Hei Purje,

et todellakaan ole ainoa etkä yksin tilanteessasi. Näitä tarinoita löytyy valitettavan paljon. Itselleni paljastui samanlainen tilanne kolme vuotta sitten. Avioiduimme nuorina mieheni kanssa, ja olimme olleet jo 20 v. naimisissa, kun matto lähti yhdessä hetkessä jalkojen alta miehen paljastettua, että oli pettänyt minua monien naisten kanssa useiden vuosien ajan. En ollut osannut epäillä mitään, koska mieheni oli aina tuominnut pettämisen yhtä jyrkästi kuten minäkin. Kaikki hänen siihen asti sanomansa ja tekemänsä muutti merkitystään kertarysäyksellä. Koko yhteinen hyvä menneisyys hänen kanssaan pyyhkiytyi tavallaan pois, ja tuon menetyksen surutyötä olen tehnyt kolme vuotta. Alussa kaikki oli niin mustaa, että halusin vain kuolla, eikä millään ollut merkitystä elämässäni. Nyt olen pikkuhiljaa saanut taas otetta elämästä, mutta menneisyyden varjo seuraa aina mukanaan.

Meillä on sellainen tilanne, ettemme eronneet tapauksesta huolimatta. Mieheni oli paljastuksen aikaan ihastunut työkaveriinsa, ja tuo ihastus kesti vielä puolitoista vuotta paljastuksen jälkeen. Olen miettinyt eroa läpeensä tarkasti ja monta kertaa ollut valmis häätämään miehen pois kotoa. Lasten vuoksi en kuitenkaan kyennyt sitä tekemään varsinkaan sen jälkeen, kun mieheni alkoi tulla järkiinsä ja lopulta ymmärsi, että haluaa elää vain minun kanssa. Ihan täysin en tuohon uskalla vieläkään luottaa, enkä tiedä, mitä itse haluan tai mihin lopulta kykenen. Niin moni asia vaikuttaa päätöksiin. Itselleni asia ei siis ole edelleenkään selvä, enkä pysty luottamaan tulevaan hänen kanssaan, vaan olen vieläkin melko lailla mietintälinjalla ja tilanteet vaihtelevat. Matka tähän on ollut pitkä ja rankka, eikä valoa ole näkynyt. Välillä on kuitenkin jo helpompaa, ja perheenä meillä on ollut hyviäkin hetkiä.

Kannattaa antaa ajan kulua, ja miettiä asioita rauhassa. Hätiköityä päätöstä ei kannata tehdä. Itse olin ennen asioiden paljastumista täysin varma, että eroaisin, jos kuulisin mieheni pettäneen minua. Toisin kuitenkin kävi, ja vaikka alkuhetkinä olinkin eroamassa, aika pian tuli toisenlaisiakin ajatuksia. Lapset ja monet käytännön asiat vaikuttivat paljon päätökseen, mutta tunteillakin oli iso merkitys asiassa. Nyt tilanne on vähän toisinpäin, ja mieheni on (ainakin sanojensa mukaan) täysin varma siitä, että haluaa elää minun kanssa ja katuu syvästi tekojaan, mutta minä olen paljon epävarmempi, enkä uskalla luottaa täysin mihinkään.

Olen kirjoitellut paljon alkuaikojen tuntemuksista ketjussa ”Elämän sortuminen, mieheni on pettänyt ja ihastunut toiseen”. Muillakin täällä on paljon kirjoituksia pettämisistä, ja niiden lukemisesta on monesti apua, niin saa perspektiiviä omaan tilanteeseen ja huomaa, ettei ole yksin surunsa ja menetyksensä kanssa. Apua saat myös paikallisesta kriisikeskuksesta tai perheneuvottelukeskuksesta. Kriisiapu oli itsellenikin alussa todella tärkeää, joten sitä kannattaa pyytää mahdollisimman nopeasti. Voimia sinulle kovasti! Anna itsellesi aikaa ja koeta saada itsellesi jotain pieniä hyviä hetkiä aina kun mahdollista. Niitäkin löytyy vähän kerrassaan, vaikka alussa ei välttämättä siltä tunnu. Joskus on vain hengitettävä syvään ja yritettävä kestää kipua, välillä itkettävä ja raivottava. Sinä selviät lopulta tästä kriisistä, vaikka nyt tuntuukin, että kaikki on romahtanut. Voimahalaus täältä 🌻🙂🌻

