Miettimistä aiheuttava tilanne tuttavalla
Huhhuh, on siitäkin vierähtänyt kyllä pieni ikuisuus, kun täällä käynyt viimeksi. Ihan tarkkaan edes muista, mistä viimeksi täällä kirjoitellut.
No, kuitenkin. Pikainen taustakertaus. 29-vuotias, opiskelija, yksinasuva, ei parisuhdetta. Se nyt ei (tavallaan) ole pääpointti, mutta tavallaan sitäkin on. Selitettäköön tarkemmin kohta.
Joka tapauksessa. Tilanne siis on se, että minun ystäväpiirissäni on pariskunta, joka on jonkin aikaa ollut yhdessä. Toisen (miehen) olen tuntenut jo muutaman vuosikymmenen, tutustuimme toisiimme jo lapsuudessa ennen kouluikää. Silloin aika läheisesti vuorovaikutuksessa, nykyään harvemmin mutta varsinaisesti etääntyneestäkään vuorovaikutuksesta ei voi puhua. On yhteisiä kavereita ja rientoja, joissa nähdään.
Pariskunnan toinen osapuoli on hänen kanssaan n. vuoden-pari seurustellut nuori nainen, joka on vähintäänkin värikäs persoona. Olen saanut käsityksen, että suurin osa ystäväpiiristäni pitää häntä hieman kylmäkiskoisena ja sadistisena ihmisenä – ja itsellänikin oli se käsitys alkuun – mutta kun löysimme yhteisiä puheenaiheita ja tutustuimme toisiimme tarkemmin, niin ystävystyimme toden teolla. Mielestäni hänen melko kovalta vaikuttavan ulkokuorensa alla on todella lämmin, ajattelevainen ja ystävällinen persoona. Tutustuin häneen arviolta noin kuukausi-pari sen jälkeen, kun he aloittivat seurustelun, ja olemme nyt varsin läheisiä ystäviä.
Minua tässä mietityttää se, mitä hän on viime aikoina puhunut. Hänellä on ilmeisesti aika kova luottamus minuun, enkä halua pettää sitä, joten päätin siksi kirjoittaa tänne, anonyymisti. Harkinnassa on, pitäisikö asiaa ottaa puheeksi muuallakin, tai rohkaista häntä kertomaan, mutta en ole vielä tohtinut, sillä olen vielä hämilläni siitä, mitä minun pitäisi tehdä.
Homma on monisyinen, enkä usko että kaikki tietävät kaikesta tässä asiassa. Itsekään en usko asioista tietäväni vielä kaikkia puolia.
Ensinnäkin tämän parisuhteen mies ja lapsuudenystäväni. Epäilen vahvasti, että hänellä on ongelmia alkoholin kanssa. Hän vetää itsensä usein viikonloppuisin täysin ”tilttiin”. Se ei vielä tarkoita mitään. Mutta hänellä on joskus tapana saada humalassa ollessaan raivokohtauksia. Hän saattaa myös lähteä vaeltamaan muualle odottamattomasti, esim. vappuna kaverien mökillä, keskellä ei-mitään, hän vain yhtäkkiä lähti ulos. Huolestuneena lähdin perään ja huhuilin pitkään häntä. Tovin päästä muutkin kaverit havahtuivat tähän ja lähtivät myös etsimään. Lopulta kaveri löydettiin, ja selitti, ettei ”tässä ollut mitään hätää, hänen täytyi vain päästä pois rauhoittumaan”. Tämä yllättäen tukevassa humalassa. Mökillä paiskoi hiukan pöytää, muttei kylläkään käynyt kehenkään käsiksi.
Se, mikä tässä huolestuttaa vielä enemmän, on hänen tyttöystävänsä kertoma. Hänen mukaansa heidän kotonaan näitä saattaa tulla vielä voimakkaampina. Hurjimpien puheiden mukaan olisi jopa lyönyt ja potkinut tätä tyttöystävää ja heidän yhteistä lemmikkikissaansa, hajottanut esineitä yms. Puhui, että olisi toistuvaa ja sanoi katselevansa syksyyn asti muuttuuko tilanne, jos ei niin jättää hänet ja muuttaa pois. Kuulemma joskus tullut myös mustelmia jne., mutta päätynyt peittämään jäljet meikeillä jne. Ei ilmeisesti ole puhunut raivokohtausten asteista ja väkivaltaisuudesta juuri muille, ensimmäisistä vain muutamalle ja väkivallan suhteen saattaa olla, että olen ainoa, jolle puhunut poikaystävän lisäksi. Itse en ole nähnyt mustelmia hänessä, mutta olen ajoittain huomannut, miten esim. seinäkellosta saattaa puuttua paloja kyljestä ja muutaman harvan kerran todistanut tätä poikaystävän vaeltelua ja kiukunpuuskia (minun ollessa paikalla ei kylläkään ole ollut väkivaltainen).
