Toivottavasti jaksatte lukea pitkän vuodatukseni. Minulle olisi todella tärkeää kuulla muita samankaltaisia tarinoita, neuvoja siitä mitä teen ja miten selviän. 😭 Ja kysykää jos jotain jää epäselväksi, kerrottavaa on niin paljon että jotain ratkaisevaa jää varmasti kirjoittamatta.

Kirjoitan tänne ensimmäistä kertaa joten aloitanpa alusta. Olen 19-vuotias, mieheni täyttää pian 25. Olemme seurustelleet kaksi vuotta ja kaksi kuukautta. Tutustuimme tv:n chatissä, jonne minä laitoin ilmoituksen. Sain kiitettävästi vastauksia, mutta mieheni viesti erottui joukosta selvästi. Hän ei heti alkanut kysellä kuvaani tai kuppikokoani, niin kuin monet. Hän vaikutti heti älykkäältä ja mukavalta. Olin juuri lopultakin eronnut ensimmäisestä, kaksi vuotta kestäneestä suhteestani, miehen mustasukkaisuuden takia. Olen monesti jälkeenpäin miettinyt, että aloin liian nopeasti etsiä uutta suhdetta, mutta kun en osaa olla yksin.

No, alku oli hienoa, mies oli todella älykäs, hänellä oli järkeviä mielipiteitä. Hän myös kertoi pitävänsä firmaa isänsä kanssa ja että hänellä on oma omakotitalo. Hän vaikutti täydelliseltä niin nuoreksi mieheksi. Lähettelimme tekstiviestejä ahkerasti vajaan kuukauden, kunnes hän ehdotti tapaamista. Sovimme treffit seuraavaksi viikonlopuksi minun luokseni (välimatkaa meillä oli 150km) Tapaamispäivä tuli, mieheni näytti komealta. Saavuimme luokseni ja aloimme juoda mieheni mukanaan tuomia oluita. Tunnelma rentoutui ja tulimme oikein hyvin toimeen. Hän jäi yöksikin, mutta mitään ei tapahtunut kun minulla on tämä ”ei ensimmäisillä treffeillä” – periaate.

Seuraavat kaksi kuukautta olivat ihaninta aikaa suhteessamme. Mies lähetteli viestejä ahkerasti viikoilla, kun jouduimme olemaan erossa (opiskeluni olivat silloin noin puolivälissä). Hän kehui minua jatkuvasti. Näimme joka viikonloppu. Tietysti jo toisena tapaamisviikonloppunamme, kun lähdin vuorostani käymään hänen luonaan, tämä hänen mainostamansa omakotitalo osoittautui vanhaksi mörskäksi, joka on hänen isänsä omistama, ja kyseinen isä asuu ihan naapurissa. Mieheni alkoi hokea rakastavansa minua jo kun olimme olleet vajaat kaksi kuukautta yhdessä. Siihen se sitten jäikin. Hänen tunteensa hiipuivat siihen parin kuukauden alkuhuumaan. Hän alkoi tehdä omituisia katoamistemppuja, kun emme enää nähneet joka viikonloppu. Hän ei vastannut viesteihin, ei puheluihin, ja selitykseksi sain jotain epämääräistä. Vielä tässä vaiheessa katoamiset tosin olivat vielä melko harvinaisia. Vaaleanpunaiset lasit silmilläni en vielä tuossa vaiheessa ajatellut asioita sen kummemmin. Tietysti minua harmitti kun kaikki muu tuntui välillä olevan minua tärkeämpää. 🙄

