Mikä auttaa tuskaan... Miten palauttaa rakkaus..
Itken aina kun tilaisuus tuo siihen hetken, silloinkin kun se ei olisi sopivaa ja tuntuu, kuin kaikki olisi ohi…
Vaimoni ei sanomansa mukaan, enää rakasta minua niin paljon kuin haluaisi ?? ja tuntuu äärettömän etäiseltä.. Muutos entiseen, jossa halailimme ja olimme lähekkäin hyvinkin usein, on kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan.. Kaikki tämä on hiipinyt n. puoli vuotta sen hetkeksi väistyttyä ja nyt taas palattua ja nyt tuntuu, kuin seinä olisi kaatumassa päälle, eikä ole enää keinoa miten sen pitää pystyssä…
Olen aivan neuvoton ja ajatus että perheemme hajoaa on murskaava, sellainen jota en olisi ikinä voinut kuvitellakkaan, varsinkaan meidän perheemme läheisyyden ja yhdessä tekemisen vuoksi. Tuska siitä, että menettäisin elämäni rakkauden ja lapsemme joutuisivat kohtaamaan vanhempiensa eron on käsittämättömän suuri.
Syitä tähän tilanteeseen ei kuulemma ole, tunteet vain ovat hävinneet…
😭
Toivoisin, että ne olisivat vain muuttuneet ja pystyisimme jatkamaan ja parantamaan suhdettamme keinolla, millä hyvänsä, mutta keino, jolla edetä on pimennossa.
Jatkuvat rakkauden osoitukseni ilmeisesti vain pahentavat tilannetta ja taas tilanteessa, jossa joudun tukahduttamaan tunteeni, musertaa tuska minua vain entistä enemmän. Jos vain olisikin mahdollista, että pystyisin olemaan, kuin mitään ei olisi, ehkä aika korjaisi kaiken tai sitten ei…
Tämä tuskainen ja epätoivoinen kirjoitus palstalle on ehkä keino helpottaa oloani tilanteessa, missä en tiedä enää kuinka toimia…
Hei,
Kauanko olette olleet yhdessä? Minkä ikäsiä lapsenne ovat? Entäpä vaimo?
Mikäli suhteessanne ei ole väkivaltaa, ei isoja kriisejä esim. sairautta, velkaa yms. eikä toisen henkistä alistamista, olette olleet toisillenne läheisiä ja arki on toiminut, on valitettava johtopäätös: ulkopuolinen kiinnostuksen kohde.
Onko vaimosi alkanut kiinnittää humiota ulkonäköönsä, ostanut uusia vaatteita - muuttanut jotenkin rutiineitaan?
Tunteteet eivät noin vain lopu - jokin saa ne surkastumaan esim. kunnioituksen puute, arjen jakamattomuus, ollaan vain vanhempia yms. Jos kyseessä ei ole ulkopuolinen kiinnostus/ihastus/suhde, on keskusteluille parempi lähtökohta.🌻🙂🌻
Hei,
Olemme kumpikin n. 35-vuotiaita, yhdessä jo toistakymmentä vuotta.. Lapset ovat ala-asteen kynnyksellä....
Suhteessamme ei ole ikinä ollut väkivaltaa, eikä myöskään henkistä alistamista, toki mielipiteeni joihinkin asioihin olen sanonut. Vaimoni on tukenut minua kaikin tavoin, kaikissa asioissa ja saman olen yrittänyt tehdä hänelle...
Kumpikaan ei ole koskaan ollut jatkuvasti menossa vaan hyvin perhekeskeistä elämää olemme viettäneet.. Yhdessä tehden ja olen myös mielestäni ollut kiitettävästi kotitöissä mukana...
Tähän suhdejuttuun tartuin mielessänikin ensimmäiseksi, mutta vaimoni on vakuuttanut minulle ettei ole ketään toista, ja kyllä sen kai uskonkin ja haluan uskoa. Ennemminkin vaimoni aliarvioi itseään ja kauneuttaan ja sitä varten on ehkä yrittänyt kylläkin panostaa itseensä, ehkäpä jopa enemmän kuin ennen...
Ei ole oikeasti ollut syytä epäillä, enkä epäile vieläkään...
Toivon itse, että kyseessä olisi jokin "normaali" kriisi parisuhteessa, kun ihmisen tunteet ovat muuttuneet, ehkä toisenlaisiksi kuin alkuaikoina.
Mutta ei sen pitäisi tarkoittaa, että torjuu toisen kaikin tavoin, kuin inhottaisi...
Toisaalta kaikki voi olla jotain muutakin.. Tiedä häntä... Olen jopa ajatellut, josko hän kärsisi jonkinlaisesta masennuksesta, mutta taitaa olla, että ajatus jo minulla harhailee liian paljon kaikkiin mahdollisiin suuntiin, ilman tietoa mitä seuraavaksi mieleeni pälkähtää....
Joskus kuitenkin jotkut teot ja huomaamattomat sanat saattavat ajaa ihmisiä erilleen. Ja parisuhteeseen kuuluu väistämättä kausia jolloin mieluummin olisi yksin ilman toista ihmistä.
Ehkä pariterapia voisi auttaa tilanteesta yli jos odottaminen ei tuo toivottua tulosta.
Meillä on aika lailla sama tilanne, puoliso on tosin ain aollut enemmänkin työ- kuin perhekeskeinen. Ja meillä taitaa tilanne olla jo pikkuisen pidemmällä kuin teillä. Viimeisen puolen vuoden aikana tapahtunut muutos suhteessamme ja puolisossani on ollut valtava. Enää ei lasketa leikkiä, ei jutella mistään muusta kuin pakollisesta, ei kosketeta toisia edes vahingossa enkä muista milloin puolisoni olisi viimeksi hymyillyt minulle.