Kiitos Joonuska! Sanasi tulivat todella tarpeeseen. Toivon, että sinä pääset anteeksi antamisessa niin pitkälle, että suhteesi voi eheytyä täysin. Itselleni suhteessa jatkaminen tuntuu mahdottomalta, ainakin tällä hetkellä.
En ole koskaan kokenut tällaista negatiivisten tunteiden määrää. Aluksi tuli viha itseä kohtaan. Ajattelin, miksi en ole nähnyt totuutta. Nyt vihani määrä miestäni kohtaan on sanoinkuvaamaton. Samassa asunnossa hänen kanssaan oleminen tuntuu mahdottomalta. Olen täysin raivon vallassa. Olen sanonut miehelleni, että hänen on mentävä vaikka kavereiden sohvamajoitukseen. Jos näen hänet, huudan ja riehun. En ole koskaan menettänyt omaa kontrolliani näin.
Kaikkein pahimmalta tuntuu se, että mieheni valehteli minulle vuosien ajan. Minun mielestä olisi ollut parempi, että hän olisi jättänyt minut silloin, kun hän petti minua ensimmäisen kerran. En kestä ajatusta, että panojensa jälkeen hän on tullut viereeni nukkumaan. Tai ehkä ne eivät olleet vain panoja, vaan rakkaussuhteita. En tiedä.
Tieto jatkuvasta pettämisestä rikkoi minun seksuaalisuuteni täydellisesti. Koko meidän yli kymmenvuotisen suhteen ajan minä olen ollut suhteessa seksuaalisesti aktiivisempi osapuoli. Olen hyväksynyt sen, etten saa seksiä niin paljon kuin haluaisin. Mielestäni seksiä ei voi toiselta vaatia. Olen aina ajatellut, ettei mieheni ole kovin seksuaalinen ihminen. Nyt kuitenkin totuus näytti, että hän on erittäin seksuaalinen ihminen, mutta minä en ole hänelle seksuaalisesti riittävä.
Mietin tietysti, miksi en kelvannut miehelleni seksuaalisesti. Jokainen kai valitsee puolisokseen ihmisen, jonka kokee fyysisesti viehättäväksi. Onko hän valinnut toisin? Olen niin kiukkuinen, että tekisi mieli testata, löytäisinkö itse seksikumppaneita. Tuntuu, että se lohduttaisi, jos olisin jonkun muun mielestä haluttava. Yritän kuitenkin pysyä järjissäni, etten lähde tälle tielle. Se olisi vastoin omia moraalisia periaatteitani.
Tunnen syvää surua lapsemme puolesta, joka on syntynyt tällaiseen perheeseen. Hänen vuokseen minun on koottava itseni ja rakennettava elämäni uudelleen. En vain vielä tiedä, miten onnistun.

Hei Purje,
tuo kokemasi vihan määrä on ymmärrettävää. Jos on luottanut täysin omaan puolisoon, ja yhtäkkiä paljastuukin pitkäaikainen pettäminen, ei voi välttyä suurilta tunteenpurkauksilta. Minä kävin jopa miehen kimppuun alussa, kun kuulin hänen pettämisestään. Se on primitiivireaktio ja ymmärrettävä sellainen. Ja miten monta kertaa minun piti purkaa vihaa esim. hakkaamalla tyynyjä tai juoksemalla niin lujaa kuin pääsin. Vihan on päästävä jotakin kautta ulos. Se tunne on niin voimallinen, ettei sitä voi eikä pidäkään pidätellä sisällään, vaikkei toisen ihmisen kimppuun käyminen tai omaisuuden tuhoaminen tietysti olekaan paras keino sen purkamiseen.

