miksi jään kiinni..?
olen seurustellut 2,5 vuotta miehen kanssa jolla on kaksi lasta.toinen 19v. ja toinen 15v.kaikki menot ja tapaamiset ja olemiset tapahtuu vanhemman lapsen,tytön ehdoilla.minulla on ollut koko ajan osoite muualla mutta olemme viettäneet paljon arkea yhdessä.eli käytännössä minä ”asuin”siellä koko ajan.luulin että kaikki muuttuu ja minut otetaan huomioon.ensin minua alkoi ahdistamaan se että koko ajan vaatteeni ja muut tavarani olivat pusseissa ja kasseissa sängyn ympärillä.minulle ei ollut tilaa.näin keski-ikäisenä en jaksa sellaista.mies ei tehnyt asialle mitään.viikon loput olivat yhtä h……ä ilmapiiri oli jännittynyt kun kaikki tiesi että tytär tulee perjantaina kotiin.sitten alkoivat mykkäkoulu viikon loput.lapsien kanssa hän puhui ulkona tai nurkan takana ja minulle ei ollut sitten mitään asiaa.menin siihen tyhmyyteen mukaan,että ostin ruokaa,tein ruokaa,ostin bensaa autoon,maksoin kaikki humputtelut-miehelle ja minulle(parturi,elokuva,syöminen ravintolassa…)pidin kotia yllä.silti en saanut arvostusta.hän sanoo ettei nyt luota minuun kun olen ottanut kaikki omat tavarani miehen talosta pois.hän on kuin tuuli viiri.jos sovitaan jotain ja tytär haluaa sen jälkeen jotain niin tytär on ensin.mies ei ole valmis tekemään mitään suhteen eteen.ehkä hän hakee vaan maksajaa.minusta tuntuu pahalta.silti tänäänkin hän on tulossa tänne ja minun mahaani jo vääntää.olemme olleet pariterapiassa ja olen yrittänyt jutella mutta mikään ei johda mihinkään.mies erosi 10v sitten mutta hän ei ole kertonut minulle miksi.koko ihminen on salaisuuksia täynnä.miten pääsen hänestä eroon?minulla on vahva epäilys että tytär halusi kaiken ennalleen ja minut pois.miksi mies sitten kostaa kaiken minulle henkisellä väkivallalla?jos ei ole luottamusta,avoimuutta,rehellisyyttä,ei tulevaisuuden suunnitelmia-mitä jää jällelle?silti mies pitää lämmintä suhdetta lasten äitiin,koska lapsiasioita on hoidettava!😐koko tämän 2,5v.aikana lapsilla ei ole ollut minulle mitään asiaa.olen joutunut yksin puheluun heidän kans.mitä teen?😑❓
EHKÄ, on parempi, että alat viettää enemmän aikaa omissa oloissasi. Eihän sinun tarvitse ostaa ruokaa miehen huusholliin, sinähän olet vieraana, samoten muidenkin ostosten suhteen.
Jos tyttö/tytöt ei suhtaudu sinuun kuin miehen seuralaiseen ja aikuiseen ihmiseen, niin tee hiljaista pesäeroa, kylmästi sanottu, mutta pidemmän päälle helpointa.
lähdin sieltä.nyt tapailemme viikonloppuisin ja soittelemme.millonkaan en tiedä etukäteen millä tuulella hän on.jos hän on jutellut tyttären tai ex n kanssa hän purkaa sen minuun olemalla ylimielisen ilkeä.tämä on vaikeaa jos hän sattuu olemaan täällä viikonloppuna.jo tunnissa hänen mielensä voi kääntyä.silti hän syyttää minua että kaivan hänen menneisyyttä ja hän ei pidä siitä.joten emme voi selvitellä puhumalla sotkujamme.viime pariterapia käynnin jätin menemättä koska hän oli ilkeä ja sanoi että tässä melkein komessa vuodessa on ihan tarpeeksi...niitä samoja asioita me siellä puhutaan...tuli paha mieli.hän syyttää että minun takiani hän on sairastunut masennukseen.-ehkä kun minun sielä ollessani ei ex saanut tulla samaan kahvipöytään.nyt tuntuu että minulla ei ole voimia päästä kokonaan eroon.minulla on tosi paha olo kun pääni tekee töitä ja tiedän että se ei siitä muuksi muutu.miksi tämä on niin vaikeaa😑❓
...tuotanoen...mitä jos kokoat itsesi, omaa elämää varten ja annat miehen elää ihan omaa elämäänsä lastensa ja ex:n kanssa. En oikein usko teoriaa miehen masennuksen syystä, hyvä se on toista syyttää, joka oikeastaan onkin ulkopuolinen, tai jota ainakin pidetään ulkopuolisena, joten ulkoista itsesi kokonaan.
Raiko hyvä,
Surutyö kestää - olet panostanut siihen suhteeseen ja ihmiseen, ei hän nyt kuitenkaan ollut sellainen, jona häntä pidit. Älä suostu olemaan enää kynnysmatto, johon edellisen elämän virheet ja masennukset pyyhitään. Kirjoittamasi perusteella tuli mieleen, että mies haluaisi exän takaiswin ja sinä olet ollut vain korvike, jota voi kohdella miten sattuu. Olet aivan liian arvokas olemaan jokin sijainen - sinua tulee haluta itsenäsi, juuri sinä persoonana , joka olet! Tee surutyötä, kestää varmaankin noin vuoden ennen kuin saat tarpeeksi etäisyyttä, mutta eihän tuo ole elämää taistella omasta oikeutuksestaan suhteessa. Voit olla ylpeä siitä, että sinä olet tehnyt parhaasi ja yrittänyt, enempää ei keneltäkään voi vaatia - jätä se porukka muhimaan omassa erinomaisuudessaan ja jatka eteenpäin - miltä ajatus tuntuu???🙂🌻