En tiedä, mitä ajatella tästä. Pakkaa hämmentää vielä mieleeni herännyt epäilys siitä, että saatan olla rakastumassa tähän naiseen. Olen pitkän aikaa ollut sinkku, edellinen parisuhde loppui 24-vuotiaana ja vaikka toisaalta tuntuu siltä, etten ehkä olisi valmis parisuhteeseen vielä (esim. opiskelujen loppuun saattamisesta, asunnon ja työn löytämisestä riittää tekemistä ilman näitäkin murheita), niin jos jonkun löytäisin ja hänkin osoittaisi kiinnostusta, niin en sinänsä pitäisi sitä pahana. MUTTA. Kyseessä on kuitenkin vanhan lapsuudenystäväni tyttöystävä, ja kun kaveri muutenkin tuntuu olevan ongelmissa, niin en tiedä tohtisinko tämän naisen kanssa alkaa syventämään ystävyyttä johonkin muuhun jos he eroavat, puhumattakaan siitä jos he olisivat vielä yhdessä.
Kaveripiiristäni ei tunnu ainakaan ajatuksen tasolla olevan paljoa apua tilanteeseen, eivät ilmeisesti pidä runsasta alkoholinkäyttöä ongelmana, vaan päinvastoin karsastavat jos joku ei juo (tosin minuun ovat jotenkuten siinä suhteessa tottuneen, joskus kiusoittelevat malliin ”ota ryyppy” mutta hyväksyvät etten juo.) Ja voisin hyvin myös kuvitella, että leimautuisin kaverieni silmissä täydeksi petturiksi, joka hylkää kaverinsa vain saadakseen tämän naisen, jos jotain alkaisi tapahtua.
Toistaiseksi tämä pelko romanttisen suhteen kehittymisestä lienee vain kuvitelmaa, mutta toisaalta pelottaa ajatella, jos tämä nainen saakin päähänsä, että minä voisin olla Se Oikea hänelle… Ja toisaalta, hankalaa kun ei oikein tiedä, miten lapsuudenystävää auttaisi alkoholin ja raivokohtausten kanssa. Hän ei ole oikein puheliasta tyyppiä, enkä toisaalta oikein tiedä, missä, milloin ja miten ottaisin asian puheeksi tai mitä muuten voisin tehdä.
No, tuli ehkä vähän turhan pitkästi kirjoitettua, mutta kiitos nyt kuitenkin kaikille kommentoineille jo etukäteen. Ja hyvää tulevaa kesää! 🌻🙂🌻
Miesten ongelma on etteivät he osaa puhua tunteistaan ja parisuhde voi olla hyvin vaikea aihe miehelle puhua varsinkin jos tämä on vähän hiljaista sorttia. Tällä varmana tarkoitan että hän ei varmaan katsoisi hyvälle sinun loogista selittelyä jos ryhdyt parisuhdeeseen hänen tyttöystävän kanssa. Ainakin kannattaisi odottaa pari kuukautta tai salata asia aluksi.
Hyvä mahdollisuus olisi, että suhde tuhoaisi kaveruutenne ja menettäisit paljon. Itseäni pelottaisi vähän jos kaveri on "juoppo" ja agressiviinen. On naisen oma asia haluaako hän jättää tämän miehen, mutta jos hän on vaaraksi tälle niin helpoin ratkaisu olisi vain erota. Sinun kannattaa myös miettiä jos ryhdytte parisuhteeseen, että onko tämä nainen sen riskin arvoinen, että voisit menettää ystäväsi. Asiahan voisi periaatteessä ratketa hyvin jos ystäväsi on ymmärtäväinen ja siunaisi teidän suhteenne. Mutta suomalaisen miehen katkeruuden tuntien tämä on aika vaikeaa 🙂.