Koston kierteeseen ja pettämiseen ei kannata lähteä, vaikka kuinka se periaatteessa olisi oikeutettua. Jälkeen päin todennäköisesti kuitenkin kaduttaisi, ja loppujen lopuksi itselleen sillä tekisi hallaa, kun se sotii omia moraalikäsityksiä vastaan. Ei se pidemmän päälle varmastikaan helpottaisi omaa oloa. Pettäminen on ollut miehesi ongelma, etkä sinä ole siihen syypää. Pettämiseen ei oikeuta mikään, ei mikään. Vastuu siitä on miehelläsi. Kysymyksiä varmasti tulee, ja paljon. Miksi näin kävi? Enkö minä riittänyt hänelle? Miksi en? Mitä olisi pitänyt tehdä toisin? Miten hän on voinut tehdä minulle niin, miten valehdella päin naamaa? Miten voinut tulla noin vain toisen naisen luota minun luo kotiin? Kaikkiin kysymyksiin ei valitettavasti saa koskaan vastausta, mutta on tärkeää puhua asioista mahdollisimman paljon. Me joudumme tekemään sitä vielä kolmen vuoden jälkeenkin välillä, eikä kaikki asiat tule sen selvemmiksi, eikä kaikkeen löydy kunnollista syytä tai vastausta. Silti kannattaa puhua, puhua ja puhua. Pettäjä usein jo kyllästyy ja väsyy puhumiseen, mutta silti pitäisi yrittää jaksaa, kun petetyllä vielä on kysymyksiä. Vaikka niitä samojakin uudelleen ja uudelleen. Niitä riittää.

Toivottavasti saat nukuttua ja pystyt syömään. Voimia edelleen kovasti 🙂🌻

Hei Purje! Olen ollut 10kk sitten täysin samassa tilanteessa kuin sinä nyt ja siksi sanon sen tärkeimmän, älä syytä itseäsi sinisilmäisyydestä. Kukaan ei olisi voinut huomata miestemme kaksoiselämää. Teet itse päätöksesi jatkon suhteen, voimia siihen. Itse olen valinnut yhteisen elämän jatkamisen, sillä kaikesta, kaikesta huolimatta meillä on yhä rakkautta.Mieheni ei ole milloinkaan osoittanut minuun minkäänlaista halveksuntaa kasvokkain, päinvastoin. Omaan kaksoiselämäänsä hänellä on ollut syynsä, joita elämä avaa vähitellen. Ajatus jolla minä sain merkityksettömien vuosien muistot hallintaan, oli seuraava. Ajattelen, että tietämättäni olemme eronneet vuonna 2003 , mutta päättäneet palata yhteen viime vuonna. Ja nyt, saatuamme uuden mahdollisuuden, osaamme ja muistamme kenties rakentaa ja hoitaa parisuhdetta sillä tavoin, kun sitä olisi aina pitänyt hoitaa. Eipä näitä taitoja vain ollut kukaan kummallekaan meistä nuoruudessamme opettanut. Siksi haluan omien lasteni kohdalla toimia toisin ja kertoa heille omalla esimerkilläni mitä tarkoittaa jatkuva parisuhteen vaaliminen. Eipä uhkaa työttömyys sillä saralla.

Itselleni vaimoni kaksoiselämä paljastui vahingossa ja yllättäen kaksi kuukautta sitten. Kaksoiselämä, jota oli kestänyt lähes viisi vuotta ja siinä sivussa olimme saaneet kolmannen lapsenkin (joka on onneksi samaa sarjaa kahden edellisen kanssa) ja elämän piti olla muutoinkin ihan mallillaan. Vaan ei...

Kuukauden jaksoin uskoa tulevaisuuteen ja kannatella vaimoni pahaa oloa, mutta nyt olen ihan eron/asumiseron kannalla, oli lapset tai ei. En pysty elämään fyysisesti rakkaudettomassa kulissiliitossa vain lasten ja lähipiirin iloksi. Pieleen meni ja vahingolliset parisuhteet eivät ole pelastamisen arvoisia. Tässä ajassa vaimoni olisi jo halunnut unohtaa koko asian ja jatkaa business as usual.

