtuvan näistä pienistä tableteista jotka saavat oloni kummalliseksi.

olen koko ajan kotona kun mieheni luuhailee vapaa-aikansakin itsekseen eikä paljon ole perheensä parissa kotonaan (välillä on itsellä tunne kuin olisi yksinhuoltaja)
minulla menee kaikki aika lasten kanssa ja täällä kotona olemiseen….
olen päättänyt alkaa harrastamaan iltaisin kävelyhetkeä itseni parissa raikkaassa luonnonilmassa.
välillä kuitenkin haikeana toivon saavan aikaa kahdestaan mieheni kanssa mutta jääräpää luonne kun on niin häntä on aika vaikea saada lähtemään kanssani enää kahdestaan mihinkään vaikka olen ehdottanut kaikkea niin mikään ei kelpaa ☹️

miesten parissa mieheni viihtyy liiankin hyvin jä lähtee oitis tilanteeseen matkaan jos hänelle jotakin ehdotetaan mutta miksi minun ehdotukseni ja pyyntöni jätetään huomioimatta tai niihn tulee aina kieltävä vastaus??

en enää osaa sanoa mitä teen elämäni kanssa mutta minä olen antanut itselleni uuden vuoden lupauksen unohtaa kaikki vanha tapahtunut ja aloittaa kaikki alusta pikkuhiljaa edeten….
lapseni on minulle kaikki kaikessa ja ovat minulle hyvin rakkaita mutta niin on myös miehenikin jonka vuoksi olen joutunut kovia kokemaan!

Käyttäjä eheytynyt kirjoittanut 31.01.2011 klo 23:37

Itse olen joskus ärsyttänyt miestäni jopa senkin uhalla, että hän löisi minua. Olen ärsyttänyt niin paljon, että hänen sappensa kiehuu aivan täysillä. Mutta ei. Hän ei lyö. Ja niin sen kuuluu ollakin. Muutoin en hänen kanssaan olisi.

Miehen (eikä naisen) ei tule lyödä kumppaniaan. Se ei vain ole sallittavaa, ei mistään syystä. Ja etenkin jos hän on antanut ymmärtää syyn olevan sinussa, olisin erittäin huolissani. Hän on käynyt sinuun kiinni jo kahdesti, miksei siis kolmannenkin kerran? Tai miksei joku kerta hänen vihansa voi mennä yli ja hän voisi tehdä sinulle pahempaakin kuin "vain" lyödä? Tuollaisen miehen mallia lapsellekaan ei ole hyvä antaa. Ei ole oikein antaa ymmärtää, että toisen lyöminen olisi vaihtoehto. Kuinka lapsi voisi sisäistää kiellon "ei saa lyödä toista" jos näkee kiellon antajan tekevän juuri sen, minkä kieltää?

Hankalia asioita.. Oletko keskustellut miehesi kanssa, mistä se johtuu että kavereidensa ehdotuksiin hän tarttuu, mutta sinun kanssasi hän ei halua mitään tehdä? Itse en pystyisi olemaan sellaisessa suhteessa, missä mies mieluummin huitelisi aina jossain muualla kuin olisi perheensä kanssa kotona ja viettäisi laatuaikaa kanssani. Sinun tulee vaatia parempaa. Et saa jäädä itsestäänselväksi kotiäidiksi, jolla ei ole mitään arvoa. Kuinka miehesi näyttää sinulle rakastavansa sinua? Mitä kaikkea hän tekee todistaakseen sen sinulle?