Kyse on varmaankin eniten siitä, että arvostatko ja tarvitsetko näitä ystäviäsi ja oletko valmis menettämään heidät? Onko tämä nainen sen arvoinen?
Kokemuksella sanon ettei kannata kaikkia siltoja polttaa tai joutuu elämään yksin.
Hei, näkisin naisen kannalta parhaimmaksi lähteä ja pian vielä kun kykenee. Ei odotella syksyyn tai muuta. Lapsuidenystäväsi on mielestäni alkoholisti, jonka alkoholi tekee väkivaltaiseksi. Hän häviää välillä juodakseen rauhassa enemmän kuin haluaa ystävilleen näyttää juovansa, hän saattaa vetää pohjat jo ennen yhteistä illanviettoa ollakakseen alkuun normaali. Mies joka lyö puolisoaan ei sitä lopeta, vaan tekee sen aina vain uudelleen ja joka kerta vakuutuksin että se oli vain tämä kerta, hän on niin pahoillaan, anteeksi anteeksi jne kunnes se taas tapahtuu uudelleen.
Jos tykkäät tästä naisesta, kerro hänelle että pelastaa ensin itsensä. Tunteiden kanssa teillä on aikaa setviä onko niitä. Omasta puolestani miettisin haluanko alkoholistia ystäkseni. He aina tarvitsevat jotain kun heille aina "tapahtuu kauheita asioita". Heillä on nyyhkystoori joka asiaan ja halutessaan esim rahaa alkovoliin, voivat olla erittäin vakuuuttavia ja surkeita. Minulla on ollut ympärilläni useampi kuin yksi alkoholisti enkä omasta puolestani jaksaisi enää ainuttakaan.
hei, Olen sitä mieltä että ns viikonloppu juominen on joalkoholismin esiastetta. Ja jos saa humalassa ns raivokohtauksia hetken päästä tilanne saattaa olla se ,että näitä kohtauksia ja raivoamista alkaa tulla myös selvinpäin.. Ja sinun kannattaisi keskustella omista tunteista suoraan tälle naiselle, jos hän ajattelee vain kaverina saattaa kokea itsensä petetyksi kun sinun tunteet paljastuu...
degard kirjoitti 11.05.2013 01.28
Miesten ongelma on etteivät he osaa puhua tunteistaan ja parisuhde voi olla hyvin vaikea aihe miehelle puhua varsinkin jos tämä on vähän hiljaista sorttia. Tällä varmana tarkoitan että hän ei varmaan katsoisi hyvälle sinun loogista selittelyä jos ryhdyt parisuhdeeseen hänen tyttöystävän kanssa. Ainakin kannattaisi odottaa pari kuukautta tai salata asia aluksi.
Hyvä mahdollisuus olisi, että suhde tuhoaisi kaveruutenne ja menettäisit paljon. Itseäni pelottaisi vähän jos kaveri on "juoppo" ja agressiviinen. On naisen oma asia haluaako hän jättää tämän miehen, mutta jos hän on vaaraksi tälle niin helpoin ratkaisu olisi vain erota. Sinun kannattaa myös miettiä jos ryhdytte parisuhteeseen, että onko tämä nainen sen riskin arvoinen, että voisit menettää ystäväsi. Asiahan voisi periaatteessä ratketa hyvin jos ystäväsi on ymmärtäväinen ja siunaisi teidän suhteenne. Mutta suomalaisen miehen katkeruuden tuntien tämä on aika vaikeaa 🙂.
Kyse on varmaankin eniten siitä, että arvostatko ja tarvitsetko näitä ystäviäsi ja oletko valmis menettämään heidät? Onko tämä nainen sen arvoinen?
Kokemuksella sanon ettei kannata kaikkia siltoja polttaa tai joutuu elämään yksin.
Tuon "hiljaisen kaverin" mielikuvan voin todellakin allekirjoittaa, olen saanut käsityksen, että hänen vanhempansa ovat todennäköisesti eronneet ja että taustalla olisi siinäkin tapauksessa alkoholismia - mutta eipä hän asiasta ole oikeastaan koskaan puhunut. Missään nimessä en ole ainakaan vielä aloittamassa suhdetta, en vielä ole mahdollisesti syventyneistä tunteistanikaan sanonut mitään. On vähän hakusessa itsellänikin, mitä ja miten syvästi häntä kohtaan tunnen. Haluan löytää siihen itsekin varmuuden, ennen kuin mitään sen enempää ryhdyn puhumaan. (Tosin, se edellinen ja ainoa vakava suhteeni alkoi sekin syntyä jo siinä vaiheessa, kun itse vielä epäröin - exäni oli ilmeisen varma omista tuntemuksistaan, ainakin silloin.)
