Rakkaus-rakastaminen. Sanotaan olevan ihana tunne,elämän tärkeimpiä asioita. Onko näin? Ihastuminen ja rakastuminen on ihanan jännittävää. Perhosia liitelee vatsassa ja järki hälvenee. Kuitenkin kaikki se uusi on samalla niin pelottavaa. Miten kaksi vierasta ihmistä sulautuu yhteen. Kemiat,luonteet,elämänarvot… Ja sitten ne vaikeammat asiat puhua ja yrittää sopeuttaa yhteen,oma kasvatus,perheet ja menneisyys… Sanotaan ettei menneisyydellä tai ihmisarvoilla ole väliä rakkaudessa. Että rakkaudella selviää niinkuin Romeo&Juliet. Mitä jos toisen lapsuus on uskonnollista ja ihannoitua perhe-elämää ja toisen ns.alamaailman perheettömyyttä ja ongelmia. Vain tulevaisuudella on väliä? Ei menneisyydet ihmisiä pahenna,mutta niiden mukana kantaminen vaatii rohkeutta. Mitä jos rakastuukin täysiä uuteen ihmiseen,mutta näiden asioiden ilmennessä tulee aika todeta että tulevaisuutta ei taida tulla tai se tulee olemaan erittäin haasteellista. Onko se sitä rakkautta? Yrittää sopeutua ja ymmärtää vaikka oikeasti ei voi edes kuvitella minkälaista toisen elämä on ollut. Onko odotettavissa samaa elämää vain kuin itse on elänyt? Pelkään rakkautta,koska en usko että elämäni tulisi ikinä olemaan niin onnellista kuin tahtoisin. Ehkä minun osani on vain elää näillä mitä on annettu ja tyytyä siihen.