Mihin tämä suhde johtaa?
Olen uusi täällä ja olen seurannut keskusteluja ja nyt päätin kysellä ”apua” itselleni. Olen 31-vuotias nainen ja olen ollut mieheni kanssa yhdessä yli 12v. Meillä on aivan ihana ekaluokkalainen tyttö ja miehelläni lisäksi 13v. poika aikaisemmasta liitosta. Meidän suhde on ollut yhtä myrskyä koko ajan. Moni ihmettelee, kuinka olemme yhä yhdessä ja jaksamme edelleen tapella niinkuin alussa. On vaikeaa kiteyttää koko tarinamme muutamaan lauseeseen, mutta toivottavasti joku edes saa tästä selvää 🙂
Minä olin siis nuori tyttönen kun tapasimme. Muutimme muutaman kuukauden seurustelun jälkeen yhteen, liiankin pian, sillä en ollut ehtinyt asua yksin juuri ollenkaan. ”Jouduin” siis hyvin nuorena tavallaan äitipuoleksi ja alkuun koin järkyttävää mustasukkaisuutta lapsesta. Nyt olemme pojan kanssa todella hyvissä väleissä.
Olemme muuttaneet monta kertaa mieheni kanssa ja aina toivoneet, että saisimme aloittaa alusta, olemme todellisuudessa vaan paenneet. Me olemme hyvin erilaisista lähtökohdista ja ajattelumaailmammekin on erilainen hyvin monessa asiassa. Nyt tietenkin olemme paljon kasvaneet yhteen ja maailmamme ovat tulleet lähemmäs toisiaan. Me olemme riidelleet rajusti, jopa fyysisesti. Meillä on tavallaan kai ollut koko ajan valtataistelua ja laivassahan ei voi olla kahta kapteenia. Seksi on ollut aina mahtavaa ja muutenkin kun meillä menee hyvin, niin me olemme ihan erottamattomat. Moni ystävämme ihmetteleekin, että miten käytöksemme voi muuttua niin hetkessä. Ensin olemme maailman onnellisin perhe ja sitten yhtäkkiä kaikki kaatuu ja kaikki kärsivät.
Mieheni on muuttunut paljon. Ennen hän saattoi juoda monta päivää putkeen ja olla todella itsekäs. Nyt hän on oikeasti se kultainen puoliso, loistava isä ja ihana kumppani. Tuntuu että itse haastan riitoja usein. Tai näin hän sanoo. Välillä emme ymmärrä ollenkaan miten toinen voi olla asiasta jotain toista mieltä. Riidat syntyy pienimmästäkin ja yleensä minä en voi antaa periksi. Ehkä vuosien takaiset kummitukset ovat vielä olemassa ja olen katkera kaikesta siitä miten hän on minua kohdellut.
Toisaalta käyn myös itseni kanssa kamppailua siitä, että haluanko tosiassaan olla hänen kanssaan aina. Minussa on kuin kaksi puolta. Se lämmin perheenäiti, joka haluaa tehdä kaikkea ihnaa perheen kanssa ja toinen bailupuoli, joka haluaa bilettää ja flirttailla (pettää en halua). Tiedän, että nämä kaksi asiaa voi yhdistää, mutta joku nyt vain ”tökkii”.
Nytkin meillä piti olla ihana talviloma yhdessä, mutta mieheni lähti reissua edeltävänä päivänä kavereiden kanssa pelaamaan ja tuli ihan turpa täynnä kotiin. Olin sanonut hänelle, että jos hän juo jne. en lähde mukaan. Hän vannoi ettei juo kun pitää ajaa monta sataa kilometriä heti aamulla. Tästä siis syntyi riita lauantaina ja riita jatkuu yhä. Lapsellista, sillä kysymys on tyttäremme lomasta myös. Minä olen touhuillut tytön kanssa kaikkea kivaa ja mieheni on tulossa kotiin tänään.
Olemme taas pisteessä missä mietimme eroa. Meillä on ollut yksi ero vetämässä, mutta peruimme sen sitten vuoden sisään. Onko kukaan muu tilanteessa, jossa rakkaus ei ole kuollut (tai sitten rakkas on kuollut ja kaikki onkin tottumusta), mutta eläminen tuntuu olevan yhtä riitaa? Tulipa kirjoitettua epäselvästi, mutta toivottavasti joku jaksaa lukea…
hei
Jotenkin tunsin samankaltaisuutta...on pakko kirjoittaa muutama sana. Minun elämäni on osaltaan samankaltaista kuin sinun mutta mieheni ei juo eikä lyö. Henkinen puoli tuntuu yhtäläiseltä.
En tiedä sinusta, mutta kun kirjoitit ns bailaamisesta ja äitinä olemisesta, tunsin aikoinaan samoin. Oli pakko päästä kotoa pois ja ns normaaliin aikuisten elämään. Ja tanssimista rakastin ja rakastan edelleen. Olin päivät ja illat yksin kolmen pienen lapsen kanssa joten luksusta oli saatava elämään välillä. Koskaan ei aikomuksena ollut löytää rakastajaa tai muutakaan, vain päästä välillä pois siitä vauvamaailmasta. Tuntuu että miehet eivät ymmärrä tätä puolta naisessa tai ei ainakaan minun mieheni.Koskaan hän ei ole kieltänyt mutta vihjailut rahasta veivät usein innon lähteä ja syyllisyyttä niskaan, tehokasta todella.Usein rahaa meni vain pääsymaksuun, ei muuhun.Minä kun en sinne ryyppäämään mennyt.