Valvon öitä, murehdin omien appivanhempien/vanhempieni viimeisiä elinvuosia ja selviämisiä, omien lapsien kasvua, talousasiat, pankkilainat, talonhoito, meidän tiimin hajoaminen, sydäntä tykyttää ja ahdistaa. Rakastin vaimoani ja eihän tämä näin pahalta tuntuisi jos sydän olisi kylmä ja tunteet poissa. Mutta toisen petollisuus ja valehtelu vuosien ajan... Tukahduttaa kovimmankin rakkauden sammuksiin.

Varmaan neuvottelemme asuntolainat uusiksi ja eriytämme yhteistalouden omille tileille. Tästä jatkamme asumuseroon ja katsotaan sitten kaipaako toista vierelle vai ei. Jos kahden vuoden jälkeen en pysty antamaan anteeksi niin sitten suoraan ero. Eli ei kertarytinällä isoja ratkaisuita, vaan pienin askelin. 20 vuoden taivalta ei pysty lopettaa kuin seinään vaikka kuinka sattuisi.

Hei 🙂🌻
Ei petetyn todellakaan kannata syyttää itseään siitä, ettei huomannut uskottomuutta. Avioliitto ja parisuhde ylipäätään perustuu luottamukseen. Ja toisaalta; minä huomasin merkkejä pettämisestä mutta koko pettämisaika niiden olemassaolo kiistettiin ja minut itseni leimattiin vainoharhaiseksi hulluksi, jopa lasten kuullen. Näin jälkikäteen ajatellen ne sanomiset loukkaavat syvältä, sillä olin todella oikeassa kaikessa. Mies vaan halusi pelata lisäaikaa; luuli ehkä minun väsyvän epäilemään. Lopulta; selkä seinää vasten tuli tunnustus, jonka jälkeen vieläkin valehdeltiin suhteen laadusta ja aikalailla vankasti uskon, että myös sen kestostakin. Epäilen suhteen alkaneen aiemmin, kuin minulle on kerrottu.
Ja sekin vielä, että puhuttuamme mieltämme hiertävät asiat miehen kanssa selväksi hänellä oli tämä suhde taustalla olemassa.
Luottamuksen takaisin saaminen on pitkä prosessi. Meillä tapahtuneesta on aikaa reilu pari vuotta, enkä vieläkään ole sinut tapahtumien kanssa. Jatkoimme yhdessä mutta rakastanko miestäni enää...se on iso kysymysmerkki minulle vieläkin. Luottamus...se on jollain tasolla palautunut kuitenkin.
Mielestäni ei kannata tehdä pikaisia päätöksiä...erota voi myöhemminkin, mikäli asiat eivät ala toimimaan ja suhde tuottaa enemmän pahaa, kuin hyvää mieltä.
Voimia teille kaikille 🙂🌻

KEATON, tuntuu hurjalta että olette saaneet kolmannen lapsen vaimon pettämisten aikaan. Oletko ajatellut testauttaa lapsen isyyden? Tiedät varmasti itsekin, että vaikka vaimosi olisi käyttänyt kondomia pettäessään ei se ole 100% varma väline. Tuntuu sairaalta ajatukselta, että kuopuksenne olisi toisen miehen siittämä ja sinä olisit pitänyt häntä omanasi koko ajan.

Meilläkin on taas huonompi jakso meneillään. En meinaa jaksaa tätä henkisesti. Luottamus ei ole kahdessa vuodessa palannut mieheen enkä edelleenkään pysty kunnioittamaan häntä. Myös minua kauhistuttaa ajatuskin omaisuuden repimisestä erilleen. Meilläkin on aina ollut yhteinen talous, yksi pankkitili minne molempien palkat on tulleet ja molemmilla pankkikortti siihen. Olen pyytänyt ystävällisesti mieheltä, että ottaisimme käyttöön monen muunkin perheen toimintamallin, että maksaisimme perheen menot nettotulojen suhteessa yhteiseltä perustettavalta talouspankkitililtä ja loput omat rahansa kumpiin voisi käyttää haluamallaan tavalla. Mies ei suostu siihen millään. Siihen ei kuulemma ole tarvetta. Todellinen syy, mitä en ole kertonut miehelleni, on se että jos saisin oman tilin niin saisin hieman rakennettua pesämunaa mahdollista eroa varten ja lähtö olisi helpompaa.