Monet kaveripiirini ihmiset ovat kyllä sellaisia, etten heihin haluaisi katkaista välejä. Osa todennäköisesti ei välittäisi mahdollisesta suhdekuviosta tippaakaan (ts. ottaisi siitä hernettä nenäänsä), mutta osa hyvin suurella todennäköisyydellä karsastaisi ja pahasti. Enkä yhdestäkään ole tähän mennessä huomannut ajattelevani, että "kunpa tuo tyyppi ei olisi enää kaverini" - jos olisin, niin enhän minä enää olisi heidän kanssaan tekemisissä.
Tämän lapsuudenkaverini edellinen tyttöystävä oli kyllä jonkin verrankin tekemisissä hänen kanssaan eron jälkeenkin, vaikka oli jo löytänyt uuden miehen. Sitä, tapasiko tämä lapsuudenystäväni koskaan hänen uutta miestään, en tiedä, tai ylipäänsä siitäkään, miten hän tähän suhtautui, mutta voisin kuvitella, ettei hän kovin innoissaan ollut asiasta.
Entä mitä riskejä minä olisin valmis ottamaan parisuhteen vuoksi? Paha sanoa. On luultavasti asioita, jotka voisin ilomielin jättää taakseni seurustelusuhteen alkaessa - mutta mitä ne sitten olisivat, se on vaikeampi hahmottaa.
Teflon kirjoitti 11.5.2013 15:9
Hei, näkisin naisen kannalta parhaimmaksi lähteä ja pian vielä kun kykenee. Ei odotella syksyyn tai muuta. Lapsuidenystäväsi on mielestäni alkoholisti, jonka alkoholi tekee väkivaltaiseksi. Hän häviää välillä juodakseen rauhassa enemmän kuin haluaa ystävilleen näyttää juovansa, hän saattaa vetää pohjat jo ennen yhteistä illanviettoa ollakakseen alkuun normaali. Mies joka lyö puolisoaan ei sitä lopeta, vaan tekee sen aina vain uudelleen ja joka kerta vakuutuksin että se oli vain tämä kerta, hän on niin pahoillaan, anteeksi anteeksi jne kunnes se taas tapahtuu uudelleen.
Jos tykkäät tästä naisesta, kerro hänelle että pelastaa ensin itsensä. Tunteiden kanssa teillä on aikaa setviä onko niitä. Omasta puolestani miettisin haluanko alkoholistia ystäkseni. He aina tarvitsevat jotain kun heille aina "tapahtuu kauheita asioita". Heillä on nyyhkystoori joka asiaan ja halutessaan esim rahaa alkovoliin, voivat olla erittäin vakuuuttavia ja surkeita. Minulla on ollut ympärilläni useampi kuin yksi alkoholisti enkä omasta puolestani jaksaisi enää ainuttakaan.
Osan asioistasi voin allekirjoittaa kyllä helposti. Alkoholinkäyttö ei oikein pysy hänellä lapasessa, ja pohjia hän kyllä ottaa usein ennen varsinaisiin illanistujaisiin menemistä (Se on kaveripiirissäni valitettavan tavanomainen tapa 😟 ). Tosin on joitain juttuja, joiden suhteen kuvaus ei oikein vastaa kaveriani. Hänellä ei yleensä ole (ainakaan minulle) ollut tapana nyyhkyttää elämänsä surkeutta, niin selvänä kuin humalassakaan. Enemmän hän tuntuu olevan sitä tyyppiä, joka patoaa näitä juttuja sisälleen. Ei hänellä ole myöskään tapana kerjätä rahaa tai viinaa, ennemmin muut kerjäävät häneltä kaikkea. Juomistaan hän ei myöskään salaile, päinvastoin kaveripiirini eräät ihmiset ovat sen suhteen vähän liiankin sallivia ja antavat hänen juoda runsaalla kädellä, joskus jopa kannustaen siihen. 😠
En tiedä, onko minulla taipumusta liikaan tunnollisuuteen, mutta mielestäni kaveria ei saisi hylätä, kun on noin selvää, että ongelmia on. Asiaa ei taatusti ainakaan helpota se, että on tuntenut kaverin kaikki nämä vuodet ja nähnyt sen ihmisen alkoholismin takana. Vaikeuksia hahmottaa, mitä tehdä, kun tietää, että kyseessä on kuitenkin aikuinen ihminen jolla ainakin noin periaatteellisella tasolla on oma tahto, ja tuntuu siltä, että "mene hoitoon"- tyyppiset kehotukset menisivät kuuroille korville. 😑❓
mamma79 kirjoitti 12.05.2013 19.50
hei, Olen sitä mieltä että ns viikonloppu juominen on joalkoholismin esiastetta. Ja jos saa humalassa ns raivokohtauksia hetken päästä tilanne saattaa olla se ,että näitä kohtauksia ja raivoamista alkaa tulla myös selvinpäin.. Ja sinun kannattaisi keskustella omista tunteista suoraan tälle naiselle, jos hän ajattelee vain kaverina saattaa kokea itsensä petetyksi kun sinun tunteet paljastuu...