Olet sitoutunut nuorena, minä olin lähes kolmikymppinen kun sain ekan lapsen.Villit ajat oli minulla jo elettynä mutta kyllä sitä silti kaipasi tanssin hurmaa ja muutakin aina välillä. Mielestäni on hyvinkin normaalia että myös se naisen oma minä tulee esille, kenenkä milläkin lailla.Ei sitä voi eikä saa peittää.Sairastut kuten minä.....vihjailut rahan tuhlauksesta veivät minulta silloin menohalut ja jäin kotiin pitkäksikin aikaa...tulokset näkyvät nyt. Masennuin ja liittomme on ratkeamaisillaan, tosin on siinä paljon muutakin mukana. Pettämisiä ei kuitenkaan kummallakaan
Miehesi on pettänyt luottamuksesi muutaman kerran.Kantaako hän vastuuta perheestänne normaalisti arkisin?
Mietin pahoillani lastanne, kuinka hän varmasti pettyi kun kaikki meni mönkään.Onneksi sinä yrität lapselle tarjota myös muuta kuin sitä arkea, hän tarvitsee sitä. Niin minä ainakin yritän lapsilleni tarjota lomilla jotain mitä he voivat muistella pitkänkin ajan päästä, miestäni usein uhmaten. Mikään kun ei saisi maksaa, näinä päivinä se ei oikein onnistu.Ai niin, metsään voisi kuulemma mennä retkelle eväiden kanssa, se kun ei maksa mitään.......
Vitsit sikseen, en tiedä saatko mitään tästä sotkusta.Tunsin samankaltaisuutta kanssasi ja kirjoittelin muutaman sanasen.
Voimia sinulle ja mietitään kummatkin, että mikä tässä elämässä onkaan tärkeää......minusta tärkeää on ainakin se että ei kadottaisi itseään.....minä olen sillä tiellä mutta vielä minä tulen kokoNAISEKSI. Hyvää huomista naistenpäivää, tehdään jotain tosi naisellista kummatkin!
🙂👍
Kiva kun joku vastaili ja kertoi omia tuntemuksiaan. Mieheni ei lyö minua, sen haluan korjata. Tarkoitin, että molemmin puolin on fyysistä siinä mielin, että kun hermot menee, niin on tuuppimista ja tönimistä. Minä olen kyllä lyönyt häntä avokämmenellä, joka on ihan yhtä väärin.
Täytyy varmasti vaan puntaroida miettiä, mitä oikeasti haluaa ja olisiko jonkun toisen kanssa asiat paremmin. Eilen kun hän tuli kotiin, juttelimme tuntitolkulla yömyöhään. Onneksi olemme aina voineet jutella asioista, mutta kun riita tulee, rakentava keskustelu muuttuu syyttämiseksi ja huudoksi.
Aika näyttää...
Unohdin vielä vastata eli mieheni hoitaa arkiasiat hyvin 🙂 Hän käy töissä, vie tytärtä joka paikkaan, tekee ruokaa, siivoaa jne. Eli suurimmaksi osaksi elämme täydellistä ja ihanaa elämää. Vain kun riita tulee, niin molempien käytös muuttuu pelottavan paljon. Nyt täytyy lähteä uimaan, kun tytölle on luvattu 🙂
Tuleeko teillä riidat miehen juomisesta? Sillä alkoholi taitaa hänellä olla ongelmana, olenko väärässä?
Hermot taitaa olla pinnassa teillä kummallakin, mistäs se johtuu, oletko miettinyt. Riiteleminen on taitolaji, minä en varmaan opi sitä koskaan.Tuntuu,että palaudun kaksivuotiaan tasolle kun oikein hermostun ja sitten se yhtä soittoa..
Miehesi kuulostaa hyvältä isältä, aivan kuten minunkin mieheni. Mieheni rakastaa lapsiaan varmasti yhtä paljon kuin minäkin, ehkä vain osoittaa sen eritavalla.
Tässä jälleen muutamia ajatuksia ,joita poimin rivien välistä kirjoittamastasi.
Mieheni juomisesta tulee monesti riitaa. Hän kun ei osaa ottaa "nätisti" tai osaa mutta harvemmin. Tuntuu, että kun hän tulee kotiin, olen kuin äiti joka holhoaa, että kaikki on ok. Hänen persoonallisuutensa muuttuu (niinkuin monen muunkin) paljon. Itse alennun myös ihan lapsen tasolle riitojen aikana. Riidathan meille tulee nykyisin ihan vaikka väärästä sanasta. Olemme miettineet erille muuton vaihtoehtoa, mutta kun on tuo neiti..Pitää tosiaan harkita tarkkaan tulevat "siirrot".