Olen myös joutunut eräässä tilanteessa sanomaan miehelleni viimeisen kuukauden aikana, että en valitettavasti pysty luottamaan häneen ja sen jälkeen itkin vuolaasti. Arvaa mitä mies sanoi siihen? Hän rupesi itkemään myös vuolaasti ja sanoi että HÄN on JOUTUNUT jo kärsimään tästä tarpeeksi. En kyllä nyt ymmärrä! Siis pettäminen oli hänen oma vapaaehtoinen valintansa. En millään tavalla pysty käsittämään, että hän muka on koko ajan rakastanut minua ja silti pystynyt pettämään. Minun oma arvomaailmani on niin yksinkertaisen musta-valkoinen, että jos toista rakastaa edes hitusenkaan vertaa, ei silloin tule edes mieleen pettää. Ja kääntäen, jos pystyy pettämään niin kyllä puoliso on muuttunut yhdentekeväksi ja rakkaus kuollut. En sitten tiedä pitäisikö minun osata kääntää ajatusmaailmani niin, että "myös rakastava puoliso voi pettää", kyllä se tuntuu vitsiltä.

Jollain surullisella tavalla kuitenkin haluan sanoa sinulle, että olet Keaton kokenut jotain niin järkyttävää, että nyt on sinulla kaikki oikeus antaa periksi ja päästää köydestä. Jos teet niin, niin muista että lapset eivät katoa koskaan elämästäsi. Jaat vanhemmuuden ja näet lapsia melkein joka päivä. (EX)vaimoosi sinun ei tarvitse enää olla mahdollisen eron jälkeen yhteydessä kuin pakolliset asiat ja nekin voi hoitaa tekstareilla ja sähköpostilla. Lasten vaihdot voi hoitaa päiväkodin kautta.

Minulla on tuttavapiirissä yksi perhe joka selvisi miehen 3 vuoden pituisesta salasuhteesta, mies eli täysin kaksoiselämää. Aviovaimo odotti kotona kahden pienen lapsen kanssa, heillä oli normaali suomalainen perhe. Vaimo oli niin normaali kuin olla ja voi. Eli ei voi sanoa, että pirttihirmu vaimo olisi ajanut miehen sivusuhteeseen. Salasuhde paljastui kun vaimo löysi kotoaan valokuvia, joissa mies on toisen naisen kanssa lomamatkalla aurinkorannalla. Tämä oli järkyttävä shokki tietenkin koko suvulle. He jäivät yhteen ja minun silmiini näyttää, että kaikki on nyt vuosien jälkeen hyvin. Petetty vaimo on saanut elämänilon takaisin, hän on iloinen ja nauraa täydestä sydämestään. Mies sen sijaan on hiljainen syrjäänvetäytyjä sukujuhlissa, ei keskustele kenenkään kanssa. Tosin en ole kysynyt naiselta miten heidän parisuhteensa voi, mutta nainen ei varmaankaan nauraisi ja olisi niin täydestä sydämestään iloinen, jos parisuhde voisi huonosti. En myöskään tiedä ovatko he käyneet jossain terapiassa tms.

Minulla on myös yksi läheinen tuttavaperhe, paljon pieniä lapsia ja vaimo ahkera, korkeasti koulutettu, työssä käyvä nainen. Tavallinen nainen, ei todellakaan mikään pirttihirmu. Hänen miehensä kävi työmatkallaan Venäjällä huoratalossa, ihan maksoi tavarasta vaikka kotoa olisi saanut ilmaiseksi. Myös he jäivät yhteen. Parisuhde on täysin kuollut, vaimo sanoi minulle suoraan ja avoimesti, että hän jäi avioliittoon toistaiseksi omaisuuden vuoksi. Pettäjämies ei näytä lähtevän vaikka vaimo kohtelee nykyään miestä ala-arvoisesti. Siis vaimo on monta kertaa sanonut miehelle minun kuulteni, "häivy", "tarvitsen sinua enää lumitöiden tekoon ja laskujen maksuun" jne. Tuo vaimo on sanonut minulle, että hän on tässä liitossa vain enää hyötymistarkoituksessa ja että hän ei tiedä miksi mies asuu heidän kanssaan vaikka voisi lähteä.

