Kaipaisin ajatuksia, näkökulmia tai kokemuksia, joiden kautta tarkastella omaa tilannettani ehkäpä uudesta näkökulmasta, kun elämän melskeen keskellä ei aina kykene näkemään asioita selvästi.
Minun kriisini tuntuu vain jatkuvan ja jatkuvan, on hyviä hetkiä, mutta paluuta entiseen ei tunnu millään löytyvän.

Olen 28-vuotias, avioliitossa ja yhteistä taivalta on kestänyt vajaa kymmenen vuotta. Olen pitänyt parisuhdettani aina maailman onnellisimpana ja meitä toisillemme niin tarkoitettuina kuin olla ja voi. Mieheni on ihana, rehellinen ja juuri sellainen, jonka kanssa elämä ei voisi varmemmin ja tasaisemmin mennäkkään…

Noin vuosi sitten tapahtui jotain selittämätöntä, siis minulle. Tapasin miehen ja ihastuin, en pettänyt, mutta särjin raukka parka sydämeni ja kesti kauan, ennenkuin pääsin tuosta miehestä ajatuksissani irti. Hassua sinänsä, että ennen tuota tapahtumaa olimme mieheni kanssa niin onnellisia ja varmoja siitä, että me olemme ikuisuuksiin ja sen jälkeenkin yhdessä, sen jälkeen kaikki muuttui, minussa tapahtui jotakin.

Pikkuhiljaa olen luopunut miehestäni, tunnetasolla. Minua surettaa, että on käynyt niin ja aluksi taiselinkin sitä ajatusta vastaan kaikian voimin, mutten voinut sille mitään. En kestänyt ajatusta eroamisesta, sillä olen aina uskonut ja toitottanut avioliiton kestämiseen läpi elämän. Ole pitänyt avioliittoa tahdon asiana, mutten koskaan ajatellut, että sydäntä ei voi käskeä.

Yritän, yritän ja yritän saada tämän toimimaan. Olen jo reilun vuoden tässä taistellut enemmän ja vähemmän yrittänyt rakastaa ja kiintyä uudelleen. Olen surullinen ja soimaan itseäni siitä, etten kykene olemaan onnellinen, vaikka kaikki langat olisivat käsissäni.☹️ Pidän itseäni turhamaisena, joka odottaa elämältä kiihkoa ja jännitystä.

Toinen murhe on seksuaalinen puoli. Se ei mene ollenkaan hyvin, enkä ole siitä lainkaan ylpeä. Olen 28-vuotias ja minusta tuntuu usein, että onko minulla enää haluja olemassakaan?

Olen surullinen ja turhautunut. En koe haluavani mennä seksuaaliterapiaan tai parisuhdeneuvojalle, koska ajatukset on minun päässäni, enkä jatkuvasti halua miestäni niillä vaivata enkä usko, että niihin tuntitaksalla ratkaisua saadaan. Haluaisin antaa tälle suhteelle tulevaisuutta, mutta tällä hetkellä se näyttää kovin synkältä…😭