Ensimmäinen asia, mitä aloin tosissani ihmetellä, oli se, että alkaessamme seurustelemaan mieheni asui naispuolisen naapurinsa kanssa. Selitykseksi sain, että hän asuu vain talven mieheni luona, kun hänen oma talonsa on asumiskelvoton. Kuitenkin naisen käytös ihmetytti minua. Hän käyttäytyi oudon omistavasti ja hempeästi miestäni kohtaan. Lisäksi hän ei jättänyt meitä hetkeksikään rauhaan, ennen kuin sulkeuduimme toiseen huoneeseen suljetun oven taakse. Jossain vaiheessa kevään alkaessa lähestyä, kyseinen nainen siirtyi asustelemaan omalle puolelleen. Mutta silti minun ollessani viikonloppuna kylässä, tämä nainen ilmestyi varhain aamulla keittelemään kahvia omin lupineen ja majaili muutenkin välillä tarpeettoman kauan. 😑❓ Kevään mittaan myös mieheni katoamistemput lisääntyivät. Välimatka alkoi rasittaa varsinkin minua, kun välillä meni kaksikin viikonloppua näkemättä, ja toisinaan mies vain tylysti ilmoitti ennen jo sovittua tapaamista, että on lähtenyt kavereidensa kanssa johonkin. Yleensä hän ei ilmoittanut mitään.
Eräänä kesäkuun päivänä, kun vietimme mieheni kanssa viikonloppua minun kotipaikkakunnallani, tältä naapurin naiselta tuli viesti. Silloin jo kauan epäilemäni asia purkautui kysymykseksi, ja kysyin mieheltäni suoraan, onko näiden kahden välillä jotain, tai oliko joskus ollut. Mieheni myönsi, että he olivat edellisenä kesänä ”säätäneet jotain”, kun olivat molemmat yksinäisiä. 😯🗯️ Järkytyin pahasti ja marssin siitä paikasta ulos. Ensinnäkin tämä nainen on huomattavasti miestäni vanhempi, ja huomattavan epäsiisti ja huolimaton. Vaikka olin epäillyt asiaa kauan, en silti olisi uskonut mieheni sekaantuneen häneen. Kaiken lisäksi hän oli vielä asunut tämän naisen kanssa kun hän alkoi seurustella kanssani. Mieheni kuitenkin väitti, etteivät he koskaan ole seurustelleet ja ettei tämä nainen merkinnyt hänelle mitään. Olin kauan aikaa hiljainen ja etäinen, mutta lopulta sekin asia talloutui muiden asioiden jalkoihin. Minkäs minä miehen menneisyydelle mahdan. 😐
Asioiden todelliset laidat paljastuivat pikkuhiljaa, olin kesätöissä, ja olimme mieheni kanssa sopineet, että hän tulee viikonlopuksi luokseni. Perjantaina hänestä ei sitten kuulunut mitään, ei vastannut puhelimeen. Kuulin hänestä seuraavan kerran maanantaina, kun hän ilmoitti olleensa viikonlopun festareilla. Jälleen minulle mitään ilmoittamatta. Tällaisista katoamisista tuli yhä yleisempiä. Myös hänen työasiansa olivat kaukana siitä mitä hän oli väittänyt. Hänellä ei ollut mitään osallisuutta firmaan, he kävivät isänsä kanssa töissä korkeintaan viikon kuukauden aikana. Rahaa he saivat harvoin, ehkä kerran kolmessa kuukaudessa, ja senkin mieheni isä maksaa hänelle suoraan käteen. Yhä useammin hänen rahansa menivät suoraan kurkusta alas.
Syksyllä tajusin kauhukseni olevani raskaana. Abortti oli minulle ainut vaihtoehto, koska elämäntilanteeni ei millään sopinut lapselle, eikä minun ja mieheni välinen suhdekkaan ollut mitenkään tukevalla pohjalla. Mieheni katosi vielä aborttia edeltävänä viikonloppuna, vaikka olisin todella tarvinnut hänen tukeaan ja läheisyyttään. Sairaalaan hän sentään kuitenkin tuli kanssani. Elämä jatkui samanlaisena, vielä mieheni sentään jaksoi muistaa syntymäpäiväni ja edes joskus sanoa rakastavansa minua.
Sitten koitti kohtalokas hiihtolomani. Vietimme ensimmäisen viikonlopun äitini ja tämän miehen kanssa. Viikon olimme hänen luonaan. Kaikki oli paremmin kuin pitkään aikaan. Toisen viikonlopun vietimme jälleen minun kotonani. Puhuimme suhteestamme ja siitä, kuinka paljon välitämme toisistamme. Sitte lauantaina äitini nuorin sisko pyysi minua ja miestäni viettämään iltaa heidän kanssaan. Paikalla olisi myös siskon serkku ja uusi miesystävä. Ilta kului alkoholin merkeissä, kunnes päätäni alkoi särkeä niin etten kyennyt enää juomaan. Illan mittaan tajusin, että mieheni ja tämä serkku viihtyivät turhan hyvin yhdessä. Mitä enemmän he tulivat humalaan, sen läheisemmäksi homma kävi. Siinä vaiheessa, kun he istuivat käsikkäin päät yhdessä sohvalla, painuin nukkumaan. En enää kestänyt katsella. Aamulla heräsin reilusti ennen miestäni, ties kuinka kauan olivat valvoneet. Aloin suruuni juoda heti aamusta äitini siskon kanssa, ja nostin metelin mieheni herättyä. Mieheni oli siitä paikasta lähdössä kotiinsa. (Silloin hänellä vielä oli ajokortti) Hän heitti minut kotiin, otti tavaransa ja lähti mitään puhumatta. Pari päivää hän piti puhelintaan kiinni, ja kun hän lopulta laittoi viestin ollessani koulussa, sanoma oli yksinkertainen: Ei tästä mitään tule. Kun yritin saada keskustelua aikaan ja puhua asioita selväksi, tuli toinen viesti: En jaksa enää. HÄN EI JAKSA?! Minun oli täytynyt kestää kaikki hänen oikuttelunsa, katoamisensa ja välinpitämättömyytensä. Kaiken olin sormieni läpi katsonut ja antanut anteeksi. Ja sen kerran kun minä teen mielipiteeni selväksi, hän ei enää jaksa. Hän jätti minut eikä vastannut enää yhteenkään viestiini eikä puheluihin.