Minun tuttavapiirissäni ei siis ole yhtään uskottomuuden vuoksi avioeronnutta pariskuntaa.

Että tällaisia elämiä ne pettäjäpuolisot ovat itselleen tilanneet. Sitä aina miettii, että miksi kukaan tuollaista tilaa itselleen. Ja lisäksi mietin, että miksi pettäjät eivät suosiolla lähde kun uskottomuus tulee ilmi. Eivätkö he tajua, että parisuhde ei enää voi mitenkään voida sen jälkeen hyvin. Ovatko he niin epätoivoisia? Ovatko he niin tyhmiä, että luulevat kaiken palautuvan normaaliksi kunhan vai hiukan anteeksipyytelevät?

Joskus mietin myös, että kun sitä pettämistä on niin paljon niin miksi avio/avopareiksi eivät päädy toistensa kaltaiset ihmiset. Eli niin, että pettäjä-pettäjä- luonteiset ja uskollinen-uskollinen- luonteiset päätyisivät yhteen. Silloin pettäjä-pettäjäparit voisivat elää onnellisina vapaissa parisuhteissa, joissa voisi kuokkia vieraita vaikka joka päivä ja he olisivat onnellisia keskenään. Ja uskollinen-uskollinen luonteiset päätyisivät yhteen ja olisivat onnellisia, kun tietäisivät millaisia arvoja he kunnioittavat.

Minun mielestäni suurin vääryys näissä pettämistapauksissa on se, että petetyn elämä tuhotaan ilman lupaa, suostumusta ja mielipidettä kysymättä. Petetyllä ei ole ollut mitään mahdollisuutta vaikuttaa asiaan. Häneltä viedään ilman omaa valintaa usko parisuhteeseen, usko hyvään, usko toisen kunnioittamiseen, usko rakkauteen, usko huomiseen.

Minä kysyin mieheltäni joskus, että miksi teit minulle tuon edellä kirjoittamani. Että olisit voinut kohdella minua inhimillisesti ja jos avioliittomme oli niin huono niin olisit vain ilmoittanut haluavasi avioeron ja lähtenyt sen jälkeen iskemään naisia. Ja hän ei vastannut mitään! Meni hiljaiseksi.

Minun elämäni tekee vaikeaksi myös se, että miehen vanhemmat ja omat vanhempani ovat pyytäneet, että en eroaisi miehestäni. Kuulemma he tarjoavat kaiken mahdollisen tuen. Mitähän se tuki mahtaisi olla konkreettisesti? Anoppini tuppautuu nykyään puoliväkisin auttamaan, hoitamaan lapsia ja siivoamaan. Olen ystävällisesti sanonut, että en tarvitse apua ja jos tarvitsen niin pyydän apua. Mutta nytkin se on taas tulossa meille ja mies oikein hihkuu kun minulla on nyt apua. Mies oikein sanoi, että kun "sinä et itse kuitenkaan pärjää". Miksi en, olenhan aina pärjännyt enkä ole koskaan tarvinnut lasten kanssa apua. Minulle tulee tunne, että jos en jaksakaan enää ja haluan avioeron niin se olenkin MINÄ joka rikkoi avioliiton, vaikka mies vannookin rakkauttaan ja omat ja appivanhemmat kannustavat jatkamaan. On tämä niin väärin.

Olen myös miettinyt, että mitä tämä kokemus on opettanut minulle. Sanotaan, että jokainen asia tuo jotain hyvää, mutta vaikea sitä uskottomuudesta on löytää. Mutta nyt olen pystynyt löytämään niitä hyviä asioita, kirjoitan ne nyt teille:

- Rakastan itseäni ja lapsiani nyt enemmän kuin koskaan. Mikään ei tule koskaan väliimme ja tulen antamaan kaikkeni, vaikka henkeni heidän hyvinvointinsa vuoksi. LApset tulevat aina tuntemaan ja tietämään, että äiti rakastaa heitä eniten tässä maailmassa ja äiti ei jätä eikä petä heitä koskaan.