Selkeää syytä muutokselle ei ole, vaan puoliso sanoo nyt huomanneensa suhteemme tyhjyyden, joka on siis hänen mielestään ollut olemassa kai aina (liki 20 vuotta). Sitä ennen hän ei koskaan kertonut minkään olevan vialla suhteessamme. Minun ei auta kuin sopeutua ja koettaa kestää. Erosta hän puhuu usein, mutta vielä ei mitään konkreettista ole eron eteen tehnyt. Henkisesti olemme kai jo eronneet, vaikka asummekin yhdessä ja olemme virallisesti aviopari.
Minustakin ajatus erosta tuntuu musertavalta, mutta nykyinen tilannekin on niin ahdistava, että en tiedä voiko ero olla tätä pahempi. Enää en usko edes siihen, että rakkauden voisi palauttaa. Varsinkin, kun toinen osapuoli ei halua tehdä mitään suhteemme eteen, on minun turha yrittää yksinäni. Ainoa mitä voin tehdä, on kestää ja yrittää pysytellä asiallisena, välttää loukkaamasta tai muuten sanomasta sellaista, mikä myöhemmin voisi kaduttaa. Mutta se ei ole kyllä aina helppoa.
tearsofsun.
Minusta hyvinkin voi olla vaan tarpeellisesta hengähdys- ja ajattelutauosta, voisi kai sanoa aikalisästä. Se voi liittyä omaan ikään tai avioliiton ikään, ei ole mikään ihme kun aikaa kuluu, haluaa tehdä yhteenvetoa siitä, onko juuri sellaisesta elämästä kyse, kuin mitä itselleen haluaa. Ei se ole välttämättä vaarallista.
Ymmärrän tuon että rekkaudenosoitukset pelkästään ahdistavat - tuntuvat painostukselta: "anna mun nyt miettiä rauhassa"!
Silti voi olla että tarpeellisen miettimisen jälkeen tuntuu hyvältä ajatukselta jatkaa, mutta varmaan arkeen kannattaa tehdä muutoksia, mennä uusiin paikkoihin, tehdä uusia asioita, tehdä yksin, tehdä kaksin tehdä perheen kanssa.
Auttaa varmaan sekä itseäsi että vaimoasi että menet itsekin kokeilemaan jotain uutta - uusi harrastus, uusi ympäristö, uusi ruoka, uudet vaatteet, remontti? Saahan siitä ainakin jotain uutta puhuttavaa entisten sijaan.
Toivotaan että kaikki käy hyvin🙂👍
Älä vielä luovuta avioliitto voi kestää jos jonkinlaisia vaiheita... ja jos ei kestä niin onhan tämä ollut kai kokeilemisen arvoinen juttu!🌻🙂🌻
Kiitos rakentavista sanoista...
Tottahan se on, etten voi toisen ihmisen ajatuksiin ja tunteisiin vaikuttaa muutoin, kuin olemalla oma itseni ja se onkin kaikki, mitä haluan Hänelle tarjota.
Se, että toinen huomaa rakkautensa vain hävinneen musertaa tietysti myös häntä...
Ensimmäinen isompi askel uudelleen yrittämiseen on otettu, kun aika varattu terapeutille, mutta odotuksen tunteet arveluttavat minua... Toivon NIIN Paljon, että käynti olisi positiivinen herätys välillemme ja saisimme todellakin avattua jonkin uuden tien Yhteiseen elämäämme, edes jonkin polun, jossa taas kohtaisimme.
Se on totta, että meiltä on puuttunut todellakin se oma aika ja omat menot, vaikkakin olemme yrittäneet sitäkin puolta parantaa. Myös aika ystävien kanssa on tässä talven tiimellyksessä tuntunut jäävän unholaan.
Kaikkinensa, olen itse ainakin valmis yrittämään mitä vain, jotta kummallakin meillä olisi hyvä olo. Eniten taidan kuitenkin itkeä Lastemme vuoksi.. Kaikki se mitä olemme yhdessä heille rakentaneet on myös siis katkolla, jos joskus vaikka eroon päätyisemmekin. Se kaikki, mitä heille olemme halunneet antaa tulisi muuttumaan paljon, se miten He ovat tottuneet vanhempansa tuntemaan, se miten olemme kaikista vastoinkäymisistä elämässämme yhdessä tähän asti selvinneet...
Sims3,
Olen niin samaa mieltä kanssasi, että ainoa mitä itse voi tehdä on yrittää hillitä tunteensa. Ja toivon, että Sinäkin voit olla taas onnellinen 🙂👍
dies nafastus,
Ei ole tarkoitus luovutta missään vaiheessa, ja todellakin, olen ainakin saanut tähän asti elämältäni kaiken sen mitä mies voi toivoa ja paljon enemmänkin... Loput haaveet vain ovat hieman vaikeimpien haasteiden takana...
Jospa se tästä.. Yritän ainakin olla toiveikas...
Avioliittohan on yhtä ylä ja alamäkeä, älä luovuta vaan panosta täysillä, avioliittotreffit, kahden keskeinen aika, kahden keskeiset matkat, treffit kahdestaan.
Näistä lähtisin rakentamaan uusiksi suhdetta, ja tsemppiä kyllä se siitä.
Ja jos ei muu auta terapiaan.