Minun elämäni meni täysin sekaisin, ensin tuli suunnaton viha ja katkeruus, sen jälkeen itkin yötä päivää, en syönyt, en nukkunut, enkä kyennyt viikkoon kouluun. Päättötyön tekeminen oli aloitettava, ja hampaat irvessä sain sen tehtyä ja koulun loppuun. Toukokuun ajan ehdin seurustellakkin, mutta tämä mies jätti minut täysin yllättäen mitään sanomatta ja selittämättä, lopetti vain yhteydenpidon. Olin surkea ja onneton. Matto oli vedetty jalkojeni alta. 😭

Mutta ei se siihen loppunut. Kesäkuun alussa laitoin eräissä juhlissa miehelleni viestin. Yllättäen hän vastasikin. Siitä alkoi jälleen viestien lähetteleminen, ja mies oli yhtäkkiä taas pehmennyt täysin. Yhtä äkkipikaisesti kuin hän minut jätti, hän nyt olikin sitä mieltä, ettei yhteen paluumme olisi mahdoton. Kesätyöni alkoivat, ja jatkoimme viestittelyä. Eräänä päivänä sovimme, että menen käymään hänen luonaan seuraavana viikonloppuna. Ja siitä se taas lähti. En tiedä miksi suostuin palaamaan yhteen. Silloin ajattelin, että meillä jäi kaikki kesken. ☹️

Huomasin heti, että mieheni ja tämän naapurin naisen välillä oli taas ollut jotain. Hän katsoi minua ilmeellä ”jos katse voisi tappaa”. Hetken oli rauhallista ja ihanaa, mutta lopulta katoamistemput jatkuivat, ja menivät vain koko ajan pahemmiksi kun muutin hänen luokseen (senkin tein vain siksi että meillä menisi muka paremmin), kihloihinkin menimme marraskuussa. Tämän vuoden puolella tilanne on mennyt koko ajan hullummaksi ja hullummaksi. Hän on kännissä alkanut tehdä retkiä tämän naapurin naisen luo, ja kyseinen nainen kirjoittelee niistä avoimesti netissä. Mieheni väittää, ettei heidän välillään mitään tapahdu, mutta tämän naisen kirjoitukset antavat ymmärtää jotain ihan muuta. Juuri nyt tätä kirjoittaessani odotan miestä töistä kotiin että saan laittaa hänet seinälle näistä asioista. Viime viikolla meni hermot niin, että heitin lautasia seinään ja pakkasin osan tavaroistani. Loppu on siis lähellä. 😞

Ärsyttää, kun mies ei koskaan näe omissa tekemisissään mitään vikaa, ja kun huomautan jostain asiasta, saan jälkeenpäin kuulla siitä kunniani kun hän on kännissä. Kerran hän jopa katkaisi sähköt ja lähti ovet paukkuen, kun huomautin siitä että hän on jatkuvasti MINUN tietokoneellani ja on ominut MINUN maksamani netin. Kun hän harvoin saa rahaa, minun harteilleni jää ruokaostokset ja kaikki muukin maksaminen, hänellä kaikki menee kurkusta alas. Minun pitäisi yksin siivota, tiskata ja pestä pyykit. Hän ei millään tavalla muista syntymäpäiviäni eikä mitään muitakaan merkkipäiviä.

Miksi mies käyttäytyy tällä tavalla? Miksen minä kykene lähtemään vaikka järki niin sanoo? Kommentoikaa, kertokaa oma tarinanne, esittäkää mielipiteitä ja neuvoja. 😭 😭