- Osaan nyt nauttia jokaisesta elämäni sekunnista lasten kanssa. Panostan lapsiini yhdessäolon muodossa ja taloudellisesti. Ostan heille kaiken minkä he haluavat ( en tiedä onko se järkevää...), vauras taloutemme mahdollistaa heille luxuselintason. Aiemmin en ostanut heille kuin välttämättömimmän, kun en halunnut hukuttaa heitä yltäkylläisyyteen.

- Panostan omaan ulkonäkööni ja hyvinvointiini enemmän kuin koskaan. Olen kaunis, huoliteltu ja muodikas. Olen takaisin mallivuosieni mitoissa ja voin sanoa, että päät kääntyvät taas perääni.

- Otan omaa aikaa itselleni, matkustan ulkomaille ajoittain yksin.

Lopuksi voin todeta, että en ole löytänyt tästä uskottomuudesta mitään parisuhteeseen liittyvää hyvää. En ole oppinut ymmärtämään pettäjien "hairahduksia, jotka johtuvat inhimillisestä erehdyksestä" tai "taistelemaan kriisin läpi ja tähtäämään kohti parempaa parisuhdetta kriisin jälkeen". Eli kai minä olen katkera elämälle.

Hulluinta tässä on se, että mieheni mielestä meidän parisuhde voi nyt kuulemma todella hyvin. Hän on sanonut, että olemme avoimempia ja läheisempiä kuin koskaan. En hyvällä tahdollakaan voi käsittää miten hän on päätynyt siihen näkemykseen. En nimittäin todellakaan enää kerro hänelle kaikkia asioitani, vain tarkkaan harkitut positiiviset asiat. Jätän kertomatta kaiken syvällisen sekä sellaisen mikä saattaisi mahdollisessa erossa tulla asioita hankaloittavaksi tekijäksi. Lisäksi vastaan aina hänelle, kun hän kysyy miten päivä on sujunut, että "hyvin" vaikka totuus voi olla mitä vain. Uskomattomat ovat nuo pettäjien ajatusmaailmat...

Keaton, ikävä kuulla, että tilanteenne on kääntynyt noin paljon huonompaan. Yritit aluksi kovasti kääntää katseen tulevaan ja suhtautua tilanteeseen "ammattimaisesti" ja nähdä, että voitte edelleen löytää toisistanne sen puolen johon aluksi rakastuitte. Pettäminen romahduttaa parisuhteen perustaa niin dramaattisesti, että sitä ei vain tahdo saada järkeilemällä hallintaan. Se pitäisi saada tunnetasolla jotenkin käsiteltyä mutta miten päästä tasapainoon asian kanssa jossa sydän on särkynyt puolison itsekkyyden takia?

Meillä yritämme löytää uudelleen toisemme. Joka tapauksessa entiseen ei ole paluuta. Limestiina on vähän samoilla linjoilla mutta ajatuksellisesti vielä voimakkaammin tehnyt pesäeroa uskottomuusaikaan ajattelemalla, että olivat silloin erossa. Limestiinan huomio parisuhteen hoitamisen tärkeydestä on itsellenikin ollut tärkeä oivallus. Jotenkin ajattelin ennen, että parisuhde hoituu itsestään, jos vain on mennyt oikeanlaisen ihmisen kanssa naimisiin.