Viikonloppujuomista koskevan argumenttisi kanssa olen täysin samaa mieltä. Minusta tuntuu siltä, että suurimmalle osalle suomalaisista on vain niin vaikeaa hahmottaa sitä. Tohdin jopa väittää, että jos asiaa tutkittaisiin aukottomasti, niin ainakin 70% suomalaisväestöstä todettaisiin alkoholisteiksi tällä kriteerillä.
Raivokohtausten suhteen mulla saattaa kyllä sikäli olla havainnoinnissa ongelmia, että voi olla, ettei tämä kaveri jostain syystä halua tai uskalla räyhätä mun tai muiden tiettyjen kaverien paikalla ollessa. Ei siis sen takia, että olisin jotenkin kovakuntoinen tai aggressiivinen (mitä vielä, hah! 😀 ), mutta ehkä siksi, että kokisi sen silloin suuntautuvan väärille tahoille tai että pelkää jostain syystä paljastaa tunteitaan muille. Todennäköisesti vielä harvinaisemmin selvinpäin.
Tälle naiselle en ole ainakaan vielä tohtinut sanoa, sillä jos reaktioni ovatkin vain ohimenevää ihastusta tms. ja tajuankin sen vasta myöhemmin, niin kyllä siitäkin aika soppa kehkeytyisi. Toisaalta ahdistaa, että olen niin s**marin kokematon ja varmaan siksi niin epävarma tunnemaailmastani. Ja tietenkin päässäni jyhmii se ainainen epäröinti siitäkin, että "mitä jos hän ei tunnekaan samoin silloin, kun minä tunnen niin"... Äh, ahdistaa olla niin p*run epävarma 🙄
Kyllä tuo tuttavasi alkoholisti on. Joko hänet täytyisi saada oikeanlaiseen hoitoon, Minnesota-malli on oman näkemykseni mukaan ainoa oikea, sillä se perustuu lääkkeettömään ryhmäterapiaan, tai sitten avopuolison on lähdettävä, sillä juominen kyllä jatkuu ja käytös muuttuu lopulta, myös selvin päin ollessa.
Olen nähnyt niin paljon alkoholisteja, jotka ovat käyneet hyvin pitkän tien, kokeilleet kaikkia mahdollisia hoitoja, ja lopulta lähes kaikki ovat raitistuneet vain ko. hoidon avulla. Ongelmana on tietysti, että tuttavasi ei itsekään ymmärrä sairastavansa alkoholismia eikä koe vielä tässä vaiheessa tarvitsevansa hoitoa. Alkoholismi kun on on itsensä kieltävä, kuolemaan johtava sairaus, joka aiheuttaa paljon tuskaa kaikille, myös monille läheisille ja lopulta sairastuttaa heidätkin.
Itse olen kokenut tämän läheisen osan. Alkoholisti on juonut yli 25 vuotta, on edelleen työelämässä (kuten n. 70% alkoholisteista on) Ja sitoutunut hoitoon vasta puolitoista kuukautta sitten. Ihminen voi olla juomatta, jopa alkoholistikin, pitkiäkin aikoja, mutta raitistuminen on eri asia kuin ns. kuivahumala, joka voi jatkua kuukausia, jopa vuosiakin. Kannattaa etsiä oikeaa tietoa alkoholismista esim. http://www.avominne.fi/avominewww/tekstisivu.tmpl?navi_id=231
Älä kuitenkaan huolehdi liikaa tuttavastasi, sillä hän, kuten kaikki muutkin aikuiset ihmiset, on vastuussa omasta elämästään ja myös siitä, haluaako hän jatkaa juomistaan vai hakea apua. Hyvää kesää!
