tämä on minulle ihan uusi asia hakea täältä apua tänne kirjoittamalla mutta haluan saada huonoa tunnetta sisältäni purettua jollakin tavalla ja kokeilen olisiko tämä yksi niistä….olen naimisissa ja kahden suloisen lapsen kotiäiti joka viettää ajat enimmäkseen olemalla pienten ihmistenalkujen kanssa kotona.
Minulla kuitenkin on sellainen tunne sisimmässäni että teen kaiken jotenkin väärin ja minua syyllistetään kaikesta vaikkei sitä minulle suoraan sanotakaan, mutta olen huomannut itsestäni että olen aina tilanteen kuin tilanteen osannut hahmottaa arvaten oikein.
olen ollut yhdessä mieheni kanssa jo yli 7 kaunista (ja toisinaan raskaitakin) vuotta.
viime kesänä unelmani toteutui kun mieheni sanoi minulle sukulaistemme todistaessa tahdon ja tunsin itseni maailman onnellisemmaksi naiseksi.
mutta seitsemään vuoteen on ehtinyt mahtua hyvän lisäksi myös pahaakin ☹️
ja viime aikoina on olleet ne kaikista pahimmat tunteet mitä yhteiselossa voi tapahtua nimittäin väkivalta…..(ei sieltä kaikista pahimmasta päästä)
mieheni on käynyt minuun käsiksi jo kaksi kertaa….ensimmäisenä kerrallä lyömällä suoraan pikkuisten lapsiemme silmien alla ja toisella kerralla ottamalla kovalla otteellä kädestä kiinni….molemmista kerroista on noussut mustelmat mutta minusta voinee lainatakseni sitaattia sanoa että ”minulle tulee mustelmia jo pikkupususta”

tästä kaikesta ikävästä tapahtuneesta huolimatta rakastan miestäni ylikaiken ja joka kerta mieheni on ollut erittäin pahoillaan tekojensa jälkeen ja pyydellyt nöyränä anteeksi tapahtunutta.
joka kerta näistä tapahtuneista saan rivien välistä luetuksi että vika olisi ollut minussa…
ehkä osittain onkin ja riitaan yleensä tarvitaan aina kaksi mutta mieheni on taas sellaista luonnetta joka ei kestä kuulla itsestään totuutta ja omia virheitään.

viime aikan mieheni on jopa puhunut erosta koska ei jaksa minun valituksiani ja huonotuulisuuttani kuunnella raskaan työpäivän päätteeksi…
pitäisikö siis erota? itse en sitä mielelläni haluaisi koska meillä on kaksi pientä lasta ja he kärsisivät tapahtuneesta suunnattomasti (mutta kärsivät myös meidän riidoistammekin) olen kahden tulen välissä enkä tiedä mitä tehdä…

olen sanonut miehelleni että meidän molempien on mentävä itseemme ja parantaa se mitä vielä voisi parantaa…mies vähentämällä alkoholin käyttöä ja minä hillitsemällä enemmän itseäni.
yhden muuttumisen vaiheen olenkin jo tehnyt…nimittäin e-pillerini merkin olen päättänyt vaihtaa uuteen sillä epäilen suuresti oman kohtaloni johtuvan näistä pienistä tableteista jotka saavat oloni kummalliseksi.

olen koko ajan kotona kun mieheni luuhailee vapaa-aikansakin itsekseen eikä paljon ole perheensä parissa kotonaan (välillä on itsellä tunne kuin olisi yksinhuoltaja)
minulla menee kaikki aika lasten kanssa ja täällä kotona olemiseen….
olen päättänyt alkaa harrastamaan iltaisin kävelyhetkeä itseni parissa raikkaassa luonnonilmassa.
välillä kuitenkin haikeana toivon saavan aikaa kahdestaan mieheni kanssa mutta jääräpää luonne kun on niin häntä on aika vaikea saada lähtemään kanssani enää kahdestaan mihinkään vaikka olen ehdottanut kaikkea niin mikään ei kelpaa ☹️

miesten parissa mieheni viihtyy liiankin hyvin jä lähtee oitis tilanteeseen matkaan jos hänelle jotakin ehdotetaan mutta miksi minun ehdotukseni ja pyyntöni jätetään huomioimatta tai niihn tulee aina kieltävä vastaus??

en enää osaa sanoa mitä teen elämäni kanssa mutta minä olen antanut itselleni uuden vuoden lupauksen unohtaa kaikki vanha tapahtunut ja aloittaa kaikki alusta pikkuhiljaa edeten….
lapseni on minulle kaikki kaikessa ja ovat minulle hyvin rakkaita mutta niin on myös miehenikin jonka vuoksi olen joutunut kovia kokemaan!