KallanTuoksu, myös meillä vakuutettiin, että on rakastanut koko ajan ja uskon, että näin on ollutkin. Vuosien kuluessa kehittyvä rakkaus on ihan erilaista kuin hetken hullaantuminen. Miten voi rakastaa ja pettää? Paljon vaikuttaa se mitä katsoo oikeudekseen tehdä omalla elämällään. Toinen ajattelee enemmän, että minun ainutkertainen elämäni, on uskollinen omalle elämälleen, omille tunteilleen, haluaa sekä vakaan avioliiton että seikkailun. Toinen on enemmän uskollinen puolisolleen. Kuinka ainutkertaisena pitää parisuhdettaan ja kuinka sitoutunut siihen on ja mitä sitoutuminen kenellekin merkitsee. Jotkut tuntuvat ajattelevan, että pieni henkireikä ei muuta perussitoutumista mihinkään. Eikä se välttämättä sille uskottomalle olekaan mikään iso juttu mutta petetylle se on silti musertavaa. Tässä onkin dilemma. Sivusuhdetta selitetään sillä, että se ei ollut sen vakavampaa. Miksi ei saman tien voi olla uskollinen, jos se sivusuhde ei ole sen merkityksellisempi.

Eivät nämä tunnu järkeilemällä selviävän. Voimia tunteiden käsittelyyn.

Purje ja muut kohtalotoverit! Meidän tarina on seuraavanlainen tiivistetysti: Mies on todennäköisesti ollut salasuhteessa vuosia. Vuosi sitten alkoi savuverho rakoilla miehen täysin valheellisen käytöksen takaa. Jouduimme olosuhteiden pakosta asumaan pari kuukautta erillään, ja tuona aikana mies vietti aikaa toisen naisen kanssa aika härskistikin. Soittelin miehelle, niin hän oli avoimesti naisen seurassa ja silti jatkoi valehteluaan, ettei täällä ole ketään. Jos laitoin videopuhelua, niin kuvaruutu pimeni äkisti ja muuta ikävää.
Otin kuitenkin pienen vatvomisen jälkeen miehen takaisin. Missään vaiheessa mieheni ei ole paljastanut tai myöntänyt asioiden oikeaa tilaa. Hän on tuonut vierasta naista meille kotiin useastikin ja olen löytänyt häneltä "unohtuneita" esineitä esim. korvakorun yms. Mies on kuitenkin itsepintaisesti jatkanut kiistämistä leimaten minut hulluksi ja vainoharhaiseksi yms. Siksi en syyttele häntä mistään tällä hetkellä, vaan olen pakosta joutunut työntämään asian pois mielestäni.
Mies on ollut nyt pari kuukautta sen oloinen, ettei toinen nainen ole niin aktiivisesti kuvoissa, ja päättelen sen siitä, koska mieheni on mm. halunnut minua enemmän seksuaalisesti ja myöskin kotona sellaisia merkkejä, ettei "vieras" ole käynyt. Mm. kalsareita väärin päin lattialla yms. Kuvittelisin, jos toinen nainen tulossa "kylään", niin kalsarit siivotaan pois näkyvistä.

Olen itse suhtautunut tähän kaikkeen siten, että rukoilen joka päivä Jumalaa, että Hän siunaisi avioliittoamme. Haluan uskoa siihen, että jos olen kärsivällinen, niin mieheni tunnustaa jossain vaiheessa tai joku ulkopuolinen paljastaa suhteen minulle. Missään tapauksessa en ole naivi ja kuvittele, etteikö kakkonen ole jollain tapaa kuvioissa. Muutoinhan mies olisi tunnustanut asioita...tai niin ainakin luulen. Käsittääkseni niin kauan kun mies ei tunnusta asioita, niin kauan hän haluaisi pitää kiinni kolmiodraamasta.

Yhdyn erääseen kirjoittajaan pettämisen aiheuttamista tuhoista petetyn elämässä. Mielestäni yhteiskunnassa on jokin pahasti pihalla, kun niitä tuhoja ei haluta myöntää. Mielestäni olisi oikein, että esim. avioerossa pettäjä joutuisi maksamaan enemmän erossa petetylle. Pettäminen on käsittämätöntä itsekkyttä ja toisen ihmisen halventamista.
Kaikesta huolimatta koitan nauttia siitä hyvästä mitä meillä on. Välillä olen jopa onnellinen. Paljon olen joutunut itseäni kovettamaan, ja en ole enää niin avoin puolisolle, mitä ennen pettämistä olin. Voimia prosessiin 🙂👍