Kiitos vastauksista kaikille asianomaisille!
Hieman tilannepäivitystä. Asiasta on selvinnyt muutama hyvä ja huono juttu lisää.
Huonoa tässä on se, että tällä lapsuudenystävälläni on naisen puheiden mukaan ollut jonkin verran itsetuhoisuutta humalassa (on puheiden mukaan mm. mennyt muutaman kerran järveen hukuttautuakseen, mutta naisystävä on onneksi ehtinyt joka kerta väliin). Samaten huolestuttaa, kun hän mietti minulle, miten pitkään hän vielä jaksaa tätä. Puhui jopa, että on miettinyt, pitäisikö hänen vain antaa tämän lapsuudenystäväni hukkua seuraavan kerran, kun hän yrittää tehdä saman tempun uudelleen. Sain kyllä sanottua, että se olisi rikos ja todennäköisesti saattaisi hänet vain pahempaan pulaan, mutta jäin miettimään, olisiko minun pitänyt esim. sanoa sen vaarantavan ystävyytemme. Kannanottoni saattoi jäädä laimeaksi, vaikka sanoin kyllä selvästi sen olevan väärin. Hiukan pelottaa...🙄
Se hyväkin puoli tässä kyllä on, että lapsuudenystäväni on ehkä tajunnut olevansa alkoholisti. Ainakin tämän naisen mukaan hän jonakin krapula-aamuna olisi ihmetellyt tälle, että "On se kyllä ihme miten sä jaksat vielä olla mun kanssa, kun mä oon tällainen alkoholisti". Eli siinä mielessä tilanne ei ehkä ole täysin toivoton.
Viime keskustelun jälkeen nainen pyysi, että juttelisin tästä jonkun lapsuudenystäväni ystävän kanssa, ja olenkin piakkoin menossa juttelemaan yhdelle yhteiselle tutullemme, joka on tuntenut meidät molemmat jo ennen kouluikää. Saa nähdä miten siinä käy... Vähän pelottaa, mutta ainakin tiedän sitten edes yrittäneeni. Laitan kirjoitellen lisää, kun olen saanut hommaa taas eteenpäin...
Kävin juttelemassa kaverini kanssa. Sikäli oloni on hieman huojentuneempi, että kaverini sanoi kiinnittäneensä samaan asiaan huomiota ja on miettinyt itsekin, mitä tehdä. Juteltiin siinä jonkin aikaa aika hyvässä yhteisymmärryksessä. Hän arveli, että lapsuudenystäväni tuntemukset saattaisivat selittyä joko ulkopuoliseksi jäämisen tunteilla tai onnettomalla parisuhteella. Varmaksihan sitä ei tietenkään osaa sanoa, kun ei pysty näkemään kaikkea.
Tilanne on sikälikin mielenkiintoinen, että tämä kaverini, jonka kanssa juttelin asiasta, on menossa syksyllä naimisiin ja on pyytänyt juurikin tätä lapsuudenystävääni bestmaniksi. Sikäli voi olla hyvä ratkaisu, että auttaa häntä tuntemaan itsensä osaksi porukkaa, toisaalta mietityttää, menevätkö kaverini häät täysin pilalle, jos hän päättääkin siellä vetää överit. No, mietti että voisi varoen ottaa asiaa puheeksi, kun muutenkin juttelemassa tämän kanssa hääjärjestelyistä ja muista oleellisista seikoista. Tietysti vaatii hienotunteisuutta ja oikeanlaista lähestymistapaa, mutta uskon, että tämä kaverini on fiksu ja osaa ottaa asian esiin oikealla tavalla. Tiedänpä ainakin tehneeni jotain, ja jos hyvä onni on myötä, niin ehkä kaveripiirin voimia yhdistämällä saadaan ehkä tilannetta hiljakseen korjaantumaan. 🙂
Toivotaan parasta ja katsotaan, mitä voin vielä tehdä...