Mikään ei ole vialla ja päädyttiin eroon
Nyt se on totta. Nyt se on faktaa. Nyt olemme yksi surullinen tilasto lisää. Olemme tänään päätyneet avioeroon.
Takana 7,5vuotta, joista 5 naimisissa. Kaksi ihanaa tytärtä. Jos joltain kysyisi, olisi meitä veikattu pysymään kauimmin yhdessä. Ehkä ikuisesti.
Mutta minä en pystynyt. Halusin. Mutta en pystynyt. Rakastan miestäni suuresti, mutta rakkaus on muuttunut totaalisesti ystävyydeksi. Viihdyn hänen seurassaan, silloin kun kaikki menee hyvin. Mutta en tunne minkäänlaista seksuaalista vetovoimaa, en ole tuntenut enää pitkään aikaan.
Suurin ongelma on aina ollut kommunikointi. Hän ei osaa eikä halua opetella puhumaan tunteistaan. En koskaan tiennyt, mitä hän mistään ajatteli. Kaikki oli aina ihan sama. Yritin muuttaa itseäni. Paljon. Yritin vain ajatella, hän on niin hyvä mies, kyllä sinä voit luopua kaikesta mikä suhteessa sinulle on tärkeää. Ja niin yritin. Mutta en voi. Ja hän on hyvä mies. Hän on hyvä isä. Mutta hän ei ole oikea ihminen minulle.
Suren.Iloitsen. Kadun. Olen helpottunut. Tunteet vaihtavat sekunnin välein. Kaikki on mennyt ja uskon menevän sopuisasti. Emme halua riidellä huonekaluista emmekä lapsista. En halua päättää tätä 7,5vuotta niin.
Pelottaa. Ahdistaa. Itkettää. Mietin, teenkö elämäni suurimman virheen? Mietin,miksi emme lähteneet erilleen jo aikaisemmin? Väsyttää, mutta en pysty nukahtamaan. Jonain päivänä olen ehyt. Jonain päivänä hymyilen elämälle taas.
Kiitos sinulle, unelmasirpaleena.
Tästä viestiketjusta oli todella paljon hyötyä minun omiin sekaviin ajatuksiini.
Minulla on avopuoliso joka on juurikin kuin sinun miehesi.
Olen siinä vaiheessa itse että haluan muuttaa erikaton alle.
Hän ei näytä itse edes tietävän haluaako hän olla kanssani,
siksi koska rakastaa minua, vai siksi koska pelkää niin paljon hylätyksi tulemista.
Hänen puheensa ja käytöksensä tukee enemmän viimeksi mainittua.
Hän jopa on maininnut itsemurhasta kun yritin aiemmin ottaa asian puheeksi...
Lisäksi hän puhuu siitä kuinka noloa se on kun joutuu selittämään muille asiaa..
Ei oikein rakkaudelta kuulosta.
Ei oikein mitään sellaista mikä tukisi sitä, että hän rakastaa minua.
En enää edes tiedä mitä tarkoitan, odotan, no en odottanut ainakaan sitä
että hän määrää minua jäämään tai puolustelee itseään joka käänteessä.
Ehkä odotin sitä mitä sinäkin olet halunnut parisuhteelta,
sitä että tukisi arjen jaksamisessa ja jakaisi niitä asioita, kuuntelisi ja
puhuisi asioista, eikä syöksisi niitä päin naamaa kun ne ovat sopivia aseita
horjuttamaan minun varmuuttani jostain asiasta.
Kiitos. Tämä jollain tapaa varmisti minun päätöstäni. En halua olla samassa tilanteesa kuin sinä nyt joudut käymään läpi lastesi kanssa. Tsemppiä sinulle ja toivon totisesti sinulle kaikkea hyvää ja parempia tuulia elämääsi
<3 Piipai